Hoiva-, ruoka- ja palveluprikaatin iskurityöläinen

Tavallinen työaikani on nykyisin klo 7.00-24.00. Olisi väärin sanoa, että se olisi noiden kellonaikojen erotus eli 17 tuntia, sillä se on todellisuudessa enemmän: Silloin kun en ole työhuonellani tekemässä yksinkertaista ja hermojalepuuttavaa kirjoituspöytätyötä ja kumppanini on lepovuorossa, teen kotona yleensä monta työtä yhtaikaa. Samalla kun laitan ruokaa, tiskaan tai siivoan, osallistun 3-vuotiaamme leikkeihin, vastaan hänen lukemattomiin kysymyksiinsä, etsin hänen tavaroitaan ja lohdutan häntä vähän päästä sattuvien hahavereiden jälkeen sekä lisäksi huolehdin puolivuotiaamme sopivasta asennosta, pissatuksesta, alati lentävistä leluista ja siitä, että hän on jatkuvasti tietoinen läsnäolostani. Kun nämä normaalisssa työelämässä erikseen eikä yhtaikaa ja lomittain tehtävien töiden ajat lasketaan erikseen, saan työajakseni helposti täydet 24 tuntia – joskus jopa ylikin.

Tästä sankarillisesta, kaikki työaikanormit ylittävästä uurastuksesta huolimatta, virallinen käsitys on etten edes ole työssä. Jotkut käyttävät minusta nimitystä “koti-isä”, joka yleensä assosioituu mielikuvaan ihmisestä, joka ei kykene vastaamaan todellisen työelämän haasteisiin vaan viettää aikaansa lasten kanssa puuhastellen. Tilannetta oikein kuvaava termin löytäminen on vaikeata. Kuten tieteilijät latinaan, turvaudun minäkin nyt yhteen kuolleeseen kieleen: neuvostodiskurssiin. Neuvostoliitossa tai ainakin sen propagandafilmiteollisuudessa oli vakiintunut termi kaikki työaikanormit ylittävälle sankatyöläiselle: ’udarnik’ eli iskurityöläinen.

Ilmoitan nyt siis olevani nelihenkisen hoiva-, ruoka- ja palveluprikaatin iskurityöläinen.

Kategoria(t): Lapset ja koti, Talouskritiikki. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 Responses to Hoiva-, ruoka- ja palveluprikaatin iskurityöläinen

  1. Hieno huomio. BKT:hän on monessa mielessä täysin kestämätön hyvinvoinnin mittari.

    Olen jokseenkin samanlaisessa tilanteessa, lapset 4 ja 2 v. Lisäksi vielä teen vapaaehtoista työtä kotiyhteisöni rutiinien ylläpitämiseksi.

    Kotityön hyväksyminen yhteiskunnan hyvinvoinnin lisääjäksi taitaa jäädä saamatta siitä syystä, että työn arvo olisi liian suuri. Siksi on perustettu lasten hoitojärjestelmä, missä lapset säilötään päivän ajaksi hoitajien vastuulle, että vanhemmat voivat täysipainoisesti lisätä talouskasvua.

    Toisaalta lasten kasvatuksen kotona voi nähdä itsestään selvyytenä ja jokaisen vanhemman henkilökohtaisena, geenien jatkumisen itsekkäänä toimenpiteenä. Tällöin yksilö ei ole valtion tai järjestelmän osa, paitsi tullessaan tunnustetun palkkatyön piiriin.

    Perustulojärjestelmä olisi yksi hyvä askel siihen, että kotityö – lasten kanssa tai vaikka järjestöissä – olisi mahdollisempaa. Ja ainakin välillisesti tunnustettua oikeaa työtä.

  2. Asiantuntija sanoo:

    Uudeleenkoulutusleirit siirtotyömaat ovat tulevaisuuden akilleenkantapää?
    On lähdettävä liikeelle laulaen ja nauraen koht uutta ilon työmaata.
    Vapaan kuin taivaan lintu kohti aurinkoa ja uusiaseikkailuja.
    Ahneus kaataa ja inhimmilisyys katoaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *