Kurdien suora demokratia malliksi Euroopalle?

Keskustelussa Euroopan ja maailman tulevaisuudesta tarvitaan dialektiikkaa. Synteesiksi väistämättä elitisoituvasta kosmopolitanismista ja rasismia ruokkivan nationalismista on ehdotettu demokraattista kansallisvaltiota. Mielestäni synteesin löytymiseksi on mietittävä alusta lähtien, miten yhteiskunta paikallisella, alueellisella ja globaalilla tasolla on rakennettava, jotta se olisi aidosti demokraattinen ja ekologinen. Viitteitä tällaisesta pohdinnasta on Kreikan entisen talousministerin Gianis Varoufakisin käynnistämän Euroopan demokratialiikkeen DiEM-manifestin joissakin kohdissa, mutta lupaavin yritys toisenlaisen maailman rakentamiseen sekä älyllisellä että konkreettisella tasolla saattaa löytyä sodan riivaamasta Kurdistanista. Sekä Turkin puoleisessa Bakurissa että Syyrian puoleisessa Rojavassa on jo vuosia luotu alhaalta ylöspäin rakentuvaa demokratiaa. Kyliä ja kaupunginosia hallitaan kaikille avoimien suoran demokratian elinten avulla. Ne valitsevat imperatiivisella mandaatilla edustajansa kaupunkitason neuvostoihin, jotka taas valitsevat edustajansa alueneuvostoihin jne. Vanhojen patriarkaalisten rakenteiden murentamisesta ja uusien syntymisen estämisestä on huolehdittu lukuisilla tavoilla – mm. siten, että kaikilla neuvostoilla on sekä nais- että miespuolinen puheenjohtaja. Samanlaisia järjestelyjä on luotu etnisen tai uskonnollisen syrjimisen estämiseksi. Vaikka tätä ”demokraattista konfederalismia” on rakennettu lähinnä vain Kurdistanissa, kyse on yhteiskunnallisesta mallista, jonka toivotaan innostavan kaikkia ihmisiä Syyriassa,Turkissa, Irakissa ja Iranissa – ja miksei myös Euroopassa ja koko maailmassa.

Kurdien demokraattinen konfederalismi on tietenkin helppo sivuuttaa erikoisissa olosuhteissa syntyneenä kuriositeettina, joka ei ole mitenkään relevantti vanhoissa teollisuusmaissa. Kurdien uusi yhteiskunnallinen ajattelu on kuitenkin suoraa jatkumoa merkittävän yhdysvaltalaisen yhteiskunta- ja ympäristöfilosofin Murray Bookchinin kehittämälle synteesille. Venäjän juutalaiseen New Yorkiin emigroituneeseen työläisperheeseen syntynyt Bookchin osallistui 1930-luvulta lähtien työväen ja muiden liikkeiden toimintaan ja tunsi kuin omat taskunsa eurooppalaisten vallankumousliikkeiden perinnön vuoden 1792 sektiodemokratioineen, vuoden 1871 kommuuneineen ja vuoden 1917 paikallisneuvostoineen tehdaskomiteoineen. Hannah Arendt kutsuu kirjassaan ”On Revolution” tätä esibolshevikkilaisen neuvostodemokratian perintöä vallankumousliikkeidemme ”kadonneeksi aarteeksi”.

Olli Tammilehto

 

Kategoria(t): demokratia, maailmanjärjestelmä. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *