Rojava ja ilmastokatastrofiin rakenteellisesti sitoutumattomien maiden liike

Viime aikoina on useasti osoitettu mieltä sekä ilmaston että Pohjois-Syyrian kurdialueen Rojavan puolesta. Jälkimmäiset ovat olleet ratkaisevasti pienempiä kuin edelliset. Useimmat ihmiset eivät näe yhteyttä Rojavan puolustamisen ja ilmastokatastrofin torjumisen välillä. Mitkä nuo yhteydet sitten oikein ovat?

Viime vuosina yksi keskeisistä ilmastoliikkeen tunnuksista on ollut ”Muutetaan yhteiskuntaa – ei ilmastoa!”. Mutta juuri se yhteiskunnallinen muutos, joka tarvitaan ilmastokatastrofin ehkäisemiseksi, on jo tapahtunut Rojavassa. Sinne on vuodesta 2011 lähtien rakennettu alhaalta ylöspäin yhteiskuntaa, joka ei ole rakenteellisesti sitoutunut ilmastotuhoon. Valta on ankkuroitu paikallistasolle. Kortteli- ja kylätasolle muodostetuissa kommuuneissa harjoitetaan suoraa demokratiaa. Ne valitsevat kaupunginosa- tai kyläkokonaisuuden neuvoston, jonne edustajat lähtevät imperatiivisen eli sidotun valtakirjan kansa. Kaupunginosaneuvostot taas valitsevat alueneuvoston. Rojavan yhteiskunta on siis suoraa demokratiaa harjoittavien kommuunien konfederaatio eli liittokunta.

Tällaista tulevaisuuden ekologista yhteiskuntaa hahmotti maailman tunnetuin yhteiskunnallinen ympäristöfilosofi Murray Bookchin monissa 1980- ja 1990-luvulla ilmestyneissä kirjoissaan. Kurdien vangittu johtaja Abdullah Öcalan kiinnostui 2000-luvun alussa Bookchinin ajattelusta, luki paljon hänen tekstejään ja yritti tavata Bookchinin. Tapaaminen ei onnistunut, koska vuonna 2006 kuollut Bookchin oli liian heikossa kunnossa. Joka tapauksessa Bookchin vaikutti merkittävästi Öcalanin ja siihen, että vuonna 2005 demokraattinen konfederalismi hyväksyttiin Öcalanin johtaman kurdiliikkeen viralliseksi ohjelmaksi.

Miksi sitten oikeasti demokraattinen yhteiskunta ei ole rakenteellisesti sitoutunut ilmastokatastrofiin? Kysymys on siitä, että tällainen yhteiskunta ei tarvitse valtavaa tavaravirtaa kompensoimaan puuttuvaa demokratiaa ja vieraantumista. Moderni kulutusyhteiskunnan alkutahdit lyötiin 1900-luvun alun USA:ssa. Tarjoamalla työläisille mahdollisuus säästämällä hankkia auto ja muita aiemmin vain eliitin saavutettavissa olevia tavaroita taitettiin kärki voimakkaalta, syvällistä yhteiskunnallista muutosta vaativalta työväenliikkeeltä. Tämä hallitsemistapa, jota alettiin kutsua keksijänsä Henry Fordin mukaan fordismiksi, vaatii toimiakseen alati uusia kulutustavaroita, joihin mainonnan ja joukkotiedotuksen avulla kiinnitetään hyvän elämän ja menestymisen merkityksiä. Sen sijaan jos luovutaan ylhäältä päin tulevasta hallitsemisesta, suurin osa kulutuksesta huomataan turhaksi, koska enää ei tarvitse tyytyä korvikkeisiin vaan voi nauttia aidoista asioista: demokratiasta, yhteisöllisyydestä, arvostuksesta, mielekkäästä työstä ja toiminnasta sekä yhteiskunnasta, jonka jokainen voi tuntea omakseen. Tällä hetkellä varmaan eniten siteerattu yhteiskuntafilosofi Hannah Arendt kirjoittaa julkisesta tai yhteiskunnallisesta onnellisuudesta, joka saavutetaan suoraan demokratiaa harjoittavassa yhteiskunnassa.

Toinen ilmeinen yhteys Rojavan ja edes jossain määrin nykyisenkaltaisen ilmaston puolustamisen välillä on öljy. Öljyn valtava käyttö on keskeinen syy ilmastokriisiin, ja Syyrian sodan ja muiden Lähi-idän konfliktit perimmäinen syy on pyrkimys hallita alueen öljy- ja kaasuvaroja. Kaikista ilmastopuheista, -lupauksista, -laeista ja -sopimuksista huolimatta Suomi on mukana tässä kaikkien meidän henkeä uhkaavassa pelissä liittoutumalla maailman öljypoliisin USA:n kanssa. Yhdysvaltalaisten F-35-hävittäjiin sijoitettavilla miljardeilla ja Nato-ystävyydellä ei ole mitään tekemistä maanpuolustuksen kanssa mutta erittäin paljon tekemistä ”lännelle” sopivien globaalien öljyvirtojen turvaamisen kanssa.

Nyt kun meillä on vihreä ulkoministeri, olisi sopiva aika panna Suomen liittoutumispolitiikka uusiksi: Yhdysvaltain sijasta Suomen pitäisi liittoutua sellaisten ilmastokamppailun eturivissä olevien maiden kanssa kuin Tyynen valtameren saarivaltiot ja Bhutan.

Kun Jugoslavia aikoinaan pyrki rakentamaan demokraattista sosialismia kahden blogin puristuksessa, maa selviytyi organisoimalla sitoutumattomien maiden liikkeen. Sen jälkeen kun Suomi on saanut omat ilmastoasiansa kuntoon, suomalaiset voisivat alkaa rakentaa ilmastokatastrofiin rakenteellisesti sitoutumattomien maiden ja alueiden liikettä yhdessä Rojavan kanssa.

(Teksti perustuu Olli Tammilehdon puheeseen Turkin hyökkäystä Rojavaan vastustavassa mielenosoituksessa Turussa 12.10.19.)

Kategoria(t): Demokratia, Ilmastonmuutos, Maailmanjärjestelmä, Pol. järjestelmä, Ympäristö. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *