Ukraina-puheen kielensäätely ruokkii ydinkatastrofia

Ukrainassa on käynnissä hyvän ja pahan välinen taistelu. Valo kamppailee pimeyttä vastaan aivan kuin manikealaisuuden muinaisissa teksteissä. Tai ainakin tällaisen kuvan saa mediaa seuraamalla.

Vaikka Venäjän hyökkäys on tuomittavaa ja Venäjä on monessa suhteessa paha, olisiko Ukraina kuitenkaan pelkästään hyvä? Kaikki sodat ovat perusluonteeltaan julmia, ja niissä sivuutetaan normaalin elämän keskeiset moraalisäännöt. Kummatkin osapuolet syyllistyvät tuomittaviin tekoihin, joista osa on varsinaisia sotarikoksia, osa taas aivan ”normaalia” sodankäyntiä. Tuskinpa Ukrainan sota on poikkeus. Varsinkaan, kun Ukrainan kanssa ovat monella tavoin sotimassa sellaiset Nato-maat, joiden tilillä on valtava määrä sotarikoksia. Yksin USA on sekaantunut aseellisesti toisten maiden asioihin toista sataa kertaa toisen maailmansodan jälkeen¹. Yhdysvaltojen käymissä sodissa on 1940-luvun jälkeen kuollut suoraan tai välillisesti miljoonia siviilejä – joidenkin arvioiden mukaan yli kymmenen miljoonaa².

Varmaan monet manikealaista sotapuhetta harrastavat toimittajat, poliitikot ja muut julkisuuden kellokkaat tajuavat asian todellisen laidan, mutta he tietävät, että rehellisestä puheesta seuraa sanktioita: olet äkkiä vanhakantainen suomettaja, putinisti, Venäjän agentti tai salaliittoteoreetikko. Ukraina-puheelle on syntynyt omat sääntönsä, joiden mukaan vähäinenkin Ukraina-kritiikki on kielletty. Kuitenkin se, mistä ei voi puhua, muuttuu helposti siksi, mitä ei voi ajatella. Näin yhä useammat ”asiantuntijat” tyhmistyvät ja menettävät todellisuudentajunsa³.

Moni voi nyt ajatella, ettei totuudella ole niin väliä: Ukrainan voitto on pääasia, ja maa saa sitä enemmän tukea mitä puhtoisempi on sen julkisuuskuva. Pyrkimys erottaa totuus valheesta on kuitenkin keskeinen osa kaikkea inhimillistä toimintaa. Kun siitä luovutaan, laiminlyödään helposti olennaisia asioita ja tehdään virheellisiä päätöksiä, joiden seuraukset voivat olla kohtalokkaan kaikille asianosaisille.

Hyvä esimerkki ongelmasta on uutisointi, joka koskee Venäjän valtaamalla alueella sijaitsevaa Zaporižžjan ydinvoimalaa. Media on silloin tällöin väittänyt suoraan, että Venäjä on iskenyt tähän Euroopan suurimpaan ydinvoimalaan⁴. Useimmiten asia ilmaistaan kuitenkin niin, että kumpikin osapuoli väittää toisen osapuolen kranaattien tai ohjusten osuneen ydinvoimalan tai sen lähiympäristöön⁵. Toinen yleinen tapa esittää asia on käyttää passiivia: ”ydinvoimalaan iskettiin”⁶. Koska median mukaan ainoastaan Venäjä voi syyllistyä pahoihin tekoihin, kaikki nämä ilmaisut johtavat siihen, että asiaan perehtymätön tai kiireinen lukija ajattelee tiedotusvälineiden sanovan Venäjän tulittaneen ydinvoimalaa.

Kaikki asiantuntijat eivät ole kuitenkaan sisäistäneet Ukrainaa koskevan kielipelin sääntöjä. Helsingin Sanomien haastattelussa 8.10. säteilyturvakeskuksen ylitarkastaja Antero Kuusi arvioi neljää skenaariota, joissa Venäjän toimesta suuri määrä radioaktiivisia aineita leviäisi ympäristöön: strateginen ydinkoe arktisella alueella, ydinkoe Mustallamerellä, taktinen isku Ukrainaan ja isku Zaporižžjan ydinvoimalaan. ”Isku ydinvoimalaan on Kuusen mukaan neljästä skenaariosta vähiten mahdollinen. Zaporižžjan ydinvoimala on nyt venäläisten hallussa. Voimalan päästöjen vaikutukset siis kohdistuisivat enimmäkseen venäläisiin.” Kuusi lisää: ”On hankala nähdä, mitä sotilaallista tai edes poliittista hyötyä tällaisella iskulla saisi aikaan.”⁷

Todellakin on kovin vaikea keksiä syytä, miksi Venäjä vaarantaisi suurella vaivalla valtaamansa ja omien sotilaidensa miehittämän ydinvoimalan turvallisuuden. Zaporižžjan alueella varsin tavalliset pohjoisen tai lännen puoleiset tuulet⁸ veisivät onnettomuuspäästöt Krimille tai Venäjän ydinalueille. Ydinvoimalaa tulitettiin jopa juuri ennen Kansainvälisen atomienergiajärjestön asiantuntijoiden käyntiä⁹. Näitä iskuja ei oikein voi selittää Venäjän tekemiksi, koska vierailu järjestettiin Venäjän toivomuksesta Ukrainan vastustaessa sitä.

Ukraina on esittänyt, että Venäjä pommittaa ydinvoimaa, koska uskoo voivansa lavastaa hyökkäyksen Ukrainan tekemäksi ja saada näin Ukrainan saaman tuen vähenemään¹⁰. Koska kaikki paha nykyisin vieritetään Venäjän niskoille, tällainen false flag -operaatio ei kuitenkaan onnistu, ja Venäjä tietää sen.

Miksi sitten Ukraina tulittaisi Zaporižžjan ydinvoimalaa? Tällä hetkellä voimalan tuottama sähkö hyödyttäisi vain Venäjää. Siksi sähköntuotannon estäminen on Ukrainan intresseissä, ja todellakin voimalaan kohdistuvat iskut ovat johtaneet siihen, että sähköä ei synny. Ukrainan tavoitteena saattaa olla vain tämä, vaikka voimalan tulitus voisi aiheuttaa ydinkatastrofin. Sodassa helposti otetaan valtavan suuria riskejä.

Zaporižžjan voimalan takaisin valtaaminen on yksi Ukrainan armeijan tärkeistä tavoitteista¹¹. Näin ollen tulitus voi liittyä myös valtauksen valmisteluun.

Toisaalta on pieni mahdollisuus, että Ukraina tieten tahtoen haluaa aiheuttaa suuren ydinonnettomuuden ja pelaa sillä epätodennäköisellä mahdollisuudella, että tuulet kuljettaisivat radioaktiiviset aineet pääasiassa venäläisten hallitsemille alueille. Tämän epätodennäköisen vaihtoehdon todennäköisyyttä lisää hiukan se, että konservatiiveihin lukeutuvan brittiparlamentaarikon Tobias Ellwoodin mukaan ydinkatastrofi Zaporižžjassa tulkittaisiin hyökkäykseksi yhteen tai useampaan Nato maahan. Tällöin se olisi Naton peruskirjan 5. artiklan mukaan hyökkäys kaikkia Nato-maita kohtaan. Saman tulkinnan on esittänyt myös USA:n edustajainhuoneen jäsen Adam Kinzinger.¹² Näin mahdollisesti saataisiin kaikki Nato-maat mukaan sotaan.

Iskut Zaporižžjan ydinvoimalaan lakkaisivat heti, jos edes yksi Ukrainaa tukevista maista ilmoittaisi tuen ehdoksi iskujen lopettamisen. Onko siis niin, että Suomi ja muut ”kollektiiviseen länteen” kuuluvat maat pitävät mieluummin kiinni täysin tahrattomasta Ukraina-kuvasta kuin estävät ydinkatastrofin?

Olli Tammilehto