Miksi tekniikka ei yksin voi pelasta meitä ilmastokatastrofilta?

Muutamia huomautuksia ilmastokatastrofin teknisen ratkaisun ongelmallisuudesta:

1) Laajamittainen uusiutuvan energian käyttö, johtaa avainmateriaalien niukkenemiseen ja kallistumiseen, jolloin halpenemistrendit taittuvat.

2) Hyvin laajamittainen ja nopea uusiutuvan energian rakennusohjelma syö itse paljon energiaa, jolloin siitä saadaan nettoenergiaa vasta ehkä vuosikymmenen kuluttua ja sitä ennen fossiilisen energian kulutus kasvaa. Hitaampi ohjelma taas ei joka tapauksessa ehtisi pelastaa meitä ilmastokatastrofilta, koska muutoksen on tultava nopeasti.

3) Laajamittainen uusiutuvan energian edistäminen johtaa suuriin ympäristöongelmiin raaka-aineiden tuotannossa ja biomassan kasvatuksessa. Ne johtavat myös ristiriitoihin ravinnontuotannon kanssa ja aiheuttavat monenlaisia konflikteja, jotka taas hidastavat uusiutuvan energian etenemistä.

4) Uusiutuvan energian laajamittainen hyväksikäyttö ei välttämättä korvaisi fossiilisia polttoaineita, vaan tulisi niiden lisäksi. Fossiiliset polttoaineet käytettäisiin loppuun niissä maissa joissa on vähiten rajoituksia ja jotka katsovat olevan oikeutettuja niitä käyttämään historiallisten vääryyksien valossa. Uusiutuvien enegianlähteiden lisäämiseen pätenee nyky-yhteiskunnassa Jevonsin paradoksin eli rebound-ilmiön kaltainen lainalaisuus.

5) Joka tapauksessa uusiutuvan energian teknologiat voisivat aidosti syrjäyttää merkittävästi fossiilista energiaa vain silloin kun globaali kapitalismi olisi saatu jossain määrin kuriin eli yhteiskunnalliset voimasuhteet olisivat muuttuneet eli yhteiskunnalliset liikkeet olisivat ratkaisevasti voimistuneet. Mutta tällöin myös kasvulogiikka voitaisiin saada kuriin, jolloin puhtaasti teknisen ilmastonmuutoksen torjunnan yrityksiin ei olisi enää tarvetta.

Yhteiskunnallisen muutoksen vaikeuden edessä monet haluavat uskoa tekniseen ilmastonmuutoksen ratkaisuun. Mutta onnistuakseen edes jossain määrin tekninen ratkaisu vaatii yhteiskunnallista muutosta, jolloin palataan lähtökuoppiin.

Historian kuluessa ympäri maailmaa ihmiset ovat lähteneet suurina joukkoina liikkeelle, kun vallitseva järjestelmä vienyt leivän heidän lapsiltaan. Globaali kapitalismi vie lukemattomilta lapsilta leivän mutta kaikilta tulevaisuuden. Ehkäpä liikkeillä on mahdollisuuksia.

Näitä ajatuksia ole kehitellyt ja perustellut tarkemmin kirjassani ”Kylmä suihku, Ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos ” (Into 2012).

Olli Tammilehto

 

Tallennettu kategorioihin energia, ilmastonmuutos | 2 kommenttia

Pariisin spektaakkeli ei auta ilmastoa

On surullista huomata, että lukuisat ympäristöaktivistit juhlivat Pariisin ilmastosopimusta, joka ei tee mitään ilmaston pelastamiseksi. Luomalla PR-kuvan siitä, että mukamas suuret johtajat ovat nyt tosissaan estämässä ilmastokatastrofia Pariisin spektaakkeli itse asiassa vaikeuttaa todelliseen muutokseen johtavan yhteiskunnallisen liikkeen nousemista.

Pariisin sopimus ei vähennä päästöjä vaan antaa niiden kasvaa. Siinä ei puhuta fossiilisten polttoaineiden jättämisestä maahan. Kuitenkin ainakin 80 % varannoista olisi annettava olla niiden luonnollisissa säilytyspaikoissa, jos ilmastonmuutos halutaan pitää siedettävissä rajoissa. Miten nämä vallanpitäjät voisivatkaan sellaisesta puhua, kun he ovat parhaillaan sotimassa Syyriassa ja muualla siitä, että öljyn ja kaasun käyttö saisi jatkua hamaan tulevaisuuteen saakka.

Virallinen neuvotteluprosessi ei käsittele lainkaan Euroopan ja Pohjois-Amerikan valtioiden päästöjä, jotka tapahtuvat Kiinassa ja muualla näiden maiden ulkopuolella kulutustavaroita tuottavissa tehtaissa, voimaloissa ja kaivoksissa. Eihän valtaeliitti halua rikkoa maailman kaupan ja kasvun pyhiä arvoja.

Olennaista on ymmärtää, ettei tältä globaalilta valtiollis-kapitalistiselta järjestelmältä ole odotettavissa ratkaisua ilmastokriisiin. Ratkaisu löytyy globaalista yhteiskunnallisesta liikkeestä tai niiden verkostosta, joka haastaa kapitalismin kasvulogiikan ja pystyy artikuloimaan sen jo laajalle levinneen näkemyksen, jonka mukaan edustajinamme esiintyvät herrat ja rouvat ovat enemmän lojaaleja nykytaloudelle ja yhtiöille kuin ihmisille ja elämän jatkuvuudelle. Tietenkin järjestelmä näyttää helposti vankkumattomalta ja sen haastaminen mahdottomalta. Mutta kun tajuaa, että vallanpitäjämme eivät ole pelkästään aikeissa tehdä kansanmurhaa vaan haluavat planeettamurhan uhallakin pysyä vallankahvassa kiinni, voi aavistaa sen valtavan yhteiskunnallisen räjähdysvoiman, jota ilmastovalhe pyrkii pidättelemään. Näitä ajatuksia olen hahmottanut tarkemmin kirjassani

Kylmä suihku, Ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos. Into, Helsinki 2012

Samoilla linjoilla on Naomi Klein uudessa, juuri suomeksi ilmestyneessä kirjassaan:

Tämä muuttaa kaiken, Kapitalismi vs ilmasto. Into, Helsinki 2015

Alla vielä muutamia linkkejä Pariisin petosta koskeviin kommentteihin:

http://climateandcapitalism.com/2015/12/13/cop21-world-agrees-to-increase-emissions/
http://newint.org/features/web-exclusive/2015/12/12/cop21-paris-deal-epi-fail-on-planetary-scale/
http://www.foei.org/news/people-power-gathers-momentum-even-politicians-fail-paris

 

 

 

 

 

Tallennettu kategorioihin energia, ilmastonmuutos, maailmanjärjestelmä, ympäristö | 2 kommenttia

Pariisin petos

Alla linkki ruotsalaisen aktivistin ja tutkijan Andreas Malmin valaisevaan kirjoitukseen ”Our Fight for Survival” Pariisin ilmastokokouksesta. Hänen mukaansa terrori-isku oli kuin taivaanlahja ilmastokokousten järjestäjille, jotka Kööpenhaminan kokouksesta lähtien ovat koko ajan vähentäneet kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia prosessiin. Jouluruuhkat ja paljon kansaa vetävät urheilutapahtumat kyllä sallitaan, muttei kunnollisia mielenosoituksia. Presidentti Hollandelle kokouksen ”onnistuminen” on hyvin tärkeää, mutta onnistuminen ei hänelle tarkoita ilmaston pelastamisen edistymistä, vaan sitä että hän saa sulan hattuunsa globaalin eliitin ja pelkästään eliitin ohjaamaa mediaa seuraavan suuren yleisön silmissä. Tätä onnistumista aktivistit vain häiritsevät.

Kokouksen lähtökohta jokaisen maan itse itselleen määrittelemistä ilmastolupauksista on huijaus, joka käytännössä hämärtää sen, että rikkaat ja paljon päästävät maat eivät vähennä päästöjään alkuunkaan siinä määrin mitä ilmastotilanteen äärimmäinen kriittisyys ja oikeudenmukaisuus vaatisivat.

Malm on juuri saanut Lundin yliopistossa väitöskirjansa valmiiksi, joka ilmestyy lähiaikoina Verson kustantamana nimellä ”Fossil Capital: The Rise of Steam Power and the Roots of Global Warming”.

Olli Tammilehto

https://www.jacobinmag.com/2015/11/climate-change-paris-cop21-hollande-united-nations/

 

Tallennettu kategorioihin energia, ilmastonmuutos, maailmanjärjestelmä, media, ympäristö | Jätä kommentti

Langatonta totalitarismia Raaseporissa

Langaton verkko ja tablettitietokoneet vyöryvät Raaseporin koululaitokseen. Virkamiesten ajaman ”iPadisaation” ulkopuolella on enää muutama koulu. Pienempienkin koululaisten oppimisen halutaan tapahtuvan säteilevien tablettien kautta. Vanhemmilta ja opettajakunnalta ei ole missään vaiheessa kysytty, mitä he ajattelevat tästä teknologiamuutoksesta.

Kuitenkin on paljon opettajia ja vanhempia, jotka eivät pidä tabletteihin ja WiFiin siirtymistä järkevänä. Monet tutkijat varoittavat langattoman teknologian käyttämän mikroaaltosäteilyn terveysriskeistä erityisesti kasvaville lapsille. Mitään sellaista opetuksellista hyötyä, joka oikeuttaisi tällaisen riskin ottamisen, ei ole voitu esittää. Päinvastoin monet opettajat, psykologit ja tutkijat näkevät iPadisaation vaikeuttavan keskittymistä ja haittaavan opetusta ja oppimista.

Näistä syistä langattomalta verkolta vielä säästynyt Fiskarin koulu esitti 28.9. sivistystoimenjohtaja Robert Nymanille ja opetuspäällikkö Jukka Hautaviidalle kokeilun käynnistämistä, jossa langattomuutta ja ipadisaatiota lykkäävää Fiskarin koulua vertailtaisiin tieteellisessä tutkimuksessa johonkin langattomaan teknologiaan siirtyneeseen kouluun. Ehdotuksen valmistelussa oli nähty vaivaa: tutkimusprojektille oli löydetty jo tekijä ja myös rahoittaja, joka alustavasti suhtautui myönteisesti hankkeeseen ja joka oli tukenut vastaavia tutkimuksia. Nyman ja Hautaviita eivät kuitenkaan suostuneet kokeilun käynnistämiseen.

Koulu esitti myös kompromissia: iPadit otettaisiin mutta vanhat pöytäkoneet ja läppärit säilytettäisiin ja pädejä käytettäisiin langallisen verkon kautta. Tämäkään ei Nymannille ja Hautaviidalle käynyt.

Kun mikään kompromissiehdotus ei tuntunut menevän läpi, koulu esitti vaatimattoman toivomuksen: voitaisiinko kouluun asentaa katkaisija, jolla langaton verkko voidaan kytkeä pois silloin kuin sitä ei tarvita. Mutta sivistystoimen herrat kieltäytyivät tästäkin. Kaikkien lapsia on siis pakko säteilyttää kaikilla tunneilla jokaisena koulupäivänä.

Missä maassa Raasepori oikein sijaitsee? Tällaista totalitarismia odottaisi löytyvän ennemmin Valko-Venäjältä ja Pohjois-Koreasta kuin Suomesta.

Olli Tammilehto

 

Tallennettu kategorioihin lapset ja koti, ympäristö | 1 kommentti

Teknoutopismi kukoistaa meilläkin

Sirpa Kähkösen tärkeä kirjailijapuheenvuoro (HS 28..12.14) ansaitsee muutamia kommentteja. Hän tuo aivan oikein esiin sen, kuinka kaukana liberaaleiksi Venäjällä kutsutut ovat Aleksandr Herzenin ja muiden vapaudenhenkisten ajattelijoiden näkemyksistä. Liberalistit hyväksyvät sen, että jotkut ”rosvomaisesti ja aikailematta kahmivat itselleen kaiken irti lähtevän”, mikä tietenkin johtaa muiden ihmisten vapauden vähenemiseen. Kähkönen näkee liberalismi-sanan ristiriitaisen käytön Venäjän erityispiirteenä. Kuitenkin taloudesta puhuttaessa ’liberalismia’ ja ’vapautta’ käytetään meillä Suomessa ja muissa niin sanotuissa länsimaissa yhtä ristiriitaisesti kuin Venäjällä: vapaus tarkoittaa suurten yhtiöiden ja niiden takana olevien raharikkaiden oikeutta käyttää köyhien työvoimaa ja luonnonvaroja häikäilemättä hyväkseen ihmisten vapauden ja tulevaisuuden selviytymismahdollisuuksien kustannuksella.

Vaikuttavan romaanin Neuvosto-Venäjän ensi vuosikymmenistä kirjoittanut Kähkönen tuntuu tuomitsevan kaiken utopioita hahmottavan ajattelun, koska se alistaa nykyhetken tulevaisuudelle ja oikeuttaa näin hirvittäviä rikoksia. Kähkönen ei ehkä huomaa, että virallinen neuvostoajattelu tuomitsi myös utopiat: yleinen haukkumasana oli ”utopiasosialisti”. Vallankaapanneet bolshevikit eivät olleet yhteiskunnallisessa mielessä utopian tavoittelijoita. Heidän tavoittelemansa kommunismihan oli Leninin sanoin ”neuvostojen valtaa ja koko maan sähköistäminen”. Koska puoluejohto ja KGB sekä sen edeltäjät pitivät huolta siitä, ettei neuvostoilla juuri ollut valtaa, tavoite supistui ”sähköistämiseksi” eli yhteiskunnan tekniseksi parantamiseksi. Hyvällä syyllä bolshevikkeja voi kutsua teknoutopisteiksi, jotka sokeasti uskoivat uusiin teknologioihin ja lakaisivat maton alle niiden synnyttämät aina uudet ongelmat.

Valitettavasti tämän lajin utopismi on niin perin tuttua meidän rakkaassa ”lännessämme”. Ihmisten nykyhetkeä alistetaan tulevaisuudelle taloudellisen kasvun nimissä. Kasvua luodaan vanhoilla ja uusilla teknologialla, joiden synnyttämät ongelmat uhkaavat ihmiskunnan eloonjäämistä. Teknoutopisti ei kuitenkaan näistä välitä eikä halua kuulla puhuttavankaan yhteiskunnallisista muutoksista, joita ongelmien ratkaisu vaatisi. Hän tietää, että tulevaisuuden uudet teknologiat kyllä ratkaisevat nämäkin ongelmat.

Olli Tammilehto

PS. Tätäkään kirjoitusta Helsingin Sanomat ei suostunut julkaisemaan.

 

Tallennettu kategorioihin maailmanjärjestelmä, teknologia | 6 kommenttia

Huutamisen vapaus yksillä – kuiskaamisen vapaus toisilla

Helsingin Sanomat antoi pääkirjoituksessaan 16.11. aivan liian ruusuisen kuvan suomalaisesta sananvapaudesta. Toki suurissa medioissa työskentelevät toimittajat saavat joka päivä esittää vapaasti omat näkemyksensä kaikille suomalaisille. Samaten mielipiteiltään heitä lähellä oleville ihmisille tarjotaan medioissa runsaasti palstatilaa. Mutta annas olla, jos ihmisellä on toisenlainen tulkinta maailman tapahtumista ja yhteiskuntamme tilasta: silloin hän pääsee valtamediaan vain satunnaisesti ja hänen sananvapautensa supistuu oikeudeksi kirjoittaa pienlehdissä ja blogeissa juttuja, joita vain ani harvat koskaan löytävät. Useimmat työn raskauttamat ihmiset eivät ehdi etsiä toisenlaisia näkemyksiä pientiedottamisen merestä, vaikka aavistaisivat valtatiedotuksen yksipuolisuuden.

Tietenkään kaikkien ihmisten kirjoitukset eivät mahdu yhteen lehteen, mutta edustavalle otokselle kaikista näkemyksistä ja tulkinnoista on kyllä tilaa. Tällä hetkellä muutama media on vallannut tiedotuksen kentästä valtavan tilan, ja huudollaan ne tekevät kuulumattomaksi muiden kuiskaukset. Siksi niiden velvollisuus on tarjota kanava yhteiskunnan koko näkemyskirjolle. Edellyttäen tietenkin, että medioiden päättäjät oikeasti välittävät sananvapaudesta ja monipuolisesta tiedottamisesta eivätkä halua käyttää valta-asemaansa propagandan levittämiseen.

Olli Tammilehto

PS. Helsingin Sanomat ei suostunut julkaisemaan tätä vastaväitettä. Yksi syy HS:n toimittajien kyvyttömyyteen nähdä mediansa propagandista luonnetta, on se, että puoluepoliitikkojen mielipidekirjon kuvitellaan olevan edustava. Mutta koska useimmat poliitikot ovat äänten kalastajia ja koska he ovat riippuvaisia valtamediajulkisuudesta, median yksipuolisuus johtaa poliitikkojen puheiden yhdensuuntaistamiseen monissa keskeisissä kysymyksissä. Esimerkiksi siinä, että talouden hyvinvointi samaistetaan ihmisten hyvinvoiniin.

Tallennettu kategorioihin media | 2 kommenttia

Ydinvoimakeskustelun harhoja

Fennovoiman ydinvoimahanke on voimistanut taas kerran ydinvoimakeskustelua. Valitettavasti monissa puheenvuoroissa toistetaan vanhoja harhaanjohtavia väitteitä ja rakennetaan ydinvoimanvastustajista todellisuutta vastaamaton, omiin tarkoituksiin sopiva olkinukke, jota on helppo mukiloida.

Ydinvoiman materiaalitase ja hiilidioksidipäästöt

Usein ydinvoimaa hehkutetaan sillä, että polttoainetta tarvitaan vain pieni murto-osa kivihiileen verrattuna. Kuitenkin uraania on malmissa vain vähän ja siksi ydinvoimaloita varten joudutaan louhimaan suuria määriä kiveä. Jos ydinvoiman käyttö jatkuu, on käytettävä yhä köyhempiä uraaniesiintymiä. Köyhää uraanimalmia on louhittava yhtä paljon kuin kivihiiltä saman energiamäärän tuottamiseen. Samalla louhintaa menee yhtä enemmän energiaa.

Energiaa kuluu myös ydinvoimalan polttoaineketjun muissa vaiheissa. Suurin osa siitä tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla. Niinpä ydinvoima ei suinkaan ole vapaa kasvihuonekaasupäästöistä. Nykyisin ydinvoiman CO 2 -päästöt ovat noin neljäsosa siitä, mitä maakaasuvoimala tai sähköä ja kaukolämpöä tuottava kivihiilivoimala päästää.

Kun uraanioksidipitoisuus malmissa laskee 0,02 prosenttiin, CO2-päästöt alkavat olla samaa luokkaa kuin fossiilisilla polttoaineilla. Huomattavassa osassa maailman tunnetuista uraanivaroista pitoisuus menee tämän rajan alapuolelle. Näillä pitoisuuksilla ydinvoimajärjestelmän rakentaminen ja ylläpito vie yhtä paljon energiaa kuin ydinvoimala tuottaa: ydinvoimalan nettoenergiantuotto on nolla. Ydinvoima muuttuu siis äärimmäisen monimutkaiseksi tavaksi muuttaa kivihiilen ja öljyn poltosta syntyvä energia sähköksi. (Ks. esim. www.stormsmith.nl)

Köyhyys ja väestönkasvun hillitseminen vaatii lisää bruttokansantuotetta ja energiaa?

Jotkut puolustavat ydinvoimaa sillä, että köyhät tarvitsevat lisää energiaa. Köyhyys on taas joidenkin keskustelijoiden mukaan pahaa lähinnä siksi, että köyhät lisääntyvät hillittömästi. Kuitenkin ydinvoimalat ja muut suuret energiahankkeet tuottavat energiaa lähinnä kaupunkien ylä- ja keskiluokalle ja vain vähentävät köyhien mahdollisuuksia. Toisaalta historiallisesti on ollut olemassa monia kulttuureita, joissa suunnilleen vakiona pysyvä väestö on yhdistynyt kohtuullisen hyvään elämään ja erittäin alhaiseen ekologiseen jalanjälkeen. Eikä tätä ole saatu aikaan ensisijaisesti ja kaikissa tapauksissa vauvojen hylkäämisellä ja muilla julmilla menetelmillä.

Ydinvoima ratkaisuna

Ajatus ydinvoimasta ratkaisuna energiahuoltoon tai ilmastokriisiin perustuvat siihen, että ydinvoimaloita voitaisiin joskus rakentaa hyvin nopeasti ja hutiloimatta. Olkiluoto 3 ja monet muut hankkeet osoittavat näiden haaveiden epärealistisuuden. Toisaalta jos joskus ydinvoimaa todellakin käytettäisiin siinä määrin, kuin ydinvoimaoptimistit ajattelevat, olisi siirryttävä plutoniumtalouteen: laajamittaiseen plutoniumin tuottamiseen uraanista ja plutoniumin käyttämiseen ydinvoimaloiden polttoaineena. Silloin jos koskaan ydinaseiden leviäminen uusille valtioille ja erilaisille aseellisille ryhmille olisi erittäin todennäköistä.

Ydinvoima ja ydinaseet

Ydinvoiman ja ydinaseiden ilmeistä yhteyttä koetetaan vähätellä sekoittamalla kaksi asiaa: suurvaltojen vakiintuneet ydinaseohjelmat ja pienten maiden ja rikollisryhmien yritykset hankkia ydinaseita. Jälkimmäisessä tapauksessa on olennaista salaus ja/tai ohjelman naamioiminen rauhanomaiseksi. Tällöin esimerkiksi pommiplutoniumia huonompi reaktoriplutonium saattaa kiinnostaa. Reaktoriplutoniumistakin voidaan tehdä atomipommi. Yhdysvallat on sellaisen koemielessä räjäyttänytkin.

Joka tapauksessa kyse on teknologiasta myös osaamisen ja yleisten laitteistojen mielessä. Siksi ydinvoimaloiden käyttö aina lisää valmiutta ydinpommien rakentamiseen.

Fennovoiman hankekin edistäisi ydinteknologian leviämistä: Ydinvoimakritiikkiä on kaikissa maissa. Joka puolella on ihmisiä jotka epäilevät venäläisten ydinvoimaloiden turvallisuutta – Tshernobyl ei ole unohtunut. Toisaalta tiedetään tai uskotaan, että turvallisuuskulttuuri on Suomessa tiukkaa.

Kun jokin maa pyrkii ydinvoiman avulla ydinasevallaksi, monissa tapauksissa siihen suhtaudutaan jo alussa epäluuloisesti ja ydinteknologian tarjoajia ei ole jonossa. Venäjä voisi tällaisessa tilanteessa olla ainoa myyjä. Tällöin on tietysti tärkeää todistaa, että kyse ei ole riskien ottamisesta sotilaallista syistä, vaan aivan normaalista ydinvoimakaupasta. Jos avoimesti rakennetaan aseita, teknologian riskeistä ei luonnollisestikaan kovasti välitä: sodassahan aina uhrataan omia sotilaita ja siviilejä.

Välillisesti Fennovoiman hanke tuottaisi ydinaseiden leviämisuhkaa vahvistamalla globaalia ydinteknologiajärjestelmää aivan samalla tavoin kuin yhden suomalaisen kivihiilivoimalan päästöt tuottavat globaalia ilmastotuhouhkaa. Tämä siitä huolimatta, että yhden kivihiilivoimalan päästöt ovat paljon pienemmät kuin globaalien päästöjen mittauksen virhemarginaali.

Jotkut vähättelevät ydinsodan uhkaa sillä, että Hiroshiman jälkeen ei ydinaseita ole käytetty sotilaallisesti. Kuitenkin ydinaseilla on uhattu toisia maita lukuisia kertoja. Itse asiassa ydinaseilla uhkaaminen on arkipäiväistä: senhän takia ydinasevallat eivät suostu ydinaseriisuntaan vaikka esimerkiksi ydinsulkusopimus ne siihen velvoittaa. Tämä uhkailu todistaa kuinka todellinen ydinsodan uhka on.

Näiden ydinvoimanystävien logiikalla useimmat vanhoissa taloissa olevat palosammuttimet voisi heittää roskakoriin: eihän talossa ole palanut kymmeniin vuosiin! Meillä on vain yksi maapallo. Siksi minä ja muut ydinteknologian vastustajat emme voi koskaan käyttää sen ”paloa” todisteena siitä, kuinka järjetöntä ydinteknologiaan luottaminen on.

Kivihiili ja ydinvoima

Kukapa nykyisin ei tietäisi kivihiilen käytön tuhoisia vaikutuksia. Kysymyshän on vain siitä, että ydinvoima vie meidät ojasta allikkoon. Ihmisiä kuolee koko ajan ydinvoiman käytön seurauksena. Koska kuitenkin ydinvoiman osuus energiantuotannosta maailmanlaajuisesti on pieni, kuolonuhrien määrä on todennäköisesti pienempi kuin kivihiilen kohdalla. Jos jostain kumman syystä ydinvoimaan ihastuneiden ihmisten ydinvoimasuunnitelmat toteutuisivat, tilanne olisi toinen.

Fossiiliset polttoaineet ja ydinvoima ovat hyvin samantapaisia energianlähteitä: niiden molempien tuotantoketjussa tapahtuu valtavasti vakavaa paikallista ympäristötuhoa, joka kuitenkin on loppukäyttäjille suurimmaksi osaksi näkymätöntä. Toisaalta ne molemmat muodostavat suuren globaalin järjestelmän, joka aiheuttaa globaalin tuhouhan: ilmastokatastrofin tai ydinsodan.

Ilmastokatastrofin välttäminen

Ilmastokatastrofin torjumiseen tarvittavaa nopeaa päästövähennystä ei voi saavuttaa ydinvoimalla eikä millään muullakaan teknologisella ratkaisulla. Yhteiskunnallinen muutos on ainoa tie. On siirryttävä yhteiskuntaan jossa ihmiset voivat elää hyvin nykyistä paljon vähäisemmällä energiankäytöllä. Se on mahdollista jos ihmisten elämää kurjistavia valtarakenteita puretaan. Valtarakenteiden purkaminen on taas sitä vaikeampaa mitä enemmän meillä on ydinvoimankaltaista keskitettyyn hallintaa perustuvaa teknologiaa.

Tämä ajatus ei ole tietenkään mitenkään ominaista nykyisille vihreille poliitikoille. Sen sijaan se on yleistä ympäri maailmaa uusien yhteiskunnallisten liikkeiden keskuudessa ja myös esimerkiksi nykyisessä USA:ssa vahvistuvassa ilmastoliikkeessä. Naomi Klein ammentaa tästä liikkeestä syyskuussa 2014 ilmestyneessä kirjassaan ”This Changes Everything: Capitalism vs. The Climate”.

Yhteiskunnallinen muutos näyttää monille utopistiselta, mutta paljon utopistisempaa on kuvitella että selviydymme ilmastokatastrofissa nykyisillä rakenteilla: joko muutamme yhteiskuntaa demokraattisempaan suuntaan tai annamme periksi ja hyväksymme maapallon ajautumisen katastrofiin, jolloin varmasti yhteiskunta myös muuttuisi rakenteellisesti. Tällöin kuitenkin uusi yhteiskunta olisi nykyistäkin paljon epätasa-arvoisempi, epädemokraattisempi ja julmempi.

Ihmiset haluavat päästä helpolla?

Yhteiskunnallinen muutos torjutaan mahdottomana muun muassa väittämällä, että ihmiset ovat mukavuudenhaluisia ja haluavat päästä helpolla. Kuitenkin suurimmalle osalle globaalin kapitalismin piirissä elävistä ihmisistä, elämä on kaikkea muuta kuin helppoa ja mukavaa. Heidän ei ole vaikeaa nähdä, että ihmisen fyysistä kestokykyä äärimmilleen koettelevan järjestelmän muuttaminen kannattaisi. Toki on ihmisiä jotka tahtovat päästä helpolla, mutta hekin tahtovat todennäköisesti reaalisen valinnan ollessa tiedossa enemmin nähdä vaivaa kuin antaa itsensä ja lastensa kuolla. Toisaalta suuri osa ihmisistä ei nykyisinkään tahdo päästä helpolla vaan etsii jatkuvasti yhä vaativampia haasteita.

Olli Tammilehto

Tallennettu kategorioihin energia, ilmastonmuutos, ympäristö | 2 kommenttia

Nokian entinen teknologiajohtaja tunnustaa sairastuneensa kännykkäsäteilystä

Satakunnan Kansassa oli 17.10.2014 merkittävä juttu, jossa Nokian entinen johtaja kertoo MS-taudistaan ja sähköyliherkkyydestään. Hän ei enää voi käyttää mitään itse kehittämiään laiteita:

http://www.satakunnankansa.fi/Satakunta/1194934030776/artikkeli/entinen+nokiapomo+kannykka+vei+terveyteni.html

Tämän artikkelin voi lukea kokonaisuudessaan vain maksamalla siitä kännykällä(!!). Ilmaiseksi sen onneksi voi lukea Tampereen yliopiston säteilytutkijan Mikko Ahosen blogissa (jonka muutkin kirjoitukset sisältävät todella tärkeää tietoa) olevien linkkien kautta:

http://mikkoahonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/178243-entinen-nokia-pomo-kannykka-vei-terveyteni

Vastaava tapaus on kännykkäyhtiö Motorolan entinen johtaja Robert C. Kane. Hän on kirjoittanut kännyköiden riskeistä jopa kirjan ”Cellular Telephone: Russian Roulette, A Historical and Scientific Perspective” (Vantage Press, New York 2001). Tämä 657 dollarin hintaiseksi keräilyharvinaisuudeksi muodostunut kirja, jonka kantta komistaa Jorma Ollila, on ladattavissa kokonaisuudessaan linkistä

http://microondes.files.wordpress.com/2010/03/robert_c_kane_cellular_telephone_russian_roulette.pdf

Jos kirjan haluaa, kannattaa imuroida se heti, sillä jostain syystä kirjan PDF-tiedostojen linkit lakkaavat nopeassa tahdissa toimimasta.

Olli Tammilehto

 

Tallennettu kategorioihin ympäristö | Jätä kommentti

Lukulumous haihtuu

Nuorena olin lukujen ja matematiikan lumoama. Koululaisena menestyin matematiikassa ja innostuin fysiikasta ja tekniikasta. Lukiossa menetin kuitenkin uskoni moderniin tekniikkaan, koska aloin nähdä sen tuhovaikutuksen. Uskoin kuitenkin edelleen matematiikkaan ja ajattelin, että sitä voitiin käyttää hyödyllisissä tehtävissä. En mennyt teknilliseen korkeakouluun vaan yliopistoon opiskelemaan matematiikkaa ja fysiikkaa. Opiskeluaikanani luottamukseni fysiikan mahdollisuuksiin nykyisenkaltaisessa yhteiskunnassa alkoi horjua. Uskoin kuitenkin matematiikan yhteiskunnallisiin sovellutuksiin ja suoritin maisterin tutkinnon matematiikka pääaineena.

Vähitellen jatkaessani opintoja yhteiskuntatieteissä ja filosofiassa ja toimiessani yhteiskunnallisissa liikkeissä matematiikan merkitys alkoi tuntua yhä marginaalisemmalta. Näin enemmän ja enemmän esimerkiksi siitä, miten numerotieto hämää ihmisiä, vaikeuttaa yhteiskunnallisen maailman ymmärtämistä ja johtaa heidät tavoittelemaan epäolennaisia asioita.

Vuosien kuluessa törmäsin moniin teksteihin, joissa lukuihin luottavaa matematisoitunutta maailmankuvaamme kritisoitiin. Minulla oli pitkään mielessä kirjoittaa aiheesta. Vihdoin keväällä 2013 ryhdyin saattamaan ajatuksiani luettavaan muotoon. Kanava-lehti julkaisi tässä kuussa (numerossa 4/2014) kirjoitukseni Lukujen lumoissa. Sen pitkä versio on luettavissa nettisivuillani osoitteessa

http://www.tammilehto.info/num-lum-puhd-korj14.php

Olli Tammilehto

 

Tallennettu kategorioihin maailmanjärjestelmä, talouskritiikki | Jätä kommentti

Natolla merkittävä rooli Ukrainan kriisissä

Helsingin Sanomat antoi harhaan johtavan kuvan Naton luonteesta pääkirjoituksessaan ”Natolla sivurooli Ukrainan kriisissä” (3.4.14). Vaikka monien pienten valtioiden näkökulmasta Nato torjuu idänuhkaa, USA:n ja keskeisten EU-maiden kannalta sen yksi tarkoitus on ollut niiden vaikutusvallan kasvattaminen. Varsinkin USA:ssa vahvat uuskonservatiiviset ja sotilasteollista kompleksia lähellä oleva voimat haluavat käyttää Natoa aggressiivisen ulkopolitiikkansa välineenä. Huolimatta Gorbatsoville annetusta lupauksesta olla laajentamatta Natoa itään päin sotilasliitto on laajentunut ja samalla Yhdysvaltain asevoimat ovat eri muodoissa päässeet idemmäksi.

Vuonna 2008 Nato ilmoitti, että Georgiasta ja Ukrainasta tulee Naton jäseniä. Vaikka kannasta on myöhemmin virallisesti peräännytty, tällaisten pyrkimysten olemassaoloa edelleen ei voi pitää kovin epätodennäköisenä. Kiistellyn EU:n ja Ukrainan välisen yhdentymissopimuksen ensimmäinen varsinainen luku käsittelee sotilaallista yhdentymistä – siis 22 Nato-maan kanssa.

Kukkotappelua ei synny ilman kahta aggressiivista kukkoa.

Olli Tammilehto

PS. Lisäys 7.4.: Tätä vastaväitettä Helsingin Sanomat ei julkaissut siellä, missä vastaväitteet yleensä julkaistaan eli pääkirjoitussivulla. Lehti julkaisi sen kuitenkin myöhemmin eli 7.4.14 mielipidesivulla.

Tallennettu kategorioihin maailmanjärjestelmä, sodat | Jätä kommentti

Pyhä Jorma vai paha Jorma?

Jorma Ollila on jättiläismäisen Shell-yhtiön hallituksen puheenjohtaja. Shell on ainoa öljy-yhtiö venäläisen Gazpromin lisäksi, joka koeporaa öljyä Pohjoisella Jäämerellä. Ilmastokatastrofin uhan ja lähes varmasti tapahtuvien suurten öljyvuotojen takia laaja tutkijoiden, aktivistien ja tavallisten ihmisten joukko vaatii pohjoisten öljyvarojen jättämistä koskemattomiksi. Siksi on luonnollista, että Ollilaa vastaan osoitetaan mieltä.

Mielenosoitusten uutisoinnista päätellen vaikutusvaltaisen suomalaisjoukon mielestä tällainen toiminta on kuitenkin pyhäinhäväistys. Se lienee verrattavissa siihen, mitä Pussy Riot teki Moskovan keskustassa pyhien ikonien keskellä. Ollila ja hänen aikaisensa Nokia näyttävät olevan pyhiä suomalaisia ikoneja, joiden kritisoiminen loukkaa suomalaisen eliitin uskonnollisia tunteita. Siksi eliitin mielipiteitä niin uskollisesti myötäilevät toimittajat vaikenivat 17.10. Ollilan kirjan julkistamistilaisuudessa järjestetystä mielenosoituksesta tai nimittivät sitä ”välikohtaukseksi” ja mielenosoittajia ”häiriköiksi”. He eivät ilmeisesti voi lainkaan ymmärtää, että monien tervejärkisten ihmisten mielestä Pyhä Jorma onkin paha Jorma.

Olli Tammilehto

(Helsingin Sanomat ei halunnut julkaista tätä mielipidettä.)

Tallennettu kategorioihin talouskritiikki, ympäristö | 5 kommenttia

Öljyttömän sivilisaation rakentaja menehtyi öljyyn

Tänä aamuna sain lukea Helsingin Sanomista surullisen uutisen: Juri Vella on kuollut. Hän oli Hanti-Mansiassa Siperiassa asunut metsänenetsi, joka taisteli öljy-yhtiöitä vastaan ja pyrki vahvistamaan öljykenttien puristuksessa olevien alkuperäiskansojen kulttuuria. Kirsikka Moring on kirjoittanut hänestä kauniin nekrologin

http://www.hs.fi/paivanlehti/19092013/ihmiset/Ihmisoikeustaistelija+antoi+äänen+Siperian+kansoille/a1379523139875

Tapasin Juri Vellan (eli Aivasedan) Siperiassa 15 vuotta sitten. Vierailimme hän kesäkodissaan metsätundralla. Oikeastaan kyse oli yhden perheen leirikylä – стойбище (stojbishtshe, pysähdyspaikka). Matkustimme sinne kumppanini Ulla Valoveden kanssa maastoautossa öljy-yhtiöiden tundralle raivaamia ajoväyliä ja hiekkavalleja pitkin. Sivuutimme vuotavia öljyputkia, yhtiöiden raiskaamia metsiä ja ruosteisia pumpputorneja, joiden ympärillä oli isoja öljylammikoita. Välillä matka keskeytyi, kun auto joutui huonoon jamaan eli kuoppaan (ven. яма (jama) = kuoppa). Juri ja hänen toverinsa eivät kuitenkaan kauan ihmetelleet tilannetta. He tarttuivat kirveisiin ja valmistivat puista hetkessä sopivat vääntökanget, joilla auto nostettiin ylös ja matka pääsi jatkumaan. Välillä törmäsimme merkilliseen näkyyn: metsässä kulki vähän väliä pysähdelleen tankin näköinen ajoneuvo. Kohta selvisi, että kyse oli öljynetsijöiden вездеход (vezdehod) eli kaikkailla kulkeva ajoneuvo – siis suomeksi kai amfibioauto. Öljymiehet olivat sienessä.

Perillä meitä odotti matala hirsitupa ja pienen pieni sauna. Nuotion savussa käyskenteli muutamia poroja hyttysiä paossa. Tutustuimme Jurin vaimoon ja tyttäreen, joiden kanssa kävimme marjassa. Jurin kanssa kävimme kokemassa hänen kalapyydyksiään läheisellä lammella. Rannalta Juri löysi yhdestä puusta veistetyn kanootin, jolla lähti melomaan. Ulla nappasi valokuvan:

Tuolloin Hanti-Masiassa oli lämmintä, mutta hyttysten takia Juri kuten mekin pidimme huppua päässämme.

Vähän myöhemmin lähdin Jurin kanssa etsimään öljytyöläisten pelottamia poroja, jotka olivat juosseet kauas leiristä. Saimmekin yhden kiinni, jonka sulloimme maastoautoon ja kuljetimme takaisin kotikulmille.

Juri oli venäläisen akateemisen koulutuksen saanut kirjailija ja runoilija, joka oli palannut takaisin kansansa pariin. Hänellä oli täysin toinen käsitys suomalais-ugrilaisista nenetseistä ja hanteista kuin tapaamallamme öljytyöläisellä, jonka mielestä Siperian soiden myrkylliset höyryt olivat rappeuttaneet alkuperäiskansat. Jurin mielestä öljy-yhtiöt ja teollinen sivilisaatio olivat tuhoamassa Siperian kansoja, jotka edustivat toista, monessa suhteessa parempaa sivilisaatiota.

Kutsumanamme hän vieraili vuonna 1999 Suomessa ja kävi myös Lapissa. Hän kauhistui moderneista poronhoitomenetelmistä, joissa poron ja ihmisen läheinen suhde oli hävinnyt. Vella ei myöskään ihastunut Suomen johdolla maailmaa valloittavista kännyköistä ja uskoi että he pärjäävät erinomaisesti ilman niitä. Juri piti hienon esitelmän Alkuperäiskansat ja öljy -seminaarissa Helsingin yliopistolla. Seminaarin raportti on ladattavissa osoitteesta

http://www.maanystavat.fi/oil/

Painettun version voi ostaa tukikaupastani

http://tuki.tammilehto.info

Kaiken tuhon keskellä Juri osasi iloita Siperian luonnosta ja yksinkertaisesta elämästä sen keskellä. Tässä yksi hänen runoistaan, jonka on venäjästä suomentanut Minna Pappila:

Maassa ensilumi

valkea, valkea, valkea.

Ulos astuu ihminen

harmaa, harmaa, harmaa.

Näkee, lumen peitossa kaikki:

talo, veräjä, reki

yht‘äkkiä valmiina

syöksymään matkaan.

Hän näkee pilvet,

siniharmaat hahtuvat.

Ilmassa leijailevat

kevyet hiutaleet

sulavat kasvoille,

laskeutuvat hartioille

aivan kuin

tapaamisesta iloiten.

Niin on jo

valkea, valkea, valkea

sama ihminen

äsken harmaa, harmaa

Huolimatta rautaisesta terveydestään, öljyn myrkyt koituivat myös Jurin kohtaloksi. Hänen kotiseutunsa vedet ja laitumet ovat saastuneet. Porot ja kalat rikastivat myrkkyjä elimistöönsä. Lopulta ne päätyivät ihmisiin. Juri kuoli sairastettuaan pitkään syöpää.

Olli Tammilehto

Tallennettu kategorioihin energia, ilmastonmuutos, liikenne, maailmanjärjestelmä, talouskritiikki, ympäristö | Jätä kommentti

Uusliberalismi ja ilmastotuho

Australialaisessa kulttuurilehdessä Overland on hiljattain (eteläisen pallonpuoliskon syksyllä 2013) ilmestynyt uusia näköaloja avaava kirjoitus uusliberalismin ja vallitsevan ilmastohulluuden välisistä yhteyksistä: Beyond Denial, Neoliberalism climate change and the left

http://overland.org.au/previous-issues/issue-210/feature-philip-mirowski-jeremy-walker-antoinette-abboud/

Sen ovat kirjoittaneet Philip Mirowski, Jeremy Walker ja Antoinette Abboud. Mirowski on hyvin tunnettu vallitsevan taloustieteen kriitikko, joka työskentelee yhdysvaltalaisen Notre Damen yliopiston taloustieteen ja tieteen historian ja filosofian professorina.

Kolmikon teesi on, että valtapitävien suosimat kolme reaktiotapaa ilmastotieteen sanomaan – kieltäminen, päästökauppa ja planeettatekniikka (geoengineering) – ovat kaikki johdettavissa uusliberalismin opinkappaleista. Taustalla on tämän uskomusjärjestelmän ääretön luottamus markkinoihin. Markkinat ovat ylivoimainen informaation käsittelyjärjestelmä, ja ne ovat ainoa tapa saada pätevää tietoa siitä, miten on toimittava. Luonto ja talous – joka mielletään itse asiassa osaksi luontoa – ovat niin monimutkaisia järjestelmiä, ettei kukaan ihminen voi saada niistä oman tai yhteiskunnan toiminnan ohjaamiseen tarvittavaa tietoa suoraan ilman markkinoiden välitystä. Siksi ilmastotutkijoiden hätähuutoihin ei tarvitse välttämättä suhtautua vakavasti, koska ne edustavat juuri tuollaista kokonaisvaltaista tietoa luonnosta. Tämän tiedon torjunta selittyy myös sillä, että ilmastotieto johtaa helposti valtion tai muiden yhteiskunnallisten kokoonpanojen välittömään puuttumiseen talouteen, mikä taas uusliberalismin mukaan on suora tie totalitarismiin.

Koska oli kuitenkin nähtävissä, ettei oikeistolaisten ajatushautomoiden ilmastohuuhaa voinut menestyä ”tiedon markkinoilla”kovin pitkälle, edettiin myös toisella raiteella: luotiin voimakkaalla valtiollisella panostuksella uudet markkinat, joiden näennäisenä tarkoituksena on ollut torjua ilmastonmuutosta. Todellisuudessa päästömarkkinat ovat toisaalta toimineet tekosyynä toimettomuudelle ilmastomuutoksen edessä, toisaalta rikastuttaneet pankkeja ja muita isokenkäisiä. Ilmastomarkkinaharha on myös auttanut voittamaan aikaa planeettatekniikan kehittämiseen. Suuryhtiöt, nuo uusliberalismin sankarit, ovatkin viime vuosina patentoineet erilaisia teknisiä vippaskonsteja, joilla ilmastonmuutosta uskotaan voitavan torjua tai sen vaikutuksia hillitä. Patentointi on ollut niin innokasta, että se on alkanut haitata planeettatekniikan normaalia tieteellistä tutkimusta.

Tässä paljastuukin uusliberalismin toinen keskeinen dogmi: uskotaan rajattomasti yhtiöiden kykyyn löytää uusien haasteiden edessä ja lupaavien markkinoiden houkuttelemana ratkaisu ongelman kuin ongelmaan. Mirowskin ja kumppaneiden mukaan nämä ratkaisut kuitenkin epäonnistuvat surkeasti. Uusliberalismin kaikilla tahoilla etenevä hyökkäys on lyötävä.

Olli Tammilehto

Tallennettu kategorioihin ilmastonmuutos, talouskritiikki, ympäristö | Jätä kommentti

Microsoftin valta ja tuhoisuus: tuttua mutta vaiettua

Kirjoitin syksyllä (2012) jutun otsikolla ”Vihreä tietokone on vanha ja Linux”

http://www.tammilehto.info/vihr-vanha-linux25.php

Koska artikkeli sisälsi runsaasti vähän julkisuudessa ollutta teknistä tietoa, tarjosin sitä Tekniikan Maailmaan ja kaikkiin Suomessa ilmestyviin tietokoneharrastajien lehtiin. Yksikään niistä ei julkaissut juttua. Useimmat eivät antaneet mitään palautetta pyynnöistäni huolimatta. Erään lehden toimitussihteeri löi puhelimen korvaani, kun yritin soittaa hänelle. Yksi päätoimittaja sentään vastasi: ”Täyttä asiaa mutta tälle jutulle ei ole paikkaa lehdessämme.”

Lopulta sain artikkelin rankasti lyhennettynä julkaistua Voima-lehdessä. Toimittaja perusteli jutun saksimista sillä, että aihe on niin tuttu. Asia on siis tunnettu, vaikka siitä eivät kirjoita asiantuntija-, valta- eivätkä vaihtoehtolehdet!

Kuitenkin asiasta halutaan kovasti lukea. Tämän sain kokea, kun juttuni oli julkaistu sekä painettuna että netissä. Juuri mistään kirjoituksestani en ole saanut niin paljon ja niin myönteistä lukijapalautetta kuin tästä.

Mistä oikein on kysymys? Ehkäpä samantapaisesta ilmiöstä kuin sensaatioita välttävien sensaatiolehtien kohdalla: vaikka iltapäivälehtien tuotto perustuu siihen, että joka päivä lukijoita houkutellaan hätkähdyttävillä lööpeillä, tietyn tyyppiset tavallisia tallaajia erittäin paljon kiinnostavat sensaatiomaiset uutiset eivät koskaan päädy etusivulle. Näitä ovat muun muassa ne, jotka voisivat horjuttaa valtaideologian keskeisiä uskonoppeja – esimerkiksi dogmia, jonka mukaan taloudellinen kasvu, yhtiötalous ja USA-johtoinen maailmanjärjestys ovat yleisesti ottaen hyviä.

Tietokonealan ammattilaiset ja koneita pitkään käyttäneet oppivat helposti kokemuksen kautta ja kollegojensa kertomuksista, että Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmä on rahastusautomaatti, jolla ihmiset taivutellaan tai houkutellaan käyttämään aivan liian paljon rahaa ja luonnonvaroja tietokonehankintoihin. Kuitenkaan tästä ei voi kirjoittaa eikä juuri edes puhua julkisesti. Valtavalla M$-yhtiöllä on lonkeronsa kaikkialla. Se hallitsee esimerkiksi käytännön tietokoneasiantuntijoiden kurssittamista. Kun Suomen tapaisissa ostovoimaisissa maissa Windows myydään lähes jokaisen tietokoneen mukana, monet käyttäjät potevat enemmin huonoa omaatuntoa M$-tuotteiden käytöstä kuin näkevät vaivaa siirtyäkseen toisiin käyttöjärjestelmiin ja ohjelmiin.

Tietokonealan lehdissä työskentelevät tajuavat helposti, että liiallinen M$-kriittisyys ja Linux-myönteisyys vähentäisi kovasti lehtien mainostuloja: Windowshan on keskeinen elementti, jolla tietokonekauppaa ylläpidetään. Tokihan lehdet voisivat jatkaa ilman mainostuloja siinä kuin lukemattomat mielipidelehdet, mutta silloin toimittajien isoja palkkoja ei voitaisi maksaa: asuntolainan lyhennykset jäisivät maksamatta – niin ja uudet tietokone- ym. laitteet hankkimatta. Niinpä nämä kuten niin monet muutkin tekniikan ammattilaiset alistuvat siihen, että heidän on varottava tiettyjä aihealueita. Asiantuntijoista tulee markkinoijia ja tietävistä tietämättömyyden levittäjiä.

Olli Tammilehto

Tallennettu kategorioihin ympäristö | 2 kommenttia

Ilmastokeskustelun neljä leiriä

Tietokirjailija ja tiedetoimittaja Pasi Toiviainen kirjoitti blogikirjoituksessaan ”Kahden asteen kiista – Ilmastonsuojelun loppu”

http://blogit.yle.fi/tiedeprisma/2-asteen-kiista-ilmastonsuojelun-loppu

ansiokkaasti lähenevästä ilmastokatastrofista. Hän arvosteli voimakkaasti poliitikkoja ja ympäristöaktivisteja siitä, että nämä uskovat olevan vielä mahdollista pitää ilmastonlämpeneminen korkeintaan kahdessa asteessa. Toiviainen jakoi ilmastonmuutoksen tosissaan ottavat ihmiset kahteen leiriin: Toisella puolella ovat hänen itsensä kaltaiset realistiset ilmastoalarmistit, jotka ymmärtävät, että peli on jo menetetty: ilmastokatastrofia ei voi välttää. Toisella puolella taas seisovat vanhoja mantroja hokevat ympäristönsuojelijat, jotka uskovat yhä katastrofin olevan vältettävissä, kunhan satsataan lisää teknisiin muutoksiin ja saadaan aikaan parempia ilmastosopimuksia.

Toiviaisen erottelukyky kuitenkin pettää. Hän ei huomaa tai muista, että kansainväliseen ja suomalaiseen ilmastokeskusteluun osallistuvien tutkijoiden, kirjoittajien, poliitikkojen ja ympäristöaktivistien keskuudessa mielipidekirjo on paljon laajempi ja hänen esittämänsä kahden kategorian sisällä on monia toisistaan ratkaisevasti poikkeavia sävyjä.

Toiviaisen täydellisen toivottomuuden ja hänen kiistakumppaniensa nykyisiä teknisiä strategioita koskevan toiveikkuuden välissä on suuri joukko ihmisiä, jotka ovat vaihtelevilla tavoilla sekä toiveikkaita että toivottomia. Toiviaisen tavoin he eivät näe toivoa nykyisissä strategioissa, mutta toisin kuin hän uskovat toisenlaisilla strategioilla pysyttävän 2 asteen alapuolella ja pitävät näihin siirtymisen todennäköisyyttä nollaa suurempana. Tämä joukko jakaantuu kahteen hyvin erilaiseen ryhmään: Yhtäällä ovat ne, jotka uskovat planeettatekniikkaan eli ilmaston keinomuokkaukseen. Heitä edustavat esimerkiksi Risto Isomäki ja Arctic Methane Emergency Group. Toisaalla taas ne, jotka pitävät sellaista suurta ja nopeaa yhteiskunnallista muutosta mahdollisena, jonka seurauksena voitaisiin siirtyä talouskasvusta talouslaskuun. Heitä edustavat muun muassa ekososialistit, ekoanarkistit, degrowth-liike ja suuri osa Kööpenhaminan ilmastokokouksen aktivistivieraista (ks. heidän allekirjoittamaansa julkilausumaa ” Järjestelmänmuutos – ei ilmastonmuutosta”) sekä myös sellaiset ilmastotutkijat kuin Kevin Anderson (ks. kirjoitustani Viralliset asiantuntijat eivät kerro totuutta ilmastonmuutoksen vakavuudesta hallituksilleen). Tätä kantaa ovat Suomessa tuoneet esiin muun muassa Marko Ulvila ja Jarna Pasanen (esimerkiksi kirjassaan Vihreä uusjako, Fossiilikapitalismista vapauteen. Like 2010) ja allekirjoittanut (esimerkiksi kirjassani Kylmä suihku, Ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos, Into 2012).

Näin ollen ilmastokeskustelun kenttä jakautuu ainakin neljään leiriin. Todellisuudessa kuitenkin kaikissa näissä on monia vivahteita. Esimerkiksi osa planeettatekniikan kannattajista hyväksyy järeimmätkin menetelmät eikä usko mitään muuta ilmastokatastrofin torjuntakeinoa tarvittavan. Osa taas ajattelee ilmastonmuokkauksen olevan lähinnä täydentävä hätäkeino ja hyväksyy vain paikallisesti vaikuttavat menetelmät kuten esimerkiksi pohjoisen napajään särkemisen talvella.

Samalla tavoin ne, jotka näkevät yhteiskunnallisessa muutoksessa toivon kipinän, edustavat monenlaista ajattelua. Jotkut panevat toivonsa sivilisaation romahdukseen, joka tapahtuisi paljolti ilmastokatastrofin torjuntapyrkimyksistä riippumatta järjestelmän sisäisen logiikan ja luonnonvarojen riittämättömyyden pakottamana. Toiset taas näkevät yhteiskunnallisten liikkeiden roolin keskeisenä: ilman aktiivisia muutospyrkimyksiä sisäisen kriisin synnyttävät muutos tulee liian myöhään tai se tapahtuu väärään suuntaan. Kasvusta luopuminen jo ennen romahdusta on mahdollista, koska yhteiskunnalliset liikkeet ovat muuttaneet maailmaa aiemminkin, koska kasvukapitalismi ei tuo onnea, koska kulutus ja kilpailu on mahdollista korvata jakamisella ja koska vallan hajauttaminen ja demokratian lisääminen vastaavat suoremmin ja paremmin ihmisten pyrkimyksiin kuin aina vain korkeammalle nouseva tavarataivas.

Olli Tammilehto

Tallennettu kategorioihin ympäristö | 2 kommenttia

Sananvapaus hukkuu huutoon

Varmaan moni kirjoituksiani lukenut ajattelee, että kas vain, tällaistakin voi julkaista jopa valtalehdissä. Sananvapaus on siis Suomessa korkealla tasolla! Todellisuudessa minä ja useimmat muut nykyisen talous- ja valtajärjestelmän kriitikot törmäämme jatkuvasti korkeaan julkaisemismuuriin. Tietenkin omiin blogeihin voi kirjoittaa ja vessojen seinille raapustaa vapaasti mitä tahansa. Tällöin kyse on sananvapauden sijasta enemminkin kuiskaamisen vapaudesta, jonka harjoittaminen on mahdollista myös useimmissa diktatuurimaissa.

Esimerkiksi marraskuussa (2012) kirjoittamani ja joulukuun alussa Dohassa pidetyn ilmastokokouksen alla tai aikana ilmestyväksi tarkoitettu juttuni ”Ilmastokatastrofi voidaan torjua enää vain talouslaskulla”

http://www.tammilehto.info/ei-ilman-talouslaskua24.php

olisi voinut jäädä harvojen ihmisten lukemaksi nettikirjoitukseksi. Tarvittiin kärsivällisyyttä kysynyt prosessi, johon kuului hylkäyksiä, viivytyksiä, lyhentämistä ja lukemattomia sähköpostiviestejä. Vasta tämän jälkeen sain kirjoitukseni julki joulukuun lopussa Kalevassa ja tammikuussa Keskisuomalaisessa ja Savon Sanomissa. Tällöin Dohan kokous oli aikaa sitten ollut ja mennyt.

En valittaisi tämän julkaisumuurin korkeutta, jos se olisi aina saman suuruinen riippumatta kirjoittajasta tai kirjoituksen sisällöstä. Mutta todellisuudessa ensinnäkin valtaapitävillä ihmisillä on aina oikotie julkisuuteen:

  • heidän juttunsa julkaistaan nopeasti, jopa lyhentämättä;
  • heidän ei usein tarvitse edes kirjoittaa juttua, vaan haastatteleva toimittaja tekee sen heidän puolestaan;
  • he voivat aina tarvitessaan saada mainostilaa tiedotusvälineistä;
  • heidän sanomansa tuputetaan niillekin ihmisille, jotka eivät seuraa tiedotusvälineitä työntämällä se kaikkiin postilaatikoihin ja päällystämällä laajat alueet julkista tilaa sillä.

Toiseksi suurta valtaa vailla oleva kirjoittaja saa parhaiten juttunsa julkisuuteen välttämällä valtiollisen, taloudellisen ja teknologisen järjestyksen kritiikkiä. Hyvä menestysstrategia toimittajalle on myös psykologisoida tai luonnontieteellistää yhteiskunnalliset ongelmat.

Näistä syistä Suomen ja muiden ”kehittyneiden” maiden mediassa ei suinkaan kukoista sananvapaus vaan propaganda valtajärjestelmän puolesta*. Äänet saattavat olla monet, mutta niitä kaikkia yhdistää taustalla kuuluva vallan pasuuna. Kun tähän huutokuoroon yhdistää vielä samaa sanomaa kaikkialla kirkuvat mainokset, alkaa ihmisten olla todella vaikeaa kuulla niitä joilla olisi jotain tärkeää sanottavaa. Esimerkiksi sitä, että juuri tämä median hellimä talous on viemässä meitä tuhoon.

Olli Tammilehto

* Mediasta propagandajärjestelmänä ks. esim. Noam Chomsky & Edward Herman: ”Propagandamalli”. Teoksessa Juha Yli-Vakkuri, Marko Ampuja & Erkka Ööni (toim.): Ideologia ja valta 1. Like, Helsinki 2002, 215-291, Edward Herman & Noam Chomsky: Manufacturing Consent, The Political Economy of the Mass Media. Vintage Books, Lontoo 1994

Tallennettu kategorioihin ilmastonmuutos, maailmanjärjestelmä, media, talouskritiikki | 2 kommenttia

Vanhoja kirjojani netissä

Kirjan ikä tavallisissa kirjakaupoissa on nykyisin hyvin lyhyt. Kirjastot ja divarit pidentävät kirjan saatavuutta, mutta monien, varsinkin syrjässä asuvien, kirjapulaa ne eivät auta. Niinpä minäkin olen laittanut vanhoja kirjojani nettiin. Sivuillani on vuonna 1998 ilmestynyt Maailman tilan kootut selitykset

http://www.tammilehto.info/ot-alku.shtml#kirja

Se on sekä pdf- että html-muodossa.

Nettiin olen laittanut myös yhdessä Outi Hakkaraisen ja Thomas Wallgrenin kanssa vuonna 1991 toimittamani kirjan Imperiumin ulkopuolelta, Kehityskriittisiä puheenvuoroja

http://www.tammilehto.info/ot-alku.shtml#impulkop

Sekin on sekä pdf- että html-muodossa.

Paljon aiemmin olen tehnyt nettiversion vuonna 1989 toimittamastani kirjasta KUN EDUSTAJAT EIVÄT RIITÄ –
Kansalaistoiminnanopas

http://www.tammilehto.info/ktopas/index.html

Lisäksi nettisivuillani www.tammilehto.info on osia muista kirjoistani ja artikkeleitani, jotka ovat ilmestyneet muiden toimittamissa kirjoissa.

Olli Tammilehto 

Tallennettu kategorioihin maailmanjärjestelmä, talouskritiikki, ympäristö | Jätä kommentti

Auton viemää

Kävin tänään lasteni kanssa paikallisen museon joulunavajaisissa. Iäkäs mies mainitsi sattumalta kaupasta, joka oli hänen nuoruudessaan ollut pienessä Persbölen kylässä. Aloimme jutella menetetyistä palveluista. Kerroin, että Fiskarsin ruukissakin oli ollut kolme ruokakauppaa. Hän innostui kertomaan kaikista seitsemästä kaupasta, jotka olivat vuosikymmeniä sitten olleet Pohjan pienessä kirkonkylässä. Kun olimme jo ulkona, hän muisti, että oli unohtanut kaksi kauppaa, jotka olivat kirkonkylän lähellä.

Matkalla museolta kylän keskustaan muistelin Fiskarsia paljon pienempää Aijalan kylää, jossa vietin 1980-luvullla kesiä. Vaikka kylä oli puoliksi autioitunut sinne pääsi helposti bussilla. Siellä oli kauppa ja posti, jossa saattoi nostaa rahaa tililtä. Kauppaa ja postia ei ole enää eivätkä bussit kulje.

Leppoisa pikkujoulukävelymme keskeytyi ja päätyi isoon riitaan, kun kuopuksemme halusi ylittää kylämme pääväylän itse eikä halunnut pitää kädestäni kiinni. Väylällä oli poikkeuksellisen paljon autoja turistiviikonlopun takia. Museossa olin juuri nähnyt 1800-luvun lopulla otetun kuvan tästä samasta tiestä: kaksi miestä kävelee siinä kaikessa rauhassa keskellä tietä. Silloin ruukissa asui yli kaksi kertaa enemmän ihmisiä kuin nykyisin.

Turhautuneena autojen lapsille aiheuttamista alituisista vaaratilanteista aloin taas ajatelle mobilisoidun maailmamme mielettömyyttä. Autot tappavat onnettomuuksissa joka vuosi noin 1,2 miljoonaa ihmistä ja vammauttavat 50 miljoonaa, joista noin 8 miljoonaa vakavasti. Tämän lisäksi niiden päästämät ja niiden tuotantoketjun aiheuttamat saasteet tappavat vielä useita miljoonia ihmisiä. Autojen suoraan ja välillisesti päästämä hiilidioksidi on aiheuttamassa ilmastokatastrofin ja viemässä lapsiltamme tulevaisuuden.

Matkalla museolta kylän keskustaan muistelin Fiskarsia paljon pienempää Aijalan kylää, jossa vietin 1980-luvullla kesiä. Vaikka kylä oli puoliksi autioitunut sinne pääsi helposti bussilla. Siellä oli kauppa ja posti, jossa saattoi nostaa rahaa tililtä. Kauppaa ja postia ei ole enää eivätkä bussit kulje.

Leppoisa pikkujoulukävelymme keskeytyi ja päätyi isoon riitaan, kun kuopuksemme halusi ylittää kylämme pääväylän itse eikä halunnut pitää kädestäni kiinni. Väylällä oli poikkeuksellisen paljon autoja turistiviikonlopun takia. Museossa olin juuri nähnyt 1800-luvun lopulla otetun kuvan tästä samasta tiestä: kaksi miestä kävelee siinä kaikessa rauhassa keskellä tietä. Silloin ruukissa asui yli kaksi kertaa enemmän ihmisiä kuin nykyisin.

Turhautuneena autojen lapsille aiheuttamista alituisista vaaratilanteista aloin taas ajatelle mobilisoidun maailmamme mielettömyyttä. Autot tappavat onnettomuuksissa joka vuosi noin 1,2 miljoonaa ihmistä ja vammauttavat 50 miljoonaa, joista noin 8 miljoonaa vakavasti. Tämän lisäksi niiden päästämät ja niiden tuotantoketjun aiheuttamat saasteet tappavat vielä useita miljoonia ihmisiä. Autojen suoraan ja välillisesti päästämä hiilidioksidi on aiheuttamassa ilmastokatastrofin ja viemässä lapsiltamme tulevaisuuden.

Olli Tammilehto

Liikenteen tuhoista ks. http://www.tammilehto.info/ot-alku.shtml#kuljetukset
Ilmastokatastrofin uhasta esim. kirjassani Kylmä suihku, Ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos (Into 2012)

Tallennettu kategorioihin ilmastonmuutos, lapset ja koti, liikenne | 1 kommentti

Viralliset asiantuntijat eivät kerro totuutta ilmastonmuutoksen vakavuudesta hallituksilleen

Yksi Britannian ja koko maailman johtavista ilmastotutkijoista Kevin Anderson piti pari viikkoa sitten (6.11.12) merkittävän alustuksen Bristolin yliopiston Cabot Instituutissa. Alustus on kuunneltavissa osoitteessa

http://www.indymedia.org.uk/media/2012/11//502497.mp3

Siihen liittyvä diaesitys on tässä:

http://www.indymedia.org.uk/media/2012/11//502640.pdf

Osittain saman sisältöinen Andersonin artikkeli on julkaistu syyskuussa ilmestyneessä Development Dialogue -lehdessä:

http://www.whatnext.org/resources/Publications/Volume-III/Single-articles/wnv3_andersson_144.pdf

Alustuksessaan hän kertoo, että nykymenolla ja nykyisten päästöalennuslupausten toteutuessa olemme jo paljon ennen vuosisadan loppua yli 4 astetta esiteollista aikaa lämpimämmässä maailmassa. Näin korkeaan lämpötilan nousuun ei voitaisi enää mitenkään sopeutua, se tuhoaisi suurimman osan ekosysteemeistä eikä se olisi stabiili: palautemekanismit pitäisivät huolta siitä, että lämpötila nousisi edelleen.

Tämän katastrofin torjumiseen on niin vähän aikaa, että päästöjä ei ehditä laskea energiantuotantoteknologian muutoksilla. Ainoa mahdollisuus on suunniteltu talouslama vanhoissa teollisuusmaissa.

Andersonin mukaan hallituksia neuvovat ilmastoasiantuntijat myöntävät yksityisissä keskusteluissa, että tavanomaisin keinoin ei enää voida estää yli 2 asteen nousua. He eivät kuitenkaan kerro tätä hallituksilleen, koska “liian paljon on investoitu 2 asteen tavoitteeseen”. Jos sanoisimme, ettei se ole mahdollista ”se johtaisi toivottomuuden tunteeseen”. Kun Anderson oli kysynyt yhdeltä tällaiselta asiantuntijalta, onko meidän siis valehdeltavat tutkimustuloksista, tämä oli vastannut: ”No, ehkä meidän ei pitäisi olla niin rehellisiä.”

Olli Tammilehto

PS. Tätä asiaa käsittelen myös hiljattain ilmestyneessä kirjassani Kylmä suihku, Ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos (Into 2012.) Kirjasta tarkemmin nettisivuillani www.tammilehto.info.

Tallennettu kategorioihin energia, ilmastonmuutos, talouskritiikki, ympäristö | 2 kommenttia

Fukushiman onnettomuus jatkuu ja osoittautuu aina vain pahemmaksi

Vaikka valtamedia on ajat sitten lopettanut Fukushiman onnettomuuden seuraamisen, se ei ole lainkaan ohi vaan jatkuu tätä kirjoitettaessa 162. päivää. Johtavat tiedotusvälineet ovat päättäneet vaieta Fukushiman uusista käänteistä ja suojella ydinvoimateollisuutta ja myös Japanin muuhun teollisuuteen ja kiinteistöihin sijoittaneiden piirien rahoja. Japanilaisen ja vaihtoehtomedian välittämien tietojen mukaan onnettomuus oli toisaalta alunperinkin paljon pahempi kuin uskottiin ja toisaalta radioaktiivisen saasteen leviäminen jatkuu eikä reaktorien hallinnasta ole puhettakaan. Esimerkkinä alla Beyond Nuclear -verkoston välittämä uutinen:

http://www.beyondnuclear.org/nuclear-reactors-whatsnew/2011/8/18/reports-indicate-fukushima-nuclear-crisis-worsening-and-wide.html

Sen mukaan voimaloiden lähelle on avautunut suuri joukko halkeamia, joista pursuaa ulos korkeasti radioaktiivista kaasua. 100 km päässä onnettomuuspaikasta sijaitsevan oikeustalon edessä olevasta ojasta on löytynyt valtavan radioaktiivista lietettä. Osa Kiinan edustan merialueestakin on nyt vakavasti Fukushiman saastuttamaa.

Olli Tammilehto

Tallennettu kategorioihin energia, ympäristö | Jätä kommentti