Maailman voi selittää 


Ekofilosofi etsii valtarakenteiden vaihtoehtoja

Olli Tammilehto: Maailman tilan kootut selitykset. Like. 373 s. 137 mk.

Olli Tammilehto aloittaa esipuheensa kunnianhimoisesti: tarkoitus on selittää, miksi maailmassa on niin paljon sotia, nälkää, ympäristötuhoja ja kaikkea muuta kiel teistä. Heti ensimmäisessä luvussa hän kuitenkin muistuttaa myös maailmaan sisältyvästä hyvästä, kauniista ja arvok kaasta.
   Lähtökohta on lupaava: kun uskaltaa myöntää jälkimmäiset tosiasiat, voi edellisiinkin saada realistisen otteen.

Ekofilosofian
uranuurtaja

   Tammilehto on 1970-luvulta lähtien tehnyt hiljaista ja pitkäjänteistä työtä ekofilosofian keskeisenä uranuurtajana Suomessa. Nyt on käsillä työstä syntynyt synteesi: niin hyvä ja kaikessa ajankohtaisuudessaan niin ajaton kirja, että sen arvo ei hetkessä katoa.
   Kirja on sitä mitä nimi lupaa: se käsittelee useita hyvin laajoja ongelmia yhdessä. Kokonaisuuteen uskaltautumisesta tuleekin sen voima.
   Tammilehto pohtii maailman nälän syitä ja osoittaa, että nykyinen talouskasvu sen paremmin kuin teknologiakaan eivät poista maailman ongelmia vaan päinvastoin pikemmin tuottavat tai pahentavat niitä.
   Hänen kantansa on siis selvä ja hyvinkin poleemi nen, mutta hän argumentoi sen puolesta asiallisesti ja ennen muuta valtavaan asiatietoon nojaten. Noin 40 sivun laajuinen kirjallisuusluettelo on melkoinen katsaus keskusteluun, jota maailman kipeimmistä asioista on viime aikoina eri aloilla käyty.

Kirjoittaja
ei hienostele

   Tammilehto on kyennyt sulattamaan lähteensä niin, että minkäänlaista lukeneisuudella tai tieteellisellä käsitteistöllä hienostelua kirjasta ei löydä. Päinvastoin hän kohdistaa lempeän, mutta sitä perustellum man piikin niin usein tyhjää kolisevien "akateemisten diskurssien" suuntaan.
   Tammilehtoa lukiessa tuli voimakas tunne, että maailmantalouden kovista tosiasioista - nälästä, riistosta ja kansainvälisten suuryhtiöiden tuhoisasta toiminnasta - puhuttiin ennen enemmän. Lattean markkina- ja eurohumun keskellä taloutta koskeva tieto näyttää nyt tavallaan vähenevän. Täysin virheellisetkin hokemat voidaan arvioimatta hyväksyä politiikan lähtökohdiksi.

Yhtiöt
ja valtiot

   Tammilehto analysoi paljon kieltä, niitä uusia taikasanoja, joilla talouskasvua tai teknologiaa yhä uudelleen kaupataan maailman pelastajiksi.
   Hän uskaltautuu myös talouspoliittisen tason yläpuolelle pohtimaan väitteitä ihmisen pe rimmäisestä pahuudesta, ihmisen kyvyttömyydestä ratkaista ongelmiaan tai tuhon väistämättömyydestä.
   Mikään näistä selityksistä ei kelpaa hänelle. Maailman jättiläisongelmat ovat kyllä ihmisen itsensä aiheuttamia, mutta niillä on jokin täsmällinen tausta ja ne ovat periaatteessa voitettavissa.
   Ongelmien perimmäinen syy on kansainvälisten suuryhtiöiden ja niitä myötäilevien valtioiden häikäilemätön, johdonmukainen ja tuhlaileva voitontavoittelu ihmisten enemmistön kustannuksella.
   Yhtiöiden toiminta tuottaa jokseenkin väistämättä tuhoa, koska ne ovat suuria, voimakkaaseen johtamiseen perustuvia hierarkisia organisaatioita. Samaan tapaan toimivista valtioista ei ole yhtiöiden vaihtoehdoksi: kolmannen maailman hallitukset ovat usein oman kansansa suuria riistäjiä.
   Positiivista vaihtoehtoaan Tammilehto ei paljon esittele vaan tuo sen esiin ikään kuin ohimennen. Ydin on valtarakentei den perusteellinen muutos. Pienet yhteisöt ja organisaatiot, paikallistason toiminta ja yrittäminen sekä suora demokratia näyttäisivät olevan keinoja, joilla maailmantalous saataisiin toimimaan oikeudenmukaisemmin ja kasvavasta väestöstä kyettäisiin huolehtimaan.
   Tämä herättää tietysti paljon kysymyksiä, mutta ei voi kohtuudella odottaa, että Tammilehto kaiken muun ohella rakentaisi vielä yksityiskohtaisen mallin uudeksi talousjärjestykseksi.
   Oikeastaan tärkeämpää on osoittaa, että se on periaatteessa mahdollista ja että sen hahmottaminen edellyttää uskaltautumista kauas hallitsevien fraasien taakse, myös moniin sellaisiin asioihin jotka nyt eivät ole oikein muodissa.
   Maailman tilan kootut selitykset jos mikä on valtavan suuren, hyvin järjestetyn, perustellun ja selkeästi esitellyn tiedon julkistamista.


Keskiviikkona 17. helmikuuta 1999
EERO OJANEN / Helsingin Sanomat