Ihmisen kasvatus saattaa kuitenkin olla niin pahasti epäonnistunut, etteivät namut ja nintendot auta. Hän voi alkaa selvittää, mihin Euroopan unioni oikein käyttää hänen rahojaan. Mikäli hän on kyllin sitkeä, paljastuu tällöin seikkoja, jotka eurokraatit ovat viisaasti pitäneet poissa alamaisten ulottuvilta.
Tämä ja monet vastaavat paljastukset vahvistavat käsitystä, että EU tekee jotain aivan muuta, kuin mitä ihmisten enemmistö haluaisi. Ne eivät kuitenkaan unionia hetkauta. Karavaani kulkee - koirat haukkuvat.
Mutta eikö harvainvaltaisten järjestelmien pitänyt olla Valko- ym. Venäjällä sekä milosevicien ja tudjmanien valtakunnissa, joissa ei vielä ole opittu länsimaisen demokratian tavoille. Näin meille ainakin tavan takaa selittävät Helsingin Sanomien Matti Valkonen ynnä muut russologit, jotka markkinoivat hohtavan valkoiseksi tekevää Onnellisten Maiden Organisaation OMO-pesujauhetta.
Eivätkö Valkonen et co sitten olekaan oikeassa? Miten voisi olla mahdollista, että demokratiallaan ylpeilevät Länsi-Euroopan maat olisivat rakentaneet lähes tulkoon demokratiasta vapaan her rajärjestelmän itselleen?
Yhden uskottavan selityksen tarjoaa Hollannissa juuri Amsterdamin huippuko kouksen alla ilmestynyt kirja Europe, Inc. (Eurooppa Oy), jonka alaotsikkona on "Vaaralliset yhteydet EU:n elinten ja teollisuuden välillä". Kirjan mukaan suuryhtiöiden perustamat organisaatiot ovat viimeisten viidentoista vuoden aikana onnistuneet ottamaan EU:n syleilyynsä ja muuttamaan sen mieleisekseen. Komission "yleisenä etuna" esittämät näkemykset ovatkin useimmiten vain kaikuja yhtiöiden ukaaseista.
Euroopan yhdentymisen taustalla on alunperin ollut paljon idealismia ja pyrkimyksiä estää uuden suursodan syttyminen maanosassa. Kuitenkin ne periaatteet, joiden pohjalla yhdentymistä on toteutettu 80-luvulta alkaen, muistuttavat enemmän kahteen maailmansotaan johtaneita taloudellisia suurvaltapyrkimyksiä kuin rauhanpolitiikkaa.
ERT:n Brysselin sihteeristö ja sen työryhmät tuottavat tapaamisten tueksi raportteja, joissa kerrotaan, miten EU:ta taas täytyy muuttaa ja mitkä ovat päivän iskulauseita. Ei kulu aikaakaan, kun EU:n komissio on julkaissut vastaavansisältöiset mietinnöt ja valtamediat ympäri Bryssel-Eurooppaa toitottavat iskulauseita. Joidenkin vuosien kuluttua EU toteuttaa ERT:n vaatimukset.
Esimerkiksi vuonna 1984 ERT:n puheenjohtaja, Philipsin "kapteeni", Wisse Dekker ehdotti kaikkien kaupan ja pääoman liikkumisen rajoitusten poistamista EY-maiden välillä. Yksityiskohdat esitettiin Eurooppa 1990-ohjelmassa. Seuraavana vuonna ilmestyi EY:n samansisältöinen Valkoinen kirja, ja vuonna 1992 ohjelma toteutettiin Maastrichtin sopimuksella.
Vuonna 1986 ERT halusi Eurooppa työhön -raportissaan "joustavuut ta" työaikoihin, työntekijöiden liikkuvuuteen, erottamissuojaan, työsopimuslakeihin ja minimipalkkoihin sekä suurempia palkkaeroja ja pienempiä yhtiöveroja. Pian joustavuudesta tuli avainsana Euroopan poliittisten johtajien työretoriikassa, ja vähän myöhemmin raportin suosituksia alettiin monissa maissa toteuttaa.
Vuodesta 1985 saakka ERT on puhunut yhteisen EU-valuutan puolesta. Kohta tämäkin konsernivallan ukaasi näyttää toteutuvan.
Uusin EU:ta hallitsevan "kon-puolueen politbyroon" tunnus on benchmarking, jonka vakiintumattomia käännöksiä ovat 'esikuva-analyysi' ja 'vertailuanalyysi'. Kyse on kansainvälisestä vertailusta, jossa Euroopan maat yritetään saada muuttamaan fyysisiä ja yhteiskunnallisia rakenteitaan sellaiseksi, mitä ne ovat vahvimmissa kilpailijamaissa. Toisin sanoen yhtiöiden "sosiaaliturva" on saatettava yhtä hyväksi, kuin mitä se on USA:ssa tai jossakin Kau koidän maassa.
Esimerkiksi vuonna 1995 ERT sai EU:n komission puheenjohtajan Jacques Santerin perustamaan Neuvoa antavan kilpailukykyisyysryhmän eli CAG:n (Competitiveness Advisory Group). Se toistaa kaksi kertaa vuodessa ilmesty vissä raporteissaan kilpailukyky-, joustavuus-, benchmarking- ym. ERT:n mantroja. Se vaatii yksityistämistä ja "liberalisointia", mutta samalla lisää valtioiden ja EU:n rahaa suuryhtiöiden tukipalkkioihin eli niitä hyödyttäviin infrastruktuuri-investointeihin. Jäseninä ryhmässä on ERT-veljiä Unileveristä, Asea Brown Boverista ja British Petroleumista, muita yhtiö- ja pankinjohtajia, joukko yhtiömielisiä poliitikkoja sekä kaunistuksena kolme ay-johtajaa.
Vuonna 1987 viisi ERT-yhtiötä, Fiat, Philips, Rhône-Poulenc, Solvay ja Total, perustivat Euroopan talous- ja rahaliittoyhdistyksen eli AMUE:n (Association for the Monetary Union of Europe). Kuitenkin ERT sai asian näyttämään siltä, että aloitteen olivat tehneet Ranskan presidentti ja Saksan liittokansleri. Yhdistyksen jäsenistä 80 % on teollisuusyhtiöitä ja 15 % pankkeja - Suomesta mm. Enso, Neste, Nokia ja Merita. ERT:n tapaan AMUE:lla on suorat ja luottamukselliset yhteydet ministereihin ja komissaareihin. Sen ja EU:n virallisten raporttien vaatimukset ovat samat, ja EU tukee rahallisesti yhdistyksen propagandatoimintaa EMU:n puolesta. AMUE:n puheenjohtaja on ERT-veli, varakreivi Etienne Davignon Société Générale de Belgique -yhtiöstä. (SGB on Belgian johtava holding-yhtiö, jonka hallitsemat yhtiöt harjoittavat monissa maissa mm. sähkön- ja kaivostuotantoa sekä pankki- ja vakuutustoimintaa.). Kun häneltä haastattelussa kysyttiin, eikö EMU johda vallankeskitykseen Euroopan keskuspankille, joka on eristetty täydellisesti kaikesta demokraattisesta kontrollista, Davignon totesi asiallisesti: "Mielestäni tuo on täyttä roskaa."
UNICE työskentelee tiiviisti yhtiöiden muiden lobbaajien kanssa. Näitä eurokorttelien käytävillä vilistäviä, aina alttiita lounas- ja päivällisseuralaisia on mm. runsaasti yksittäisten suuryhtiöiden palkkalistoilla.
Myös monet teollisuuden erityisalat ovat perustaneet omia EU:n pehmittäjiään. Yksi niistä EuropaBio, joka on noin 500:n bio- geenitekniikkayhtiön etujärjestö. Jäsenten joukossa ovat mm. Novartis, Monsanto Europe, Nestlé ja Unilever. Se ja sen edeltäjäjärjestöt ovat onnistuneet te kemään EU:n komissiosta innokkaan geeniteknologian edistäjän. Bioteknologian uskotaan olevan yksi avain niin työttömyys- kuin kilpailukykyongelmien ratkaisussa. EuropaBioksen lobbauksen ansiosta kasvien ja eläinten sekä niiden osien patentointi on ilmeisesti mahdollista EU:ssa tätä luettaessa.
EU-herrojen suopeutta teollisuutta kohtaan lisää myös se, että heidän on mahdollista päästä yhtiöiden korkeapalkkaisiin ja vähävaivaisiin virkoihin. Monet Eurooppa-parlamen taarikot siirtyvät kautensa jälkeen suoraan ylikansallisten yhtiöiden palvelukseen, ja jotkut heistä ovat jo kansanedustajina firmojen palkkalistoilla.
Euroopan yhteiskunnallisten liikkeiden voima näkyy yksittäisten maiden kaduilla ja toreilla, medioissa ja edustuselimissä. Siksi vallan siirtäminen Brysseliin on vähentänyt merkittävästi niiden vaikutuskykyä. Yhtiömaailman edustajat voivat olla tyy tyväisiä saavutukseensa. ERT:n apulaispääsihteeri Caroline Walcott toteaa: "Lobbaaminen komissiossa ei ole ongelma. Mutta kansallisella tasolla puuttuu usein jatkuvuutta. Ongelmana on, että yksittäisissä maissa poliitikkojen on kerättävä ääniä. Mutta Euroo pan unionissa he voivat nähdä kokonaiskuvan."
Takaisin Olli Tammilehdon kotisivulle