Tämä Ismo Tuormaan teksti on osa Olli Tammilehdon  toimittamaa, jo loppuunmyytyä kirjaa Kun edustajat eivät riitä - Kansalaistoiminnan opas (WSOY, Helsinki 1989). Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

IV.2. VALLAN KOSKETUKSESSA

Monet kansalaistoiminnan veteraanit ja "vaihtoehtoilijat" näyttävät ajattelevan, ettei ns. valtaa pitäviin kannata olla suorassa yhteydessä - vain ulkopuolisella painostuksella on merkitystä. Kuitenkin ainakin Suomen oloissa myös suora kosketus valtaan voi auttaa kansalaisryhmää. Maamme erityispiirre - josta on sekä hyötyä että haittaa - on valtaa pitävien joukon pienuus. Kun on hankkinut perustiedot jostain hallinnon tai talouden alasta, Suomessa on helppoa sanoa, miten joku päätös syntyy ja ketkä ovat sen takana. Piiri, joka pyörii esimerkiksi energia-asioista päätettäessä, on loppujen lopuksi todella pieni.

Siispä päätöksiin kannattaa ainakin yrittää puuttua. Mikäli mahdollista voi mennä vielä pitemmälle: vaihtaa torjuntataktiikka "hyökkäykseksi" ja olla itse aloitteentekijänä.

Seuraavassa käsitellään kirjoittajan kokemuksiin perustuen joitakin suoran vaikuttamisen muotoja. On korostettava ns. virallisten keinojen ja epävirallisen "hässäköinnin" yhteensovittamisen tärkeyttä. Harvoin on saatu mitään tuloksia pelkällä hässäköinnillä sen paremmin kuin pelkällä paperien siirtelylläkään. Tämä ei ole asioiden tärkeysjärjestys, jota onkin mahdotonta sanoa. Keinot on valittava tapaus tapaukselta.
 

KIRJEET

Nykymaailmassa ihmiset tuntuvat unohtaneen kirjeiden olemassaolon ja merkityksen. Kuitenkin asiallinen, jollekin päättäjälle osoitettu kirje (mieluummin kotiin lähetetty) tulee usein luetuksi ja toivottavasti myös huomioon otetuksi. Kirjeen tehoa voi vielä vahvistaa soittamalla jonkin ajan kuluttua kirjeen lähettämisestä ja keskustelemalla vastaanottajan kanssa tarkemmin.

Kirjeen hyvä puoli on myös ns. persoonallinen persoonattomuus eli kirjeen saaja tietää kirjeen kirjoittajan nähneen vaivaa asiansa esilletuomiseen, mutta tiedon perillemenoa eivät haittaa epäolennaiset asiat kuten lähettäjän ulkomuoto, huono suullinen esitystapa, vastaanottajan senhetkiset kiireet jne. Kirjeen kun voi panna vähäksi ajaksi syrjään ja lukea joutessaan. Kirjeeseen on myös mahdollista palata tarvittaessa.

Kirjeitse lähetetty tieto on siinäkin suhteessa oivallista, että viesti välittyy perille sanatarkasti, mitä ei tapahdu joukkotiedotusvälineissä tai puhelimessa. Kirjeessä olevaa informaatiota on vastaanottajan myös helppo halutessaan kopioida.

Kirjeessä on paras olla lyhyt asian esittely ja selkeä lista mukana seuraavista liitteistä.

Kirjeen allekirjoittajalla on tietysti merkitystä. Ei ole mitään järkeä panna kirjeen alle esimerkiksi vaihtoehtoliikkeen tai ympäristöjärjestön nimeä, jos sanoma menee paremmin perille vaikkapa jonkin asukasjärjestön nimissä. Tämä ei tarkoita oman "puulaakin" häpeämistä tai ylimatalaa profiilia vaan ainoastaan realiteettien ja ihmisten vajavuuksien huomioonottamista.
 

SOITOT

Myös soittoja suoraan päättäjille arastellaan syyttä. Esimerkiksi poliitikot ovat meidän valitsemiamme ja he joutavat kyllä kuuntelemaan murheitamme. Asian esittämistavalla on tietenkin merkitystä. Samalla tavalla kuin hyvä kirje on mietittävä tarkoin, täytyy myös puhelinsoittoon valmistautua. Sitä paitsi puhelin on vaikea väline. Jos puhuu sekavasti eikä ole miettinyt selkeäsi 1-3 tärkeintä asiaa, jotka haluaa sanoa, on turha odottaa tuloksiakaan.

Vielä parempi on, jos saa jonkun kohdehenkilön tutun, puoluetoverin tms. soittamaan ja toimimaan asian esittelijänä. Psykologisia esteitä on tällöin huomattavasti vähemmän.

Esimerkkinä puhelimen mahdista kerrottakoon Vuotoksen allasta vastustaneen kampanjan aikainen tapahtuma. Keväällä 1980 kaikki Lapin kansanedustajat kannattivat vielä lähes varauksetta Vuotoksen altaan rakentamista. Eräässä UKK-puistoa käsitelleessä kokouksessa kirjoittaja oli kuitenkin lentää ällistyksestä selälleen kuulleessaan Keskustapuolueen Lapin nokkamiehen Mikko Jokelan toteavan jokseenkin sanatarkasti näin (kuuntelijoina Lapin kansanedustajia taistolaisesta kokoomuslaiseen): "Kuulkaapas veljet, pitäisikö meidän muuttaa suhtautumistamme siihen Vuotokseen. Tähän astihan olemme luulleet, että sitä kannatetaan Lapissa yksimielisesti, mutta olen tänään saanut kaksikin soittoa, joissa sitä vastustetaan."

Jokela olisi siis saanut kaksi soittoa. Samaan aikaan Lapissa oli kerätty tuhansien nimien adressi Vuotosta vastaan ja tilaisuuksia oli harva se päivä. Pelkosenniemellä kerättyyn adressiin oli pannut nimensä 80 prosenttia aikuisväestöstä. Ilmeisesti kaikki nämä olivat menneet "luonnonsuojelijoiden" nimiin. Luonnonsuojelijathan eivät tunnetusti ole koskaan ns. paikallisia asukkaita vaan aina risupartaradikaaleja Helsingistä.

Suorat soitot kymmenissä yksityistapauksissa ennen tärkeitä kokouksia ovat myös osoittautuneet tuloksekkaiksi. Jos niiden avulla saadaan edes kylvetyksi epäilyn siemen päättäjän päähän, voi hän aina ottaa asian pöydälle, jolloin saadaan lisäaikaa muuhun toimintaan ja tiedon levittämisen jatkamiseen.
 

LÄHETYSTÖT

Lähetystöt olivat 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa kova sana. Esimerkiksi Ounasjoki-lähetystö kävi Helsingissä seitsemän (!) kertaa. Useimmat muistanevat myös ns. Kemijoen karvalakkilähetystön. Eduskunnassa sanottiinkin, että kun lähetystöt aikaisemmin pyysivät työtä mitä tahansa, olivat ympäristöasiat 80-luvun alussa suurin murheenaihe.

Tässä on kuitenkin vaaransa. Lähetystöjen "mahti" ja tiedotusarvo ovat alkaneet kulua. Selvästi vain julkisuutta haluaviin lähetystöihin suhtaudutaan valtionhallinnossa tätä nykyä jokseenkin kalseasti. Kannattaakin miettiä, saisiko jokin lähetystö joskus enemmän aikaan ilman julkisuutta.

Tietenkään, jos vastapuolen valmiiksi penseä asenne tunnetaan, ei ole mitään hävittävissä, ja julkisuuden välttämistä ei kannata harkita. Julkisuuden avulla voi aina pakottaa päättäjät puhumaan typeryyksiä tai jopa muuttamaan kantaansa. Lähetystön sanoman perillemenoa helpottaa, jos asia on esimerkiksi ministerille etukäteen edes jotenkin tuttu. Usein käy niin, ettei ministeri tiedä edes perusasioita, vilkuilee kelloonsa ja ohjaa lähetystön runsaan kahden minuutin kuluttua ystävällisen kylmästi ovesta ulos. Etukäteistiedoista kannattaa puhua asianomaisen päättäjän tai hänen sihteerinsä kanssa jo hyvissä ajoin.

Kun uutiskynnys lähetystöjen kohdalla on noussut, täytyy lähetystöllä olla joko tosi "kovaa" sanottavaa tai kymmenien tuhansien ihmisten terveiset päästäkseen valtakunnan tiedotuksessa läpi. Hyvät toimittajalinkit ja tuttujen toimittajien "preppaaminen" etukäteen ovat tietysti aina hyödyllisiä.

Sekä lähetystön tavoitteen saavuttaminen että uutiskynnyksen ylittäminen tapahtuvat aina helpoiten, jos lähetystöllä on jokin "uutiskärki". Esimerkiksi ei se, että 40 000 ihmistä vastustaa polttolaitosta, vaan vaikkapa se, että polttolaitos maksaa miljardin enemmän kuin jätteiden hyötykäyttö. Pelkkä vastustaminen ei aina enää ole uutinen. Paremmin pääsee läpi esittämällä jotain "myönteistä" (vaikka se yleensä sisältääkin vastustamisen).

Kunnallispolitiikassa uutiskynnys on matala ja vaikuttaminen lähetystöjen avulla helpompaa kuin valtakunnan tasolla.
 

KUNNAT JA KAUPUNGIT

Kunnissa ja kaupungeissa päätökset tehdään useimmiten jo lautakunnissa, joten vaikuttaminen kannattaa aloittaa viimeistään sieltä. Kaikki tärkeiden lautakuntien jäsenet on "luokiteltava" ja katsottava, kenen kanssa voi/kannattaa keskustella keskimääräistä enemmän. Kaikille voi toki lähettää aineistoa - on kunkin ihmisen oma asia, millä roskakorinsa täyttää.

Hallinnon toiminnan tunteminen on olennaista. Muuten ei voi toimia hallintokoneistoa vastaan tai käyttää sitä hyväksi.

Puolivirallisiakin vaikuttamiskeinoja kannattaa kokeilla. Esimerkiksi Helsingin valtuustossa toimii ympäristö- ja luontoryhmä. Tällaisessa kerhon tavoin toimivassa ryhmässä tärkeiden asioiden esilletuonti on joustavaa ja tiedonvaihto helpottuu puolin ja toisin. Samalla se antaa eri puolueiden samasta asiasta kiinnostuneille edustajille "hyväksyttävän" syyn kokoontua yhteen.

Soitot ja kirjeet kunnallispoliitikoillekin ovat aina paikallaan. Pahempaa ei juuri voi sattua kuin että vastaaja paiskaa luurin korvaan. Yleensä suhtautuminen on kuitenkin kokemusten mukaan myönteistä, vaikkei samassa kärryssä ajettaisikaan.

Tehokas "puolisuora" keino vaikuttaa päättäjiin on vaatia etukäteen heiltä vastaus johonkin kiistakysymykseen ja sitten julkistaa se, jolloin ei päästä piiloutumaan ryhmäpäätösten taakse. Näin toimittiin ennen syksyn 1984 kunnallisvaaleja Oulun läänissä, jossa Iijoen jatkorakentamisen vastainen kansanliike kysyi kaikilta ehdokkailta kantaa rakennushankkeisiin. Kysely herätti tavatonta julkisuutta ja kyselijöitä uhattiin jopa oikeudella(1). Tämä vain osoitti, että oli osuttu arkaan paikkaan.
 

EDUSKUNTA

Vaikka eduskunnan arvovalta onkin laskenut, päätetään siellä ainakin muodollisesti keskeisistä valtakunnallisista asioista, esimerkiksi laeista. Monien kansanedustajien tiedot lakien tosiasiallisesta sisällöstä ovat usein olemattomat. Siksi onkin parasta ottaa "tehokäsittelyyn" yksi tai muutama kansanedustaja jokaisesta ryhmästä ja kertoa heille juurta jaksaen yksitellen tai yhdessä (esimerkiksi ympäristöryhmän kaltaisessa kerhossa), mitä laki tarkoittaa. Kun tähän liittää tehokkaan julkisten tiedotusvälineiden käytön, voi tuloksiakin odottaa.

Prepattavat kansanedustajat on valittava huolella. Heillä tulisi olla ryhmässään vankka asema (mieluummin "leimautumaton") sekä lisäksi uskallusta ja kykyä esittää asia niin, että muutkin sen uskovat.

Aina kansanedustajien tapaaminen ei kuitenkaan maksa vaivaa. Usein tehokkaimpia tapoja vaikutta heihin, on kirjoittaa Helsingin Sanomien yleisöpalstalle juttu käsiteltävästä asiasta (mieluummin hyvissä ajoin ennen ryhmäpäätöksiä). Usein tämän kirjoittaja on kuullut jotakin omaa juttuaan siteerattavan eduskunnan puhujapönttöä myöten (ja harmitellut samalla sitä, ettei kirjoittanut huolellisemmin). Eduskunnan (myös hallituksen ja kuntien) päätöksissä onkin paljolti kysymys siitä, kuka luottaa kenen tietoon ja kuka pystyy luomaan suurimmat paineet. Joskus tämä voi onnistua kansalaisliikkeiltäkin, jos ne ovat kyllin määrätietoisia (Vuotoksen allas, Iijoen jatkorakentaminen, Kyläsaari...).

Eduskuntaa voi myös julkisuuden avulla käyttää hyväksi esimerkiksi tehtäessä ns. aloitteita tai kirjallisia tai suullisia kysymyksiä. Jokunen aloite on aina silloin tällöin toteutunutkin (esim. UKK-kansallispuisto), kun siihen läpimenon takaamiseksi on liitetty riittävä määrä taustatyötä ja valiokuntiin vaikuttamista. Eduskunnan todelliset päätökset (jos niitä hallituksessa usein lukkoon lyötyjen esitysten jälkeen ylipäänsä on) tehdäänkin valiokunnissa.

Kirjallisten ja suullisten kysymysten avulla voi saada arvovaltaisia ja "nopeita" (viimeistään kuukauden kuluttua) vastauksia erilaisiin asioihin ja lisäksi niille julkisuutta. Monet kansanedustajat ovat halukkaita tekemään kansalaisliikkeille tärkeistä asioista kysymyksiä, kunhan heille annetaan joko valmis kyselymalli tai hyvät pohjatiedot. Olennaista on tietenkin välttää virheitä ja olla näin menettämättä edustajan luottamusta.

Toiminnan ajoitus on erittäin tärkeää. Esimerkiksi jostain laista on kansanedustajia vaikea saada kiinnostumaan kovin kauan ennen lainkäsittelyn alkamista, mutta liian myöhään tulevalla yhteydenotolla ei taas ole enää mitään vaikutusta ("valitan, mutta ryhmämme on jo lyönyt kantansa lukkoon...").

Kun harkitsee, kannattaako usein vaivalloiseen kansanedustajien valistamiseen ryhtyä, on hyvä muistaa, että eduskunnan käytävillä liikuskelee joka tapauksessa monenlaisia "lobbareita". Jos kansalaisliikkeet eivät pyri vaikuttamaan edustajiin, vaikuttavat jotkut muut joka tapauksessa.
 

VALTIONEUVOSTO

Kaikki, mitä edellä sanottiin eduskunnasta, pätee valitettavasti vielä enemmän valtioneuvostoon. Kun esimerkiksi puhuu Kyröjoen rakennushankkeen jatkamisen ensimmäisenä työnään runnoneen ministerin kanssa ja huomaa, ettei hän tiedä asiasta oikeastaan mitään, tajuaa, ketkä tosiasiassa tekevät tässä maassa monet tärkeä päätökset.

Oikeastaan tämä on inhimillistä. Ministeri ei voi tietää kaikkea, ja hänen on päätettävä keihin luottaa. Valitettavasti vain esimerkiksi luonnonvaroja säälittä käyttävillä on huomattavasti suuremmat mahdollisuudet päästä ministereiden luottopojiksi ja jopa "päättää" ministereistä kuin kansalaisliikkeillä. Tämä näkyy päätöksissä.

Tiedon perillemenossa valtioneuvoston jäsenille ovat suorien yhteydenottojen lisäksi tärkeitä ministereiden poliittiset sihteerit, kansliapäälliköt, osastopäälliköt ja muu korkea virkamieskunta. Yleensä varsinkin poliittiset sihteerit suhtautuvat yhteydenottoihin asiallisesti ja vievät sanan ainakin jollain tavalla eteenpäin. (Hyvin valmistellun ja "kylmän" paperin käsittely on tietenkin varmempaa kuin kiihdyksissä laadittujen kirjelmien tai puhelinviestien perillemeno.)
 

VALTION VIRKAKONEISTO

Suomalaisessa valtionhallinnossa lähes kaikki tärkeät päätökset uitetaan sisään komiteoiden, toimikuntien ja työryhmien kautta. On tärkeää yrittää vaikuttaa jo näiden komiteoiden perustamiseen ja henkilövalintoihin komitean työskentelystä puhumattakaan.

Vaikkei suistuisikaan varsinaisen kabinettipolitiikan pikkunäppäryyksiin ja pikkupoliitikon leikkeihin, voi aina soittaa reilusti ja tarjota aineistoa, henkilökohtaista tapaamista tai käyntiä pitämässä esitelmä toimikunnalle. Joskus tällaiseen suhtaudutaan hyvinkin myönteisesti.

Jos ei itse tunne henkilökohtaisesti ketään istuvan komitean tai työryhmän jäsenistä, kannattaa panna tuttu tai tutun tuttu asialle. Kaikessa poliittisessa elämässä kuunnellaan halukkaammin omaa puoluetoveria kuin jotain epämääräistä tahoa, jonka vaikutusperistä ei olla lainkaan varmoja tai jolla ei ole arvovaltaa.

Muutenkin tietoa kannattaa jakaa nimenomaan linkkijäsenten kautta. Heiltä sitä myös saa, joten jatkotoiminnan suunnittelu on huomattavasti helpompaa. Esimerkiksi mietinnön julkistamiseen voi varautua hyvissä ajoin laatimalla jo julkistamistilaisuutta varten omat vasta-argumenttinsa.

Tärkeintä on muistaa, etteivät kaikki valtion virkakoneiston heikot päätökset suinkaan johdu ihmisten roistoudesta vaan yksinkertaisesti siitä, ettei liikkeittemme hallussa olevaa tietoa useinkaan ole valtionhallinnossa tai jos on, se on epäuskottavassa muodossa (mallia lennäkki komiteassa). Niin typerältä kuin se tuntuukin, myös muotoseikkoihin kannattaa kiinnittää huomiota, mikäli haluaa asiaansa ajaa. Minkäänlaiseen virkamiesslangiin ei toki tarvitse hairahtua. Parhaiten saa asiansa läpi selvällä ja asiallisella suomenkielellä.

Toimikuntia, ministeriöitä, virkamiesten tutkimuksia ja muuta valmistelutyötä ei siis ole syytä jättää huomiotta. Ylemmän tason eväät tai halu eivät enää riitä pitkälle viedyn valmistelun purkamiseen ilman suurta julkista äläkkää. (Se taas kuluttaa voimia eikä ole itsetarkoitus.)

Parasta on "vastahyökkäys", josta esimerkkinä "vaelluskalakantojen elvyttämistyöryhmä". Tämän sanahirviötyöryhmän historia on pitkä. Se syntyi aikoinaan luonnonsuojeluliiton aloitteesta, kun oli pohdittu pitkään, miten muuttaa vallitsevaa "tätä koskea ei saa rakentaa" -puolustustaktiikka ennaltaehkäiseväksi.

Keksittiin, että aletaankin vaatia muutaman taimenen kutupaikan säästämisen sijasta kaikkia vaelluskaloja takaisin Suomen jokiin. Otettiin selvää, mitä esteitä tälle on hallinnossa, lainsäädännössä ja taloudessa, ja ryhdyttiin toimeen. Asiasta järjestettiin pari yli sadan ihmisen seminaaria, ja lopulta valmistui yllämainitun työryhmän esitys vaelluskalajokien kunnostamiseksi. Nyt ohjelmalle täytyi saada "vain" poliittinen hyväksyntä ja rahat. Tämä ei ollut helppoa, mutta virallisen ohjelman ollessa valmis huomattavasti helpompaa kuin ennen. Sitä paitsi kuka kehtaisi vastustaa julkisesti vaelluskalajokien kunnostamista?

Vaelluskalajokien kunnostamista varten on budjetissa nyt oma momentti ja jokien kunnostussuunnitelmat ovat edenneet monilla joilla kalastuspiirien johdolla.

Vaelluskalajoen ovat kuvaava esimerkki sinnikkään toiminnan tärkeydestä myös kielteisestä mielessä. Heti kun kovin painostus loppui, eivät budjetin määrärahat jokien kalataloudelliseen kunnostamiseen ole enää nousseet. Eräät vesi- ja ympäristöpiirit näyttävät myös vähät välittävän luonnontaloudellisista hankkeita edes tärkeimmillä joilla (esimerkkinä Ingaskilajoen tuhoaminen talvella 1988).

Muutenkin on vaarallista lopettaa toimintaa tyystin edes lopulliselta näyttävän voiton jälkeen. Esimerkkejä kertaalleen voitetuista mutta uudelleen esiin nostetuista hankkeista on kymmeniä: Vuotoksen ja Kollajan altaat, polttolaitokset, Saimaan säännöstely, viides ydinvoimala, kansallispuistojen "hoitohakkuut"...

Tuloksia on turha odottaa seuraavana päivänä vaan ne saattavat tipahtaa valtionhallinnon rattaista vasta vuosien kuluttua. Tästä esimerkkinä on vesihallituksen lähihistoria. Koko 80-luvun alku oli armotonta vesihallituksen kritiikkiä. Sen tuloksena virasto siirtyi vuosikymmenen puolivälissä ympäristöministeriöön ja muutti nimensä vesi- ja ympäristöhallitukseksi. Eräiden vesi- ja ympäristöpiirien osalta nimenmuutos ei tosin ole muuttanut mitään. Koska esimerkiksi ns. tulvansuojelutyö on edelleen hajautettu maa- ja metsätalousministeriön "alaisuuteen", voi vesistöjen pilaaminen ja kaivurien tehokäyttö edelleen jatkua.

Olisi myös sinisilmäistä luulla, että ympäristöministeriö (tai jokin muu uusien ongelmien käsittelyyn perustettu valtionelin) sinällänsä takaisi mitään. Ympäristöministeriksi voidaan nostaa oikeastaan kuka hyvänsä, myös ympäristönsuojeluun kielteisesti suhtautuva poliitikko. Silloin ei auta, vaikka ministeriössä työskentelisi kuinka ympäristömyönteisiä virkamiehiä tahansa.

Samaa taktiikkaa kuin jokien suojelussa on noudatettu jätehuollon järjestämisessä. Sen sijaan, että oltaisiin valitettu vain jonkin kaatopaikan suunnittelusta, on käyty sitkeästi hankitun tiedon avulla kamppailua jätteiden hyötykäytön puolesta.

Juuri tiedon hankinta on kaiken A ja O. On turha sen paremmin soitella kuin kirjoitellakaan kenellekään päättäjälle, ellei hallussa ole ymmärrettävään muotoon puettua ja käyttökelpoista tietoa.
 

YHTIÖT

Lähes kaikki edellä mainittu koskee myös yhtiöiden johtoa ja omistajia. Jopa suurten valtion "firmojen" johtokuntiin on pystytty vaikuttamaan - esimerkkinä vaikkapa Enso-Gutzeit Oy:n vetäytyminen joidenkin norppaluotojen kaavoittamisesta mökeiksi 80-luvun alussa. Tosin kaavoitushankkeet ovat tämän onnellisesti päättyneen episodin jälkeen lisääntyneet räjähdysmäisesti muualla Saimaalla.

Neuvotteluja kannattaa tarjota julkisesti ja avoimesti, sillä on tärkeää, että kansalaisliikkeet osoittava pelaavansa avoimilla korteilla. On yhtiöiden tiedotuksellista typeryyttä, elleivät ne pysty keskustelemaan "asiallisesti".

Tietenkin on niin, että mitä suurempi voitto tai panos on kyseessä, sitä enemmän liikkuvat myös vastapuolen vaikuttajat. Kirjoittajan kokemusten mukaan yhtiöiden toimintapa on kuitenkin ainakin viime vuosiin saakka ollut perin itsevarmaa ja yksioikoista. Tämä itseasiassa on auttanut kansanliikkeitä saamaan joitakin huomattavia voittoja julkisuuden ja ulkopuolisen painostuksen avulla. Toimimalla monipuolisesti ja saamalla mukaan uusia ryhmiä - esimerkiksi ammattiyhdistyksiä ja -liittoja - voidaan yrityksiin vaikuttaa myös sisältäpäin.

Leikkimättä suurta salapoliisia kannattaa ottaa selvää, ketkä todella omistavat kyseessä olevat yhtiöt. Esimerkiksi vesirakennus- ja kalanviljely-yhtiöiden omistussuhteet ovat uskomattoman kietoutuneita. Samoin on monilla muilla aloilla. Tietämällä, ketkä itse asiassa tekevät todelliset päätökset ja koska, säästetään voimavaroja olennaiseen vaikuttamiseen.

Pienosakkaiden kautta, jollaiseksi itsekin voi ryhtyä, voi yrittää vaikuttaa. Se tuskin onnistuu ilman julkisuuden merkittävää apua. Helpompaa sen sijaan on tietojen saanti tällä menetelmällä.

Teollisuudesta ja yrityksistä voi saada myös yhteistyökumppaneita. Esimerkiksi Suomen puunjalostusteollisuuden omistama Paperinkeräys Oy on ollut erinomainen tietolähde ns. Paperiliikkeelle, joka on toiminut paperinkeräyksen ja jätteiden hyötykäytön puolesta. Yhteistyö ja asiallinen tiedonhankinta eivät siis välttämättä merkitse "huoraamista", kuten jotkut tuntuvat ajattelevan. Tieto ei haise, ellei sen hankkimiseksi lupaudu mihinkään tavoitteittensa tai periaatteidensa vastaiseen toimintaan.

Usein on jopa hyvä testata omat argumenttinsa vastapuolella ennen niiden julkistamista. Parasta tietysti on, jos saa yhtiöt innostumaan entistä järkevämmän teknologian kehittelystä - esimerkkinä Ahlströmin pienipäästöinen leijupetitekniikka aluelämpövoimaloissa. Näin keskustelu monipuolistuu - samoin "rintamajako" - mikä on aina edullista "pattitilanteiden" välttämiseksi.

Tietenkin joskus pitää "ampua kovilla". On esimerkiksi vaikea uskoa, että Kemijoki Osakeyhtiö alkaisi pehmoilla. Eli sanoja ei kannata säästellä, jos asiatiedot ja tausta ovat tarpeeksi vankkoja.
 

VIRALLINEN VAIKUTTAMINEN

Suomen laki tarjoaa monia virallisia tapoja vaikuttaa etenkin kunnallisiin päätöksiin mutta eräissä tapauksissa myös valtiovaltaan ja yhtiöihin. Pelkästään näitä käyttämällä päästään ani harvoin tuloksiin. Jos tällaiset keinot sen sijaan yhdistetään muihin vaikutustapoihin, voi kyseessä olevista pykälistä tulla muutakin kuin kuolleita kirjaimia.

Kunnallisiin päätöksiin on mahdollista vaikuttaa mm. kunnallisaloitteella, jonka voi tehdä kuka tahansa. Kunnan- tai kaupunginhallituksen on käsiteltävä aloite vuoden sisällä sen jättämisestä. Vain poikkeustapauksissa aloite yksin tuo tuloksia. Tällaisia ovat ns. helpot päätökset, esimerkiksi puurivin istuttaminen jonkin tien varteen. Viime aikoina kunnallisaloitetta on käytetty menestyksellisesti jätteiden hyötykäytön edistämiseen.

Lähes kaikki kunnallisten elinten pöytäkirjat ovat "julkisia", ja myös valtiollisten orgaanien päätösasiakirjat ovat suurimmalta osaltaan sitä. Virkamiesten joskus harrastamat "salainen"-leimat ovat monesti laittomia. Useimmista päätöksistä on siis periaatteessa mahdollista saada tietää ennen niiden täytäntöönpanoa. Jos ratkaisulla voi olla huomattava vaikutus, hallintomenettelylaki vaatii jopa viranomaisten aktiivisuutta tällaisessa tiedottamisessa.

Lähes jokaisesta päätöksestä voidaan tehdä ainakin muodollinen valitus ja voittaa näin jos ei muuta niin aikaa. Sinnikäs valittaminen voi johtaa myös todellisiin muutoksiin jopa lakien tulkinnoissa. Esimerkkinä vaikkapa korkeimman hallinto-oikeuden päätös Huopanankosken rakentamatta jättämisestä vastoin vesioikeuden päätöstä. Valitettavasti vain huonoimmin hoidettuihin asioihin kuuluvat muodollisesti oikeiden valitusten teko ja niistä tiedottaminen.

Kunnallislaki suo kuntalaisille valitusmahdollisuuden, jonka avulla valtuutettujen päätös voidaan kumota tai saada uudelleen käsiteltäväksi. Laki tuntee neljä perustetta valituksille:

  1. Päätös loukkaa valittajan oikeutta.
  2. Päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä.
  3. Päätös menee viranomaisen toimivaltaa ulommaksi.
  4. Päätös on lainvastainen.
Valitusoikeus on siis varsin laaja. Esimerkiksi voidaan valittaa siitä, että päätös loukkaa luonnonsuojeluyhdistyksen oikeutta toimia ympäristön tuottokyvyn ja kauneuden säilyttämisen puolesta. Ehkä yleisimmin puututaan viranomaisten toimivaltaan - rajat kun eivät tunnu olevan heille itselleenkään selviä.

Edellä lueteltuja valitusperusteita voi soveltaa usein myös valtion elinten päätöksiin. Käytännössä kuitenkin valitusoikeus on suppeampi.

Tavallista on puuttua jääviyskysymykseen. Varsinkin pikkupaikkakunnilla saattavat esteelliset henkilöt osallistua päätöksentekoon.

Usein etenkin kuntien päätöksissä rikotaan selvästi jopa lain kirjainta (esimerkiksi harjujensuojelulakia). Tällöin pienellä vaivalla voidaan saada suuriakin aikaan.

Kunnallisten lautakuntien päätöksistä valitetaan useimmiten kunnan- tai kaupunginhallitukselle; hallituksen ja valtuuston päätöksistä puolestaan läänioikeuteen tai ns. alistusviranomaiselle. Lisäksi valitusten saamasta kohtelusta voi valittaa yleensä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Samaan oikeusistuimeen voi valittaa myös monien valtion elinten päätöksistä. Useimmiten valtiovallan päätöksistä valitetaan (tai virallisesti: kannellaan) kuitenkin oikeuskanslerille tai eduskunnan oikeusasiamiehelle.(2)

Valituksen kohteelta itseltään voi kysyä valituspaikkaa ja sen osoitetta.

Jos kaikkia kotimaisia valitustahoja on jo yritetty tai jos vastaus valitukseen viipyy kohtuuttomasti, on vielä yksi keino: valitus YK:n ihmisoikeuskomitealle. Edellytyksenä on, että voi väittää jotain niistä monista oikeuksista loukatun, jotka luetellaan "kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa".

Kaikki eri valitustavat sisältävät omat koukeronsa, joista kannattaa keskustella valittajaveteraanien ja/tai jonkun juristin kanssa.

Ensimmäisenä on syytä tarkistaa valitusaika, joka on hyvin lyhyt, yleensä vain kahdesta viikosta kuukauteen. Valituskirjelmässä tulee olla valittajan nimi (yhdistyksen osalta yhdistysrekisteritoimiston vahvistamat nimenkirjoittajat), päätösteksti, johon muutosta halutaan, vaatimus päätökseen tehtävistä muutoksista ja vaatimusten perustelut. Valitusoikeuden käyttäjä ei joudu kuin poikkeustapauksissa (ammattivalittajat) korvaamaan hävittyäkään oikeuskäsittelyä. Sitä vastoin päätöksen lunastaminen maksaa joskus jopa muutamia satoja markkoja.

Viranomaiset ovat velvollisia neuvomaan valitusten teossa.

Yhtiöiden tekemisistä ei ole mahdollisista samalla tavoin valittaa kuin kuntien ja valtion päätöksistä. Niitä vastaan voi sen sijaan nostaa oikeusjuttuja paikallisissa kihlakunnan tai raastuvanoikeuksissa. Voiton mahdollisuudet ovat yleensä vähäiset, mutta oikeuskäsittelyn tuoma julkisuus voi korvata vaivannäön. Ilman laajaa muuta toimintaa ja taustatukea ei oikeustoimiin kannattane ryhtyä, sillä muuten pelkästään oikeudenkäyntikulujen maksaminen voi osoittautua kohtuuttoman raskaaksi.

Viitteet:

1. Ei kuulemma ollut demokratian pelisääntöjen mukaista tulkita vastaamattomuutta rakentamisen kannattamiseksi eikä vaatia ennen vaaleja ehdokkailta selvää kantaa tällaiseen asiaan. Ei vaikka joen rakennushanke oli ollut allasalueella keskeinen puheenaihe jo ainakin kahden vuoden ajan.

2. Erilaisia kantelu- ja valitusoikeuksia koskevia lakeja on lueteltu kirjan lopussa.

Page Top
 
Palautetta kirjoittajalle/toimittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info 
Kirjoituksen udelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla

Takaisin toimintaoppaan alkuun ja sisällysluetteloon | Takaisin Tammilehdon kotisivun alkuun