Osoite:

Olli Tammilehto: Yhden taalan kysymys – Globalisaatio ja köyhyyskiista. Like, 2003. 145 s.

Jotta projektia voi sanoa hyödylliseksi, pitää sen seurausten olla hyviä. Onko viime vuosikymmenten aikana toteutettu talouden globalisaatio vähentänyt köyhyyttä? Tutkija Olli Tammilehto väittää ei, vaikka Maailmanpankki ja Kimmo Sasi kiertävät pitkin maailmaa sanomassa kyllä. Kiista liittyy siihen, miten köyhyys määritellään.

Tilastoissa äärimmäisen köyhiksi lasketaan ne ihmiset, jotka joutuvat elämään dollarin päivätuloilla. Saattaa olla, että näiden ihmisten prosentuaalinen lukumäärä on vähentynyt. Kohonneet tulot eivät heidän asemaansa silti ole parantaneet. Ihmisten elinympäristö on nimittäin muuttunut: pelkkä ruoka ei enää riitä hengissä pysymiseen, vaan rahallisia palveluita pitää käyttää aiempaa enemmän.

Talouden rakennesopeutusohjelmien vuoksi valtioiden koulutus- ja terveydenhuoltobudjetteihin on tehty suuria leikkauksia, peruselintarvikkeiden hinnat ovat nousseet, yhteisiä resursseja kuten metsiä on yksityistetty ja uudet teollisuuslaitokset ovat pilanneet jokia kalastuskelvottomiksi. 1,30 dollarin tuloillakin elävä voi näin ollen olla rutiköyhä.

Moniulotteisella köyhyydellä on muitakin merkkejä. Ihmisten lisääntynyt turvattomuus, ihmisten keskinäisen avun heikkeneminen, lapsikuolleisuuden laskun hidastuminen, heikossa asemassa olevien työläisten sairastelu… Monia seikkoja ei ole helppo mitata, mutta ne ovat silti olemassa.

Tammilehto nostaa kulttuurikriittisesti esiin, että pyrkimys köyhyyden poistamiseen tuloja kasvattamalla on ongelmallista, se saattaa jopa lisätä köyhyyttä. Miten ihmeessä?

Valtavirran taloustiede on kirjoittajan mukaan tehnyt yhteisvauraudesta näkymätöntä. Siitä vauraudesta, jota tuotetaan kirjastojen ja sairaaloiden lisäksi niin kotona lapsia kasvatettaessa kuin vaikkapa Luonto-Liitossa toimimalla. Yhteysvaurautta ovat myös esimerkiksi puhdas ilma ja paikallinen tieto. Monipuolisen yhteisvaurauden avulla vähilläkin tuloilla elävä ihminen voi pärjätä: ihmisillä on riittävästi taloudellista, poliittista ja kulttuurista itsenäisyyttä voidakseen elää rikkautta kasaavien käytäntöjen ulkopuolella. Henkilökohtaisen rikkauden maksimointi tuhoaa usein tätä yhteisvaurautta. Aidosti köyhiä voivat Tammilehdon mielestä auttaa köyhien omat yhteiskunnalliset liikkeet.

Olli Tammilehto perustelee väitteensä vakuuttavan oloiseen lähdeaineistoon tukeutumalla. Keskeiset huomiot toistuvat teoksessa monia kertoja, joten niistä saa helposti kiinni. Kielenkäyttö on kärjekästä - hän esimerkiksi toteaa, että kulutusideologiaa saarnataan maailman kaikilla kolkilla lähetys(työ)ruutujen kautta.

Vaikka ei kaikesta samaa mieltä olisikaan, tarjoaa teos uusia näkökulmia. Teemaan ei voi olla törmäämättä, jos yhtään seuraa uutisia.

7.4.2004 jälkeen: