MIKSI TÄSSÄ NÄIN KÄVI?
Miten DCA:n ja sotilastukikohtien vastainen kampanja törmäsi keskustelemattomuuden ja autoritaarisuuden muuriin

Jaa somessa tai sähköpostilla:

DCA-sopimusta ja USA:n tukikohtia vastaan kampanjoitiin vuoden ajan, lähes kaikki rauhanjärjestöt olivat mukana, ruohonjuuritason tiedotustyötä tehtiin poikkeuksellisen paljon ja kansanedustajia valistettiin asiassa vähän päästä. Tähän nähden tulos oli kovin laiha: ainoastaan yksi kansanedustaja (Anna Kontula, vas.) vastusti, kun eduskunta 1.7.24 hyväksyi sopimuksen

Miten näin pääsi käymään?

Jo syksyllä 2022 oli ilmeistä, että USA:n ja Suomen ulkopoliittinen johto yrittää saada aikaan maiden välisen ”puolustus”yhteistyösopimuksen eli DCA:n. Kysymyksen tärkeys korostui maaliskuun lopulla 2023, kun presidentti Niinistön kova halu saada USA:n tukikohtia ilmeni Ruotsin television haastattelussa1. Toisaalta DCA-vastaisen kampanjalla näytti olevan menestymisen mahdollisuuksia ruohonjuuritasolla: Helsingin Sanomien keväällä 2023 teettämän mielipidetiedustelun mukaan enemmistö mielipiteensä ilmaisseista suomalaisista vastusti ulkomaisia sotilastukikohtia, vaikka enemmistö kannattikin Natoa2.

Kampanjan strategia

Minulla on paljon kokemuksia yhteiskunnallisista liikkeistä ja niiden kampanjoista, etenkin 1970-luvun lopun ja 1980-luvun ydinvoimanvastaisesta liikkeestä3. Näiden perusteella hahmotin menestyksellisen kampanjoinnin vaativan kolmea asiaa: monien järjestöjen välistä yhteistyötä, kampanjaa vetävää, järjestöistä paljolti riippumatonta aktivistiryhmää ja omaa tiedotusvälinettä jolla tavoittaa suuri yleisö valtamediasta riippumatta. Tänä tiedotusvälineenä toimivat ydinvoimanvastaisessa kampanjassa nelisivuiset tabloidi-kokokoiset ilmaisjakelulehdet, joiden painos oli välillä 200 000 tai jopa enemmän. Kampanjalehdet olivat myös organisointivälineitä: niissä olleiden palautekaavakkeiden ja toimintakehotusten avulla liike sai paljon uusia aktivisteja ympäri Suomea.

Keskustelin näistä kokemuksistani rauhanaktiivien ja rauhanjärjestöjen kanssa. Toukokuussa 2023 päätettiin käynnistää kampanja DCA:ta vastaan, mutta kesällä toimintaa oli vielä vähän. Muutaman pienen rauhanryhmien yhteistyönä järjestettiin kuitenkin 13.7. ensimmäinen DCA:n vastainen mielenosoitus presidentti Bidenin vieraillessa Suomessa. Pienessä mielenosoituksessa ilmeni suuri ongelma, joka vaikutti myöhemminkin kampanjaa heikentävästi: osa vasemmistoaktivisteista halusi leimata suuren osa mielenosoituksen lähtöpaikalle tulleista ihmisistä äärioikeistolaisiksi ja sulkea heidät pois kulkueesta4.

Syksyllä kampanja alkoi pyöriä hyvällä vauhdilla. Vasta syntynyt pieni rauhanryhmä, Rauhanväki, ja Helsingin rauhantoimintaryhmä yhdistivät voimansa, ja näin syntyi toimiva koordinointitiimi. Lähes kaikki rauhanjärjestöt ja -ryhmät lähtivät mukaan kampanjaan. Kansalaisadressin teksti laadittiin, ja sen ensiallekirjoittajiksi saatiin vaikuttava joukko eri aloilla tunnetuksi tulleita suomalaisia5. Nettisivusto www.eitukikohtia.fi avattiin, ja siellä julkaistiin jatkuvasti uusia tekstejä ja myöhemmin myös videoita. Ja mikä tärkeintä kampanjalehti ”Suvereniteetti uhattuna”6 tuotettiin aktivistien ja Rauhanpuolustajien kokeneiden lehti-ihmisten toimitusyhteystyönä ja Rauhanliiton ja Rauhanpuolustajien rahoittamana. Lehti levisi kahdella tavalla: Se oli Voima-lehden-liitteenä ja tavoitti näin periaatteessa 60 000 lukijaa. Sitä painettiin myös erikseen 20 000 kappaletta, jotka aktivistit jakoivat ympäri Suomea: kahviloihin, kirjastoihin, oppilaitoksiin ja postilaatikkoihin sekä kaduilla ja erilaisissa tapahtumissa suoraan ihmisten käteen.

Media vaikenee

Syksyyn liittyi kuitenkin suuri pettymys, joka ratkaisevalla tavalla vaikutti kampanjaan: Järjestimme 13.11. tiedotustilaisuuden kampanjastamme medialle Helsingin ydinkeskustassa. Yksikään valtamedian toimittaja ei tullut paikalle. Lähetimme samanaikaisesti tiedotteen kaikille mahdollisille medioille ja aiemmin rauhanliikkeeseen myönteisesti suhtautuneille toimittajille7. Juuri mikään media ei kertonut kampanjastamme. Ainoastaan Kokoomuksen Verkkouutiset, joka ei tavoita potentiaalisia aktivisteja, ja loviisalainen pieni Nya Östis kirjoittivat siitä. Valtamedia ei noteerannut myöhemminkään kampanjaamme. Niinpä kun DCA-sopimuksen teksti8 julkaistiin 14.12., Helsingin Sanomat saattoi kirjoittaa, ettei mikään merkittävä taho ole vastustanut sopimusta.

Media uutisoi DCA:sta vain muutaman kerran. Isojen tiedotusvälinen halu pitää meidät näkymättömissä ja antaa vain vähän valoa DCA:lle ylipäänsä oli ilmeisesti keskeinen syy, miksi oma kampanjatiedotuksemme toimi huonosti. Media ei ole suhtautunut myönteisesti aiempiinkaan kampanjoihin, joissa olen ollut mukana, mutta kampanja on kuitenkin uutisoitu ja sen aihepiiristä on kirjoitettu laajasti. Kun DCA-kysymys ei ollut valmiiksi tuttu mediasta, harva reagoi aktiivisesti meidän omaan netin ja kampanjalehden kautta tapahtuneeseen tiedotukseen.

Ukrainan sodasta ja ”Putinista” media sen sijaan kirjoitti ja puhui lakkaamatta. Jos nämä ”uutiset” olisivat olleet totta, Ukrainan sodan olisi pitänyt loppua aikaa sitten Venäjän ohjus- ja ammuspulaan ja Putinin olisi pitänyt kuolla tai vähintään joutua saattohoitoon. Ihmisten tiedon ja ymmärryksen kasvun sijasta etenkin maan johtavien mediatalojen, Sanoma Oy:n ja Alma-median, lippulaivat Ilta-Sanomat ja Iltalehti loivat sotahysteriaa tavallisten kansalaisten mutta myös poliitikkojen keskuuteen. Tässä hysteriassa oltiin valmiita heittämään kaikki järkiperäiset argumentit DCA:ta vastaan romukoppaan ja tuijottamaan vain DCA:n etikettiä ”puolustus”. Venäjän vaikutusta sodan tai muiden keinojen avulla Suomen itsenäisyyteen pelättiin niin paljon, että oltiin valmiit luopumaan itsenäisyydestä ja antautumaan USA:n vasallivaltioksi. Pelättiin kuolemaa niin paljon, että oltiin valmiita tekemään itsemurha, kuten Paasikivi asian aikoinaan ilmaisi.

Vahva somenäkyvyys olisi ehkä kompensoinut valtamedian penseyden ja propagandan. Somettamista kyllä harrastettiin ja siitä puhuttiin useimmissa kokouksissa, mutta se ei lähtenyt kunnolla käyntiin. Vasta kampanjan loppumetreillä uusien aktivistien ansiosta DCA-kriittiset viestit alkoivat kunnolla levitä sosiaalisissa medioissa, mutta silloin oli jo liian myöhäistä.

Kaikkein helpoimpaan aktiviteettiin eli nimen kirjoittamiseen nettiadressiin lähti sentään 3820 ihmistä, mutta tämä on suhteellisen pieni määrä tiedotuksemme volyymiin ja joihinkin muihin adresseihin nähden. Järjestämiimme hyvin tiedotettuihin mielenosoituksiin tuli vain muutama sata ihmistä. Lehden jakoa tai lisätietoja koskevia yhteydenottoja tuli vain vähän. Ilmeisesti ani harva reagoi kehotukseemme kerätä nimiä adressiin tai ottaa suoraan yhteyttä kansanedustajiin. Kaikki tämä merkitsi sitä, että liikkeen rakentamisen kannalta välttämätön lumipalloilmiö toimi vain heikosti.

Ihmisiä olisi ehkä lähtenyt mukaan enemmän, jos olisi tiedetty, että hyvin suuri tai jopa suurin osa suomalaisista vastustaa vieraan vallan sotilastukikohtia. Tätä selvittäviä mielipidetiedusteluja ei kuitenkaan tehty kevään 2023 jälkeen tai ei ainakaan julkaistu.

Ruotsissa tehtiin tällainen gallup. Sen mukaan 84 % ruotsalaisista vastustaa ulkomaisia sotilastukikohtia9. Siellä tilanne oli myös siinä suhteessa parempi, että yksi suurista päivälehdistä, Aftonbladet, oli avoinna kriittiselle keskustelulle DCA:sta. Osaksi varmaan tämän seurauksena sekä Vänsterpartiet että Miljöpartiet äänestivät DCA:ta vastaan. Valitettavasti niiden äänet eivät kuitenkaan riittäneet kaatamaan sopimusta.

DCA:n ajajatkin tajusivat, että suurin osa suomalaisista ei ole innostunut vieraan vallan sotilastukikohdista. Siksi he koettivat väittää, että varsinaisia tukikohtia ei tule, vaikka suuri osa DCA-sopimuksen artikloista käsittelee juuri niitä. Eduskunnassa toisteltiin ulkoasianvaliokunnan mietinnön lausetta ”Saadun selvityksen mukaan sopimus ei merkitsisi Suomessa Yhdysvaltojen pysyvää läsnäoloa”. Kuitenkin mietinnön seuraava lause kuuluu: ”Sopimus mahdollistaa myös USA:n joukkojen rotaatioperustaisen toiminnan tai pysyvämmän läsnäolon.”10

Kautta aikojen erilaiset valtaa omaavat tahot ovat painostaneet hallitsijoita tekemään itselleen suotuisia ratkaisuja. Kun huomattava osa hallitsijoista alettiin valita vaaleilla, joissa eliittiin kuulumattomatkin saivat äänestää, yleiseen mielipiteeseen vaikuttamisesta propagandan avulla tuli olennaista niille, jotka halusivat säilyttää vanhat valtarakenteet11. Propagandan keskeiseksi kanavaksi muodostuivat joukkotiedotusvälineet. Ne ovat kuitenkin olleet jossain määrin avoimia myös kansalaisliikkeille, ja niissä liikkeiden edustajat ovat voineet väitellä valtaapitävien kanssa keskeisistä yhteiskunnallisista kysymyksistä. Siksi media on usein välillisesti auttanut hyviä argumentteja omaavien yhteiskunnallisten liikkeiden nousua.

Demokratiasta autoritaarisuuteen

Nyt näyttää siltä, että median luonne ja valtaapitävien mediastrategia ovat muuttuneet yhteiskunnallisille liikkeille epäedullisemmaksi. Media omistus on keskittynyt ja se on muuttunut ideologisesti yhtenäisemmäksi. Aikaisemmin näkemysten kirjon laajuudesta huolta pitäneet puoluelehdet ovat muuttaneet luonnettaan, menettäneet lukijoita tai lopettaneet toimintansa. Esimerkiksi Vasemmistoliiton Kansan Uutiset on turvallisuus- ja ulkopoliittisissa kysymyksissä selvästi lähestynyt Helsingin Sanomia. Vihreiden Verdessä minä ja monet muut saatoimme vielä keväällä 23 esittää valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä, kunnes koko lehti lopetettiin.

Valtaa pitävien mediastrategian vähittäisestä muuttumisesta sain vihiä, jo toista kymmentä vuotta sitten, kun luin jutun nanoteknologian edistämisestä. Nanoteknokraatit olivat ottaneet oppia geeniteknologiakeskustelusta saaduista huonoista kokemuksista ja päättäneet edistää nanoteknologiaa vaivihkaa ja kieltäytyä kaikesta keskustelusta.

Nämä opit ovat ilmeisesti nyt kantautuneet Suomeen. Mediapoolissa tai jossain muualla on päätetty, että monet valtaapitäville tärkeät asiat edistyvät paremmin, kun niistä ei käydä keskustelua12. Kun olennaisen tärkeistä yhteiskunnallisista asioista ei ole julkista keskustelua, ei ole myöskään demokratiaa: ulkomaisten tai kotimaisten valtaapitävien näkemykset näyttävät itsestään selviltä ja demokraattisiksi kutsutut instituutiot muuttuvat byrokratian osana toimiviksi kumileimasimiksi. Yhteiskunta muuttuu entistä autoritaarisemmaksi.

Keskustelemattomuuteen törmäsin, kun suurella vaivalla onnistuin saamaan kaksi DCA:ta käsittelevää mielipidekirjoitusta Helsingin Sanomiin. Painettuun lehteen ei tullut yhtään vastinetta. Nettilehdessä juttujani toki kommentointiin kriittisesti, mutta kirjoittajat olivat ihmisiä, jotka eivät tienneet mitään DCA-sopimuksesta ja joiden argumentit oli helppo kumota viittaamalla DCA-sopimuksen tai hallituksen DCA-esityksen tekstiin. Aikaisemmin valtaapitävien projekteille kriittiset kirjoitukset johtivat aina valtaa lähellä olevien asiantuntijoiden vastineisiin.

Demokratialle olennaisen julkisen yhteiskunnallisen keskustelun sijasta autoritaarisuuden oloissa kansanedustajien näkemyksiin vaikuttavat muun muassa yksipuolisen ja propaganistisen median kirjoittelu ja sen heijastumat kansalaispalautteessa. Kampanjan kuluessa saimme vihiä, millä muilla keinoilla eduskunnan konsensusta luotiin. Presidentti Niinistö oli ilmeisesti puhunut jokaisen puoluejohtajan kanssa erikseen DCA:n välttämättömyydestä. Eurovaalien yhteydessä ainakin yhdessä puolueessa väärän mielipiteen omaavia aktiiveja kehotettiin vaikenemaan DCA:sta vaalitilaisuuksissa. Kun oli yhteydessä kansanedustajiin, he kertoivat keskustelun DCA:sta olevan vaikeaa, koska osa asiaa koskevasta tiedosta on salaista. Kansanedustajat olivat saaneet sen eduskunnan ”bunkerissa”.

Mutta eikö ilmastokysymys ja Elokapinan saama julkisuus osoita, että edelleen jossain tärkeissä asioissa yhteiskunnallisen liikkeen ja median synergia voi toimia? Ilmastoasia on kuitenkin hyvin erilainen kuin DCA. Siitä on puhuttu jo vuosikymmeniä, ja ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos ja sen hillitseminen ovat valtavirtaa. Ilmastohuolen jakaa Elokapinan kanssa suuri osa ihmisistä ja myös toimittajista. Siksi media ei ole voinut vaieta Elokapinan toiminnasta tai mustamaalata sitä. Ilmastoliike toimii nykyisin ikään kuin valmiiksi raivatulla pellolla, kun taas DCA-kampanjan oli aloitettava pellon raivauksesta.

Median muutos entistä propagandistisemmaksi ja yhteiskunnan entistä autoritaarisemmaksi asettaa siis valtaapitävien projekteja kyseenalaistaville yhteiskunnallisille liikkeille suuria haasteita. Toimintastrategiaa on muutettava. Ehkä on luotava liikkeitä, jotka itse ovat media? En kuitenkaan tässä ryhdy pohtimaan tarvittavan muutoksen luonnetta. Siitä olen kuitenkin varma, että toivoa ei kannata heittää: yhteiskunnalliset liikkeet ovat usein voineet toimia myös mitä epädemokraattisimmissa oloissa.

Olli Tammilehto

1https://blogit.kansanuutiset.fi/volanen-vasemmalta/mika-voi-olla-nastan-storre-an-ett-natomedlemskap-usan-sotilastukikohta-porkkalassa/

2Tarkkaan ottaen kysyttiin nimenomaan Naton tukikohdista, mutta todennäköisesti pelkästään USA:n sotilastukikohtia olisi vastustettu vielä enemmän. Luvut olivat: ei 39 %, kyllä 27 %, ei osaa sanoa 34 %: https://www.hs.fi/suomi/art-2000009601593.html

3http://tammilehto.info/ydi-his.php, http://tammilehto.info/ktopas/

4Tästä tarkemmin: http://www.tammilehto.info/blogi/2023/07/17/mielenosoituspolitiikkaa-bidenin-vieraillessa-miksi-rauhanmielenosoitusta-yritettiin-hajottaa/

5https://www.adressit.com/ei_vieraan_vallan_sotilastukikohtia_suomeen

6http://www.eitukikohtia.fi/wp-content/uploads/2023/11/suvereniteetti-uhattuna.pdf

7https://www.eitukikohtia.fi/tiedotteet-meddelanden/

8https://um.fi/documents/35732/0/DCA%20Finland%20Prime%20Finnish_signed.pdf

9https://frednu.se/?p=3551

10https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Mietinto/Sivut/UaVM_5+2024.aspx

11Ks. esim. http://tammilehto.info/propagandan-pauloissa-lis119.php

12Valtamedioita edustavan Medialiiton ja Huoltovarmuuskeskuksen muodostaman Mediapoolin nettisivulla kerrottiin vielä helmikuussa 2024, että organisaation yhtenä tehtävänä on ”torjua hybridiuhkia ja disinformaatiota”, https://web.archive.org/web/20240227024125/https://www.mediapooli.fi/tehtavamme/. Nyt tämä tehtävän kuvaus on poistettu: https://mediapooli.fi/tehtavamme


Suomessa vapaiden kirjoittajien on yhä vaikeampaa saada toimeentuloa työstään – varsinkin jos kyseenalaistaa vallitsevia käsityksiä ja kertomuksia. Toivon siksi, että te, lukijani, tukisitte suoraan rahallisesti työtäni. Ulkomailla on paljon nettipalveluja, joiden kautta minun kaltaiseni kirjoittajat keräävät tukea. Kuitenkin Suomessa yksityinen rahankeräys on laitonta. Siksi tuen antamisen täytyy tapahtua ostamisen muodossa. Linkki tukikauppaani: https://tammilehto.info/tuki/index.php

Kategoria(t): Demokratia, Maailmanjärjestelmä, Media, Pol. järjestelmä, Sodat, Sota. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

8 Responses to MIKSI TÄSSÄ NÄIN KÄVI?
Miten DCA:n ja sotilastukikohtien vastainen kampanja törmäsi keskustelemattomuuden ja autoritaarisuuden muuriin

  1. Mihin tämä johtaa sanoo:

    Poliittiset päättäjät ja valtamedioiden kellokkaat ovat täysin harhassa kaikesta Ukrainan kriisiin ja Venäjään liittyvästä tai valehtelevat, jos tietävät enemmän kuin antavat ymmärtää tietävänsä. Aika varmasti lähinnä vain valehtelevat. On tietysti niitäkin, jotka tietävät ainakin osan totuudesta, mutta ovat peloissaan hiljaa. Käyminen luotua yleistä mielipidettä vastaan vaarantaisi heidän toimeentulonsa ja/tai sosiaaliset suhteensa.

    Sitten ehkä vähän toinen näkökulma; Sauli Niinistön rooli päättäjiemme paimentamisessa ”yksimielisiksi”. Hänhän venkuloi isäntämaasopimuksen ja ties mitä sekä muistaakseni piti puoluejohtajille puhuttelun ennen Nato-jäsenyyttä (vastoin asemaansa).

    Voi vain kuvitella mitä keinoja hän käytti; mitä todennäköisimmin valehtelua, uhkailua ja vetoamista. Epäsuorasti lahjontaakin ainakin sillä tavalla, että vastustaminen olisi tiennyt joutumista yhteiskunnalliseen paitsioon ja myötäily vastaavasti pitää ovat avoinna vaikka mihin.

    Suomalaiset on aivopesty sotapsykoosiin. Russofobiset tarinankertojat Toveri ja Aaltola äänestettiin EU-parlamenttiin, samoin Andersson, joka jo etukäteen uhkaili erottamisella mahdollisia rauhantahtoisia tovereitaan. Oma lukunsa on tietysti presidentti, jonka russofobiaa on vaikea kenenkään ylittää (vai alittaa).

  2. Päivitysilmoitus: Miksi tässä näin kävi? Miten DCA:n ja sotilastukikohtien vastainen kampanja törmäsi keskustelemattomuuden ja autoritaarisuuden muuriin – Tapani Lausti

  3. Jussi Neuvonen sanoo:

    Tammilehto on edustanut järjen ääntä niin koronan kuin Ukrainankin suhteen. Hatunnosto. Myöhempi tutkimus – jos sellaiseen tulee mahdollisuus – voi osoittaa näissä kriiseissä yllättäviäkin yhteyksiä. Mutta paksukalloinen piti olla jos ei tajunnut koronankin suhteen jotakin dramaattista tapahtuneen eräänä helmikuun päivänä 2022. Näissä on työsarkaa vuosikymmeniksi.

  4. Olen lukenut sen DCA-sopimuksen. Minusta se vaikuttaa miehityssopimuksen valmistelusopimukselta!

  5. Kirjoitat:

    ”Vahva somenäkyvyys olisi ehkä kompensoinut valtamedian penseyden ja propagandan.”

    Some on todennäköisesti tehokkain tapa saada näkyvyyttä NATO-kriittisyydelle. Olen myönteisesti hämmästynyt, kun olet näemmä somessa. Ymmärtääkseni se on aika uusi ratkaisu sinulta.

    Varsinkin, jos olet uusi somessa, niin varoitan, että sinne helposti hukkuu, jos alkaa väittelemään. No menee se elämä niinäkin – jos muuta elämää ei ole.

    Huomasin, että et ole Uuden Suomen kolumnisteja.

    Olen lähes varma, että saiaist siellä huomattavasti enemmän lukijoita ja enemmän kommentteja. Kolumnien kirjo on laakea ja aakea.

    Se on osa niin sanottua valtamediaa, mutta siinä se on oleellinen poikkeus, että siellä kyllä julkaistaan lähes kaikki kirjoitukset. Olen kirjoittanut sinne useamman NATO- ja useamman Israel-kriittisen kirjoituksen.

    Vapaavuoro sivuilla yhteiskunnalliset kirjoitukset eivät ole suosittuja, mutta puheenvuoro palsta on pääosin niitä.

    Nyt hämmästynet: Instagramissa on yllättävän paljon yhteiskunnallista ainesta. Pelkästään jo se on suuri alue. Toki se on pieni piste kaikkeen muuhun tarjontaan.

    Seuraavaan kommenttikenttään koetan laittaa Instagramista kuvan, jossa Trump on puettu ruotsalaisen kenraalin asepukuun. Jaoin sen facebookissa tekstillä: nyt Suomellakin on uusi ylipäällikkö. Instagramiin voi kirjoittaa pitkiäkin juttuja, mutta siihen tulee aina liittää joku kuva.

  6. En saanut lupaamaani Trump kuvaa liitettyä tähän, mutta tästä linkistä sen pääsee näkemään. Siinä yksi kuva ja yksi lause kertovat paljon. Ja kuten sanoin välillä Instagramissa on paljon tekstiä. Ja korjaan edellistä viestiä: instagramissa voi olla myös vain tekstiä. En tiedä miten se luodaan. Tuskin vaikeaa. Teksti on ikäänkuin valokuvattu.

    Tästä löytyy Trump kuva, se on kolumnini alussa Uudessa Suomessa. Tämäkin meni heti läpi ja kommentteja tuli jonkin verran. En ole niitä vielä lukenut. En useinkaan lue, koska niihin vastaamiseen menee liikaa aikaa, kun joskus menee jankkaamiseksi.

    Minusta tärkeintä on, että saa jonkun vaihtoehtoisen kulman vähän näkyviin. Väliin kommentit ovat hienoja, väliin sitten ihan toista maata.

    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/veikko-tarvainen/naton-haittapuolista-vaikeneminen-voi-kostautua-sanoo-prikaantinkenraali-evp-juha-pyykonen/?fbclid=IwY2xjawGaQMhleHRuA2FlbQIxMQABHUZA6JxsuggP12Zk9u4ABMeTsC0m-Lrelq1Gn9bwWcfjE14uHly4KtizSQ_aem_Yhw9SogiKhJkBiDGwAvV2g

  7. Vielä tuli mielen X eli entinen Twitter. Ymmärtääkseni siellä voi nopeastikin levitä juttuja ihan pitkiäkin kirjoituksia näin: Johdanto eli esittely joku 160 merkkiä eli muutama lause, mutta sitten siihen linkki vaikka kuinka pitkään kirjoitukseen.

    Osa kommentoi lyhyesti. Ehkä aika usein ilkeillen. Se on minusta vastenmielistä. Mutta monelle se on nautinto.

    Twitteristä voi löytää mielenkiintoisia kirjoituksia.

    Ja vielä tuli mieleen Youtube. Noam Chomsky on ollut siellä aktiivinen. Tunnin, kahden luentoja. Tai lyhyitä pätkiä. Osa niistä on hurjan suosittuja.

    Sitten alustoja on muitakin…

    • Olli Tammilehto sanoo:

      x:ssä olen nimellä OTammilehto. Joskus vaikuttaa kyllä siltä, että minuun kohdistuu ns. shadow banningiä.

      Facessa olen myös. Siellä viestejäni on viime aikoina sensuroitu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *