Vielä 10 lääketieteen asiantuntijaa, jotka kyseenalaistavat vallitsevan koronapolitiikan

Aiemmin mainittujen 12 lääketieteen asiantuntijan ohella mm. seuraavassa linkissä mainitut 10 lääketieteen asiantuntijaa kyseenalaistaa Suomen ja monien muiden maiden koronatoimien tarpeellisuuden ja tehon. Heidän joukkoonsa kuuluvat esimerkiksi Oxfordin yliopiston teoreettisen epidemiologian professori Sunetra Gupta, Université Pierre et Marie Curien molekyylifarmakologian professori Pablo Goldschmidt sekä Stanfordin yliopiston lääketieteen ja kansanterveystieteen professorit Eran Bendavid ja Jay Bhattacharya. Näiden asiantuntijoiden mukaansa käytettävissä oleva tieto viittaa siihen, että koronan kuolettavuus on influenssan luokkaa, että virus on jo levinnyt hyvin laajalle, mutta sitä ei huomata, koska oireet ovat lieviä tai niitä ei ole ja ettei ole kunnollista evidenssiä siitä, että sosiaalinen etäisyydenotto (social distancing) vähentäisi kuolleisuutta:

https://off-guardian.org/2020/03/28/10-more-experts-criticising-the-coronavirus-panic/

Nämä 10 asiantuntijaa saattavat olla väärässä, kuten kaikki asiantuntijat. Heidän lausuntonsa kuitenkin osoittavat, että tietopohja Suomen ja muiden maiden koronapolitiikan taustalla on hyvin hatara. Miten voidaan ymmärtää se, että näin heikon evidenssin pohjalta ryhdytään toimenpiteisiin, jotka maksavat miljardeja ja romuttavat suuren osan taloutta, kun vielä vuoden alussa erittäin vahvan evidenssien osoittaessa nykymenon johtavan ilmastokatastrofiin, nykymenoa talouskasvuineen on vain jatkettu?

Olli Tammilehto


Tallennettu kategorioihin Demokratia, Ilmastonmuutos, Korona | 3 kommenttia

Osittaisoptimoitu koronapolitiikka

Helsingin Sanomissa oli 26.3. pitkä juttu koronaviruksen leviämisen torjunnasta ja pysäyttämisestä.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006452783.html

Juttua varten oli haastateltu paria kymmentä asiantuntijaa Suomesta ja ulkomailta. Nämä edustivat kuitenkin vain muutamia erikoisaloja. Ei esimerkiksi haastateltu sydäntautien, psykosomaattisten sairauksien, mielenterveyden, syrjäytymisen, päihteiden väärinkäytön ja muiden sosiaalisten ongelmien asiantuntijoita. Nämä olisivat saattaneet kertoa, mitä koronvirukseen suoraan liittymättömiä terveydellisiä ongelmia seuraa hallituksen määräyksistä ja suosituksista, jotka rajoittavat ennenkuulumattomalla tavalla kansalaisten normaalia kanssakäymistä.

Eiköhän tässä koronapolitiikassa ole kyse niin sanotusta osittaisoptimoinnista. Katsotaan vain yhtä terveyteen vaikuttavaa muuttujaa eikä välitetä muista tekijöistä.

Ostaessani ruokaa Turun keskustan köyhälistökaupassa tunsin, että moni pelkäsi minua. Satunnainen juttelu tuntui täysin sopimattomalta. Katselin vanhoja ja/tai heikossa asemassa olevia ihmisiä, jotka todennäköisesti olivat yksinäisiä jo valmiiksi. Miten heille käy?

Olli Tammilehto

Tallennettu kategorioihin Korona, Lapset ja koti | Jätä kommentti

12 lääketieteen asiantuntijaa pitää koronatoimia ylimitoitettuina

Media antaa ymmärtää, että Suomen ja monien muiden maiden koronapolitiikka, jossa suuri osa virallista ja valtaosa epävirallista yhteiskuntaa lamautetaan erilaisilla kielloilla ja sulkemisilla, perustuu vankkaan tieteelliseen tietoon. Todellisuudessa alan asiantuntijat ovat hyvin erimielisiä, ja tieteellisillä argumenteilla voisi perustella aivan toisenlaistakin politiikkaa. Valtamedian lietsomassa paniikin ja pelon ilmapiirissä rationaalinen päätöksenteko on tietenkin vaikeaa.

Seuraavassa jutussa on lainauksia 12 lääketieteen asiantuntijan lausunnoista, joissa pidetään Suomen ja monien muiden maiden rankkoja koronaepidemian hidastustoimia täysin ylimitoitettuina ja tarkoitustaan vastaan toimivina. Heidän joukossaan on mm. Stanfordin yliopiston lääke- ja tilastotieteen professori John Ioannidis, Bonnin yliopiston virologian professori Hendrik Streeck, Yalen yliopiston tautien estämiskeskuksen johtaja David Katz ja Kööpenhaminan yliopiston kliinisen tutkimuksen professori Peter Goetzsche:

https://off-guardian.org/2020/03/24/12-experts-questioning-the-coronavirus-panic/

Olli Tammilehto


Tallennettu kategorioihin Korona, Media | Jätä kommentti

Hallitsevien kääntymys vai järjestelmän uudelleenkäynnistys?

Ihmeiden aika ei ole ohi! Olemme viime viikkoina saaneet seurata kuinka maailman valtaapitävät ovat lakanneet palvomasta talouskasvua ja asettaneet vihdoinkin ihmishenget etusijalle. Vielä vähän aikaa sitten, minkä tahansa ihmisiä tappavan saasteen levittäminen oli oikeutettua, jos sitä tarvittiin kasvun vauhdittamiseen. Oli tietenkin olemassa saastenormeja, mutta ne asetettiin niin, että ”tämä taso turvaa kohtuullisen toimintavapauden [sen ja sen toiminnan] laajentamiselle näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa”, kuten Kansainvälinen säteilysuojelukomission asian aikoinaan kauniisti ilmaisi. Jopa miljardien ihmisten hengen vaarantavaa ilmastonmuutosta ei haluttu hillitä, koska päästöjen merkittävä vähentäminen vaarantaisi talouskasvun.

Mutta nyt ilmeisesti kaikki tuo on ohi. Kuten Paavali aikoinaan Damaskon tiellä globaali hallitseva luokka on nähnyt näyn ja kääntynyt oikealle polulle! Nyt sille tärkeintä on vanhusten ja sairaiden elämä. Se on valmis vähentämään ratkaisevasti maailmankauppaa ja tuotantoa. Talouskasvua ei pelkästään pysäytetä, vaan talouden annetaan reippaasti pienentyä. Näin ei ainoastaan vähennetä koronakuolleita vaan myös saasteiden uhreja. Yhdysvaltalaisen asiantuntijan alustavien laskelmien mukaan ilmansaasteiden vähentyminen Kiinassa on säästänyt kymmeniä tuhansia ihmishenkiä – siis paljon enemmän kuin ne noin 8300 ihmistä, jotka koronavirus on samaan aikaan tappanut1.

Vai olisiko sittenkin kysymys jostain muusta? Ehkä valtaapitävät ovat huomanneet, että samalla tavalla kuin tietokoneen käyttöjärjestelmä on käynnistettävä uudestaan sen mennessä jumiin, on myös globaali kapitalistinen järjestelmä joskus uudelleenkäynnistettävä. Talouskasvu on ollut pitkään heikkoa. Lama on ollut tuloillaan. Lukemattomia järjestelmän oikeutuksen kyseenalaistavia liikkeitä on noussut eri puolilla maailmaa. Jo kuolleiksi luultujen sosialismin ja anarkismin suosio on kasvanut jopa Yhdysvalloissa. Tämä kaikki on antanut paljon ajattelemisen aihetta globaalille yläluokalle. Lopulta on päätetty painaa reset-näppäintä. Järjestelmän uudelleenkäynnistymistä odotellessa valtaapitävien turvallisuus on taattu peruuttamalla kansalaisoikeudet: poikkeustilavaltuuden on otettu käyttöön lukuisissa maissa, yli 10 hengen kokoontumiset on kielletty ja ihmiset on jumitettu koteihinsa.

Jotkuthan voisivat erehtyä ajattelemaan, että uudelleenkäynnistys tarkoittaa kapitalismin hylkäämistä ja aivan uuden järjestelmän käyttöönottoa. He voisivat alkaa organisoida uusia yhteiskunnallisia muutosliikkeitä. Mutta nyt organisoituminen on sallittu vain netissä, jota Isonveljen on ah niin helppoa valvoa.

No jaa – äskeinenhän oli tietenkin vain jonkun kotonaoloon kyllästyneen sielun sekoilua. Ilman muutahan valtaapitävät ajattelevat tässä tilanteessa vain meidän kaikkien parasta! Ja onhan selvää, että Suomen hallitus, presidentti, eduskunta, virkakoneisto ja media ovat tehneet päätöksensä täysin itsenäisesti. Yhteydet globaaleihin valtaapitäviin ovat vain sairasta mielikuvitusta.

Olli Tammilehto

1) Damian Carrington: ”Air Pollution Likely to Increase Coronavirus Death Rate, Warn Experts”, The Guardian, 17.3.2020, osa Environment, https://www.theguardian.com/environment/2020/mar/17/air-pollution-likely-to-increase-coronavirus-death-rate-warn-experts.

Tallennettu kategorioihin Demokratia, Ilmastonmuutos, Korona, Maailmanjärjestelmä, Pol. järjestelmä | 1 kommentti

Korona sulkee silmät ydinsodan uhalta

Helsingin Sanomat kirjoitti 14.3.: ”Ebolan vastaista työtä ja influenssatutkimusta rahoittanut miljonääri Bill Gates totesi Tedtalk-puheessaan muutama vuotta sitten, että maailma pelkää joskus vääriä asioita. Virukset, infektiot ja pandemiat ovat suurempi uhka kuin ydinaseet ja sota, ja se johtuu siitä, ettei niihin ole valmistauduttu riittävästi.” Näyttää siltä, että jutun kirjoittaja Katriina Pajari ja lehden toimitus hyväksyvät tämän väitteen. Kuitenkin koronaepidemia tappaa korkeintaan joitain kymmeniä miljoonia. Ydinsotaan ja sitä seuraavaan ydintalveen kuolee yli 7 miljardia ihmistä eli kaikki paitsi sattumalta joissakin luolissa ja bunkkereissa sinnittelevät ihmiskunnan sirpaleet. (Ks. tarkemmin kirjoituksiani Kaikkien kansojen murhaajat kulkevat liipaisin herkässä http://www.tammilehto.info/ellsberg80.php ja Tuomiopäiväkone valmistunut http://www.tammilehto.info/tuomiopaivakone-ed70.php )

Ydinsodan uhka on juuri nyt erityisen ajankohtainen, kun USA:n välit Venäjään ja Kiinaan ovat erityisen jännittyneet ja USA harjoittelee Euroopassa sotaa Venäjää vastaan. (Onneksi koronaepidemia supisti Yhdysvaltain joukkojen määrän 20 000:sta 6000:een,
https://www.stripes.com/news/coronavirus-fears-force-pentagon-to-curtail-large-defender-europe-20-exercise-1.622572). Pienikin toisen osapuolen sotakoneiden liikkeiden virhetulkinta voi käynnistää hirvittävän maailmanpalon.

Olli Tammilehto

PS. Helsingin Sanomat ei suostunut julkaisemaan tätäkään kirjoitusta.

Tallennettu kategorioihin Korona, Maailmanjärjestelmä, Media, Sodat | 1 kommentti

Hallitus käynnistämässä ihmiskokeen, johon meidän kaikkien on pakko osallistua

Traficom eli liikenne- ja viestintävirasto ja viime kädessä Suomen hallitus on ensi kesänä järjestettävässä huutokaupassa antamassa Telialle, Elisalle ja DNA:lle luvan käyttää 26 gigaherzin mikroaaltosäteilyä yhtiöiden 5G-verkoissa. Tämä päätös voi aiheuttaa suuria terveydellisiä vaaroja ihmisille ja muille eliöille. Se on myös kansainvälisen oikeuden vastainen.

Nürnbergin oikeudenkäyntien pohjalla syntyneen kansainvälisen oikeuden, Nürnbergin säännöstön, mukaan ihmiskokeeseen vaaditaan ehdottomasti kohteena olevien ihmisten vapaaehtoinen suostumus. 26 GHz mikroaaltosäteily edustaa niin sanottuja millimetriaaltoja. Niiden vaikutuksista ihmisten terveyteen ei ole kunnollista tieteellistä näyttöä, joten tämän aaltoalueen käytön aloittaminen on selvästikin ihmiskoe. Sille altistuvilta sadoilta tuhansilta tai jopa miljoonilta suomalaisilta ei ole kysytty, haluavatko he osallistua tähän kokeeseen. Näin ollen Nürnbergin säännöstön nojalla, lupaa käyttää 26 Ghz kaistaa ei voida antaa.

Alan asiantuntijoiden yleinen käsitys on, että tutkimuksia millimetriaaltojen vaikutuksista on tehty aivan liian vähän. Esimerkiksi säteilyturvakeskuksen säteilytoiminnan valvonta -osaston johtaja Tommi Toivonen sanoi Luonnonfilosofian seuran teemaillassa 15.10.19 : ”Tutkimusnäyttö niistä on tosi vähäinen, siellä ei siis ole ylipäätään tutkimusta tehty. Yksi Review-artikkeli löytyy, jossa 94 tutkimusta. Laadultaan vaihtelevia. Review:n johtopäätös: tällä tutkimusmassalla ei voida tehdä oikein mitään johtopäätöksiä.”

Millimetriaaltojen lyhyyden takia niiden energia jää lähes kokonaan ihoon. Teollisuuden edustajat ovat pitäneet tätä hyvänä asiana, mutta näin ei välttämättä ole: iho on ihmisen suurin elin, joka esimerkiksi osallistuu immuunipuolustukseen ja hermoston säätelyyn. Ihon solut erittävät välittäjäaineita, jotka leviävät verenkierron mukana kaikkialle ja vaikuttavat muihin elimiin. Säteilyn aikaansaamat muutokset ihossa voivat vaikuttaa ihmisen koko elimistöön. Myös iholla olevien lukemattomien bakteerien normaali toiminta on olennaista ihmisen terveyden kannalta.

Alustavat tutkimustulokset viittaavat siihen, että millimetriaalloilla on mahdollisesti, jopa todennäköisesti, negatiivisia vaikutuksia ihmisiin.

Olli Tammilehto

Tallennettu kategorioihin Teknologia, Ympäristö | 20 kommenttia

Talouslaskulla voidaan pelastaa pankit muttei ilmastoa?

Helsingin Sanomat raportoi 29.11. ansiokkaasti Nature-tiedelehdessä julkaistusta ilmastotutkijoiden varoituksesta (1). Seitsemän tutkijaa, joista monet ovat alan johtavia nimiä, tuovat esiin hälyttäviä tietoja, joiden mukaan maapallon biogeofysikaalisen järjestelmän useiden osatekijöiden keikahduspisteet ovat hyvin lähellä, tai ne on jo saavutettu. Keikahduspisteen jälkeen järjestelmä siirtyy hallitsemattomasti toiseen tilaan – esimerkiksi sademetsä muuttuu savanniksi. Tutkijoiden mukaan yhden osajärjestelmän keikahdus voi edistää joidenkin toisten järjestelmin keikahduspisteen saavuttamista, jolloin syntyy dominoilmiö. Se voi siirtää koko maapallon nopeasti toiseen, ihmisten ja useimpien nykyisin elävien lajien selviytymisen kannalta liian kuumaan ja muutenkin huonoon tilaan. Tällainen globaali keikahdus ”uhkaa koko sivilisaatiomme olemassaoloa”.

Yksi tärkeä asia tiedesivun toimittajalta oli kuitenkin unohtunut: tutkijoiden mukaan fossiilisten energianlähteiden käytön jatkaminen on nyt muuttunut täysin mielettömäksi. Yleinen näkemys on ollut, että haluttaessa pitää lämpötilana nousu enintään 1,5 asteessa edes 50 % todennäköisyydellä, päästömahdollisuudet ovat vain 500 gigatonnia. Nykyisillä päästöillä tämä kiintiö hupenee 12 vuodessa. Koska kuitenkin monet suuret metsäekosysteemit ovat keikahtaneet tai keikahtamassa hiilen sitojista hiilen päästäjiksi ja koska laajat ikirouta-alueet ovat vastaavasti muuttumassa kovaa vauhtia hiilivarastoista päästölähteiksi, 500 gigatonnin päästökiintiö täyttyy lähes kokonaan näistä teollisen järjestelmän laukaisemista luonnon päästöistä. Näin ollen kaikki vielä jatkuva fossiilisten polttoaineiden käyttö merkitsee järjetöntä uhkapeliä, jossa selviytymisen todennäköisyys on reippaasti alle 50 %.

Meidän on siis vähennettävä päästöjä erittäin nopeasti. Taloudellisen kasvun jatkuessa on teknisin keinoin mahdollista alentaa päästöjä korkeintaan 4 % vuodessa eli noin 33 % kymmenessä vuodessa. Tämä on aivan liian hidasta, joten taloudellisesta kasvusta on pakko luopua ja pienentää virallista taloutta.

Nyt tietenkin väitetään, ettei tämä mitenkään ole mahdollista. Kuitenkin kun on ollut kysymys ulkomaisten pankkien pelastamisesta, talouslasku on voitu toteuttaa Kreikassa ja monissa muissa maissa. Kun tämä tehtäisiin ilmaston pelastamiseksi, voitaisiin talouslaskun aiheuttamat menetykset ja rajoitukset jakaa reilusti niin, että ne kohdistuisivat kovimpina rikkaimpiin ihmisiin.

Talouslasku on siis täysin mahdollista. Suomessakin on sen toteuttamisesta kokemuksia, koska euroryhmän jäsenenä virallinen Suomi on ollut hallinnoimassa Kreikan talouslaskua. Eihän ”eurooppalaisten arvojen” järjestys voi olla sellainen, että se, mikä on mahdollista pankkien vararikon torjumiseksi, ei ole mahdollista sivilisaation pelastamiseksi.

______________________________________________________

(1) Lenton, Timothy M., Johan Rockström, Owen Gaffney, Stefan Rahmstorf, Katherine Richardson, Will Steffen, and Hans Joachim Schellnhuber. ‘Climate Tipping Points — Too Risky to Bet Against’. Nature 575, no. 7784 (November 2019): 592–95. https://doi.org/10.1038/d41586-019-03595-0.

Olli Tammilehto

PS. Sananvapauden monopoli Helsingin Sanomat ei suostunut julkaisemaan tätäkään kirjoitusta edes lyhennettynä.

Tallennettu kategorioihin Energia, Ilmastonmuutos, Media, Pol. järjestelmä, Talouskritiikki | 7 kommenttia

Miksi on mahdollista siirtyä nopeasti yhteiskuntaan, joka ei ole rakenteellisesti sitoutunut ilmastokatastrofiin

Ilmastouutiset saavat meidät usein epätoivon partaalle: nyt jos koska olisi toimittava, mutta mitään ei näytä tapahtuvan. Globaalit kasvihuonekaasupäästöt jatkavat kasvamistaan. Yksi epätoivon lähde on tietoisuus siitä, että ilmastonmuutos on yhä selvemmin yhteiskunnallinen ongelma: mitkään päästövähennystekniikat eivät auta, kun yhteiskuntamme keskeinen rakenne on jatkuvaa kasvua vaativa kapitalismi, jota näyttää vahvasti pönkittävän suuren ihmisjoukon itsekkäät pyrkimykset. Kuitenkin yleinen käsitys on, että yhteiskunta voi muuttua rakenteellisesti vain hyvin hitaasti, vaikka ilmastokatastrofin torjumisella on kova kiire.

Mutta entäpä jos epätoivomme yhtenä syynä ovat väärät käsitykset yhteiskuntamme luonteesta ja meistä itsestämme?

Ajatukseen nopean yhteiskunnallisen muutoksen mahdottomuudesta on vaikuttanut yli 2000 vuotta vanha oppi, jonka mukaan luonto ei tee hyppäyksiä. Todellisuudessa luontokin hyppii, mitä todistavat esimerkiksi olomuodon muutokset, kvanttifysiikka ja suurissa ekosysteemeissä havaittavat yhtäkkiset toimintamuodon muutokset.

Samaten yhteiskunnassa perusrakenteessa voi tapahtua nopeita muutoksia. Katastrofisosiologia kertoo, että maanjäristyksissä ja muissa suurissa luonnononnettomuuksissa tällainen muutos tapahtuu hetkessä paikallistasolla. Yhteiskunnan hierarkkisten rakenteiden sortuessa ei suinkaan synny kaikkien sotaa kaikkia vastaan. Katastrofitilanteissa valtaosa jotenkuten vammoitta selviytyneistä alkaa auttaa ja tukea toisia ihmisiä. Monet jopa ryhtyvät omatoimisesti vaarallisiin pelastusyrityksiin. Ihmisten yhteistoimintaverkosto käynnistyy nopeasti. Vanhat valta-asemat ja lokerot jätetään sivuun, ja syntyy toisenlainen yhteiskunta, joka ei perustu hierarkioihin eikä rahatalouteen vaan tasa-arvoisuuteen ja ihmisten keskinäiseen apuun. Nämä ihmisten uudet suhteet ovat monista osallistujista tuntuneet niin hyviltä ja vahvoilta, että he ovat kokeneet pienten paratiisien syntyneet keskelle helvettiä1.

Toisenlainen nopea muutos tapahtuu, kun yhteiskunnallinen liike onnistuu oman voimansa tai valtion ja taloudellisen vallan heikentymisen ansiosta horjuttamaan perusteellisesti jonkin maan valtarakenteita. Vallankumoukset luovat useimmiten ensi alkuun tilan, jossa ruohonjuuritason demokraattiset keskinäisen avun rakenteet kukoistavat samalla tavoin kuin luonnonkatastrofien jälkeen. Vaikka tilanne kestää kauemmin kuin luonnon onnettomuuksien kohdalla, useimmissa tapauksissa pian ilmaantuu ryhmä, joka haluaa palauttaa vanhat tai rakentaa uudet hierarkkiset, ihmisiä alistavat rakenteet. Tämä ”vastavallankumous” – joka usein väärin samaistetaan alkuperäiseen liikkeeseen – aikaansaa suurimman osan vallankumouksiin liitettävästä väkivallasta.

Tällainen ruohonjuuridemokraattinen tilanne vallitsi esimerkiksi Venäjällä vuonna 1917-18 ennen kuin Lenin ja kumppanit onnistuivat anastamaan kaiken vallan itselleen ja luomaan uudet hierarkkiset rakenteet. Se vallitsi myös keskellä vuonna 1789 alkanutta Ranskan suurta vallankumousta, jolloin suoraa demokratiaa harjoittavat kaupunginosat eli sektiot ja niiden liittokunta hallitsivat muutaman vuoden ajan Pariisia. Ruohonjuuridemokratiaan siirryttiin hetkessä myös Argentiinassa vuoden 2001 talouskriisin tuloksena. Pohjois-Syyrian kurdit ovat sodan keskellä pystyneet luomaan tämän hetken loistavimman yhteiskunnan, joka perustuu suoraan demokratiaan, miesten ja naisten tasa-arvoisuuteen sekä kommuunien ja neuvostojen verkostoon. Ehkä juuri siksi Turkki hyökkää tälle Rojavaksi kutsutulle alueelle uskonnollista fasismia edustavien voimien avulla.

Kuinka tällaiset nopeat rakenteelliset muutokset ovat oikein mahdollisia? Olennaista on huomata, että yhteiskunta ei ole koskaan täysin yhdentynyt tai integroitunut kokonaisuus. Aina on olemassa konflikteja, halkeamia ja akanvirtoja. Itse asiassa toisenlainen maailma ei ole vain mahdollinen vaan se on jo olemassa. Kyse on vain siitä, että toisenlainen maailma viettää normaalioloissa varjoelämää, koska valtajulkisuuden ja yhteiskunnallisen keskustelun valokiila harvoin osuu siihen. Selkein osa varjoyhteiskuntaa on varjotalous eli se osa tavara- ja palvelutuotantoa ja -jakelua, jonka virallinen talous sivuuttaa. Tämä pääasiassa kodeissa ja kaveriporukoissa tehtävä toiminta on niin mittavaa, että sen laajuus on Suomenkin tapaisissa maissa työtunneissa laskettuna vähintään yhtä suuri kuin virallinen talous. Varjoyhteiskuntaa edustaa myös kansalaistoiminta, sellainen kuin juuri tämä mielenosoitus.

Varjoyhteiskunnan olemassaolo voi selittää sen, miksi nopeat yhteiskunnan rakenteelliset muutokset ovat mahdollisia: Luonnonkatastrofeissa, vallankumouksissa ja muissa kriisitilanteissa vallitseva yhteiskunta heikkenee ja siirtyy taka-alalle. Varjoyhteiskunta sen sijaan voimistuu ja siirtyy etualalle.

Jos tämä on ainakin osittain oikea tapa ymmärtää yhteiskuntaa, toivo alkaa pilkahtaa toivottamalta näyttävässä tilanteessamme: Ilmastokatastrofin torjumiseksi tarvittava yhteiskunnallinen muutos voi sittenkin tapahtua kyllin nopeasti. Tästä ei tietenkään pidä vetää sellaista johtopäätöstä, että meidän ei tarvitse tehdä mitään. Vahvat vastavirrat ja aktiivinen varjoyhteiskunta, joihin nopea muutos perustuu, ovat olemassa vain meidän toiminnan seurauksena.

Valitettavasti varjoelämää viettävä toisenlainen maailma on toistaiseksi pysynyt kirkkaassa päivänvalossa vain hetken. Monet tekijät ovat johtaneet vanhan maailman paluuseen. Yksi syy on se, että kun toisenlainen maailma siirtyy auringonpaisteeseen, sen loisto voi häkellyttää: sitä pidetään täysin epänormaalina yhteiskunnan poikkeustilana. Kuitenkin kun pitää mielessä vallitsevan yhteiskunnan aikaansaaman kauhean hävityksen ja sen lupaaman synkän tai olemattoman tulevaisuuden, voi alkaa ihmetellä, elämmekö jonkinlaisessa lumouksessa tai hypnoosissa, joka saa meidät pitämään vallitsevaa järjestystä normaalina. Ehkä tämä johtuu vääristävästä peilistä, jota vallitseva yhteiskunta ja sen kaupallinen kulttuurikoneisto pitää edessämme. Varjoyhteiskunta ja sen kukoistus kriisitilanteissa voi näyttää tuhokapitalismia paremman kuvan siitä, keitä me olemme ja mitä tulevaisuuden yhteiskunta voi olla.

1 Rebecca Solnit: A Paradise Built in Hell: The Extraordinary Communities That Arise in Disaster. Viking, New York 2009.

(Tämä teksti perustuu Olli Tammilehdon puheeseen ilmastolakkomielenosoituksessa Turussa 29.11.2019. Tarkemmin olen käsitellyt puheen aihetta kirjassani Tuhokehitys poikki – Yhteiskunnan olomuodon muutos. Into 2017.)

Tallennettu kategorioihin Demokratia, Ilmastonmuutos, Media, Pol. järjestelmä, Talouskritiikki, Ympäristö | 1 kommentti

Rojava ja ilmastokatastrofiin rakenteellisesti sitoutumattomien maiden liike

Viime aikoina on useasti osoitettu mieltä sekä ilmaston että Pohjois-Syyrian kurdialueen Rojavan puolesta. Jälkimmäiset ovat olleet ratkaisevasti pienempiä kuin edelliset. Useimmat ihmiset eivät näe yhteyttä Rojavan puolustamisen ja ilmastokatastrofin torjumisen välillä. Mitkä nuo yhteydet sitten oikein ovat?

Viime vuosina yksi keskeisistä ilmastoliikkeen tunnuksista on ollut ”Muutetaan yhteiskuntaa – ei ilmastoa!”. Mutta juuri se yhteiskunnallinen muutos, joka tarvitaan ilmastokatastrofin ehkäisemiseksi, on jo tapahtunut Rojavassa. Sinne on vuodesta 2011 lähtien rakennettu alhaalta ylöspäin yhteiskuntaa, joka ei ole rakenteellisesti sitoutunut ilmastotuhoon. Valta on ankkuroitu paikallistasolle. Kortteli- ja kylätasolle muodostetuissa kommuuneissa harjoitetaan suoraa demokratiaa. Ne valitsevat kaupunginosa- tai kyläkokonaisuuden neuvoston, jonne edustajat lähtevät imperatiivisen eli sidotun valtakirjan kansa. Kaupunginosaneuvostot taas valitsevat alueneuvoston. Rojavan yhteiskunta on siis suoraa demokratiaa harjoittavien kommuunien konfederaatio eli liittokunta.

Tällaista tulevaisuuden ekologista yhteiskuntaa hahmotti maailman tunnetuin yhteiskunnallinen ympäristöfilosofi Murray Bookchin monissa 1980- ja 1990-luvulla ilmestyneissä kirjoissaan. Kurdien vangittu johtaja Abdullah Öcalan kiinnostui 2000-luvun alussa Bookchinin ajattelusta, luki paljon hänen tekstejään ja yritti tavata Bookchinin. Tapaaminen ei onnistunut, koska vuonna 2006 kuollut Bookchin oli liian heikossa kunnossa. Joka tapauksessa Bookchin vaikutti merkittävästi Öcalanin ja siihen, että vuonna 2005 demokraattinen konfederalismi hyväksyttiin Öcalanin johtaman kurdiliikkeen viralliseksi ohjelmaksi.

Miksi sitten oikeasti demokraattinen yhteiskunta ei ole rakenteellisesti sitoutunut ilmastokatastrofiin? Kysymys on siitä, että tällainen yhteiskunta ei tarvitse valtavaa tavaravirtaa kompensoimaan puuttuvaa demokratiaa ja vieraantumista. Moderni kulutusyhteiskunnan alkutahdit lyötiin 1900-luvun alun USA:ssa. Tarjoamalla työläisille mahdollisuus säästämällä hankkia auto ja muita aiemmin vain eliitin saavutettavissa olevia tavaroita taitettiin kärki voimakkaalta, syvällistä yhteiskunnallista muutosta vaativalta työväenliikkeeltä. Tämä hallitsemistapa, jota alettiin kutsua keksijänsä Henry Fordin mukaan fordismiksi, vaatii toimiakseen alati uusia kulutustavaroita, joihin mainonnan ja joukkotiedotuksen avulla kiinnitetään hyvän elämän ja menestymisen merkityksiä. Sen sijaan jos luovutaan ylhäältä päin tulevasta hallitsemisesta, suurin osa kulutuksesta huomataan turhaksi, koska enää ei tarvitse tyytyä korvikkeisiin vaan voi nauttia aidoista asioista: demokratiasta, yhteisöllisyydestä, arvostuksesta, mielekkäästä työstä ja toiminnasta sekä yhteiskunnasta, jonka jokainen voi tuntea omakseen. Tällä hetkellä varmaan eniten siteerattu yhteiskuntafilosofi Hannah Arendt kirjoittaa julkisesta tai yhteiskunnallisesta onnellisuudesta, joka saavutetaan suoraan demokratiaa harjoittavassa yhteiskunnassa.

Toinen ilmeinen yhteys Rojavan ja edes jossain määrin nykyisenkaltaisen ilmaston puolustamisen välillä on öljy. Öljyn valtava käyttö on keskeinen syy ilmastokriisiin, ja Syyrian sodan ja muiden Lähi-idän konfliktit perimmäinen syy on pyrkimys hallita alueen öljy- ja kaasuvaroja. Kaikista ilmastopuheista, -lupauksista, -laeista ja -sopimuksista huolimatta Suomi on mukana tässä kaikkien meidän henkeä uhkaavassa pelissä liittoutumalla maailman öljypoliisin USA:n kanssa. Yhdysvaltalaisten F-35-hävittäjiin sijoitettavilla miljardeilla ja Nato-ystävyydellä ei ole mitään tekemistä maanpuolustuksen kanssa mutta erittäin paljon tekemistä ”lännelle” sopivien globaalien öljyvirtojen turvaamisen kanssa.

Nyt kun meillä on vihreä ulkoministeri, olisi sopiva aika panna Suomen liittoutumispolitiikka uusiksi: Yhdysvaltain sijasta Suomen pitäisi liittoutua sellaisten ilmastokamppailun eturivissä olevien maiden kanssa kuin Tyynen valtameren saarivaltiot ja Bhutan.

Kun Jugoslavia aikoinaan pyrki rakentamaan demokraattista sosialismia kahden blogin puristuksessa, maa selviytyi organisoimalla sitoutumattomien maiden liikkeen. Sen jälkeen kun Suomi on saanut omat ilmastoasiansa kuntoon, suomalaiset voisivat alkaa rakentaa ilmastokatastrofiin rakenteellisesti sitoutumattomien maiden ja alueiden liikettä yhdessä Rojavan kanssa.

(Teksti perustuu Olli Tammilehdon puheeseen Turkin hyökkäystä Rojavaan vastustavassa mielenosoituksessa Turussa 12.10.19.)

Tallennettu kategorioihin Demokratia, Ilmastonmuutos, Maailmanjärjestelmä, Pol. järjestelmä, Ympäristö | Jätä kommentti

Ilmastokatastrofi vai nopea yhteiskunnallinen muutos? Ilmastokirjani on nyt netissä

Ilmastonmuutosta käsittelevä kirjani ”Kylmä suihku – Ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos” (Into 2012) on ollut pitkään lähes loppuunmyyty. Nyt kirja on netissä (http://tammilehto.info/kirjoja.php#suihku) sekä PDF- että HTML-muodossa. Kirjalle alun perin suunniteltu nimi oli ”Ilmastonmuutos vai yhteiskunnallinen muutos”, joka kuvaa sisältöä paremmin kuin toteutunut nimi.

Huolimatta seitsemän vuoden iästään kirja on edelleen polttavan ajankohtainen. Itse asiassa se on nyt ajankohtaisempi kuin 2010-luvun alussa, sillä ilmastotoimettomuus on jatkunut ja globaalit kasvihuonekaasupäästöt ovat jatkaneet kasvamistaan. Nyt on entistä selvempää, että päästöjä ei voida saada alas riittävän nopeasti millään teknisellä muutoksella. Ilmastokatastrofi voidaan välttää vain syvällisellä yhteiskunnallisella muutoksella. Kirjani käsittelee paitsi tällaisen muutoksen välttämättömyyttä myös sen mahdollisuutta historian ja nyky-yhteiskunnan analyysin valossa.

Jos ei halua lukea kirjaa netissä eikä printata sitä, painetunkin kirjan lukeminen on vielä mahdollista: kirja löytyy useimmista kaupungin- ja yliopistokirjastoista. Joitain jäännöskappaleita on Into-kustannuksessa, mistä sitä voi tilata.

Olli Tammilehto

Tallennettu kategorioihin Ilmastonmuutos, Pol. järjestelmä, Talouskritiikki, Ympäristö | 2 kommenttia

Helsingin sanomattomat Venezuelasta

Paha Maduro

Läpeensä korruptoitunut?

Kiltti oppositio

Politisoitu apu

Kommunismia vai kapitalismia?

Avain puuttuu

Lähteitä

 

Lukemattomien muiden ihmisten tavoin seurasin vuoden alussa tiiviisti Venezuelan tapahtumia valtamediasta. Vähän päästä tuntui siltä, että raportoinnissa oli jotain pahasti vialla. Jo pelkästään loogisesti ajatellen monet median esittämät väitteet eivät voineet pitää paikkansa, koska ne olivat ristiriidassa keskenään tai ristiriidassa yleisesti tunnettujen tosiasioiden kanssa. Kun olen perehtynyt paremmin Venezuelan kriisiin lukemalla ulkomaisten tutkijoiden ja tutkivien journalistien tekstejä, pettymykseni valtamediaan on entisestään kasvanut. Suomalainen media vääristää Venezuelan tapahtumia jättämällä kertomatta olennaisia asioita ja välittämällä ulkomaisen median valeuutisia. Lisäksi yksityiskohdat sovitetaan kertomukseen, joka selvästi johtaa harhaan.

Seuraavassa tarkastelen Helsingin Sanomien uutisointia ja kirjoittelua Venezuelasta 23.1.2019 –3.3.2019. Satunnaisen suomalaisten iltapäivälehtien, Ylen televisiouutisten ja USA:n valtamedian katselun perusteella vaikuttaa siltä, ettei Helsingin Sanomat ole kaikesta huonoudestaan huolimatta huonoin.

Uutisointi antaa kuvan, että kaduilla vastustetaan ainoastaan Maduron hallitusta. Kuitenkin myös suuria mielenosoituksia, joissa vastustetaan Juan Guaidóa ja hänen liittolaisiaan ja tuetaan hallitusta, on järjestetty runsaasti. Niistä saatetaan mainita, mutta ne sivuutetaan, koska ne eivät sovi peruskertomukseen kansannoususta Maduroa vastaan. Esimerkiksi 23.1.
Helsingin Sanomat kirjoitti: ”Asevoimat on kuitenkin kovan paineen alla, kun tuhansittain ihmisiä on kaduilla vastustamassa presidenttiä.” Kuitenkin on aivan ilmeistä, että kaduilta painetta tulee myös päinvastaiseen suuntaan.


Paha Maduro

Yksi syy hallitusta tukevien mielenosoitusten sivuuttamiseen on mediakertomuksen keskeinen kohta, jonka mukaan presidentti Maduro on paha diktaattori, jota kansalaiset yleisesti vastustavat. Esimerkiksi 23.1. lehti kirjoitti: ”Venezuelassa on vaadittu väkivaltaisissa mielenosoituksissa lähes diktaattorimaisesti maata johtaneen Nicolás Maduron eroamista.” Kuitenkin kaikki, mitä lehti kertoo opposition toiminnasta, on ristiriidassa tämän kanssa: diktatuurimaassa oppositio tuskin voisi pitää hallussaan parlamenttia eikä siellä voisi järjestää mielenosoituksia, joissa vaaditaan hallituksen kaatamista ilman, että ne päättyisivät verilöylyyn. Ulkomaiden tuella diktaattoria avoimesti syrjäyttämään pyrkivä poliitikko, kuten Juan Guaidó, olisi aikaa sitten pidätetty.

Maduron diktaattorimaisuutta perustellaan sillä, että vaaleja, joissa hänet valittiin toisen kerran presidentiksi ”on pidetty laajasti epädemokraattisina” (esimerkiksi HS 24.1.). Kuitenkaan vaaleista ei kerrota mitään yksityiskohtia – ehkäpä siksi, että yksityiskohtien tietäminen häiritsisi Maduron demonisointia: Suuri osa oppositiopuolueista boikotoi USA:n kehotuksesta vaaleja. Syynä oli ilmeisesti se, etteivät ne pystyneet sopimaan yhteisestä ehdokkaasta. Kuitenkin juuri ennen vaaleja suoritetun mielipidetiedustelun mukaan suosituin oppositiopoliitikko, Henri Falcón, asettui ehdolle Yhdysvaltojen uhkailuista huolimatta1. Paikalla olleet lukuisat ulkomaiset vaalitarkkailijat, joiden joukossa oli muun muassa Espanjan entinen pääministeri José Luis Rodríguez Zapatero, pitivät vaaleja rehellisinä ja normaaleina2. Maduroa äänesti 6,2 miljoonaa ihmistä eli 31 % äänioikeutetuista, mikä on suurin piirtein sama prosenttiosuus kuin, millä USA:n presidentit on keskimäärin valittu3.

On totta, että vaaleja edeltävissä ja vaaleihin vaikuttavissa prosesseissa oli paljon epädemokraattisia piirteitä. Tässä kuitenkin Helsingin Sanomien toimittajien suhteellisen taju heittää: vaaleja edeltävät prosessit ovat epädemokraattisia useimpien demokraattisiksi luokiteltujen maiden kohdalla. Esimerkiksi vaalirahoitus vääristää vaalituloksia yleisesti. Varsinkin USA:ssa rikkailla tai heidän suosiotaan nauttivilla on ratkaisevasti paremmat mahdollisuudet päästä kongressiedustajaksi, senaattoriksi tai presidentiksi kuin muilla ihmisillä.

Venezuelassa ei rahoitus syrjinyt oppositiota, sillä suuri osa heistä on varakasta väkeä, joilla on hyvät suhteet sekä kotimaisiin että yhdysvaltalaisiin rahoittajiin. Sen sijaan monet valtiolliset määräykset ja päätökset estivät tai vaikeuttivat joidenkin puolueiden ja ehdokkaiden osallistumista vaaleihin. Venezuelalaiset kiistelevät siitä, kuinka monet näistä esteistä oli asetettu nimenomaan Maduron voittomahdollisuuksien parantamiseksi. Selvää on ainakin, että yksi oppositiopoliitikko, Henrique Capriles, ei voinut asettua ehdolle korruptiosyytteiden takia, joita useimmat asiaan perehtyneet pitävät poliittisesti motivoituina.4

Jos kuitenkin nämä väärinkäytökset olisivat syynä siihen, että ”Maduron hallitus oli jo niin räikeästi vailla uskottavaa laillista pohjaa” (Kari Huhta HS 24.1.), moni muukin valtionpäämies olisi syrjäytettävä. Ensimmäisten lähtijöiden joukossa olisi Brasilian Bolsonaro, joka pääsi valtaan paljolti siksi, että hänen varteenotettavin haastajansa Lula de Silva ei saanut osallistua vaaleihin, koska häntä pidettiin vankilassa poliittisesti motivoituneiden korruptiosyytteiden perusteella. Bolsonaron presidenttiyttä Helsingin Sanomat ja USA kumppaneineen pitävät kuitenkin täysin oikeutettuna.

Helsingin Sanomat ei herkeä muistuttamasta, että Maduro on epäsuosittu (esimerkiksi 24.1. ja 26.1.), mikä on kyllä totta: hän ei mielipidetiedustelujen mukaan ole venezuelalaisten suuren enemmistön suosiossa. Mutta lehti ei kerro, että suurin piirtein yhtä epäsuosittu on myös oppositio5. Toisaalta tällaiset tiedot tulisi suhteuttaa siihen, että varsinkin kriisitilanteissa valtioiden päämiesten suosio on usein matalalla. Esimerkiksi Ranskan Macronin kannatus oli joulukuussa vain 23 %6.


Läpeensä korruptoitunut?

Maduron pahuutta todistellaan myös laajalle levinneellä korruptiolla. Korruptio on ilman muuta suuri ongelma, mutta on otettava huomioon, että se oli sitä jo ennen Maduroa ja hänen edeltäjäänsä Cháveziä. Helsingin Sanomat väittää kuitenkin, että nyt korruptio on poikkeuksellista: ”Transparency International -järjestön korruptiovertailussa Venezuela on 180 maan listalla sijalla 169, mikä on Latinalaisen Amerikan maiden heikoin sijoitus” (HS 26.1.) Lehti ei kuitenkaan kerro, että tämän ”Corruption Perceptions Indexin” vertailu perustuu pääasiassa Venezuelan ulkopuolisten asiantuntijoiden ja liikemiesten käsityksiin. Koska maasta on viime vuosina uutisoitu hyvin negatiivisesti, on luonnollista, että tässäkin suhteessa käsitykset ovat negatiivisia. Tranparency Internationalilla on kuitenkin myös toinen korruptiomittari, ”Global Corruption Barometer”, joka perustuu maassa asuvien ihmisten kokemuksiin siitä, miten he ovat joutuneet maksamaan lahjuksia viranomaisille. Sen mukaan Venezuelan korruptiotaso on Latinalaisen Amerikan keskitasoa.7

Toinen asia on, että tavallisesti käytetty korruptiokäsite sulkee tarkastelun ulkopuolelle Pohjois-Amerikassa ja Länsi-Euroopassa yleiset korruptiomuodot: vaalirahoituksen, ”herrahissit”, ”hyvä veli -kerhot”, valtionhallintoa ja yhtiöitä yhdistävät ”pyöröovet” ynnä muut järjestelyt, jotka johtavat siihen, että tavallisten kansalaisten valitsemat tai rahoittamat herrat kuuntelevat muita herroja eivätkä kansalaisia.

Helsingin Sanomat koettaa antaa kuvan, että vain pahikset tukevat Maduroa: ”Presidentti Nicolás Maduro saa tukea muiden maiden sosialistisilta ja harvainvaltaisilta hallitsijoilta” (25.1.). Se ei kerro muuten kuin rivien välissä, että kolme neljästä maailman maasta ei ole tunnustanut Guaidóa. Tähän Maduroa edelleen Venezuelan presidenttinä pitävien maiden suureen enemmistöön kuuluvat lähes kaikki Aasian ja Afrikan maat mutta myös monia Euroopan ja Latinalaisen Amerikan maita, esimerkiksi Norja, Sveitsi, Kreikka, Italia, Vatikaani, Meksiko, Uruguay ja Bolivia8. Näistä monet ovat paljon vähemmän harvainvaltaisia kuin vaikkapa USA.


Kiltti oppositio

Maduron hylkääminen epädemokraattisuuden perusteella näyttää kuitenkin kaikkein omituisimmalta, kun kiinnitetään huomiota siihen, ketä Helsingin Sanomat kannattaa hänen sijastaan. Maduron sentään valitsi yli 6 miljoonaa ihmistä, mutta lehden suosikin Juan Guaidón valitsitäsmälleen yksi ihminen nimittäin hän itse – ellei sitten oteta huomioon Yhdysvaltain valtiovallan edustajia, jotka tukivat häntä juuri ennen ja heti presidentiksi julistautumisen jälkeen. Vaikka HS kertoo, että Guaidó oli ”kansainvälisesti tuntematon” (24.1.), se ei kerro, että pienen Voluntad Popular -puolueen kansanedustaja oli tätä ennen ollut tuntematon valtaosalle venezuelalaisistakin9. Lehti antaa ymmärtää, että hän on laajaa opposition tukea nauttiva poliitikko. Kuitenkin se, että hänestä oli tullut tammikuussa parlamentin puhemies, ei johtunut hänen suosiostaan vaan siitä, että oppositiopuolueet olivat sopineet viran kierrätyksestä. Toisin kuin esimerkiksi Wall Street Journal Helsingin Sanomat ei tee selkoa, kuinka epädemokraattista sooloilua Guaidó harjoitti: hänen julistautumisensa tuli yllätyksenä muille oppositiopuolueille ja jopa useimmille hänen puoluetovereistaan.10

USA-johtoista koalitiota myötäillen lehti haluaa esittää opposition puhtoiseksi demokratian esitaistelijaksi vastakohtana diktaattori Madurolle. Kuitenkin oppositio ja sen johtajat ovat syyllistyneet moniin erittäin epädemokraattisiin ja moraalisesti ja juridisesti tuomittaviin
tekoihin – muun muassa väkivaltaisiin vallankaappausyrityksiin. Esimerkiksi Guaidón puolueen perustaja ja Helsingin Sanomienkin hänen oppi-isäkseen mainitsema Leopold López (24.1.) oli mukana USA:n tukemassa, lyhytaikaiseksi jääneessä väkivaltaisessa vallankaappauksessa vuonna 2002 – samoin mainittu Henrique Capriles11.

Opposition vuonna 2017 järjestämistä mielenosoituksista lehti kertoo: ”Venezuelalaiset lähtivät kaduille vastustamaan presidentti Maduroa sankoin joukoin myös vuonna 2017. Tuolloin yhteensä yli sata ihmistä kuoli yhteenotoissa turvallisuusjoukkojen kanssa…. Guaidón kapinalliseen imagoon kuuluu se, että hän on kertonut kaula-arpiensa olevan peräisin kumiluodeista, jotka poliisi ampui Caracasin mielenosoituksissa vuonna 2017.” (24.1.) Kertomatta jää, että noissa mielenosoituksissa osa opposition aktivisteista käyttäytyi erittäin väkivaltaisesti. Uhreja oli 126. Heistä 61:n kohdalla kuolinsyytä ei tiedetä tai se on kiistanalainen. Selvitettyjä tapauksia on 65, joista 14:ssä syyllinen oli virkavallan edustaja. Opposition edustajat ovat suoraan syyllisiä poliittiseen murhaan tai tappoon 23 tapauksessa. Lisäksi 8 tapauksessa kuolema on epäsuorasti ollut seurausta opposition rakentamista barrikadeista.12  Uhreja olivat useissa tapauksissa ihmiset, jotka vain näyttivät Maduron kannattajilta. Venezuelan konfliktissa on nimittäin ulottuvuus, josta HS ei kerro: rasismi. Opposition ydinkannattajakunta ovat ylä- ja ylempään keskiluokkaan kuuluvat valkoiset. Sen sijaan Maduron kannattajien ydin ovat köyhät ja enemmän tai vähemmän värilliset ihmiset.13


Politisoitu apu

Lisää todisteita Maduron pahuudesta saatiin helmikuun lopulla, kun Yhdysvaltain avustuskuljetuksia ei päästetty rajan yli, mistä Helsingin Sanomat uutisoi laajasti. Vielä 3.3. lehti kertoi faktana, että ”sosialistipresidentti Maduro on estänyt humanitaarisen avun toimittamisen maahan”. Kuitenkin Venezuela on kaiken aikaa vastaanottanut humanitaarista apua Punaiselta ristiltä, YK-järjestöiltä ja EU:lta. USA:n apu oli sen sijaan selvästi poliittista, ja sitä ei siksi huolittu. Punainen risti, YK ja kymmenet muut avustusjärjestöt ovat tuominneet humanitaarisen avun politisoimisen14.

Helsingin Sanomilla tietää varmasti, mikä on syynä talouskriisiin: ”Venezuelassa on runsaat öljyvarat, mutta Venezuela on vajonnut köyhyyteen lähinnä huonon hallinnon takia.” (23.1. ja 26.1.) Lehden pitkäaikainen ulkomaantoimittaja Kari Huhta kirjoittaa: ”Maduro ja hänen
edeltäjänsä, edesmennyt Hugo Chávez ovat syösseet yhden Etelä-Amerikan kehittyneimmistä ja luonnonvaroiltaan rikkaimmista valtioista köyhyyteen ja sekasortoon.” (24.1.) Latinalaisesta Amerikasta vuosikymmeniä raportoineen Huhdan luulisi tietävän paremmin, millainen Venezuela oli aikaisemmin. Rikkaiden ja suurten yhtiöiden edut merkitsivät kaikkea – köyhien eivät mitään. Köyhien kansannousu vuonna 1989 tukahdutettiin verilöylyllä, jossa ainakin sadat, mahdollisesti tuhannet ihmiset kuolivat15. Ennen Chávezin tuloa presidentiksi jopa CIA:n mukaan puolet venezuelalaisista kärsi köyhyydestä. Vuosina 1999-2011 Chávezin ollessa presidenttinä köyhyys väheni saman yhdysvaltalaislähteen mukaan 27 %:iin.16

Vaikka huono hallinto on varmasti yksi talouskriisin syistä, Helsingin Sanomat ei kirjoita mitään USA:n määräämien sanktioiden vaikutuksesta köyhyyteen. Kuitenkin Maduroa vastustavan venezuelalaisen taloustieteilijä Francisco Rodriguezin esittämistä luvuista voidaan laskea, että pelkästään vuoden 2017 elokuun ja vuoden 2018 elokuun välisenä aikana Venezuela menetti sanktioiden takia 6 miljardia dollaria17. Yhdysvaltain hallitus arvioi, että uudet sanktiot estävät Maduron hallitusta käyttämästä ulkomailla olevia varojaan, joiden arvo on 7 miljardia dollaria, ja aiheuttavan vuoden kuluessa 11 miljardin dollarin vientitulojen menetyksen18. Nämä ovat valtava summia, kun niitä verrataan esimerkiksi Venezuelan tavaran tuontiin vuonna 2018, jonka arvo oli 11 miljardia. Näitä USA:n aiheuttamia menetyksiä on syytä verrata myös maan Venezuelalle tyrkyttämään 20 miljoonaa dollarin arvoiseen ”apuun”19.


Kommunismia vai kapitalismia?

Yhdysvaltalaisten esikuviensa mukaisesti Helsingin Sanomat kutsuu Venezuelaa kommunistiseksi (23.1. ja 26.1.). Kommunismilla tarkoitetaan kuitenkin ainakin suomenkielessä yhteisomistukseen perustuvaa talousjärjestelmää. Tästä Venezuela on kuitenkin kaukana. Valtiollinenkaan omistus, mihin Helsingin Sanomien käyttämä ilmaisu ”sosialismikokeilu” (7.2.) voi viitata, ei ole erityisen laajaa. Vaikka kuten useimmissa Euroopan maissa Venezuelassakin on tehty monia köyhien asemaa parantavia uudistuksia, maa on edelleen kapitalistinen: yli 60 % taloudesta on yksityisissä käsissä, ja valtion osuus bruttokansantuotteesta on alempi kuin useimmissa Länsi-Euroopan maissa20.

Itse asiassa maan kapitalistisuus voikin olla yksi selittävä tekijä talouskriisille: Yhtiöiden omistajat ja ylimmät toimihenkilöt ovat usein hallituksen intohimoisia vastustajia. He ovat käyttäneet valtaansa talouden sabotoimiseen, mistä YK:n ”demokraattista ja tasa-arvoista kansainvälistä järjestystä edistävän riippumattoman asiantuntijan” ominaisuudessa Venezuelan tilannetta tutkinut Alfred de Zayas raportissaan huomauttaa21. Esimerkiksi edellä mainittu Guaidón puoluetoveri Leopoldo Lopez on ollut maan suurimman elintarvikealan yhtiön Empresas Polarin hallituksen puheenjohtaja. Tämä monialayritys hallitsee Venezuelassa leipäjauhon tuotantoa ja jakelua. Jauhosta onkin maassa usein eniten pulaa.22

Ruokapula yhdistetään tavallisesti öljyn hinnan laskuun. Pulaa elintarvikkeista on kuitenkin ollut myös öljyn ollessa kallista. Ennemmin kuin öljynhintaan ruoan saatavuuden huonontuminen on liittynyt poliittisesti jännittyneisiin ajanjaksoihin kuten vaaleihin.23


Avain puuttuu

Helsingin Sanomat kirjoittaa taajaan Venezuealan öljystä, jota maassa on enemmän kuin missään muualla. Lehti ei kuitenkaan halua millään tavoin yhdistää tätä Maduron hallituksen syrjäyttämishankkeeseen, vaikka Venezuelan tapauksessa kytkentä vielä ilmeisempi kuin Lähi-idän sodissa. USA:n johto ei nimittäin yritä peittää asiaa, vaan sanoo sen suoraan. Presidentti Trumpin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton totesi tammikuun lopulla Fox-TV:n haastattelussa: ”Yhdysvaltain taloutta parantaisi huomattavasti, jos USA:n öljy-yhtiöt voisivat toden teolla investoida ja tuottaa öljyä Venezuelassa.”24 Tätä paljon huomiota herättänyttä lausuntoa Helsingin Sanomat ei ole halunnut kertoa lukijoilleen, vaikka se on avain konfliktin ymmärtämiseen.

Trump itse on useaan otteeseen puhunut toisaalta sotilaallisen intervention mahdollisuudesta Venezuelassa, toisaalta öljyn haltuunottamisesta maissa, joissa Yhdysvallat toimii sotilaallisesti. FBI:n entisen johtajan Andrew McCaben uuden kirjan mukaan Trump yhdisti nämä kaksi asiaa vuonna 2017 keskustellessaan yksityisesti tiedusteluvirkamiesten kanssa. Presidentti sanoi: ”Se (Venezuela) on maa, jonka kanssa meidän pitäisi sotia… Heillä on kaikki tuo öljy, ja he ovat aivan tuossa takaovellamme”.25

Helsingin Sanomat julkaisee usein hyviä ja kriittisiä raportteja varsinkin monista kotimaan tapahtumista. Miksi siis Venezuelasta esitetään tällaista harhaanjohtavaa propagandaa? Yksi syy lienee lehden omistajien, johdon ja päätoimittajien integroituminen Suomen valtaapitäviin piireihin26, joissa atlantistinen, Nato-hakuinen suuntaus on voimakas. Toisaalta lehden ulkomaantoimituksen esikuvana ovat New York Timesin kaltaiset suuret lehdet, joiden silmäätekevät ovat taas yhdentyneet suurten Nato-maiden eliittiin ja jotka levittävät tämän mukaista propagandaa. Helsingin Sanomien johdolla on myös suorat kytkennät globaaliin eliittiin. Esimerkiksi lehden omistajia ja päätoimittajia on osallistunut ainakin aiemmin maailman ylimpiä valtaapitäviä integroivan Bilderberg-ryhmän kokouksiin27.

 


Lähteitä

CIA: ”Venezuela”. Teoksessa The World
Factbook 2016-17
. Washington D.C.: Central Intelligence Agency,
2016.
https://www.cia.gov/library/publications/the-world-factbook/geos/ve.html.

Cohen, Dan, ja Max Blumenthal: ”The Making of
Juan Guaidó: How the US Regime Change Laboratory Created Venezuela’s
Coup Leader”. The Grayzone, 29.1.2019.
https://grayzoneproject.com/2019/01/29/the-making-of-juan-guaido-how-the-us-regime-change-laboratory-created-venezuelas-coup-leader/.

Curcio, Pasqualina: The Visible Hand of the
Market – Economic War in Venezuela
. Caracas: Ediciones MinCI,
2017.
https://www.alainet.org/sites/all/libraries/pdf.js/web/viewer.html?file=https%3A%2F%2Fwww.alainet.org%2Fsites%2Fdefault%2Ffiles%2Fthe-visible-hand-of-the-market.-economic-warfare-in-venezuela.-pasqualina-curcio-c.pdf.

Dobson, Paul: ”Infograms: How Much International
Support Does Guaido Really Have?” Venezuelanalysis.Com,
6.2.2019. https://venezuelanalysis.com/analysis/14303.

Economic Data and Statistics on World Economy
and Economic Freedom”. Teoksessa 2019 Index of Economic Freedom.
Washington D.C.: Heritage Foundation, 2019.
http://www.heritage.org/index/explore.

Ellner, Steve: ”How Much of Venezuela’s Crisis
Is Really Maduro’s Fault?” Consortium News, 15.2.2019.
https://consortiumnews.com/2019/02/15/how-much-of-venezuelas-crisis-is-really-maduros-fault/.

Emersberger, Joe: ”Facts Don’t Interfere With
Propaganda Blitz Against Venezuela’s Elected President”. FAIR,
12.2.2019.
https://fair.org/home/facts-dont-interfere-with-propaganda-blitz-against-venezuelas-elected-president/.

———: ”Trump’s Economic Sanctions Have
Cost Venezuela About $6bn Since August 2017”. Venezuelanalysis.Com,
27.9.2018. https://venezuelanalysis.com/analysis/14073.

Felicien, Ana, Christina Schiavoni, ja Liccia
Romero: ”The Politics of Food in Venezuela”. Monthly Review
70, nro 2 (1.6.2018).
https://monthlyreview.org/2018/06/01/the-politics-of-food-in-venezuela/.

Fox, Jeremy, Jospeh Farrell, ja Francisco
Dominguez: ”International Observers to Venezuela’s Election Pen
Letter to the EU”. OffGuardian, 8.3.2019.
https://off-guardian.org/2019/03/08/international-observers-to-venezuelas-election-pen-letter-to-the-eu/.

Harris, Roger: ”Juan Guaidó: The Man Who Would
Be President of Venezuela Doesn’t Have a Constitutional Leg to
Stand On”. Viitattu 11.2.2019.
https://www.counterpunch.org/2019/02/08/juan-guaido-the-man-who-would-be-president-of-venezuela-doesnt-have-a-constitutional-leg-to-stand-on/.

Koerner, Lucas: ”The Global Left and the Danger
of a Dirty War in Venezuela”. MintPress News, 25.2.2019.
https://www.mintpressnews.com/global-left-danger-dirty-war-venezuela/255501/.

———: ”Venezuela: Coup d’Etat or
Constitutional Transition?” Venezuelanalysis.Com, 6.2.2019.
https://venezuelanalysis.com/analysis/14304.

Koerner, Lucas, Sharmini Peries, ja Greg Wilpert:
”Is the US Orchestrating a Coup in Venezuela?” The Real News
Network
, 23.1.2019.
https://therealnews.com/stories/coup-in-progress-in-venezuela-trnn-live.

Kukkala, Emilia, ja Pontus Purokuru: Luokkavallan
vahtikoirat, Miten suomalaiset toimittajat auttavat eliittiä
pysymään eliittinä
. Into, Helsinki, 2016.

Luhnow, David, Juan Forero, ja José de Córdoba:
”‘What the Hell Is Going On?’ How a Small Group Seized Control
of Venezuela’s Opposition”. Wall Street Journal, 7.2.2019,
osa World.
https://www.wsj.com/articles/what-the-hell-is-going-on-how-a-tiny-cabal-galvanized-venezuelas-opposition-11549555626.

MacLeod, Alan: ”How the Media Manufactures
Consent for Regime Change in Venezuela”. MintPress News,
11.2.2019.
https://www.mintpressnews.com/how-the-media-manufactures-consent-for-regime-change-in-venezuela/254920/.

———: ”‘Venezuela’: Media’s One-Word
Rebuttal to the Threat of Socialism”. Fairness & Accuracy in
Reporting. New York: FAIR, 8.2.2019.
https://fair.org/home/venezuela-medias-one-word-rebuttal-to-the-threat-of-socialism/.

Macron’s Popularity Hits New Low amid French
Protests: Poll”. Reuters, 4.12.2018.
https://www.reuters.com/article/us-france-protests-poll-idUSKBN1O30MD.

Palast, Greg: ”In Venezuela, White Supremacy Is
a Key Driver of the Coup”. Truthout, 7.2.2019.
https://truthout.org/articles/in-venezuela-white-supremacy-is-a-key-driver-of-the-coup/.

Transparency International: ”Corruption on the
rise in Latin America and the Caribbean”. Transparency
International
, 2017.
https://www.transparency.org/news/feature/corruption_on_the_rise_in_latin_america_and_the_caribbean.

U.S. Imposes Sanctions on Venezuela in Latest
Challenge to Maduro”. Democracy Now!, 29.1.2019.
https://www.democracynow.org/2019/1/29/headlines.

Venezuelanalysis.com: ”Debunking the Lies About
the Venezuela Humanitarian Aid Showdown”. MintPress News,
28.2.2019.
https://www.mintpressnews.com/debunking-mistruths-venezuela-humanitarian-aid-showdown/255712/.

———: ”In Detail: The Deaths So Far”.
Venezuelanalysis.Com, 11.7.2017.
https://venezuelanalysis.com/analysis/13081.

Ward, Alex: ”Andrew McCabe claims Trump wanted
war in Venezuela because ’they have all that oil’”. Vox,
20.2.2019.
https://www.vox.com/world/2019/2/20/18233394/mccabe-trump-venezuela-war-oil-lawrence.

Wikipedia contributors: ”2018 Venezuelan
Presidential Election”. Wikipedia, 2.3.2019.
https://en.wikipedia.org/w/index.php?title=2018_Venezuelan_presidential_election&oldid=885848142.

———: ”Caracazo”. Wikipedia,
6.3.2019.
https://en.wikipedia.org/w/index.php?title=Caracazo&oldid=886398865.

Wikipedia-projektin osanottajat: ”Bilderberg-ryhmä
– Wikipedia”. Wikipedia, 20.6.2018.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Bilderberg-ryhm%C3%A4.

Wilpert, Gregory: ”Corruption in Venezuela”.
Venezuelanalysis.Com, 27.9.2007.
https://venezuelanalysis.com/analysis/2654.

Wong, Edward, ja Nicholas Casey: ”U.S. Targets
Venezuela With Tough Oil Sanctions During Crisis of Power”. The
New York Times
, 29.1.2019, osa U.S.
https://www.nytimes.com/2019/01/28/us/politics/venezuela-sanctions-trump-oil.html.

Zayas, Alfred de: ”Report of the Independent
Expert on the promotion of a democratic and equitable international
order on his mission to the Bolivarian Republic of Venezuela and
Ecuador”. United Nations, General Assembly. Human Rights Council,
Thirty-ninth session, 10.9.2018.
https://documents-dds-ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G18/239/31/PDF/G1823931.pdf.

 

Loppuviitteet

1Joe
Emersberger: ”Facts Don’t Interfere With Propaganda Blitz
Against Venezuela’s Elected President”, FAIR, 12.2.2019,
https://fair.org/home/facts-dont-interfere-with-propaganda-blitz-against-venezuelas-elected-president/.

2Jeremy
Fox, Jospeh Farrell, ja Francisco Dominguez: ”International
Observers to Venezuela’s Election Pen Letter to the EU”,
OffGuardian, 8.3.2019,
https://off-guardian.org/2019/03/08/international-observers-to-venezuelas-election-pen-letter-to-the-eu/;
Alan MacLeod: ”How the Media Manufactures Consent for Regime
Change in Venezuela”, MintPress News, 11.2.2019,
https://www.mintpressnews.com/how-the-media-manufactures-consent-for-regime-change-in-venezuela/254920/.

3Lucas
Koerner: ”Venezuela: Coup d’Etat or Constitutional Transition?”,
Venezuelanalysis.Com, 6.2.2019,
https://venezuelanalysis.com/analysis/14304.

4Steve
Ellner: ”How Much of Venezuela’s Crisis Is Really Maduro’s
Fault?”, Consortium News, 15.2.2019,
https://consortiumnews.com/2019/02/15/how-much-of-venezuelas-crisis-is-really-maduros-fault/;
Wikipedia contributors: ”2018 Venezuelan Presidential Election”,
Wikipedia, 2.3.2019,
https://en.wikipedia.org/w/index.php?title=2018_Venezuelan_presidential_election&oldid=885848142.

5Lucas
Koerner, Sharmini Peries, ja Greg Wilpert: ”Is the US
Orchestrating a Coup in Venezuela?”, The Real News Network,
23.1.2019,
https://therealnews.com/stories/coup-in-progress-in-venezuela-trnn-live.

6”Macron’s
Popularity Hits New Low amid French Protests: Poll”, Reuters,
4.12.2018,
https://www.reuters.com/article/us-france-protests-poll-idUSKBN1O30MD.

7Gregory
Wilpert: ”Corruption in Venezuela”, Venezuelanalysis.Com,
27.9.2007, https://venezuelanalysis.com/analysis/2654; Transparency
International: ”Corruption on the rise in Latin America and the
Caribbean”, Transparency International, 2017,
https://www.transparency.org/news/feature/corruption_on_the_rise_in_latin_america_and_the_caribbean.

8Paul
Dobson: ”Infograms: How Much International Support Does Guaido
Really Have?”, Venezuelanalysis.Com, 6.2.2019,
https://venezuelanalysis.com/analysis/14303.

9Roger
Harris: ”Juan Guaidó: The Man Who Would Be President of Venezuela
Doesn’t Have a Constitutional Leg to Stand On”, viitattu
11.2.2019,
https://www.counterpunch.org/2019/02/08/juan-guaido-the-man-who-would-be-president-of-venezuela-doesnt-have-a-constitutional-leg-to-stand-on/.

10David
Luhnow, Juan Forero, ja José de Córdoba: ”‘What the Hell Is
Going On?’ How a Small Group Seized Control of Venezuela’s
Opposition”, Wall Street Journal, 7.2.2019, osa World,
https://www.wsj.com/articles/what-the-hell-is-going-on-how-a-tiny-cabal-galvanized-venezuelas-opposition-11549555626.

11Dan
Cohen ja Max Blumenthal: ”The Making of Juan Guaidó: How the US
Regime Change Laboratory Created Venezuela’s Coup Leader”, The
Grayzone, 29.1.2019,
https://grayzoneproject.com/2019/01/29/the-making-of-juan-guaido-how-the-us-regime-change-laboratory-created-venezuelas-coup-leader/;
Lucas Koerner: ”The Global Left and the Danger of a Dirty War in
Venezuela”, MintPress News, 25.2.2019,
https://www.mintpressnews.com/global-left-danger-dirty-war-venezuela/255501/.

12Venezuelanalysis.com:
”In Detail: The Deaths So Far”, Venezuelanalysis.Com, 11.7.2017,
https://venezuelanalysis.com/analysis/13081.

13Greg
Palast: ”In Venezuela, White Supremacy Is a Key Driver of the
Coup”, Truthout, 7.2.2019,
https://truthout.org/articles/in-venezuela-white-supremacy-is-a-key-driver-of-the-coup/.

14Venezuelanalysis.com:
”Debunking the Lies About the Venezuela Humanitarian Aid
Showdown”, MintPress News, 28.2.2019,
https://www.mintpressnews.com/debunking-mistruths-venezuela-humanitarian-aid-showdown/255712/.

15Wikipedia
contributors: ”Caracazo”, Wikipedia, 6.3.2019,
https://en.wikipedia.org/w/index.php?title=Caracazo&oldid=886398865.

16CIA:
”Venezuela”, teoksessa The World Factbook 2016-17 (Washington
D.C.: Central Intelligence Agency, 2016),
https://www.cia.gov/library/publications/the-world-factbook/geos/ve.html.

17Joe
Emersberger: ”Trump’s Economic Sanctions Have Cost Venezuela
About $6bn Since August 2017”, Venezuelanalysis.Com, 27.9.2018,
https://venezuelanalysis.com/analysis/14073.

18Edward
Wong ja Nicholas Casey: ”U.S. Targets Venezuela With Tough Oil
Sanctions During Crisis of Power”, The New York Times, 29.1.2019,
osa U.S.,
https://www.nytimes.com/2019/01/28/us/politics/venezuela-sanctions-trump-oil.html.

19Emersberger,
”Facts Don’t Interfere With Propaganda Blitz Against Venezuela’s
Elected President”.

20”Economic
Data and Statistics on World Economy and Economic Freedom”,
teoksessa 2019 Index of Economic Freedom (Washington D.C.: Heritage
Foundation, 2019), http://www.heritage.org/index/explore.

21Alfred
de Zayas: ”Report of the Independent Expert on the promotion of a
democratic and equitable international order on his mission to the
Bolivarian Republic of Venezuela and Ecuador”, United Nations,
General Assembly (Human Rights Council, Thirty-ninth session,
10.9.2018),
https://documents-dds-ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G18/239/31/PDF/G1823931.pdf.

22Alan
MacLeod: ”‘Venezuela’: Media’s One-Word Rebuttal to the
Threat of Socialism”, Fairness & Accuracy in Reporting (New
York: FAIR, 8.2.2019),
https://fair.org/home/venezuela-medias-one-word-rebuttal-to-the-threat-of-socialism/;
Ana Felicien, Christina Schiavoni, ja Liccia Romero: ”The Politics
of Food in Venezuela”, Monthly Review 70, nro 2 (1.6.2018),
https://monthlyreview.org/2018/06/01/the-politics-of-food-in-venezuela/.

23Felicien,
Schiavoni, ja Romero, ”The Politics of Food in Venezuela”;
Pasqualina Curcio: The Visible Hand of the Market – Economic War
in Venezuela (Caracas: Ediciones MinCI, 2017),
https://www.alainet.org/sites/all/libraries/pdf.js/web/viewer.html?file=https%3A%2F%2Fwww.alainet.org%2Fsites%2Fdefault%2Ffiles%2Fthe-visible-hand-of-the-market.-economic-warfare-in-venezuela.-pasqualina-curcio-c.pdf.

24”U.S.
Imposes Sanctions on Venezuela in Latest Challenge to Maduro”,
Democracy Now!, 29.1.2019,
https://www.democracynow.org/2019/1/29/headlines.

25Alex
Ward: ”Andrew McCabe claims Trump wanted war in Venezuela because
’they have all that oil’”, Vox, 20.2.2019,
https://www.vox.com/world/2019/2/20/18233394/mccabe-trump-venezuela-war-oil-lawrence.

26Emilia
Kukkala ja Pontus Purokuru: Luokkavallan vahtikoirat, Miten
suomalaiset toimittajat auttavat eliittiä pysymään eliittinä
(Into, Helsinki, 2016).

27Wikipedia-projektin
osanottajat: ”Bilderberg-ryhmä – Wikipedia”, Wikipedia,
20.6.2018, https://fi.wikipedia.org/wiki/Bilderberg-ryhm%C3%A4.

Olli Tammilehto

Tallennettu kategorioihin Demokratia, Maailmanjärjestelmä, Media, Pol. järjestelmä, Sodat | Avainsanoina , | 1 kommentti

Helppo este nettiurkinnalle

F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen toteaa Helsingin Sanomissa 15.12., että ”Google tuntee sinut paremmin kuin kukaan muu”. Nettiurkinnan vähentämiskeinona hän mainitsee DuckDuckGo-hakukoneen (duckduckgo.com). Hän jättää kuitenkin mainitsematta hyvin yksinkertaisen keinon, jolla isoveli Googlen ja kumppaneiden näkökykyä voi heikentää: nettiselaimeen voi laittaa asetuksen, joka poistaa evästeet joka kerta kun selain suljetaan.

Firefoxista asetus löytyy seuraavasti: MuokkaaAsetukset⟶”Tietosuoja ja turvallisuus”⟶”Evästeet ja sivustotiedot”⟶”Säilytä evästeet”⟶”kunnes Firefox suljetaan”. Tämä asetus voidaan tehdä myös Firefoxin älypuhelinversioon. Evästeiden poistaminen ei hävitä tallennettuja salasanoja, joten netin käyttäminen ei hankaloidu.

Googlen ja monien muiden internetiä käyttävien yhtiöiden toiminta rikkoo räikeästi YK:n ihmisoikeuksien julistuksessakin mainittua oikeutta yksityisyyteen. Se myös keskittää valtaa näille yhtiöille ja niiden kanssa yhteistoiminnassa oleville tiedusteluelimille. Siksi voisi vaatia selainten tekijöiltä, että evästeiden poistoasetus olisi oletuksena.

Olli Tammilehto

PS. Helsingin Sanomat ei suostutunut julkaisemaan tätäkään kirjoitusta.

Tallennettu kategorioihin Teknologia | Jätä kommentti

Helsingin Sanomat kompensoi ilmastojuttunsa 18 sivulla ilmastohuolettomuutta

Helsingin Sanomissa oli viime lauantaina (6.10.18) iso juttu ”Ilmastoteoilla on kiire”. Samana päivänä ilmestyneessä Kuukausiliitteessä oli toinen laaja ilmastojuttu, joka kertoi, miten Tyynen valtameren saarivaltio Nauru on hukkumassa merenpinnan nousun seurauksena. Tavanomaiseen tapaan kirjoituksissa ei puhuta halaistua sanaa kaikkein olennaisemmasta ilmastoteosta: osallistumisesta yhteiskuntamme muuttamiseen sellaiseksi, että hyvä elämä voidaan suoda kaikille samalla kun nykyisenkaltaista taloudellista toimintaa pienennetään ratkaisevasti.

Nämä tylppäkärkisetkin jutut saivat todennäköisesti monet lukijat hetkeksi huolestumaan ja ajattelemaan, että muutoksia pitäisi tapahtua. Helsingin Sanomat ei kuitenkaan anna tällaisten huolten ja muutosajatusten kauan häiritä lukijoitaan. Ilmastojuttujen kompensaationa on 18 ja puoli sivua, joiden sanoma on ”Ei syytä huoleen – jatketaan vain entisellä mallilla”. Päivän lehdessä ja Kuukausiliitteessä on kaksi ja puoli sivua lentoyhtiöiden mainoksia, yhdeksän ja puoli sivua automainoksia ja kuusi ja puolisivua paljon piilomainontaa sisältäviä autojuttuja.

Helsingin Sanomat edustaa hyvin vallitsevan ilmastopolitiikan tekopyhyyttä. Tämä johtaa jotkut kriitikot harhaan: kun he huomaavat ilmastopuheen valheellisuuden ja valtarakenteille alisteisen luonteen, he alkavat uskoa, että koko ilmastonmuutospuhe on vain joidenkin yhtiöiden etuja palvelevaa harhautusta. Olennaista on kuitenkin huomata, että fossiiliyhtiöt ovat kaapanneet ilmastokeskustelun kaksi kertaa, kuten merkittävä yhdysvaltalainen tekniikan historioitsija David Noble artikkelisssan ”The Corporate Climate Coup” kirjoittaa: Ne ovat toisaalta rahoittaneet ilmastoskeptisisimiä ja ilmastonmuutoksen torjuntatoimia kyseenalaistavia PR-kampanjoita. Toisaalta ne ovat aktiivisesti vaikuttaneet siihen, että ilmastokeskustelu ja päästösäätely ovat muokkautuneet yhtiöille vaarattomaksi ja niitä hyödyttäväksi.

Tämä korruptoitunut ilmastopuhe on levinnyt Suomessa ympäristöasioista paljon tietävienkin keskuuteen. Ne vihreät poliitikot, ympäristöjärjestöt ja ilmastokirjailijat, jotka vaikenevat ilmastokriisin vaatimasta yhteiskunnan syvällisestä muutoksesta, saavat paljon julkisuutta. Sen sijaan aktivistipiireissä yleinen yhteiskuntakriittinen ilmastonäkemys on marginaalissa.

Olli Tammilehto

Tallennettu kategorioihin Ilmastonmuutos, Maailmanjärjestelmä, Media, Talouskritiikki, Ympäristö | 2 kommenttia

Mitä oikeasti tapahtui New Yorkissa 11.9.2001?

Luultavasti useimmat suomalaiset ajattelevat tietävänsä, mitä tapahtui New Yorkissa 11.9.2001: terroristien kaappaamat matkustajakoneet törmäsivät kahteen World Trade Centerin pilvenpiirtäjään, jotka sortuivat törmäyksen ja seuranneiden tulipalojen seurauksena. Käsitys on kuitenkin ainakin joissain suhteissa kiistatta puutteellinen ja saattaa olla, että se on kokonaan virheellinen. Tässä muutamia vallitsevan kertomuksen kanssa ristiriidassa olevia seikkoja: Sortuneita pilvenpiirtäjiä oli kolme ja yhteen niistä WTC-7:ään ei törmännyt mikään lentokone. Useat silminnäkijät havaitsivat kaksoistornien pohjalla sulanutta rautaa ja terästä, jonka syntymiseen tarvitaan 1540 asteen lämpötila. Kuitenkin lentokonepetrolin palamislämpötila on vain 870 astetta. WTC-tornien jäänteistä on löytynyt sotilasluokan räjähdysainetta, nanotermiittiä, joka voi synnyttää erittäin korkeita lämpötiloja. Tornit sortuivat lähes vapaan putoamisen nopeudella, 7-11 sekunnissa, mitä on vaikea selittää muulla kuin alhaalta ylös sarjassa etenevällä räjäyttämisellä. Tätä tekniikkaa, ”controlled demolition” käytetään yleisesti korkeiden rakennusten purkamiseen.

Fyysikoiden, arkkitehtien, insinöörien ja tavallisten newyorkilaisten esiin tuomia, virallisen totuuden kanssa ristiriidassa olevia seikkoja on paljon (ks. esim. https://www.ae911truth.org/) . Vaikka näistä tiedettäisiin, harvat kuitenkaan haluavat puhua niistä julkisuudessa, koska virallisen tarinan epäilijät leimataan heti ”salaliittoteoreetikoiksi”. Tämä sanahan on nykyisin saatu merkitsemään sekopäätä, joka uskoo esimerkiksi, että maapallo on litteä (sanan negatiivisen merkityksen historiasta ks. kirjoitustani ”Epäluulosta hyväuskoisuuteen” http://tammilehto.info/dehaven9.php). Kuitenkin ’salaliittoteorian’ alkuperäisessä ja sananmukaisessa merkityksessä, juuri viralliseen tarinaan uskovat ovat salaliittoteoreetikoita, koska heidän käsityksensä mukaan Osama bin Ladenin Afganistanin luolista johtama salaliitto sai USA:n polvilleen. Sen sijaan virallisen teorian epäilijät eivät useinkaan väitä tietävänsä ketkä olivat WTC-tornien tuhoutumisen takana: he toteavat vain, että virallinen tarina on fysikaalisesti mahdoton ja vaativat uutta laajaa tutkimusta kyseisen päivän tapahtumista.

Niiden, joita tämän aikakautemme suureksi myytiksi nousseen tarinan pohtiminen kiinnostaa, kannattaa tulla

tämän viikon torstaina 6.9.18 klo 18 Arkadian kansainväliseen kirjakauppaan, Nervanderinkatu 11, Helsinki.

Siellä kansainvälisen insinöörijärjestön Pohjoismaiden osaston puheenjohtaja David Llewelyn kyseenalaistaa virallisen teorian New Yorkin WTC-tornien sortumisesta. Hän kertoo lukuisista tieteellisistä ja rakennusteknisistä tosiasioista sekä videotallenteista, jotka osoittavat, että lentokoneen törmäykset ja tulipalot eivät voi selittää WTC-tornien totaalista tuhoutumista. Llewelyn puhuu erityisesti Alaskan yliopistossa tekeillä olevasta tutkimuksesta, jonka alustavien tulosten mukaanvirallinen teoria WTC7-pilvenpiirtäjän tuhoutumisesta ei voi pitää paikkansa.

Llewelyn kuuluu Architects and Engineers for 9/11 Truth -järjestöön (Arkkitehdit ja insinöörit 11.9.01 koskevan totuuden puolesta). Järjestön vetoomuksen, jossa vaaditaan uuden tuon päivän tapahtumia koskevan virallisen tutkimuksen aloittamista erityisesti WTC:n tuhoutumisen osalta, on allekirjoittanut jo yli 3000 arkkitehtia ja insinööriä. Tilaisuuden järjestää 11.9.-toimintaryhmä.

Olli Tammilehto

Tallennettu kategorioihin Maailmanjärjestelmä | 2 kommenttia

Keisarin uudet kemiat

Huhtikuun toisella viikolla ympäri maailmaa jännitettiin, syttyykö kolmas maailmansota neljän ydinasevallan kalistellessa miekkojaan Syyrian edustalla. Onneksi ohjusiskut jäivät suhteellisen pieniksi vastoin Yhdysvaltain vastanimitetyn turvallisuuspoliittisen neuvonantajan John Boltonin toiveita. Kansainvälisiä pelisääntöjen rikkomisesta kärkkäästi huomauttelevien maiden tekemä ja Suomenkin tukema hyökkäys oli muun muassa YK:n riippumattoman ihmisoikeusasiantuntijan Alfred de Zayasin ja Saksan liittopäivien tiedepalvelun mukaan selvästi kansainvälisen oikeuden vastainen sotarikos.

Iskuja perusteltiin väitteellä, jonka mukaan Syyrian hallitus olisi 7.4. käyttänyt kemiallisia aseita Dumassa. Väite oli kuitenkin monella tavoin epäuskottava. Todisteeksi esitettiin sosiaaliseen mediaan ladattuja videoita, jotka kuitenkin kuvaavat ilmeisen lavastettuja tapahtumia: niissä esimerkiksi näkyy lähes vahingoittumaton kaasusäiliö lähes vahingoittumattoman sängyn päällä, vaikka annetaan ymmärtää, että se on pudotettu helikopterista ja lävistänyt katon. Videot tulivat White Helmet -järjestöltä ja muu tieto Syyrialais-amerikkalaiselta lääkäriseuralta (Syrian American Medical Society). Molemmat järjestöt ovat Syyrian sodassa asettuneet vahvasti Al-Qaidan paikallisten filiaalien ja muiden ei-maltillisten aseryhmien puolelle, ja ne saavat miljoona-avustuksia Yhdysvalloilta. Entisen brittiläisen tiedustelu-upseerin James Le Mesurierin perustamaa White Helmets -järjestöä avustavat lisäksi suurilla summilla Britannia ja muutamat muut Nato-maat. Näiden järjestöjen ja aseryhmien kannalta tilanne oli huolestuttava, kun presidentti Trump ilmoitti 29.3. Yhdysvaltojen vetäytyvän Syyriasta hyvin pian samalla kun Syyrian armeija oli lähes onnistunut pyrkimyksissään häätää Damaskosta pommittaneet aseryhmät kaupungin lähituntumasta. Siksi disinformaation levittäminen kaasuhyökkäyksestä oli niiden kannalta kovasti hyödyllistä. Vastaavasti tässä tilanteessa Syyrian hallituksen kannalta taistelukaasun käyttö olisi ollut sulaa hulluutta.

Jo 9.4. sodan molemmilla puolilla toimiva Syyrian Punainen puolikuu ilmoitti, ettei mitään kaasuhyökkäystä ollut tapahtunut. Sen työntekijöitä oli Dumassa väitetyn hyökkäyksen aikana eikä järjestön sairaalaan tuotu ainuttakaan taistelukaasusta kärsivää ihmistä. Myöhemmin Duman siirryttyä Syyrian hallitukselle väitetyllä hyökkäyspaikalla ja sen läheisyydessä olevassa maanalaisessa sairaalassa on vieraillut useita länsimaisia toimittajia, muun muassa brittiläisen The Independent-lehden palkittu sotakirjeenvaihtaja Robert Fisk. He ovat haastatelleet paikallisia ihmisiä ja sairaalan henkilökuntaa. Kaikki ovat kertoneet, ettei mitään kaasuhyökkäystä tapahtunut. Sairaalassa kyllä suihkutettiin ihmisiä, kuten White Helmets -videossa näytetään, mutta nämä ihmiset eivät kärsineet kemiallisen aseen vaikutuksesta vaan säikähdyksestä, jonka aiheutti White Helmets -miesten ”kaasua” -huuto. Taistelukaasujen käyttöä tukevat haastattelut taas on tehty pääasiassa Pohjois-Syyriassa sijaitsevassa Idlibissä, minne Saudi-Arabian rahoittamat Duman asemiehet ja heidän perheensä on evakuoitu.

Vaikuttaa siltä, etteivät USA:n, Ranskan ja Britannian hallituksetkaan uskoneet perustelujensa kestävyyteen, sillä ohjusiskut tehtiin juuri ennen Kemiallisten aseiden kieltojärjestön OPCW:n asiantuntijoiden saapumista Syyriaan tutkimaan Duman tapausta. Vielä pari päivää ennen iskuja sotalaivojen jo asettuessa lähelle kohteita puolustusministeri Jim Mattis totesi, ettei Yhdysvalloilla ole riippumatonta näyttöä kemiallisten aseiden käytöstä ja että varsinaista todistusaineistoa vasta etsitään.

Kaikesta huolimatta suomalainen poliittinen ja mediaeliitti puhuu Duman kaasuiskusta selvänä tosiasiana. Onko kysymys ”Keisarin uudet vaatteet” -ilmiöstä? Järjen ääni on paras vaientaa, sillä kukaan ei halua, että häntä luultaisiin typerykseksi, joka ei näe suurilla länsimailla olevan oikeutuksen vaatteita. Häntähän voitaisiin pitää vaikka ”animal-Assadin” tai ”Hitler-Putinin” kannattajana.

Olli Tammilehto

PS. Lähetin tämän kirjoituksen 39 sanomalehteen. Minun tietojeni mukaan yksikään niistä ei ainakaan tähän mennessä ole julkaissut sitä.

Tallennettu kategorioihin Maailmanjärjestelmä, Media | 1 kommentti

Sensuuria valeuutissyytösten varjolla

Rauhan puolesta -lehti julkaisi marraskuun alussa juttuni Infosota ja journalismin kuolema, jossa kritisoin Syyrian sotaa koskevaa journalismia. Sain kirjoituksesta erittäin myönteistä palautetta. Olisi kuitenkin ollut täysin mahdollista, ettei sitä olisi koskaan julkaistu. Juttu törmäsi uusiin ja hämmästyttäviin valtiollista sensuuria muistuttaviin rakenteisiin, jotka ovat varmaan keskeyttäneet jo monen vastaavan kirjoituksen matkan kirjoituspöydältä julkisuuteen.

Tarjosin juttua ensin toiseen rauhanlehteen. Ytimen päätoimittaja Arja Alho kirjoitti minulle 3.6.17: ”Kiitos juttutarjouksesta. Ydin kakkonen on painossa ja siinä on muuten keskustelujuttu propagandasta. Sopii siis enemmän kuin hyvin jatkaa aiheesta kolmosessa, joka tulee ulos syyskuun alussa.” Myöhemmin hän vielä lupasi palkkion kirjoituksestani. Jäin siis tyytyväisenä odottamaan syksyn alkua. Kolmen kuukauden kuluttua 4.9. sain kuitenkin seuraavan viestin Alholta: ”Nyt kävi niin, että juttusi juuttui meidän faktantarkistukseen. Sitä ei julkaistu Ydin-kolmosessa eikä näinollen kirjoituspalkkiotakaan makseta. Liian moni lähde meni valesivustoille.”

Olin aivan ihmeissäni. Kysyin päätoimittajalta, mitkä käyttämäni lähteet olivat peräisin valeuutissivustoilta. Tätä hän ei koskaan kertonut. Sen sijaan hän kirjoitti, että jotkut Syyrian sotaa seuranneet tahot ovat eri mieltä käyttämieni lähteiden kanssa. Tämä on tietenkin itsestään selvää, kun on kyse sodasta, jonka yksityiskohtien tarkistaminen paikan päällä on usein hengenvaarallista. Alhon mukaan valeuutisleiman lyöminen juttuuni johtui muun muassa siitä, että olin käyttänyt asetekniikkaan erikoistunutta, lukuisia palkintoja saanutta USA:n arvostetuimman teknillisen yliopiston MIT:n emeritusprofessoria Theodore Postolia lähteenä. Kuitenkin ”Syyrian sotaan erikoistunut kansalaisjournalisti Eliot Higgins kyseenalaistaa Theodore Postolin väitteitä tapausta koskevasta Valkoisen talon tiedusteluraportista”. Higgins arvostelee tosiaankin Postolin väitteitä, mutta niin Postolkin Higginsin käsityksiä. Mutta miksi ihmeessä Higginsiin voi luottaa niin, että hän voi ratkaista, onko joku asiaa faktaa riippumatta siitä, mitä joku tekniikantohtori sanoo?

Kuka on tämä suuri auktoriteetti? Higginsillä ei ole mitään yliopistotutkintoa. Hän on työskennellyt naistenalusvaateyhtiössä ja turvapaikanhakijoiden majoitusta hoitavassa projektissa, josta hänet lomautettiin. Hän itse myöntää, ettei ole asiantuntija. Higgins on ”kansalaisjournalisti”, missä sinänsä ei ole mitään väheksyttävää, ja arvostan itse korkealle monia kansalaisjournalisteja. Hän erottautuu kuitenkin selvästi kollegoistaan siinä, että New York Times, Helsingin Sanomat ja muut suuret tiedotusvälineet siteeraavat häntä ja hänen perustamaansa Bellingcatiä ahkerasti, kun taas lukemattomista muista kansalaisjournalisteista nämä mediat eivät ole tietääkseenkään. Hänet nimitettiin vuonna 2016 Natoa ja USA:n valtaapitäviä lähellä olevan Atlantic Council -ajatuspajan vanhemmaksi ulkojäseneksi (Senior Non-Resident Fellow).

Mikä saa länsimaiset valtamediat ja valtaapitävät arvostamaan Higginsiä näin korkealle? Syy ei voi olla hänen teknisissä tai tutkimuksellisissa ansioissaan, koska näistä kiistellään kovasti ja joka tapauksessa hänen veroisiaan kansalaisjournalisteja on runsaasti. Ilmeisesti syynä on se, että kun muut kansalaisjournalistit kyseenalaistavat virallisia kertomuksia ja tuovat esiin valtamedian sivuuttamia faktoja, Higginsin tulokset jostain kumman syystä aina tukevat valtamedian käsityksiä.

Siis minun artikkelini ongelmana eivät olleet valeuutissivustot vaan se, että käytin lähteitä, jotka eivät olleet linjassa valtamedian kanssa.

Soitin Alholle, tiedustellakseni, miten tämä sensuuri oikein toimii. Hän kertoi, että toimituskunnassa on nuoria innokkaita ihmisiä. Yksi heistä oli lukenut juttuni ja huomannut, että siinä oli kiistanalaisia väitteitä. Tämä sai päätoimittajan pyörtämään juttuni julkaisupäätöksen. Alho kertoi, että opetus- ja kulttuuriministeriö, joka jakaa mielipidelehtitukea, vaatii nyt, että myös mielipidelehtien on tarkistettava faktoja. Jos tämä tarkoittaa mukauttamista valtamedian näkemyksiin ja tulkintoihin, kuten nyt vahvasti näyttää, mielipidelehtiä ei kohta ole tai jos on ne eivät saa mielipidelehtitukea.

Hyväksytyn juttuni jälkikäteinen hylkääminen Ydin-lehdessä on sikäli erityisen kummallista, että tarkkaan ottaen en väitä siinä, että valtamedian Syyrian sotaa koskevat väitteet ovat vääriä. Kerron vain, että toisenlainen perusteltu näkemys on olemassa ja journalistin ohjeiden mukaan sekin olisi pitänyt tuoda esiin. Arvostelen valtamediaa siis yksipuolisuudesta, en väärien väitteiden esittämisestä. Onko sensuuri toisiaankin niin tiukkaa, että toisenlaisten perustellun kannan ottamisen lisäksi myös sen kertominen on kiellettyä, että ylipäänsä on ihmisiä, jotka ovat ottaneet toisenlaisen perustellun kannan?

Sotajournalismia kritisoivan jutun sensurointi on myös siksi hämmästyttävää, että Ydin on rauhanlehti, jonka tukijärjestöinä ovat Sadankomitea ja Rauhanliitto. Peräänkuuluttamani erilaisia perusteltuja näkemyksiä tasapuolisesti esiin tuova journalismi olisi omiaan rikkomaan kaikkien sodan osapuolten sotapropagandaa ja siten heikentämään sodan oikeutusta.

Toisaalta pieni Ydin-lehti on sikäli hyvässä seurassa, että se tekee perässä samaa mitä isot edellä. Jättiyhtiö Googlen rahoittamana perustettiin kesäkuussa 2015 First Draft Coalition -organisaatio, jonka tarkoitus erotella oikeat uutiset vääristä. Higginsin Bellingcat otettiin sen perustajajäseneksi. Ilmeisesti Googlen etsintäalgoritmia on viime keväästä lähtien muutettu organisaation ohjeiden mukaan. Toisenlaisia näkökulmia sodan ja rauhan kysymyksistä välittävien sivustojen kävijämäärät ovat pudonneet ratkaisevasti. Esimerkiksi USA:n rauhanliikettä lähellä olevan CommonDreams-uutissivuston Googlen kautta tuleva kävijämäärä on laskenut 50 %.

Olli Tammilehto

Tallennettu kategorioihin Demokratia, Maailmanjärjestelmä, Media | 7 kommenttia

Demokratia on eliitin valtaa ellei sitä rakenneta alhaalta ylös

Marianne Sandelinin kirjoitus, joka on Voimassa julkaistu 21.9.2017 otsikolla ”Demokratia on epäonnistunut” ja Politiikasta-tiedeverkkolehdessä 7.9.2017 otsikolla ”Mitkä vaarat vaanivat demokratiaa?”, on tärkeä muistutus siitä, että demokratioiksi nimitetyt valtio ovat useimmiten enemminkin eliitti- kuin kansanvaltaisia. Teksti johtaa kuitenkin helposti pessimistiseen johtopäätökseen aidon kansanvallan mahdollisuuksista. Johtopäätös seuraa kuitenkin paljolti siksi, ettei Sandelin kuten eivät useimmat muutkaan demokratiasta kirjoittavat tuo esiin demokratiapuheen historiaa.

Nykyisen kaltaista poliittista järjestelmää ei 1700-luvun lopulle saakka kutsuttu demokraattiseksi vaan republikaaniseksi eli valinnaiseksi eliittivallaksi. Vasta Ranskan vallankumouksen jälkeen demokratia-sanaa alettiin käyttää sen nykyisessä – monella tavoin harhaanjohtavassa – merkityksessä. ’Demokratia’ alkoi viitata kansan vallan lisäksi myös järjestelmään, jossa osa valtaeliitistä valitaan jonkinlaisilla vaaleilla.

Esimerkiksi ensimmäisen modernin ”demokraattisen” valtion perustuslain kirjoittajat eivät pitäneet demokratiasta lainkaan. USA:n ”perustajaisät” pyrkivät tekemään säädökset sellaisiksi, ettei tavallinen kansa pääsisi suistamaan eliittiä vallasta. Yksi heistä, James Madison, kirjoitti vuonna 1787, että “maan pysyvä etu on estää uudistukset, ja valtiollisen järjestyksemme tulisi turvata se” luomalla pidäkkeitä ja vastavoimia, “jotka suojaavat äveriästä vähemmistöä enemmistöltä”. Se, että sama eliitti alkoi myöhemmin kutsua itseään ja luomaansa järjestelmää demokraattiseksi, ei johtunut heidän mielenlaatunsa vaan sanan merkityksen muuttumisesta.

Käsitys demokratiasta todellisena kansan valtana on kuitenkin elänyt republikaanisen demokratian rinnalla. Työväen- ja muissa yhteiskunnallisissa liikkeissä on ollut jokseenkin yleistä ajatella, että demokratia pitää rakentaa alhaalta ylöspäin siten, että paikalliset tai työpaikkakohtaiset kokoontumiset, neuvostot tai kommuunit ovat sen ydin. Nämä suoraa demokratiaa harjoittavat elimet liittoutuvat tarpeen mukaan kaupungin, alueen, maan, maanosan ja maapallon tasolla siten, että liittokunnan kokouksiin lähetettävillä delegaateilla tai edustajilla on imperatiivinen mandaatti eli sidottu valtakirja. Suomen ja useimpien maiden perustuslakihan kieltää imperatiivisen mandaatin, jota esimerkiksi Suomen vanha työväenliike kannatti.

Monet viimeaikaiset liikkeet Etelä-Euroopassa ja muualla ovat vaatineet todellista demokratiaa ja viitanneet tähän republikanismin ylittävään demokratiakäsitykseen. Pisimmällä todellisen demokratian toteuttamisessa ollaan tällä hetkellä sodan keskellä sinnittelevässä Rojavassa eli Pohjois-Syyrian kurdialueella.

Kirjallisuutta aiheesta

Bookchin, Murray (1987): The Rise of Urbanization and the Decline of Citizenship. Sierra Club, San Francisco.

Chomsky, Noam (1999): Powers and Prospects, Reflections on human nature and social order. South End Press, Brooklyn.

Dunn, John toim. (1992): Democracy, The Unfinished Journey 508 BC to AD 1993. Oxford University Press, Oxford.

Graeber, David (2013): The Democracy Project, A History, a Crisis, a Movement. Penguin Books, London.

Tammilehto, Olli (2017): Tuhokehitys poikki – Yhteiskunnan olomuodon muutos. Into, Helsinki.

Tallennettu kategorioihin Demokratia, Pol. järjestelmä | Jätä kommentti

Tiedustelupalvelut tekevät rikoksia

Suomen hallitus haluaa tehdä suojelupoliisista ja armeijan tiedustelulaitoksesta täysiverisiä, ulkomaisten esikuvien mukaisia tiedustelupalveluja. Tätä perustellaan muun muassa sillä, että ilman laajoja valtuuksia suomalaiset elimet eivät voi olla kunnollisessa yhteistyössä muiden tiedustelupalvelujen kanssa.

Ennen kuin tällaisia elimiä Suomeen perustetaan, olisi syytä muistaa tiedustelu- eli turvallisuus- eli salaisten palvelujen toiminnan yksi piirre: ne syyllistyvät yleisesti vakaviin rikoksiin. Venäjän FSB:stä tämä on helppo uskoa, mutta myös esimerkiksi CIA:n organisoimista vallankaappauksista, sotilasoperaatioista, salamurhista ja kidutuksesta on paljon dokumentoitua tietoa. Samoin sen toimintansa rahoittamiseksi harjoittamasta huumekaupasta. Tämä tieto ei ole peräisin joidenkin ”propellihattujen” aivoituksista, vaan sitä voi lukea jopa Wikipediasta, jota tiedustelupalvelut itse pääsevät muokkaamaan. Siitä kertoo myös esimerkiksi Saksan entinen tutkimus- ja teknologiaministeri Andreas von Bülow, joka oli pitkään liittopäivien tiedustelupalveluja valvovan komission jäsen. Hänen kirjansa ”Im Namen des Staates – CIA, BND und die kriminellen Machenschaften der Geheimdienste” (Valtion nimissä – CIA, BND ja salaistenpalvelujen rikolliset salahankkeet) kertoo, kuinka myös länsieurooppalaiset tiedustelupalvelut syyllistyvät rikoksiin. Von Bülowin oman kokemuksen mukaan tiedustelupalvelujen toimintaa on mahdotonta valvoa.

Eihän kuitenkaan suomalainen tiedustelupalvelu voi tehdä rikoksia! Näin moni kuvittelee, mutta tiedustelulakiemme muuttamista perustelevat hallituksen tekstit ovat toista mieltä. Molemmissa kyseessä olevissa mietinnöissä kerrotaan kapulakielellä, että ”toiminta saattaa tapauskohtaisesti myös täyttää jonkin kohdevaltion rikoslainsäädännössä rangaistavaksi säädetyn teon tunnusmerkistön”. Kun lähtökohta on tämä ja kun ollaan yhteistyössä törkeitä rikoksia tekevien järjestöjen kanssa ja kun toiminta on salaista ja kontrollin ulottumattomissa, ollaan helposti suurrikoksiin johtavalla kaltevalla pinnalla. Sitä paitsi suomalaisten viranomaisten geeneissä ei ole mitään, mikä estäisi luisumasta rikoksiin, mitä tapaus Aarniokin vahvasti todistaa.

Olli Tammilehto

PS. Tätäkään kirjoitusta Helsingin Sanomat ei suostunut julkaisemaan.

Tallennettu kategorioihin Demokratia, Maailmanjärjestelmä | Jätä kommentti

Hätiköidyt tuomiot edistävät sotaa

Helsingin Sanomat tuomitsee pääkirjoituksessaan (7.4.17) Syyrian presidentin al-Assadia Khan Sheikhunin kaasuiskusta, vaikka tässä vaiheessa luotettavaa tietoa ei ole edes siitä, mitä tuossa kylässä oikein tapahtui. Tietenkin Syyrian hallitus on yksi epäilty. Kuitenkin onnettomuuden tai muiden tahojen syyllisyyden todennäköisyyttä lisää jo se seikka, että Syyrian hallitukselle kaasuisku oli erittäin vahingollinen, mitä USA:n suorittama ohjushyökkäyskin osoittaa. Pääkirjoittajan usko Assadin oman edun vastaiseen toimintaan näyttää perustuvan siihen, että hän pitää varmana Syyrian hallituksen syyllisyyttä vuonna 2013 Damaskoksen lähellä Ghoutassa tapahtuneeseen kaasuhyökkäykseen. Kuitenkin on paljon todistusaineistoa, joka viittaa kapinallisten syyllisyyteen. Esimerkiksi USA:n johtavan teknillisen yliopiston MIT:n tutkijaryhmän vuonna 2014 ilmestyneen raportin mukaan kaasuiskussa käytettyjen rakettien kantomatka oli niin lyhyt, etteivät ne voineet tulla hallituksen puolelta.

Sodassa on aina kaksi tai useampia osapuolia, joiden kaikkien toiminta on tuomittavaa. Pahuuden projisointi pelkästään yhteen osapuoleen oikeuttaa sodan jatkamista ja lisää siviilien kärsimyksiä.

Olli Tammilehto

PS. Tätäkään vastaväitettä Helsingin Sanomat ei suostunut julkaisemaan. Sen sijaan se yhtyi läntisten valtamedioiden ja johtajien kritiikittömään kuoroon, jossa hyväksyttiin Syyrian hallituksen rankaiseminen teosta, jonka yksityiskohdista ja suorittajista vallitsee suuri epävarmuus.

Tallennettu kategorioihin Maailmanjärjestelmä, Media | Jätä kommentti

Valtio vain yksi mahdollisista poliittisista organisaatioista

Lauri Punamäen ja Pontus Purokurun Voiman numerossa 1/2017 julkaistu artikkeli ”Hankalia kysymyksiä hyvinvointivaltiosta” on saanut osakseen rankkaa kritiikkiä. Artikkeli lähtee globaalin ja ylisukupolvisen solidaarisuuden arvosta, jonka varmaan kriitikot jakavat heidän kanssaan. Punamäen ja Purokurun ymmärtämistä vaikeuttaa kuitenkin valtio-sanan kaksi eri merkitystä: toisaalta sillä viitataan poliittiseen organisaation yleisellä tasolla, toisaalta aivan tietyn tyyppiseen, nykyisin vallitsevaan poliittiseen organisaatioon. Selvyyden vuoksi käytän nyt edellisestä asiasta termiä ’polorgi’ kun taas valtio-sanalla viittaan tässä vain jälkimmäiseen asiaan.

Marxilaisessa traditiossa on suhtauduttu kriittisesti valtioon ja uskottu sen häviävän silloin, kun taloudessa on siirrytty sosialismin kautta kommunismiin. Toisessa työväenliikkeen pääsuuntauksessa anarkismissa on sen sijaan haluttu päästä eroon valtiosta nopeammin. Kummankaan tradition edustajat eivät harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta ole ajatelleen, että valtion lakattua ei olisi mitään polorgia: kyse on siitä, että se muuttuu laadullisesti toiseksi niin, että sitä ei enää voi kutsua valtioksi.

Koska anarkisteille ja heitä lähellä oleville marxilaisille valtiottomuuteen siirtyminen ei ole ollut kaukainen päämäärä vaan samanlainen tavoite kuin sosialistiseen talouteen siirtyminen muussa työväenliikkeessä, ei-valtiollisista polorgeista on esitetty hahmotelmia. Niille yhteistä on alhaalta ylöspäin tapahtuva organisoituminen siten, että ylimmät tasot ovat vähiten itsenäisiä ja riippuvaisia alemmista tasoista. Kyse on organisaatiomallista, joka on ollut pitkään arkipäivää joissakin yhteiskunnallisissa liikkeissä ja myös monien, suurten sivilisaatioiden ulkopuolella eläneiden kansojen keskuudessa. Tätä polorgityyppiä edustaa myös se useissa vallankumouksissa hetkeksi syntynyt neuvostoihin perustuva demokraattinen järjestelmä, jota Hannah Arendt kutsuu vallankumousliikkeidemme ”kadonneeksi aarteeksi”.

Kahden sekä marxilaisuudesta että anarkismista ammentavan ajattelijan, Murray Bookchinin ja Abdullah Öcalanin vaikutuksesta tällainen polorgi on syntynyt hiljattain Pohjois-Syyriaan. ”Demokraattinen konfederalismi” rajoittui aluksi vain kurdien asuttamaan Rojavaan. Nyt tähän suoraa demokratiaa harjoittavien paikallisten kommuunien liittokuntaa kuuluu myös pääasiassa arabien asuttamia alueita, ja kokonaisuutta on alettu kutsua Rojavan sijasta Pohjois-Syyrian federaatioksi.

Demokraattisen konfederalismin tyyppiset polorgit saattavat olla avain Punamäen ja Purokurun esiin nostamaan dilemmaan. Pohjois-Syyrian kehitys ja myös jotkut muut esimerkit vallankumousten historiasta viittaavat siihen, että demokraattisen konfederalismin tyyppiset polorgit ovat mahdollisesti kykeneviä ylittämään rakenteen, joka tekee parhaimmastakin modernista valtiosta tietyssä tilanteessa hirviön: tiukat maantieteelliset rajat ja tiukasti määritellyn valtiojäsenyyden. Voidaan kuvitella maailmaa, jossa paikalliset kommuunit liittoutuvat toisaalta niitä maantieteellisesti, toisaalta niitä aatteellisesti tai ongelmiensa luonteen kannalta lähimpinä olevien kommuunien kanssa. Alueellinen identiteetti olisi yksi monista, ja alueellisuus vaihtuisi liukuvasti toiseksi.

Sitä, jonka on vaikea kuvitella tällaista maailmaa, kehotan kulkemaan esimerkiksi Sysmästä itään päin, niin huomaa kuinka hämäläisyys muuttuu vähitellen savolaisuudeksi. Tilanne lienee ollut samantapainen 1800-luvulla myös Suomen suurruhtinaskunnan ja Arkangelin kuvernementin rajoilla, joilla suomalaisuus muuttui liukuvasti karjalaisuuden kautta venäläisyydeksi.

Olli Tammilehto

PS. Vielä mainos: uudessa kirjassani ”Tuhokehitys poikki – Yhteiskunnan olomuodon muutos” kirjoitan laajasti Rojavasta ja muista sen tyyppisistä yhteiskuntamuodostumista.

Tallennettu kategorioihin Demokratia, Pol. järjestelmä | 7 kommenttia