– Mutta toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Kuten on EUssa ja kaikissa suurissa ja usein pienissäkin organisaatioissa. Robert Michels totesi tämän ”oligarkian rautaisen lain” jo tutkiessaan 1900-luvun alun Saksan sosiaalidemokraattista puoluetta.

Mutta itsepetos on kivaa: ”Suomi on päättävissä pöydissä.”

Luonnollisesti tuota itsepetosta komppaavat naureskellen todelliset, isojen maiden isot pojat (ja jos on naisia myös he) ja erityisesti USAn päättäjät.

Kijoitin aiheesta uuden Suomen blogin, saman tekstin kuin tuo toinen kirjoitukseni täällä

Voiko NATOsta keskustella Suomessa monipuolisesti? 70-luvun käänteinen peilikuva? Monologit vaarantavat demokratian

Muistan, kuinka 70- ja 80-luvuilla, jos halusi tietoa Suomen ulkopolitiikasta, kannatti lukea ulkomaisia lehtiä ja kirjoja.

Nyt tilanne on pitkälti samankaltainen.

Jokaisen kiihkeimmänkin NATOn kannattajan kannattaisi olla huolestunut siitä, että NATO-puhe Suomessa kulkee lähinnä vain yhteen suuntaan.

Kriittiset puheenvuorot vaietaan taitavasti kuoliaaksi. Sikäli on eroa 70- ja 80-luvun näkyvään yya-keppipolitiikkaan.

"Lapin Kansassa oli (25.10.) erittäin hyvä prikaatinkenraali (evp) Juha Pyykösen haastattelu. Hän on ollut vankkumaton Nato-mies vuosikymmenten ajan. Useammassa asiassa olen hänen kanssaan samaa mieltä.

Hän nosti esille seikkoja, joita minun ei kestä sanoa leimautumatta putinistiksi.

Pyykönen toteaa, että ”hän on hyvin huolissaan siitä, että haittapuolista ei puhuta” ja edelleen: ”Me olemme lähteneet linjalle, jossa Suomi tekee kaiken, mitä pyydetään ja vielä vähän enemmänkin.” (Markus Mustajärvi: Nato-kritiikki kielletty. Lapin kansa 31.10.2024)

Kuuntelin juuri YLEn 16.00 uutisten NATO-toimittajan "herttaisen" jutun Tammisaaressa palvelevista amerikkalaisista NATO-sotilaista.

Klassikkoja kannattaa lukea, Solženitsynin lisäksi muun muassa Sun tsuta (Sunzi) kahden tuhannen vuoden takaa. Kirjassaan Sodankäynnin taito hän korosta monipuolisen informaation hankkimista.

Myönteistä on, että viime aikoina olen kuullut harvemmin "isänmaanpetturi" syytöksiä tällaisten kirjoitusteni jälkeen.

Uskaltaisiko/haluaisiko joku suomalainen kustantamo kustantaa kyseisen NATO kriittisen kirjan?

Tulee mieleen kuinka 70-luvulla suuret kustantajat jättivät kustantamatta Aleksandr Solženitsynin Vankileirien saariston. Olemmeko edistyneet niistä ajoista tässä suhteessa?

Kirjassa voi olla omaa yksipuolisuutta ja virheitä kuten kaikissa selkeästi kantaa ottavissa kirjoituksissa yleensä on.

Oleellista on tämä:

Riippumatta siitä mihin yksipuolisen suuntaan keskustelu on kallistettu tai kallistunut, se johtaa sananvapauden rapautumiseen ja se johtaa huonoihin päätöksiin, kun päätökset perustuvat puutteelliseen informaatioon. Monologit vaarantavat demokratian

Kun NATO-Suomi sanoo puolustavansa länsimaisia arvoja, voisiko NATO-Suomi noudattaa tätä periaatetta muun muassa informaation monipuolisen jakamisen suhteen?