|
|
Monia kampanjoita nimitetään virheellisesti liikkeiksi - ehkä siksi että 'liikkeellä' on parempi kaiku kuin 'kampanjalla'. Yhteiskunnallinen liike on kuitenkin ennemmin kampanjoiden, erilaisten aktioiden ja näitä toteuttavien ihmisryhmien kokonaisuus kuin yksityinen kampanja. Kampanja on ajallisesti rajoitetumpi ja/tai tähtää konkreettisempiin tavoitteisiin kuin liike. Esimerkiksi kaikenlainen toiminta rauhan puolesta muodostaa yhteiskunnallisen liikkeen, mutta toiminta ydinaseettoman Pohjolan toteuttamiseksi on kampanja, joka kuuluu rauhanliikkeeseen.
Raja kampanja ja liikkeen välillä ei ole selvä. Pitkäaikainen ja paljon ihmisiä mukaansa tempaava kampanja voi muodostua ilman selvää rajakohtaa yhteiskunnalliseksi liikkeeksi. Liikkeen sisällä taas erityisalan aktiot ja kampanjat voivat alkaa muodostaa omaa kokonaisuuttaan, jolla on muusta liikkeestä eroava toimintakulttuuri ja aktiivipohja. Kokonaisuudesta tulee vähitellen oma liikkeensä, joka voi olla osittain alkuperäisen liikkeen ulkopuolella. Näin on esimerkiksi ydinvoimanvastainen liike muodostunut ympäristöliikkeestä. Kampanjan tavoitteet voivat sen pidentyessä yleistyä ja laajeta, jolloin myös aletaan lähestyä liikettä. Se, mitä seuraavassa sanotaan kampanjoista, pätee useimmiten myös yhteiskunnallisiin liikkeisiin.
Miten erilaiset aktiot ja erilaiset ihmiset saadaan mielekkäästi koottua kampanjaksi? Miten kampanja voi kerätä niin paljon yhteiskunnallista voimaa, että se johtaa tuloksiin? Näihin kysymyksiin ei ole olemassa mitään patenttivastausta. Jokaisen toimintaryhmän on kehitettävä itse oma strategiansa eli käsityksensä siitä, miten toiminnan yleinen suunta saadaan etenemään kohti päämääriä.
Oman yhteiskunnan tuntemuksen lisäksi aikaisempien kampanjoiden ja muiden liikkeiden kokemukset ovat tässä kullan arvoisia. Myös seuraavista näkemyksistä voi olla apua, kun kehittää omaa strategiaansa. Ne perustuvat pääasiassa pohjoismaisten liikkeiden kokemuksiin.
Monet kansalaisliikkeiden aktiivit ovat tottuneet katselemaan valtion, kuntien ja teollisuuden valtakoneistoja ulkoapäin eivätkä juuri luota suoraan yhteydenpitoon näihin (luku IV.2). Toiset taas korostavat sitä, että on vaikutettava niihin, jotka päätökset todella tekevät. He viihtyvät paremmin kabinettien hämyssä kuin suoran toiminnan tuiverruksessa. Ketkä ansaitsevat tulla muistetuksi suurina "strategeina"?
Useita kirjoja aiheesta kirjoittanut norjalainen tutkija-aktivisti Thomas Mathiesen vastaa: eivät kummatkaan. Samaa mieltä ollaan yleisesti läntisten naapurimaidemme kansalaisliikkeiden piirissä. Mathiesenin ja kumppanien mukaan on kieltäydyttävä valinnasta valtajärjestelmän sisäpuolisen ja ulkopuolisen toiminnan välillä: on toimittava molemmilla tasoilla - ja välillä niiden välillä.
Jos sisäsuuntaus on liian voimakas uhkaa integroituminen eli"sisällyttäminen": toiminnalta taitetaan kärki ja siitä tehdään osa valtajärjestelmää, jota vastaan alunperin juuri on toimittu.
Esimerkiksi valtion liikennepolitiikkaa vastustaneen järjestön keskeiset aktiivit voidaan istuttaa liikennekomiteaan, tai heistä voidaan tehdä peräti virkamiehiä. Jos nyt heittäydytään itsetyytyväisiksi ja muu toiminta vähenee, ihmisten tietoisuus autoistumisen mielettömyydestä heikkenee. Samalla tuki järjestelmän sisällä oleville vaihtoehtoisen liikennepolitiikan ajajille pienenee. Komiteoissa istuvat entiset (?) aktiivit, joilla ainakin alunperin oli kansalaisten enemmistön tuki, ovat enää vain "radikaaleja alibeja": heidän avullaan voidaan entisen politiikan jatkuessa näyttää, että myös "vaihtoehtoiset näkemykset" on otettu huomioon.
Jos taas keskitytään vain ulkopuoliseen toimintaan, uhkana on poissulkeminen. Liike eristetään muusta yhteiskunnasta niin, ettei se enää tavoita ihmisiä. Toiminnasta tulee tarkoituksetonta ja voimattomuus valtaa alaa.
Esimerkiksi toisenlaista energiapolitiikkaa ajava liike, joka keskittyy pelkästään kansalaistottelemattomuuteen, voi julkisuudessa vähitellen saada terroristi-leiman. Sen on yhä vaikeampi saada ääntään kuuluville suurissa tiedotusvälineissä. Kansalaiset alkavat suhtautua liikkeeseen epäillen. Tukijoiden puuttuessa toiminta ajautuu suuriin taloudellisiin vaikeuksiin. Kun mitään tuloksia ei synny, aktiivit alkavat turhautua. Liike kuihtuu.
Kansalaistoimintaan osallistuva havaitsee usein, että vallitsevat valtasuhteet jarruttavat ratkaisevasti hänen ajamansa asian edistymistä. Esimerkiksi merta saastuttava tehdas saa jatkaa toimintaansa, koska sen omistaa suuren taloudellisen vallan itselleen kahminut yhtiö, joka on levittänyt lonkeronsa virkakoneistoon ja puolueisiin. Helposti alkaa ajatella, ett vallitsevat valtasuhteet on kokonaan muutettava, ennen kuin saadaan mitään aikaan: on tehtävä "vallankumous".
Nyt ei olla kuitenkaan enää minkään pikku tehtävän äärelle. Yhä ylivoimaisemmalta se alkaa näyttää, kun julkisuudessa toimintaryhmä leimataan romanttisiksi haihattelijoiksi tai uskonlahkoksi, jonka epärealististen ajatuksen toteuttamisyritykset voivat johtaa uuteen totalitarismiin. Vain harvojen on mahdollista säilyttää toimintamotivaationsa. Samalla tavoin kuin vain systeemin ulkopuolisia keinoja käyttävät on "vallankumoukselliset" helppo eristää omaan "gettoonsa", juutalaiskorttelia muistuttavaan saarekkeeseen, ja tehdä näin vaarattomiksi. Valtajärjestelmä ei uppoa muutamasta siihen poratusta tai ammutusta reiästä.
Kokemus osoittaa, että kansalaistoiminnassa on mahdollista saavuttaa merkittäviä voittoja valtakoneiston säilyessä suurin piirtein ennallaan. Kumousajattelussa on kuitenkin totuuden siemen. Todellista edistystä on vaikea nähdä, kun koneisto luo aina uusia epäkohtia korjattujen tilalle ja rinnalle. Jos esimerkiksi rikkaan maan ympäristönsuojeluvaatimukset saavat monikansallisen yhtiön saastuttavan tehtaan siirtymään kolmanteen maailmaan, on ekokatastrofien ehkäisyssä taannuttu eikä edistytty.
Monet haluavatkin toteuttaa tavallisten uudistusten eli reformien sijasta ns. radikaaleja (juuriin meneviä, lat. radix juuri) reformeja: toteuttamistavan on oltava sellainen, että sillä saadaan uudistuksen ohella myös lisää voimia uudistusliikkeelle.
Mikäli rikkaiden maiden tehtaiden siirtyminen kolmanteen maailmaan seuraisi pienten, erikoistuneiden painostusryhmien taitavasta politikoinnista, oltaisiin nollapisteessä kamppailussa köyhien maiden ympäristön pilaamista vastaan. Tilanne olisi sen sijaan toinen, jos tehtaat siirrettäisiin seurauksena laajasta kansalaistoiminnasta ja juuriin menevästä keskustelusta, jossa mm. monikansallisten yhtiöiden rooli planeettamme raiskauksessa olisi selvinnyt monille ihmisille. Tällöin olisivat itseasiassa valtasuhteet muuttuneet yhtiöille epäedullisimmiksi. Uusi kamppailu olisi entistä helpompi.
YKSI ASIA VAI KOKONAISVALTAINEN IDEOLOGIA
Kansalaistoiminta alkaa useimmiten yhden paikallisen asian ympärillä. Joillekin toiminnassa mukana oleville selviää kuitenkin pian, miten asia liittyy laajempiin yhteyksiin. Esimerkiksi ihmiselle, joka vastustaa omalle paikkakunnalle suunniteltua ydinlaitosta, valkenee laitoksen liittyminen maailmanlaajuiseen sähköä ja ydinpommeja tuottavaan polttoaineketjuun, joka taas liittyy rikkaiden maiden talousjärjestelmään.
Kaikille laajat yhteydet eivät kuitenkaan selviä yhtä nopeasti. Jos nyt uusia teemoja tuputetaan kampanjaan ylhäältä päin, lakkaa perustason kansalaistoiminta hyvin pian - ja vähitellen muukin toiminta.
Liikkeen vetäjät voivat koettaa selvitä tiedostamisen hitauden ongelmasta luomalla maailmaa selittävän oppirakennelman, joka yritetään saada taottua kaikkien aktiivien ja kannattajien päihin. Oppirakennelmalla perustellaan kulloistakin toimintalinjaa, ja koska opin perustajat ja heidän lähimmät "opetuslapsensa" luonnollisesti tuntevat sen parhaiten, vastaväitteet jäävät alakynteen tai kokonaan esittämättä. Vähitellen voi syntyä tilanne, jossa liikettä ei enää pidäkään koossa halu toimia asioiden puolesta, jotka koetaan tärkeiksi laajalti yhteiskunnassa. Sen sijaan kiinteyttä luo liikkeen jäsenille ominainen, muulle yhteiskunnalle käsittämätön oppi. Kansalaistoiminta alkaa muistuttaa uskonlahkoa. Se on erillinen getto, joka on poissuljettu yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.
Edellä sanottu ei merkitse liikkeiden sisällä käytävän yhteiskunnallisen, poliittisen, ideologisen tai filosofisen keskustelun vähättelyä. Päinvastoin tällaista keskustelua tarvitaan kansalaistoiminnassa nykyistä enemmän. Kysymys on vain siitä, että toiminta-alueen laajennusten on seurattava laajasta keskustelu- ja tiedostamisprosessista. Linjamuutosten on oltava ymmärrettäviä paitsi aktiiveille myös asioita tarkkaan seuraaville lehtien lukijoille.
Esimerkiksi ympäristöliikkeen piirissä alkaa kypsyä halu muuttaa strategiaa. Entisten yhteen valtioon tai muutamaan rikkaaseen maahan keskittyneen toiminnan sijasta, monet kokeneet aktiivit haluavat kampanjoita, jotka yhtaikaa tavalla tai toisella koskettavat niin Länttä, Itää kuin Etelää.
Maailmanjärjestelmän luonteen käsittäminen johti jotkut aktivistit jo aikaa sitten tämäntapaisiin ajatuksiin. Silloin kuitenkin oli vaikeaa tehdä niitä ymmärretyiksi. Muutamien tämän suuntaisten keskieurooppalaisten yritysten seurauksena oli "anti-imperialististen" gettojen synty. Sen sijaan nyt, kun blokkien rajoista piittaamattomat onnettomuudet, globaaliset ilmakehämuutokset ja pääoman "kansainvälistyminen" kyseenalaistavat päivittäin yhteen kansallisvaltioon pitäytyvää toimintaa, voi strategian muutos saada ilmaa siipiensä alle.
Kampanja keskeiset ihmiset voivat syyllistyä myös päinvastaiseen virheeseen kuin ideologisen lahkon luojat. He saattavat ajatella, ettei tuloksia synny, ellei voimia vielä vuosienkin toiminnan jälkeenkin keskitetä siihen yhteen alkuperäiseen asiaan. Liikkeen pirissä tapahtunut kasvuprosessi on kuitenkin voinut nostaa esiin muita teemoja. Näiden teemojen sivuuttaminen turhauttaa niistä kiinnostuneita ja siten vähentää liikkeen voimaa - myös silloin kun ajatellaan vain liikkeen synnyttäneen asian ajamista.
Vähentynyt liikevoima voidaan korvata tehokkaalla rahankeräyksellä ja/tai valtionavuilla sekä palkkatyöllä. Yhteiskunnallinen liike muuttuu byrokratiaksi, konsulttitoimistoksi tai julkisuuden valokeilassa kylpeviksi "ammattisotilaiden" kommandoiksi. Pikkuparannuksia näin toki saadaan aikaan - mutta riittävätkö ne?
Tässä taas kaksi asiaa, joita onnistuneessa kampanjassa on oltava mutta jotka erikseen eivät johda tuloksiin. Yksipuolinen pyrkimys vakuuttavuuteen vie vähäveriseen arkailuun, joka ei innosta ketään. Rohkeus tai voi kääntyä epäuskottavaksi uhmaksi.
On tärkeää pyrkiä esittämään virheettömiä tosiasioita. Tämä ei saa kuitenkaan merkitä sitä, että ei voi tuoda esiin uusia asioita, ennen kuin on tehnyt tieteellisen tutkimuksen kyseessä olevasta ongelmasta. Vaikka tieteen tuloksia ei yleensä kannata väheksyä, on monissa kampanjoissa oleellista, että asettaa kyseenalaiseksi niiden tiedemiesten puheet, jotka ovat sisäistäneet valtajärjestelmän lähtökohdat.
Toisaalta kampanjalle voi olla tärkeää, että kriittiset tutkijat tekevät "vastatutkimuksia". Tällöin kuitenkin on vaarana keskustelun luisuminen sellaiselle tekniselle tasolle, ettei suurin osa ihmisistä ymmärrä siitä mitään. On muistettava myös asioiden yhteiskunnallinen luonne ja kysyttävä arkailematta: Kuka tästä hyötyy? Miksi sitä pidetään välttämättömänä? Keille se on välttämätön?
Kampanjassa on tärkeää perustella, miksi juuri nyt on toimittava. Silti ei kannata heittäytyä fanaattiseksi ja pitää omaa asiaa maailman tärkeimpänä. Jo uskottavuuden takia on hyvä myöntää muiden teemojen merkitys ja "paratiisiin" vievän tien pituus.
Vaikka myönteisyys ja "vastustamattomuus" ovat hienoja ideoita, kampanjoita harvoin tarvitaan, ellei ajettua asiaa joku vastusta. Se, mikä taho on kampanja tavoitteiden suurimpana esteenä, selviää jo alkuvaiheessa - ellei jo ennen kampanjan aloittamista. Kun yhteiskuntamme sattuu olemaan perin keskittynyt, päävastustaja on useimmiten suuri yhtiö, valtion elin tai peräti itse valtio.
Näillä vastustajilla ei tunnut konfliktissa olevan mitään oikeutta takanaan - ainoastaan valtaa. Ne syyllistyvät kampanjan huomion keskipisteen lisäksi lukemattomiin muihin rötöksiin. Kun näin on, on luonnollista suhtautua vastustajaan armottomasti ja esittää sille ehdottomia vaatimuksia. Vastustajaa ajetaan ikään kuin nurkkaan.
Tällainen suhtautuminen on kovin mahtipontista, kun lähes poikkeuksetta vastustajan voimavarat ovat ratkaisevasti suuremmat kuin kampanjan. Läpeensä haukuttu suuryhtiö tai valtio ei suinkaan nöyrry ja alistu maahan poljettavaksi vaan ryhtyy itse hyökkäykseen ja pahimmassa tapauksessa murskaa kampanjan.
Jos halutaan todella päästä tavoitteeseen, on strategian oltava ovelampi. Vastustajalle on jätettävä ulospääsytie, jonka kautta se voi perääntyä alkuperäisestä kannastaan kasvojaan menettämättä. Vaatimukseen myöntyminen on tehtävä sille edullisemmaksi kuin konfliktin jatkaminen. On voitava osoittaa, että kamppailun jatkuminen hyödyttää enemmän kampanjaa kuin vastustajaa.
Esimerkiksi toimintaryhmä, jonka tavoitteena on saada pilattu vesistö taas uinti- ja kalastuskelpoiseksi, voi havaita päävastustajansa olevan yksi Suomen suurimmista metsäyhtiöistä. Kun yhtiö ei ensi hätään suostu pienentämään saastepäästöjään eikä valtiovallan puuttumista asiaan ole näköpiirissä, kampanjan tiedotustoiminta voi helposti alkaa keskittyä yhtiön täydelliseen mustamaalaamiseen - mihin saattaa löytyäkin paljon aihetta. Tällöin yhtiön ei kannata perääntyä, sillä puhdistuslaitteiden hankkiminen voisi itseasiassa lisätä kaikkien kampanjan esittämien syytösten uskottavuutta.
Toinen mahdollinen strategia on tuoda esiin se, miten vesistön saastuttaminen on ristiriidassa yhtiön muiden pyrkimysten kanssa. Sehän haluaa esiintyä vastuuntuntoisena suomalaisen yhteiskunnan rakentajana, joka on huolissaan ympäristöongelmista ja on tuonut markkinoille jätepaperista valmistetut kertakäyttöastiat! Vesistön tärvelemisen jatkaminen pilaisi sen "ulkoista yrityskuvaa" ja vaikeuttaisi näin markkinointia sekä pätevän henkilökunnan saantia. Kun nämä ristiriidat on saatu kyllin voimakkaasti julkisuuteen, yhtiön johto voikin eräänä kauniina päivänä ilmoittaa, että se on jo pitkään suunnitellut puhdistuslaitteiden hankkimista mutta parhaan teknologian kehittäminen on vienyt aikaa.
Edellä esitetty ei merkitse sitä, että lakattaisiin olemasta kiinnostuneita kaiken "rötöstelyn" lopettamisesta. Kysymys on vain siitä, että ilman konkreettisia saavutuksia, ilman osavoittoja, ei uhatun alueen elämä voi jatkua - eikä myöskään muutoksia haluavan liikkeen elämä.
YHTENÄISYYS VAI MONIMUOTOISUUS
Kansalaisten toimintaryhmä syntyy nimenomaan siksi, että joukko ihmisiä on samaa mieltä tietystä asiasta. Jonkinlainen yhtenäisyys on siksi ainakin alussa välttämättä olemassa. Kampanjassa on yleensä pakko konkretisoida näitä yleisiä yhteisiä näkemyksiä. Ei esimerkiksi puhuta vain kehitysmaiden riiston lopettamisesta vaan vaaditaan lopetettavaksi vaikkapa alihinnoiteltujen valkuaisaineiden tuonti, jota suomalainen yhtiö harjoittaa.
Konkreettisesta tavoitteesta on kampanjaan osallistuvien keskuudessa oltava laaja yksimielisyys. Tämä yhtenäisyys ei välttämättä synny itsestään. Vaaditaan pitkiä ja usein rasittavia keskusteluja, joissa pohditaan, onko tavoite juuri se, joka parhaiten edistää asiaa, ja jos on niin miksi. Keskusteluun kulutettu aika tulee takaisin myöhemmin moninkertaisena, kun säästytään turhilta ristiriidoilta ja tehtävät eivät kasaannu vain muutamille, tavoitteen voimakkaasti sisäistäneille ihmisille.
Paitsi sisällöllisistä tavoitteista on usein välttämätöntä päästä yksimielisyyteen myös kampanjan toimintamenetelmien yleislinjoista: Järjestetäänkö suuria, kaikkien aktiivien panosta vaativia tapahtumia kuten mielenosoituksia? Missä järjestyksessä eri tapahtumia toteutetaan? Mikä on summittainen aikataulu?
Tähän yhtenäisyyspyrkimykset kannattaa kuitenkin päättää. Kaikkia toimintamenetelmiä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi ei ole syytä yrittää valaa samaan muottiin. Yritykset vain turhauttaisivat monia ihmisiä ja vähentäisivät kampanjan käytössä olevan ihmisenergian määrää. Erilaisille ihmisille sopivat erilaiset toimintamuodot. Yksi viihtyy parhaiten keskustelutilaisuuksissa ja julkilausumia hiovissa työryhmissä, toinen taas suuren tapahtuman organisoinnissa, kun sen sijaan kolmannelle kaikki muu on näpertelyä paitsi kansalaistottelemattomuus. Tietenkin on huolehdittava, etteivät erilaiset toimintamuodot ole ristiriidassa keskenään.
Järjestön johto pyrkii usein uskottavuuteen vedoten tukahduttamaan "anarkistiset" pyrkimykset aktivistien keskuudessa. Uskottavuus ei ole kuitenkaan suuri ongelma, kun julkisuudessa tehdään selväksi, että kampanjassa tai liikkeessä on mukana useita erillisiä ja erilaisia ryhmiä. Sitä paitsi ärsyttävimpiä tempauksia varten voidaan aina muodostaa tilapäinen ryhmä, joka käyttää omaa nimeään. Esimerkiksi ydinvoimanvastaisessa liikkeessä tällaisia ovat olleet mm. "Säteilyn koekaniinit" ja "Miehet ydinvoimaa vastaan".
Joka tapauksessa kampanjassa on pystyttävä käyttämään hyväksi tavoitteita tukevien ihmisten lahjakkuuksien ja taitojen suurta kirjoa. Kun on olemassa konkreettinen ja suhteellisen vähän aikaa vievä tehtävä, on soittokierroksen jälkeen usein mahdollista saada tekijäksi kyseisen alan parhaita tietäjiä ja taitajia.
TUKIJAPOLITIIKKA: RISUJA VAI RUUSUJA
Kampanjan tukijoista yritetään usein puristaa kaikki irti: kehotuksia maksaa lisää rahaa tai ryhtyä aktivistiksi sataa vähän päästä. Kun tukijat eivät haluakaan maksaa enemmän eivätkä perhetilanteensa, työnsä, muun yhteiskunnallisen toiminnan tai arkuuden takia tunne voivansa aktivoitua, he saavat palkakseen vain huonon omantunnon. Heille on helpotus luopua kampanjan tukemisesta, kun he saavat siihen sopivan syyn - esimerkiksi kun heidän passiivisuudestaan huolimatta uhattua katastrofia ei synny.
On siis parempi lähettää tukijoille kiitoskirjeitä. Samalla voi tietenkin kertoa kampanjan tilanteesta ja huomauttaa, että niille, joilla rahaa tai aikaa liikenee, on tarjolla uusia tukimuotoja ja toimintamahdollisuuksia. Jos osaa selittää, miten kampanjan teemat liittyvät ihmisten arkipäivään, on hyvät mahdollisuudet saada myönteistä palautetta.
Toisaalta aktivistien ei ole syytä pitää itseään tukijoiden palvelijoina. Heille tiedottamiseen ei kannata uhrata merkittävää osaa voimavaroista - usein monistettu aa-nelonen riittää. Todennäköisesti tukijat antavat rahaa todella tukeakseen kampanjaa eivätkä saadakseen vastineeksi itselleen tavaraa, esimerkiksi lehden.
Mikä oikein tekee sarjasta aktioita sellaisen kokonaisuuden, että sitä voidaan kutsua kampanjaksi? Ilmeisesti se, että aktiot on sovitettu yhteen, ne seuraavat toisiaan ainakin jossain määrin loogisesti ja tukevat toisiaan. Tämä voidaan saada aikaan joko suunnittelemalla kaikki aktiot etukäteen tai suunnittelemalla jokainen aktio edellisestä saatujen kokemusten perustella.
Jonkinlainen suunnittelu on kampanjassa siis välttämätöntä. Spontaanisuuden ei silti tarvitse hävitä. Suunnitelmat eivät kurista pakottomuutta ja omaehtoisuutta, kun kaikki osallistuvat niiden tekemiseen ja kun monimuotoisuutta kannustetaan. Ihmisten kulloisiakin mieltymyksiä ei tarvitse pitää järkiperäistä suunnittelua häiritsevänä tekijänä vaan yhtenä sen olennaisista lähtökohdista.
Jotta suunnittelulla olisi mieltä, kampanjalla on oltava jonkinlaista jatkuvuutta - kaikki ihmiset eivät voi vaihtua aktiosta toiseen. Jatkuvuus ei ole ongelma, jos sama ryhmä toteuttaa kaikki aktiot. Jos ryhmät vaihtuvat, niillä on oltava yhteisiä koordinointikokouksia, koordinointiryhmä, jossa on ihmisiä kaikista ryhmistä, tai sitten jonkun on ryhdyttävä yhteensovittajan vaikeaan tehtävään (ks. tarkemmin II.2). Joka tapauksessa suunnittelu asettaa suuria vaatimuksia ryhmätoiminnalle (ks. II.1).
Toiminnan valmistelemiseksi on oltava riittävät ja ajankohtaiset tiedot tilanteesta. On esimerkiksi selvitettävä, missä vaiheessa kyseessä olevan asian käsittely on valtion elimissä. Soitot virkamiehille ja poliitikoille auttavat paljon. Arkaluontoisimmat asiat paljastuvat kuitenkin parhaiten kahdenkeskisissä keskusteluissa. (Ks. luku IV.2.)
Kun yhden suuren tapahtuman järjestämiseen menee kuukausia, ei ole kummallista, että kampanjan tavoitteeseen pääsemiseen kuluu vuosia - yleensä aina kauemmin kuin alussa uskottiin. Siksi on tärkeää, että muodostetaan osatavoitteita, jotka voidaan saavuttaa lyhyemmässä ajassa. Näin kampanja edistyy näkyvästi ja ihmiset jaksavat jatkaa.
Vaatimattomankaan osatavoitteen saavuttamiseksi ei ole aivan helppoa löytää oikeita keinoja. Niiden keksimiseen vaaditaan usein mielikuvitusta. On uskallettava unelmoida ja irtautua hetkeksi maan pinnalle vetävän järjen painolastista. Tässä auttaa ideariihi, aivomyrsky tai "tulevaisuuden verstas" (ks. myös luku III.1).
Kampanjalle mahdollisia osatavoitteita sekä erilaisia aktioita ja tapahtumia on periaatteessa rajaton määrä. Helposti yritetään toteuttaa monta hyvää asiaa liian lyhyessä ajassa. Seurauksena mikään ei tunnut onnistuvan. "Mutaan juuttumisen" välttämiseksi on syytä päättää tärkeysjärjestys. Kun voimat keskitetään ensisijaisiin aktioihin, niissä todennäköisesti onnistutaan. Silloin epäonnistumiset toissijaisissa asioissa eivät suuresti haittaa.
Tärkeä osa suunnittelua on kehitysarvioiden eli skenaarioiden laatiminen. On mietittävä erilaisia oman ja vastustajan toiminnan kulkuja, jotka johtavat tavoitteen saavuttamiseen. Keskeistä on arvioida vastustajien, tiedotusvälineiden, yleisen mielipiteen ja poliitikkojen reaktioita aktioihin. Suunnittelun tämä vaihe on yleensä mielenkiintoisin. Kaikissa vaiheissa kaikkien aktiivien osallistuminen on tärkeää, mutta kehitysarvioiden tekemisessä se onnistuu helpoiten. Uskottavat onnistumisskenaariot antavat toivoa ja kannustavat rasittavissakin tilanteissa.
Aikataulun laatimisesta on usein hyötyä. Siihen merkitään kampanjan kokouksia ja aktioita, vastustajien tiedettyjä tai arvioituja toimia sekä muita tapahtumia, joilla saattaa olla vaikutusta kampanjan etenemiseen. Sen voi laatia pitkälle paperiliuskalle, joka levitetään kampanjan "päämajan" seinälle. Näin aikataulu auttaa osallistuvia saamaan yleiskuvan tapahtumien kehityksestä.
Tyystin ilman rahaa ei talousjärjestelmässämme voi tehdä juuri mitään, joten myös talousarvio on laadittava. Tähän kuuluu mm. rahanhankinnan suunnittelu. (Vihjeitä saa luvusta III.4.) Oleellista on, että budjetti on riittävän väljä ja että siinä on tilaa yllättäville menoille.
No niin, nyt meillä on suunnitelma, joten voimme lakata vaivaamasta päätämme ja käydä käsiksi itse työhön! Näin helppoa se ei kuitenkaan ole. Tilanne muuttuu koko ajan ja saamme uusia tietoja, minkä vuoksi suunnitelmia on tarkistettava ja uusittava vähän väliä. Yhä uudelleen on palattava alkuun ja asetettava kyseenalaiseksi kampanjan koko rakenne ja koostumus.
Mutta onko kampanjan suunnittelu todella näin vaativaa? Kaikkien mainittujen seikkojen ottaminen huomioon voi tuntua ylivoimaiselta. Todella musertavalta tilanne tuntuu kuitenkin silloin, kun emme suunnittele. Kaikki asiat kaatuvat päälle yhtaikaa ja tavoitteeseen pääseminen näyttää toivottomalta. Kun saa jonkin verran järjestystä toimintaan, kampanja käy helpommaksi. Keskittäessään energiansa kerrallaan yhteen asiaan, jonka yhteydet kokonaisuuteen tajuaa, voi nähdä mahdollisen edistymisen selvästi. Toivo säilyy ja vie eteenpäin.
Jokaisella kampanjalla ja yhteiskunnallisella liikkeellä on oma kulkunsa. Kukin niistä on ainutlaatuinen samalla tavoin, kuin jokainen ihmiselämä eletään vain kerran. Kampanjat ja yksityiset aktiot vaikuttavat toisiinsa ja siksi samoja vaiheita ei ole aina syytä toistaa. Vähäistä suuremmilla kampanjoilla on tavallisesi karkeasti ottaen seuraavat vaiheet:
Edellinen lista kuvaa kampanjan voiman ja näkyvyyden kasvua. Jotta tämä olisi mahdollista, on esitettyjen vaiheiden rinnalla tapahduttava koko ajan seuraavia asioita:
Seuraavassa vielä opettavainen satu:
Eräänä maaliskuisena lauantaina Pekka Virtasen luona vietettiin iloista iltaa. Pekan ikkunasta oli hyvä näköala läheiselle Uhrivedelle. Sitä katsellessa puhe kääntyi kaupunkiin suunniteltuun Union Carbide -yhtiön freonitehtaaseen.
- Tuostakin tulee nyt kaatopaikka, huokaisi Hillevi, joka oli Uhrivaaran yläasteen biologian opettaja.
- Jos ne edes tuottaisi jotain hyödyllistä. Mutta ne freonithan nousee lopulta ylös ja tuhoaa otsonikerroksen ja me täällä alhaalla kärvennytään, tiesi Pekka.
- Ei helvetti, sitä tehdasta ne ei saa rakentaa! Raimo huudahti.
- No mitä vahtimestari nyt sitten aikoo tehdä? Aiotko ryhtyä vahtimaan UC:n pomoja? piikitteli Ulla.
- Mutta pitäisihän sun etelässä opiskelleena tietää, että Suomi ei ole mikään diktatuuri - kyllä täällä tavallistenkin ihmisten sana jotain merkitsee.
- Tulee muuten mieleen, että kun olin viime kesänä sukulaisten luona Inkoossa, ne puhuivat, että sinne suunniteltiin ydinvoimalaa 70-luvulla. Mutta ei siitä mitään tullut, kun ihmiset ei sitä halunneet. Niillä oli mielenosoituksia ja kaikkea, Pekka muisti.
- Hei kuulkaa, miksei me pantaisi pystyyn jotain poppoota tai liikettä tota myrkkytehdasta vastaan! innostui Hillevi.
Vähitellen muutkin kypsyivät Hillevin ajatukselle ja loppuilta menikin myrkkyliikettä koskevien ideoiden heittelyyn. Puolen yön jälkeen Raimo oli jo sulkemassa kaikkia Suomen kemiallisia tehtaita.
Sunnuntaina illansuussa ryhdyttiin hommiin. Puhelimet olivat kuumina. Tuttuja ja tutun tuttuja ja vain julkisuudesta tuttuja soiteltiin kokoukseen.
Torstai-iltana Hillevin varaama luokkahuone oli käydä liian pieneksi. Sana oli kulkenut suusta suuhun tehokkaasti parissa päivässä. Hillevi, Pekka, Raimo ja Ulla eivät olleet ainoita, joita huolestutti Uhriveden ja koko Muhkon ympäristön saastuminen. Kokouksessa päätettiin ottaa konkreettiseksi tavoitteeksi saada kaupunginvaltuusto käsittelemään uudelleen freonitehdashanketta. Tehtäviä jaettiin ja muodostettiin pari työryhmää. Illalla jatkettiin puhetta läheisessä pubissa. Pekka ja Ulla totesivat, että oli saatu harvinaisen hyvää porukkaa kasaan.
Seuraavana päivänä Pekka soitti ympäristöministeriöön sekä ympäristölautakunnan puheenjohtajalle ja kyseli heidän käsityksiään tehtaan vaikutuksista. Ulla kävi kokoukseen tulleen asianajaja Hiekkatien kanssa kaupungintalolla kahlaamassa läpi hankkeeseen liittyviä virallisia papereita. Hillevi soitti Suomen luonnonsuojeluliittoon Helsinkiin, jossa luvattiin, että heidän piirisihteerinsä tulee "Uhrivesiliikkeen" seuraavaan kokoukseen.
Muhkon lukion äidinkielen opettaja Liisa Kitkuru-Ohtamo oli myös saanut sanan kansalaistoiminnasta. Hän veti nyt tiedotusryhmää. Sapekas tehdasta vastustava yleisönosastokirjoitus ilmestyi Muhkolaisessa jo sunnuntaina. Tiistaina siihen vastattiin. Sekä Finn-UC:n tiedottaja että rakennuslautakunnan puheenjohtaja Ensio Mäkiperkiö puolustivat freonin valmistusta: ellei sitä tehtäisi Suomessa sitä tuotettaisiin jossain kehitysmaassa, missä asioita ei osata hoitaa yhtä hyvin kuin täällä.
Tällä välin Raimo oli ottanut yhteyttä Uhriveden kalastusyhdistykseen, Uhrimaan kotiseutuyhdistykseen ja Muhkon seudun loma-asukkaat ry:hyn. Ne kaikki lupasivat tulla mukaan liikkeeseen, kunhan se vain pysyy asiallisella pohjalla.
Järjestöjen ja muutamien yksityisten ihmisten varoilla painettiin tiedotuslennäkki, jota levitettiin tuhansia kappaleita Muhkossa ja naapurikunnissa. Lennäkissä mainitulle tilille alkoi kertyä rahaa.
Yhdessä luonnonsuojeluliiton kanssa järjestettiin suuri yleisötilaisuus Muhkon kirjastotalolla. Sinne lennätettiin hollantilainen asiantuntija Jan van der Koje, joka oli erikoistunut freonitehtaiden päästöihin. Häneen oli saatu yhteyttä Vereinigte Milieu Defensie -järjestön kautta. Finn-UC:n johtaja ei juuri suostunut vastaamaan van der Kojen kysymyksiin. Sen sijaan hän kertoi kuinka valtavia summia yhtiö on sijoittanut ympäristönsuojeluun eri puolilla maailmaa sijaitsevissa tehtaissaan. Paneelissa poliitikot puhuivat pyöreitä.
Uhrivesiliikkeen seuraavassa kokouksessa oli tunnelma alussa apea. Ulla oli sitä mieltä, että asia on jo sovittu korkealla tasolla, eikä mitään voi enää tehdä. Raimo ehdotti kuitenkin mielenosoitusta. Loppuillasta suurin osa porukasta olikin innostuneena suunnittelemassa kansalaiskokousta kaupungintalon edustalle.
Kun valtuutetut seuraavan kerran tulivat kokoukseensa, he saivat pujotella tuhatpäisen väkijoukon lävitse. Ihmisten kannasta freonitehtaaseen ei ollut epäilystäkään.
Samaan aikaan mielenosoitusvalmistelujen kanssa Ulla oli yhdessä Hiekkatien kanssa ollut yhteydessä valtuutettu Eini Kohtulaan. Aikaisemminkin ympäristönsuojelusta kiinnostunut Kohtula oli lämmennyt asialle. Niinpä hän teki mielenosoitusta seuranneessa kokouksessa valtuustoaloitteen, jossa vaadittiin freonitehtaan kaavapäätöksen ottamista uudelleen esille kaupungin elimissä. Aloite sai enemmistön taakseen.
Kaupunginsuunnittelulautakunnassa asiaa alettiin käsitellä. Se kuuli asiantuntijana mm. Neste Oy:n pääkemistiä, joka vakuutti, ettei tehtaasta aiheutuisi mitään haittaa. Lautakunta päätti, ettei kaavapäätöstä tarvinnut muuttaa. Se, että Neste tulisi olemaan uuden tehtaan suurin raaka-aineen toimittaja, ei kiinnostanut lautakunnan enemmistöä.
Uhriliikkeen seuraavassa kokouksessa pohdittiin uutta tilannetta. Ulla huomautti katkerana, ettei oikeudesta valita valtuutettuja ole hyötyä - sen sijaan tutkijat pitäisi voida valita: hehän tekevä varsinaiset päätökset. Selvästikin oli saatava uusia tutkimustuloksia - muuten asia ei liikahtaisi. Pekan tuttu oli saanut selville, että kaupunginhallituksessa oli ainakin muutamia jäseniä, jotka halusivat lisäselvityksiä asiassa.
Istumamielenosoitus ja muutamat muut aktiot vauhdittavatkin hallitusta niin, että se parin viikon kuluttua päätti tilata uuden selvityksen Tehotutkimus Oy:ltä ja keskeyttää tehdashankkeen valmistelun Finn UC:n kanssa. Jopa hanketta voimakkaasti ajanut kaupunginjohtaja Ahti Soraharju oli tutkimuksen kannalla.
Nyt alkoi pitkä hiljainen kausi suojeluliikkeen elämässä. Pientä toimintaa kuitenkin oli. Muhkon Möly ja Mäkärä -festivaaleilla sekä muissa alueen kesätapahtumissa käytiin jakamassa lennäkkejä. Raimo jakoi muutaman kaverinsa kanssa lennäkin Uhriveden rantamökkien kesäasukkaille.
Tutkimus valmistui lokakuun 13. päivänä. Se päätyi siihen, että Finn-UC:n ympäristönsuojelutoimet olivat täysin riittäviä. Samana päivänä oli Uhriliikkeen kokous. Tunnelma oli masentunut. Mikään ei tuntunut auttavan. Silloin Hilleville tuli mieleen eräs asia.
Tehotutkimuksen johtaja, jonka hän oli nähnyt kaupungin päivällä järjestämässä tiedotustilaisuudessa oli kummallisen tutun näköinen. Jossain hän oli nähnyt tuon miehen. Ai mutta silloin kesällä! Hän oli tuttavaperheen mökillä viikonloppua viettämässä. Mökin naapurissa sattui olemaan kaupunginjohtaja Soraharjun huvila. Siellähän tuo mies oli ollut. Hillevi muisti nyt selvästi illan, jolloin hän oli kuullut äänekästä hoilotusta ja kirkunaa naapurista. Hän oli mennyt tonttien rajalle katsomaan, mitä siellä oikein tapahtuu.
Jo samana iltana Liisa soitti useille Muhkon ja pääkaupungin toimittajille, joihin oli tutustunut kampanjan aikana. Journalistien tutkimusvaistot heräsivät. Seuraavalla viikolla oli lehdissä etusivun juttuja freonitehdastutkimuksen hämäryyksistä. Tehotutkimuksen johtaja oli tosiaankin tehdasta kovasti haluavan kaupunginjohtajan vanha kestiystävä. Eräs toimittaja oli löytänyt puheliaan Tehotutkimuksen työntekijän. Tämä kertoi, että heitä oli painostettu jättämään huomiotta Jan van der Kojen Hollannissa tekemät tutkimukset, jotka koskivat vastaavaa jo toimivaa tehdasta.
Puolikuuta kului ja kaupunki päätti asettua Uhriliikkeen kannalle. Union Carbide vetäytyi Suomesta.
Muutaman viikon päästä oli lehdissä pieni uutinen, jonka mukaan UC suunnitteli vastaavaa tehdasta Aldozatiin Unkariin.
Uhrivesiliikkeen voitonjuhlissa Raimo piti puheen.
- Kuulkaapa vielä hyvät Uhri-urhot ja -immet, eiköhän lähdetä ens keväänä yhdessä lomareissulle Aldotsattiin. Luulen, että heimokansa ja Tonavan tammukat tarvitsee nyt meiän apua, hän ehdotti puheensa lopuksi.
Näin onnellista loppua ei kaikilla kampanjoilla ole. Silti ei kannata vaipua epätoivoon. Vaikka asetettuja tavoitteita ei saavuteta, voidaan kaikesta huolimatta päästä eteenpäin. Toiminnassa mukana olevat ja tapahtumia seuraavat oppivat yhteiskunnasta monia keskeisiä asioita. Arvokkaita suhteita solmitaan ihmisten ja ryhmien kesken. Toimintakokemukset karttuvat. Seuraavien kampanjoiden onnistumiseen on nyt paremmat edellytykset.
Toivottomuus on turhaa myös siksi, että kukaan ei käske lopettaa ensimmäisen vastoinkäymisen sattuessa. Kaikkien yhteiskunnallisten liikkeiden kehityskulku sisältää monia laskuja mutta myös nousuja, yhtä monta - tai yhtä enemmän.
|
Kirjoituksen udelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän/toimittajan kotisivulla. |
Takaisin toimintaoppaan alkuun ja sisällysluetteloon | Takaisin Tammilehdon kotisivun alkuun