IV.3 KADUILLA JA KYLÄNRAITEILLA

• 3.1 Tietoa kulkijan kouraan
• IHMISVIRTOJEN APAJILLA
• TEHOA LISÄÄ
• VIRRAN PYÖRTEISSÄ
• VETERAANI MUISTELEE
• 3.2 Seiniä somistamaan
• VÄLINEET
• AJANKOHTA
• 3.3 Näkymätöntä teatteria
• ESTEETTINEN INFEKTIO
• "HEI TÄÄ KOSKEE KAIKKIA!"
• PARINVAIHTOA JYVÄSKYLÄSSÄ
• OOPPERAA PANEELIKESKUSTELUSSA JA KAUPPAHALLISSA
• PERUNASÄKIT SEKÄ MUUTA HAUSKAA JA HYÖDYLLISTÄ
• TEORIAA JA TEKEMISEN TEKNIIKKAA
• KATUTEATTERIN KEINOJA
• SISÄLTÖ JA SANOMA

 

3.1 Tietoa kulkijan kouraan

Ulkona siellä, missä ihmiset liikkuvat, voidaan sitä paitsi välittää sanomia, joita televisio tai radio eivät edes pysty kertomaan: "Me olemme ihmisiä kuten tekin - emme mitään mystisiä televisioesiintyjiä tai ylirationaalisia kirjoittajia. Sinäkin voisit olla yksi meistä." Paitsi tiedon jakoa katutoiminta voi olla "herättämistä", kontaktien ottoa ja myös nimien tai rahan keräystä.
 

IHMISVIRTOJEN APAJILLA

Varsinkin suomalaisilla kaduilla ihmiset pääasiassa siirtyvät paikasta toiseen, eivät oleskele. Nopeimmin esimerkiksi lennäkkejä saa jaettua vilkkaiden läpikulkukatujen ihmisvirroissa. Hedelmällisempää on kuitenkin useimmiten tavata kiireettömiä kulkijoita aukioilla, toreilla, ulkoilmakonserteissa ja muissa tilaisuuksissa. Otollisia ovat myös pakosta hetkeksi kiireensä jättäneet ihmiset bussipysäkeillä, rautatieasemilla sekä busseissa, junissa ja raitiovaunuissa. Silloin tällöin tapaa konduktöörejä, jotka eivät pidä lennäkkien jakamisesta tai lehtien myynnistä junissa ja vaativat lupaa. Tällöin on parasta keskeyttää ja jatkaa suotuisimmissa olosuhteissa.

Joskus parhaimmat "apajat" ovat yleisön joukossa, joka on poistumassa kampanjan sisältöön liittyvästä tilaisuudesta. Elokuvan Atomic Café jälkeen jaettiin ydinvoimasta ja -aseista kertovaa lennäkkiä, Gandhi-filmin jälkeen taas asiaa väkivallattomasta vastarinnasta.

Kun katutoimintaa järjestetään usein, on käytännöllistä sopia säännöllisistä tapaamisajoista ja -paikoista. Silloin niin yleisö kuin aktiivitkin löytävät paikalle helpoimmin.

Kadulle lähteminen ei kaikille suinkaan ole ongelmatonta. Voi tuntua, että asettaa itsensä alttiiksi vihamielisille hyökkäyksille ja tuttujen arvostelulle tai ettei yksinkertaisesti pysty lähestymään ventovieraita. Aina kannattaakin selvitellä etukäteen perusteellisesti omat asenteensa, tutustua aineistoon, jota kadulla on tarkoitus levittää, ja hankkia riittävät taustatiedot kampanjan teemoista. Kaikkitietäväksi ei tarvitse ryhtyä, mutta tulisi osata ohjata kysyjä sinne, missä lisää tietoa on saatavissa. Itseään kokeneemmilta aktiiveilta voi saada tukea alkuun pääsemiseksi.
 

TEHOA LISÄÄ

Suuri osa kaduilla kohdattavista ihmisistä muodostaa käsityksensä sanomasta sen perusteella, millaisena kokee sen levittäjät. Kannattaa siis harkita, mikä vaikutelma aktiivien ulkoasusta ja käyttäytymisestä syntyy. Ylimielisyys tai aggressiivisuus tuskin sopivat katutoimintaan - eikä liioin omahyväinen "sielunpelastus" -tyyli. Tavallinen hyväntahtoisuus ja "olkaa hyvä" saavat useimmat ohikulkijat vastaanottavaisiksi.

Kaikkeen katutoimintaan - niin taiteelliseen kuin tiedolliseenkin - vaikuttaa katuelämän oma tahti. Kiireisten kulkijoiden mielenkiinto on saatava heräämään. Tehosteena voi käyttää vaikkapa julisteita, banderolleja ja pukuja. Pohjois-Norjan Alta-joen suojelua tukeneen rahankeräyksen aikana vuonna 1981 Helsingissä pukeuduttiin lapinpukuihin. Jos esiintymishaluja piisaa, kannattaa liittää ohjelmaan musiikkia ja teatteria (ks. tarkemmin IV.3.3). Mehu-, tee- tai kahvitarjoilu pysäyttää ihmisiä tehokkaasti - varsinkin, jos tarjottu juoma on talvella kyllin kuumaa.
 

VIRRAN PYÖRTEISSÄ

Tahalliset riidanhaastajat ja katkeroituneet kaikkitietävät kannattaa opetella tunnistamaan ennen voimia kuluttavaan kiistelyyn joutumista. Samoin voi asiallisestakin mielipiteiden vaihdosta joskus tyylikkäästi perääntyä ja ohjata liian innokas keskustelija muualle jatkamaan käsitystensä julkituomista.

Toisaalta jos kantti kestää ja huomaa sopivan tilanteen, voi antaa väittelyn kehittyä pitkälle. Paikalle kerääntyneestä väkijoukosta saattaa löytyä yllättävää tukea ja tilanteesta kehittyä hedelmällinen.

Oman erityisryhmän paikalle kerääntyvistä muodostavat poliisit. Jos myy lehtiä ilman myyntipöytää heistä ei tarvitse välittää. Tästä on olemassa oikeudellinen ennakkotapaus Helsingistä⁽¹⁾. Jos pystyttää pöydän tai muuta rekvisiittaa, vaaditaan alueen omistajan lupa, joka ei välttämättä tarvitse olla kirjallinen. Muun aineiston kuin lehtien katumyynnin oikeuttamiseen käy rahankeräyslupa (sen hakemisesta ks. luku III.4). Esille otettu luvan kopio on tehokas "poliisikarkote".
 

VETERAANI MUISTELEE

Seuraavassa EVY:n (Energiapoliittinen yhdistys - Vaihtoehto Ydinvoimalle) aktiivin käytännön kokemuksia katutyöstä:

"Vuonna 1982 katutoimintaa järjestettiin joka viikko Helsingissä. Siihen osallistui kerrallaan viitisen aktiivia. Tulimme lauantaisin kello 11:n ja 15 välillä Ylioppilasaukiolle. Jaoimme lennäkkejä, myimme kirjallisuutta, julisteita ja merkkejä sekä tarjoilimme vuoden ajasta riippuen kuumaa tai kylmää mehua ohikulkijoille. Saimme lähellä sijaitsevasta ylioppilastalosta lainaksi pöytiä.

Yhdellä meistä oli vuoronperään toimiston avain. Hän kuljetti aineistoa tavarapyörällä toimistosta ja sinne takaisin. Tämän katutoimintavastaavan tehtäviin kuului myös pitää materiaalilaatikot ajan tasalla ja olla yhteydessä uusia lennäkkejä tekeviin aktiiveihin. Yleensä joku toinen meistä oli vastaavan apuna.

Toimiston seinällä pidimme listaa noin kahdeksi kuukaudeksi eteenpäin. Siihen halukkaat panivat nimensä heille sopivan lauantain kohdalle. Usein vakituisesti käyvät toivat ystäviään mukanaan. Puolessa vuodessa toimintaan osallistuvien määrä kasvoi kaksinkertaiseksi. Tavallista oli, että kokoonnuimme "katutyön" jälkeen toimistoon juomaan teetä ja tarkastamaan päivän kassan."
 

3.2 Seiniä somistamaan

Ilman vastatoimia tärkeät asiat voivat peittyä tuon valetiedon alle. Yksi tapa kehittää ja demokratisoida tiedonvälitystä on aloittaa yksilöllinen seinien somistaminen. Tarkoitamme sillä mielipiteiden ja päätelmien kirjoittamista tai piirtämistä sähkökaappeihin, mainosplakaatteihin, tavarataloihin, pylväisiin, julkisten rakennusten seiniin, vessojen oviin. Se on tapa vaikuttaa ja siten tapa todistaa itselleen oma yhteiskunnallinen olemassaolonsa; se on myös taidetta, jos sen tekee hyvin.

Ensimmäinen asia, jota tulee miettiä, ennen kuin aloittaa somistuksen, on tämä: onko mitään sanottavaa? Jos mitään ei tule mieleen, on tointa turha aloittaa. "Pena 2.10.88" ei ole se juttu, jota tarkoitamme tiedonvälityksellä.

Somistuksella voi toki olla pelkkä taiteellinen pyrkimys. Esimerkiksi sininen elefantti kylmän tehdasrakennuksen seinällä voi olla piristävä ja ajattelua virittävä sellaisenaan.

Kirjoituksen tai piirrokaisen tyyli on tärkeä asia. Sanoma saattaa vaikuttaa, jos se 1) kiinnittää huomion, 2) herättää mielenkiintoa, 3) kohdistuu konkreettiseen ongelmaan tai asenteeseen. Yleensä ei riitä, että somistuksen sanoma perustuu objektiiviseen maailmankuvaan. Sen lisäksi tarvitaan älyä, huumoria ja visuaalista miellyttävyyttä. Esimerkiksi teksti "Ydinvoima yäk" tuskin herättää mielenkiintoa, saati muuttaa asenteita kaikesta olennaisuudestaan ja nasevuudestaan huolimatta. Sen sijaan esimerkiksi teksti "Tavaran paljous ei poista rakkauden nälkää" on juuri asenteisiin osuva ja viattoman miellyttävä sanoma - sen lisäksi että on totta.

Seinien somistaminen eroaa mainonnasta siinä, että on olemassa intressiryhmiä, joilla on oikeus poistaa yksityinen somistus. Jotta näin ei kävisi on somistuksen oltava joko vaikea poistaa tai niin pehmopositiivinen ja puolihuolimaton, että sen poistamiseen ei jakseta kohdistaa energiavaroja. Tilanteesta riippuen kumpikin tapa voi olla tehokas. Vielä on muistettava, että somistus on eri asia kuin ilkivalta eikä mauttomuudella yleensä saavuteta etua.
 

VÄLINEET

Jos päämäärä on selvillä, voidaan ryhtyä toimintaan. On oltava välineitä, joiden tarve riippuu ensinnäkin siitä, toimiiko yksin vai ryhmässä. Yksinäiselle sudelle riittää mainiosti alkuun paksu tussi (water-proof) ja nippu asiaankuuluvia tarroja.

Kun on mahdollisuus organisoidumpaan ympäristösomistukseen, kannattaa hankkia kunnon välineet: spray-maalia, pahviveitsi, pahvikartonkeja tai muoveja, liisteriä. Näillä välineillä onnistuu keskitetty somistusrynnäkkö. (Voi myös käyttää valmiiksi painettuja julisteita.)

Kaupunkioloissa ehkä paras tapa tehdä somistusrynnäkkö on käyttää sapluunoita (sabloni, luotta eli kaavain) ja spray-maalia. Sapluuna on pahviin tai muoviin veitsellä piirretty malli. Kun sitä pidetään maalattavaa pintaa vasten ja ruiskutetaan maalia päälle, jää jälki, joka on parhaimmillaan kaunista katseltavaa.

Sapluunan tekeminen vaatii paitsi taiteellisia lahjoja myös harjoittelua. Sen etuna on nopeus - ainakin kun halutaan piirtää pitkä teksti tai monimutkainen piirros - ja hyvä jälki, joka ei heikkene, vaikka somistaja mahdollisesti hermostuisikin somistushetkellä.

Somistusrynnäkkö vaatii tarkan suunnittelun ja huolellisuutta. Ryhmän koko ei saa olla liian suuri. Yhtä aikaisesti esimerkiksi eri puolilla kaupunkia voi toimia muutamana ryhmänä, joissa on kolmesta viiteen henkeä - vähintään kaksi valvojaa. Turhaa ei ole korostaa sitä, että rynnäkköön ei kannata haalia liikaa ihmisiä, ei ainakaan ennakkomainonnalla. Liika julkisuus voi pilata koko homman.
 

AJANKOHTA

Yön pimeys on paras aika somistustöiden tekemiselle. Yössäkin on kuitenkin erilaisia tunteja.

Pikkukaupungissa tai maalla lienee rauhallisin ajankohta varhainen aamu. Suurissa kaupungeissa on sen sijaan tällöinkin vilkasta, ja tiettyjä siniasuisia ihmisiä on työssään, johon kuuluu mm. somistuksen estäminen. On aloitettava vielä aikaisemmin tai tehtävä rynnäkkö esimerkiksi lauantai-iltana kovimman liikenteen aikaan, jolloin ryhmä kantamuksineen ei herätä huomiota. Tavalliset ohikulkijat eivät tavallisesti häiritse somistusta.

Samaa sapluunaa voi käyttää monta kertaa, mutta on kyseenalaista, kannattaako se. Joskus voi olla parasta hylätä käytetty sapluuna sopivaan paikkaan sen sijaan, että kantaa sitä pitkin katuja syyllisen näköisenä ja sotkee vielä itsensäkin maalilla.

_____________

Äkkiä havahduimme huomaamaan, että vieraiden seinien somistaminen on rikos. Jopa niin vakava, että siitä - päinvastoin kuin esimerkiksi myrkyn kylvämisestä tai suojelusuon ojittamisesta - voi seurata rangaistus. Koska rikokseen yllyttäminen on myös rikos, täytyy meidän lopultakin perua puheemme ja kehottaa aloittamaan somistustyö vasta, kun se on tullut luvalliseksi ja kaikkien kansalaispiirien vaalimaksi harrastukseksi. Sitä ei tietenkään tapahdu, ainakaan ennen suuria rakennemuutoksia yhteiskunnassamme.
 

3.3 Näkymätöntä teatteria

Arkipäivän rutiinit yksipuolistavat meidän kaikkien elämää. Ympärillämme on mekanismeja, jotka erottavat meidät toisistamme. Taiteelliset sissi-iskut paljastavat ja murtavat nämä elämää köyhdyttävät ilmiöt.
 

ESTEETTINEN INFEKTIO

Katuteatteri toimii eräänlaisena esteettisenä tartuntana, infektiona, kauniina piikkinä poroporvarillisuuden lihassa. Sen pyrkimyksenä on todellisuutemme rajojen löytäminen, paljastaminen ja muuttaminen.

Kutsumme toimintaa katuteatteriksi, vaikka sitä voi tapahtua millä tahansa julkisella paikalla. Siksi emme käsittele erikseen kauppa-, pankki-, bussi-, kahvila-, puisto-, luento-, tai esimerkiksi raitiovaunuteatteria. Kyse ei ole normaaliteatterin ulkoiluttamisesta vaan toiminnasta, joka tehotakseen ei normaaliteatterin puitteissa olisi mahdollistakaan.

On hyödyllistä oppia näkemään ja ymmärtämään meitä joka puolelta ympäröiviä rajoja ja sääntöjä. Nämä näkymättömät rajat käyvät selvemmiksi, kun tullaan hyvin lähelle niitä, ja parhaiten raja koetaan ylittämällä se.

Näihin tarkoituksiin katuteatteri ja sissi-iskut sopivat hyvin. Toiminnan sisäiseen olemukseen kuuluvaa provokatorista tasoa voidaan hyödyntää hieman samaan tapaan kuin yllätystä sodankäynnissä - kuten tunnettua yllätys sodassa on puoli voittoa.
 

"HEI TÄÄ KOSKEE KAIKKIA!"

Amsterdamissa järjestetyn katuteatteriseminaarin puitteissa 70-luvun alussa kehittelimme hankkeen nimeltä "Tram & Streettheatre Action by O'Henry and Silfverberg". Meitä oli tusinan verran ihmisiä, joista useimmat värjäsivät ihonsa vihreäksi, yksi värjäsi itsensä punaiseksi ja muutama pysyi normaalina. Ihonväriä lukuun ottamatta emme mitenkään poikenneet muista ihmisistä. Rajuimmat reaktiot koimme raitiovaunussa, tosin vastaantulijat toki reagoivat myös kadulla kuvio 1:n
osoittamaan tilanteeseen.

.Raitiovaunuissa kehittelimme useita eri versioita. Vaikuttavin oli seuraava: Kahdeksalla perättäisellä pysäkillä oli yksi vihreäksi värjätty kullakin ja punainen viimeisenä yhdeksännellä. Nousimme jokainen yksitellen samaan raitiovaunuun, joko yksin tai jonkun "normaalin" seurassa. Emme "tunteneet" toisiamme, vaan hakeuduimme kukin omaan paikkaamme.

Meillä oli useita variaatioita siitä, mitä tapahtuu, kun punainen astuu sisään. Tehokkain oli sellainen, missä punainen alkoi väkivaltaisesti heittää ulos vihreitä ja, kun vihreä loppuivat, hän jatkoi värjäämättömien "normaalien" ulosheittämistä. Vasta silloin kanssamatkustajamme ja kuljettaja todella puuttuivat tilanteeseen.

Koska useimmat meistä eivät osanneet hollantia, emme juuri käyttäneet repliikkejä. Koko juttu kesti muutaman tunnin. Yleisesti totesimme, että ei-valkoiset reagoivat vahvemmin kuin eurooppalaiset.
 

PARINVAIHTOA JYVÄSKYLÄSSÄ

Jyväskylässä 80-luvun alussa järjestetyllä katuteatterikurssilla kokeilimme mm. "näkymättömän teatterin" eri muotoja. Kiinnostavin oli ehkä "Parinvaihto kahvilassa". Teimme jutun muutaman kerran keskustan kuppiloissa.

Käsikirjoitus oli seuraava: Kahvilaan tulee sisään rakastunut pari, poika ja tyttö. He ostavat kahvinsa ja ehkä yhteisen pullan sekä istuutuvat näkyvyyden kannalta strategiseen paikkaan. Parin minuutin päästä samaan kahvilaan tulee toinen rakastanut pari ja hetken päästä kolmas samanlainen. Parit istuvat toisiinsa uppoutuneina eri puolilla kahvilaa. Sovitulla merkillä, jota "yleisö" ei näe, esimerkiksi pojat nousevat ylös ja vaihtavat paikkoja keskenään. Kaikki ovat edelleen rakastuneita mutta nyt uuden partnerin kanssa.

Muutaman minuutin jälkeen yksi pareista erkanee toisistaan ja tyttö liittyy toiseen ja poika toiseen jäljellä olevista niin, että syntyy kaksi "trioa". Nämä kaksi kolmen henkilön ryhmää jatkavat rakastuneina oloa jonkin aikaa ja poistuvat sitten kahvilasta - mieluummin eri aikoihin ja eri uloskäyntien kautta jos mahdollista.

Mitään yleisölle tarkoitettuja vuorosanoja ei käytetty. Vältimme myös kaikenlaista ylinäyttelemistä: ei ylikiihkeitä suudelmia eikä provosoivia hyväilyjä. Siitä huolimatta toiminta herätti niin suurta närkästystä, että erään tavaratalon paikalle hälytytetty vahtimestari ryntäsi paikalle juuri, kun viimeinen trio poistui ulko-ovesta.

Rajumpi versio, jota emme kokeilleet, olisi seuraava: kaksi rakastunutta paria vaihtaa partneria siten, että muodostuu kaksi samaa sukupuolta olevaa rakastunutta paria.

Tämän tapaisissa, ilman repliikkejä tapahtuvissa jutuissa yleinen reaktio on se, että ihmiset, varsinkin "normaalit" aikuiset, teeskentelevät, etteivät näe. He katsovat pois, ilmeisesti koska kukaan ei ole ennalta kertonut tai opettanut, miten pitäisi reagoida. Vastauksien pitää olla valmiiksi pureskeltuja ja syötettyjä, ennen kuin niitä uskaltaa ottaa vastaan.

Tällaisiin esityksiin voi myös liittää repliikkejä. Kahviloissa voi olla kaksi avustajaa, jotka provosoivat keskustelun alkuun kommentoimalla sitä, minkä kakki näkevät. Avustajista toisen pitäisi olla vastaan ja toisen puolesta.

Eteläamerikkalainen, nykyisin Pariisissa vaikuttava Augusto Boal on kirjoissaan kuvannut useita näkymättömän teatterin muotoja.
 

OOPPERAA PANEELIKESKUSTELUSSA JA KAUPPAHALLISSA

Turussa syyskuussa 1983 järjestetyn Demus-katuteatteritapahtuman yhteydessä kokeilimme muiden juttujen lisäksi "Oopperaa sissi-iskuna". Valmistelimme noin viidentoista minuutin pituisen oopperakoosteen, joka sisälsi tunnettuja operetti- ja oopperamelodioita. Valitsimme keskuudestamme kaksi solistia; loput lauloivat moniäänisessä kuorossa tai soittivat instrumentteja: poikkihuilua ja viulua. Yhteensä meitä oli kapellimestari mukaan lukien kymmenen henkilöä. Libreton kanssa harjoiteltiin muutama kerta niin, että kaikki osasivat laulaa stemmansa puhtaasti ja kovaa.

Ensi-ilta tapahtui eräässä paneelikeskustelussa Turun Yliopistolla. Paikalla oli toista sataa kuulijaa ja paneelissa professori ja arvovaltaisia ylioppilaspoliitikkoja.

Oopperaseurueemme istui yleisöksi naamioituneena luentosalissa lähes tunnin. Sitten ensimmäinen miessolistimme pyysi yleisöpuheenvuoroa. Koska hän ei saanut sitä tarpeeksi nopeasti, hän käveli tyynesti alas puhujapönttöön.

Solistimme iski ääniraudan pöntön reunaan ja kajautti "La donna e' mobile" -melodiaa käyttäen: "Täällä puhutaan paskaa, puhutaanko täällä paskaa." Muutaman tahdin jälkeen eri puolille salia sijoittunut kuoro liittyi yksitellen ylös pompahtaen mukaan lauluun. Kolmannen laulun jälkeen poikkihuilu ja viulu liittyivät mukaan orkesteriksi. Koko juttu päättyi mahtavaan beethoveniaaliseen "An die Freude" -loppukuoroon, moniäänisesti laulettuna, minkä jälkeen marssimme yhdessä ulos laulaen Volgan lautturien sävelellä "Täytyy lähteä".

Sama ohjelmisto vedettiin läpi Turun kauppahallissa eräänä lauantaiaamupäivänä. Sillä erotuksella, että "Täällä puhutaan paskaa" -libreton sijasta ensimmäinen solisti aloitti laulamalla vihannestiskin viereltä: "Ostaisin makkaraa, jos olisi rahaa", mihin eripuolille hallia sijoittunut kuoro vastasi: "Rahaa, rahaa, rahaa, rahaa, rahaa, rahaa, rahaa."

Turun Stockmannin esitykseen valmistauduimme huolella. Halusimme käyttää liukuportaiden antamaa mahdollisuutta liikkua laulaen yhtaikaisesti eri suuntiin. Ajoitukset oli etukäteen käytävä varmistamassa sekuntikellolla.

Esityksen aikana tavaratalon kaupallinen toiminta lamaantui. Ällistynyt henkilökunta aktivoitui loppulaulun aikana ja yritti sabotoida esitystä. Nostimme naissolistin kultatuoliin ja marssimme laulaen orkesterin perässä kadulle.
 

PERUNASÄKIT SEKÄ MUUTA HAUSKAA JA HYÖDYLLISTÄ

Helppo tapa järkyttää normaalisuuden kuvioita missä tahansa on pukea perunasäkki päänsä yli ja lähteä ryhmän kanssa liikkeelle. Säkissä ei tarvitse olla edes silmänreikiä, koska kankaan läpi näkee mainiosti.

Toinen helppo tapa on liikkua hidastetusti, niin kuin hidastetuissa filmeissä. Jähmettymiset ryhmän kanssa ovat tehokkaita, ja niinkin yksinkertainen asia kuin takaperinkävely riittää järkyttämään normaalia arkipäivän kuviota, jos se tehdään oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
 

TEORIAA JA TEKEMISEN TEKNIIKKAA

Katuteatteri ja Augusto Boalin kehittämä näkymätön teatteri voidaan sijoittaa jonnekin mielenosoituksen, paraatin, kulkueen, happeningin ja teatterin välimaastoon.

Toiminta on yhtä paljon teatteria kuin mikä tahansa muu sen muodoista. Se on ennalta harkittua, harjoiteltua ja tietysti myös analysoitua. Eräs teatterin olemukseen liittyvä jännittävä piirre koskee myös tätä taiteellista sissitoimintaa: teatteri on tavallaantodellisempaa kuin todellisuus itse. Teatterin kuten muunkin taiteen yksi tehtävä on laajentaa näkemyksiämme ja opettaa meitä ymmärtämään meitä ympäröiväätodellisuutta. Pystyäkseen tähän pitää todellisuutta voida jollakin tavalla kuvata, mikä taas edellyttää siihen toden teolla perehtymistä.

Esimerkiksi roolia esittävä näyttelijä saa analyysin kautta tietää roolihenkilöönsä vaikuttavista tekijöistä ja henkilön mahdollisista alitajuisista vaikuttimista tekemisiinsä. Näyttelijän kuuluu tietää enemmän kuin itse esitettävä henkilö koskaan pystyisi tietämään.
 

KATUTEATTERIN KEINOJA

Katu tai jokin muu julkinen tila vaatii ympäristönä aivan erilaisia keinoja kuin intiimi repliikeille pyhitetty teatteritila.

Katuesityksen sisältö täytyy suurelta osin luoda muodon kautta. Kertomisen muodossa pitää ottaa huomioon kadun ja julkisten tilojen normaalitodellisuus.

Tavallisesti esiintymispaikat ovat täynnä melua, autoja ja kiireisiä ihmisiä menossa kovaa vauhtia jonnekin. (Liian harvoin kysytään: "miksi?" tai "minne?" - jokainen kuitenkin varmasti kohti hautaansa.)

Katuteatterin pitää onnistuakseen ylittää kaikki nämä häiriötekijät. Tavanomaiset teatterin keinot eivät riitä. Vuorosanoja ei juurikaan huonon kuuluvuuden vuoksi voi käyttää. Näyttelijät eivät näy samalla tavoin kuin näyttämöllä. Esiintyjät pitää siis saada näkyviin, korottaa olkapäille tai puujaloille tai siirtää näkyville paikoille - esimerkiksi ajoväylille, parkkipaikoille tai aukioille. Terassit, portaat ja kaiteet ovat myös hyviä paikkoja.

Poliisin kanssa voi syntyä ongelmia heidän väittäessään, että liikenne häiriintyy. Väitteen voi torjua vaikkapa seuraavalla tavalla (ote ilmoituksesta Turun poliisilaitokselle ja kaupungin kiinteistövirastolle 26.9.1983):

"Nähdäksemme katuteatteri kulkueen ei voi katsoa häiritsevän muuta liikennettä, koska se on suhteellisen pienimuotoinen (n. 50 henkeä) ja koska se myös liikkuu niin kuin muukin liikenne ja muodostaa siten osan liikenteestä.

Eräs tarkoituksistamme onkin osoittaa, että liikenteellä ei pitäisi ymmärtää vain autoliikennettä vaan että myös taide ja teatteri voivat olla sitä...

Koska kulkueen pituus tuskin ylittää sallittua rekka-auton enimmäispituutta, emme usko tarvitsevamme mitään "erikoiskuljetus"-tyyppisiä liikennejärjestelyjä."⁽²⁾

Koska yleisö on enimmäkseen liikkuvaa, esityskin voi olla sitä ja rakentua niin, että katsoja ei välttämättä näe kaikkea alusta loppuun. Jokaisen pienen osan tulisikin antaa kuva siitä, mistä on kysymys. Perusteema ja sanoma voivat ehkä toistua jokaisessa osassa. Se voi tietysti tapahtua eri muodoissa ja eri keinoja käyttäen.

On hyvä tietää, että paras ja kiinnostunein yleisö koostuu lapsista, humalaisista, koirista ja poliiseista. Tapahtuman mottona voisi siis olla vaikka: "Poliisien ja koirien kulttuuriviikko". (Lapsille ja humalaisille järjestetään muutenkin jo kaikenlaista viihdykettä.)
 

SISÄLTÖ JA SANOMA

Koska julkisen tilan teatteri on meillä uutta, mitään valmiita malleja ei ole, ja tehtävänämme on siis etsiä ja kokeilla uusia muotoja. Jo jokin uusi tekemisen muoto voi tuoda mukanaan uutta sisältöä. Mutta niin kuin kaikessa teatterin tekemisessä, on tärkeää tehdä itselleen selväksi, miksi haluaa esiintyä ja mitä haluaa kertoa.

Kadun teatterissa voi helposti tulla esiin ongelma, joka muussakin teatterityössä on hyvin yleinen, varsinkin harrastajatasolla: ryhmät valittavat usein, ettei sopivia esitettäviä tekstejä löydy. Tätä on vaikea uskoa. Pikemminkin on niin, ettei olla oikein selvillä siitä, mitä halutaan sanoa. Jos on sisäistänyt jonkin todella tärkeän sanoman, jonka haluaa välittää, kertomisen tarve kyllä löytää oikean muodon tai tekstin.

Sitä paitsi on paljon helpompi vangita yleisö, jos on vakuuttunut sanomansa tärkeydestä. En toki tarkoita, että ryhmän pitäisi etusormi opettajamaisesti taivaita kohti ojossa tarjoilla musta-valkoisia yksiselitteisiä totuuksia otsa rypyssä. Charles Chaplin on hyvä esimerkki siitä, miten tärkeä sisältö voidaan pukea monitasoiseen muotoon.

Joka tapauksessa kannatta muistaa, että onnistuu parhaiten, jos asiaan todella paneutuu, harjoittelee, analysoi ja valmistautuu mahdollisiin reaktioihin.

Katujen teatteri on sikäli kiitollista, että jo itse muoto antaa mahdollisuuden välittää elämäniloa ja karnevaalin sanomaa. "Elämämme on niin lyhyt ja kuolleina olemme hyvin kauan."- Ville Vallgren
 

Loppuviitteet:

2. Systeemin sääntöjen mukaan pitää Suomessa aina ilmoittaa poliisille ja anoa lupaa, jos käyttää kovaäänislaitteita. Käytännössä tätä ei kannata tehdä, jos juttu on tarpeeksi lyhyt (5-10 min), poliisi ei luultavasti ehdi paikalle. Jos se ehtii, niin kannattaa aina vedota taiteeseen ja sen kokemuspiiriämme ja ymmärtämystämme laajentavaan tehtävään. Se, mikä on taidetta, määritellään aina viime kädessä raastuvassa.

 

Palautetta kirjoittajalle/toimittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info  Kirjoituksen udelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän/toimittajan kotisivulla.