|
|
Kansalaisryhmän elämän jatkuessa alkaa oma "koti" tuntua
yhä tarpeellisemmalta. Oma toimisto tarjoaa paremmat mahdollisuudet
keskittyä ryhmän päämäärän
toteuttamiseen.
Työ ei ole sidottu "isännän" elämänrytmiin ja
-tapoihin. Toimitila on avoimempi yleisölle kuin yksityinen koti.
Avoimuutta lisää materiaalin myynti ja kirjasto, sillä ne
tarjoavat osallistumistaan vielä harkitsevalle hyvän tekosyyn
käydä toimistossa.
TOIMINTARYHMÄN HUONEISTOMARKKINAT
Joskus on mahdollista saada jonkin yhteisön omistama tila ilmaiseksi käyttöön. Esimerkiksi kunnilla, seurakunnilla, oppilaitoksilla ja vanhoilla aatteellisilla yhdistyksillä on tämän tapaisiin tarkoituksiin varattuja tiloja.
Tilojen antaminen ei aina ole pyyteetöntä. Tällaisten
tiloja käyttöä kontrolloidaan ja toimintaa pyritään
rajaamaan. Usein niitä saavat vain kyseessä oleviin yhteisöihin
kuuluvat (esimerkiksi oppilaitoksissa opiskelevat) tai vain tietty
ikäryhmä.
Sitä paitsi varsinkin kunnille pitäisi olla jo etukäteen
näyttöä toiminnasta.
Ostaminen saattaa olla mahdollista jo vakiintuneelle ryhmälle.
Tällöin toiminta ei riipu vuokramarkkinoiden ja huoneiston omistajan
oikuista. Uusi ryhmä voi ostaa toimitilan lähinnä vain
perinnön
tai suurlahjoituksen avulla.
Valtaus jää todennäköisimmin pysyväksi, jos ei pyritä henkilökohtaiseen päämäärään. (Sellaiseksi ymmärretään asuminen, sillä asumiskokeilujen arvoa ei ainakaan toistaiseksi yleisesti ymmärretä.) Näin ollen juuri toimitilan valtauksella on tavallista paremmat onnistumismahdollisuudet. Valtauksen tulee joka tapauksessa olla hyvin perusteltu, koska siinä asetetaan kyseenalaiseksi yksi yhteiskuntamme keskeisimmistä normeista. Perusteita voivat olla rakennuksen tarpeeton purku tai ilkivallasta ja hoitamattomuudesta johtuva rappeutuminen. Muita onnistumisen edellytyksiä ovat hyvät suhteet kunnan tai kaupungin valtuustoon, virkamiehiin, tiedotusvälineisiin ja lähiseudun ihmisiin(1).
Toimiston vuokraus ei sekään ole aivan helppoa.
Toimintaryhmä
joutuu kilpailemaan liikeyritysten kanssa samoilla markkinoilla. Nämä
voivat antaa maksukyvystään "aatteellisia yrityksiä"
uskottavamman
kuvan. Pelkän vuokralle tarjotaan -ilmoitusten seuraamisen sijasta
kannattaa laittaa oma ilmoitus lehteen ja kysellä tutuilta ja tuttujen
tutuilta. Näin voi hyvinkin löytyä tiloja, jotka eivät
syystä tai toisesta ole vielä yleisillä markkinoilla.
Mainiot tehtaamme tuottavat uusia tavaroita paljon nopeammin kuin me, koit, ruoste yms. ehtivät vanhoja kuluttaa. Niinpä ullakoilta ja kaatopaikoilta löytyy käyttökelpoisia kalusteita moneen tarpeeseen. Ihmiset antavat usein näitä ilmaiseksi ja ovat tyytyväisiä vinttien ja kellarien tyhjentämisestä. Voi esimerkiksi ilmoittaa haluistaan kerrostalojen ala-aulojen ilmoitustauluilla ja sopia asiasta isännöitsijän kanssa. Myös pankeista, rakennusfirmoista, virastoista jne. voi saada kalustetäydennystä - varsinkin jos jollakin aktiivilla on "suhde" kyseiseen organisaatioon. Jollei suhdetta löydy, kannattaa etsiä henkilö, joka nimenomaan vastaa lahjoituksista.
Myös uusia tai uuden veroisia huonekaluja, kirjoituskoneita yms. on mahdollista saada lahjoituksina näiden valmistajilta tai maahantuojilta. Ainakin suurimmilla liikeyrityksillä on vuotuiset kiintiöt tätä varten. Huolella perusteltu kirjallinen anomus on eduksi ja usein välttämätöntä. Lahjoittajaa etsittäessä puhelinluettelon keltaisten sivujen selaaminen avartaa mielikuvitusta.
Usein myös remonttien yhteydessä tyhjennetään huoneistoja, kellareita ja ullakkoja. Kannattaa tarkastaa roskalaatikot ja siirtolavat.
Mikäli ilmaista tavaraa ei ole saatavilla, voi seuraavaksi kääntyä kirpputorien sekä osto- ja myyntiliikkeiden puoleen. Kirpputorit ovat halvempia. Ne eivät kuitenkaan ole mitään tavarataloja, joten voi joutua etsimään kauan. Moni kirpputorin pitäjä suhtautuu myönteisesti kansalaistoimintaan - ovathan kirpputoritkin osa kansalaisyhteiskuntaa - joten kannattaa kertoa, mitä varten tarvitsee haluamaansa. Varsinkin Emmaus-ryhmät ovat tässä mielessä esimerkillisiä.
Kirjoja on mahdollista saada suoraan kustantajilta, mikäli ne arvostellaan
jossakin julkaisussa. Jos toimintaryhmä julkaisee lehtiä tai
muita painotuotteita säännöllisesti, on hyvä muistaa,
että varsinkin kulttuuri- ja mielipidelehdet sekä ulkomaiset
saman alan julkaisut suostuvat yleensä vaihtosopimuksiin.
Kun uudessa toimistossa aherretaan vastahankittujen kalusteiden ääressä, alkavat perustarpeet muistuttaa itsestään. On usein mukavaa ja käytännöllistä tyydyttää nälkäänsä poistumatta muualle. Sitä paitsi sijainti ja kellonaika eivät usein salli muita mahdollisuuksia. Ruokaa ei Suomen kaupoista toistaiseksi puutu, mutta hankittaessa sitä koko talkooväelle alkaa miettiä kustannusten alentamista.
Myös monia elintarvikkeita tuotetaan enemmän kuin ehditään kuluttaa. Kaupoista, leipomoista, baareista ja ravintoloista voi kysyä myytäväksi kelpaamatonta ruokaa. Useimmiten se kelpaa syötäväksi. Syötävää jätettä löytyy myös toreilta niiden sulkemisaikoihin.
Jottei perusasia unohdu: aurinko sekä pellot ja maatilkut, joita Suomessa on runsaasti käyttämättä, tuottavat ravintoa ihan itse - kunhan muistaa muokkaukset, kylvöt ja sen sellaiset. Ruokaa voi siis hankkia rahatalouden ulkopuolelta luonnonvoimia hiukan ohjailemalla. Tämä voi tapahtua esimerkiksi yhteistyössä jonkin maatilan kanssa (ks. luku I.2.11).
Ruoan valmistus ja yhteinen ateriointi antavat luonnollisella tavalla
tilaa vapaalle seurustelulle. Ihmiset ja yhdessäolo eivät kaikesta
huolimatta ole vain välineitä sen TÄRKEÄN
päämäärän
saavuttamiseen. Tässä mielessä toimiston viihtyvyyteen kannattaa
uhrata kohtuullinen osuus toimintaenergiasta. Esimerkiksi pari tukevaa
sohvaa ja musiikin vastaanotto-, toisto- tai tuottokojeet saattavat vaikuttaa
kummasti.
Toimitilan järjestyksestä sopiminen ja huolehtiminen on tärkeää. Alituisesti muuttuvan "järjestyksen" voi hallita ainoastaan sen aiheuttaja. Sotkujen selvittäminen ei liene ensisijaista toimintaa.
Toimisto ei voi olla aina auki. Ulkopuolisia varten on siksi hyvä sopia, milloin ainakin joku on kotona. Vakituiset päivystysvuorot ovat useimmiten tarpeen. Automaattisen puhelinvastaajan hankkimista kannattaa harkita.
Kun ryhmällä on ollut jonkin aikaa vakituinen toimisto vakituisine aukioloaikoineen, aletaan useimmiten miettiä myös vakituista työntekijää - jollei talous satu olemaan aivan huonolla tolalla. Tämä voi olla byrokratisoitumisen alku - mutta ei välttämättä. Se voi olla myös järkevää työllisyyspolitiikkaa.
Jos palkattu työntekijä ensisijaisesti sovittaa yhteen muiden työpanoksia ja huolehtii muiden työskentelyedellytyksistä, hän on kuin hiiva taikinassa ja saa ryhmän toiminnan kukoistamaan. Jos työntekijä sen sijaan haalii kaikki tehtävät ja tiedot vain itselleen, hän tekee muiden itsenäisen toiminnan mahdottomaksi. Muut turhautuvat ja kohta työntekijä saa istua jatkuvasti yksin toimistossa.
Byrokratisoitumisen välttämiseksi on syytä vaihtaa työntekijää kyllin usein. Parasta olisi jos ryhmän jäsenet voisivat vuoronperään keskittyä palkan turvin pelkästään kansalaistoimintaan. Palkan maksamisessa saattaa työllistämisrahoista ja siviilipalvelujärjestelmästä olla joskus apua. (Ks. myös seuraavaa lukua.)
|
Kirjoituksen udelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Takaisin toimintaoppaan alkuun ja sisällysluetteloon | Takaisin Tammilehdon kotisivun alkuun