IV.4 Ovelta ovelle

JOKA KOTIIN

SUOMI ILMAN YDINVOIMAA -LEHDEN JAKO

OVIKELLOJEN SOITTAMINEN

Miksi emme sitten itse postita omia lehtiämme joka kotiin? Vastaus on yksinkertainen: rahaa ei ole. Pienimmät postimaksut tosin eivät ole suuria, mutta talouksia on Suomessa paljon - yli kaksi miljoonaa. Mutta kaupallisiakaan lehtiä ei liikuta painosta postiluukkuun viime kädessä raha vaan ihmiset. Rahan voivat siis korvata ihmisten muut toimintamotivaatiot. Jokaisessa yhteiskunnallisessa liikkeessä näitä motivaatioita varmasti on. Itse asiassa jokin tärkeä asia saa varmasti useammat ihmiset juoksemaan rappuja ylös ja alas kuin mainosten jakajien pienet palkat. Sitä paitsi suuri joukko suomalaisia käyttää joka tapauksessa aikaansa juoksemiseen ja muuhun kuntourheiluun.

Ovelta ovelle kulkevien ihmisten ei tarvitse tyytyä vain postiluukun raottamiseen. He voivat myös soittaa ovikelloa ja yrittää saada henkilökohtaisen kontaktin ovien takaiseen maailmaan. Lämpiminä vuodenaikoina omakotitaloalueille jaettaessa näitä inhimillisiä kohtaamisia syntyy joka tapauksessa. Käsittelemme kuitenkin ensin pelkkää postiluukkuihin jakoa.

Nykyisin postiluukuista putoaa uskomattomat määrät paperiroskaa. Monet ihmiset ovat perin kyllästyneitä tähän ja suhtautuvat kielteisesti kaikkiin ilmaisjakeluihin. Siksi postiluukkujakelua kannattaa käyttää vain todella tärkeiden tapahtumien ja asioiden tiedottamiseen.
 

JOKA KOTIIN

Jos toiminta-alue on vain yksi kaupunginosa tai kylä, tiedotteen kertaluonteisen jakamisen organisointi ei tuottane vaikeuksia. Monet asukasyhdistykset tekevät sitä silloin tällöin. Samoin ei organisointiongelmia esiinny, jos ei tavoitella kovin kattavaa jakoa: toimintaryhmän aktiivit jakavat siellä missä asuvat sen verran kuin ehtivät tai sen verran kuin on varaa painattaa. Kuitenkin myös tällöin on syytä pitää mielessä seuraavat ohjeet:

• Lehti on hyvä työntää kokonaan postiluukusta sisälle niin, ettei osa lehdestä jää näkyviin. Ulospistävän lehden uskotaan houkuttelevan varkaita, koska siitä voi päätellä asukkaiden olevan poissa.
• Hissillisissä kerrostaloissa jakonopeus on keskimäärin 200 lehteä tai monistetta tunnissa, hissittömissä kerrostaloissa noin 100 lehteä/tunti.
• Kerrostaloissa ulko-ovet menevät kiinni useimmiten klo 20 ja aukeavat yleensä klo 6, sunnuntaisin klo 8.
• Perheissä on usein aamuisin kinaa siitä, kuka saa ensimmäiseksi lukea päivän lehden. Parhaita jakoaikoja lienevät siksi aamut.

SUOMI ILMAN YDINVOIMAA -LEHDEN JAKO
 

Vuonna 1982 oli Joensuun korkeakoulussa valmistumassa tutkimus, jossa oli tarkkaan laskettu, miten Suomi voisi vähentää energiankulutustaan ja siirtyä käyttämään vähitellen pelkästään uusiutuvia energianlähteitä. Tutkimuksen tunnetuksi tekemiseksi ja energiavaihtoehdoista käytävän keskustelun syventämiseksi päätettiin tehdä lehti, jota levitettäisiin mahdollisimman laajalle. Ensin se jaettaisiin joka kotiin Helsingissä. Samalla kerättäisiin rahaa lehden välissä olevilla tilillepanokorteilla toista painosta varten, joka jaettaisiin jollakin toisella alueella. Näin jatkettaisiin, kunnes koko Suomi olisi jaettu. Tanskan energialiike oli jakanut lehtensä tällä tavoin maan jokaiseen kotiin.

Rahan keräys lehden ensimmäiseen painokseen aloitettiin kesällä 1982. Samalla värvättiin lehden jakajia. Lehden sisältöä ryhdyttiin suunnittelemaan tammikuussa 1983. Aivan uudenlaisen lehtiprojektin ulkoasun suunnitteluun ja taittotyöhön innostui ryhmä arkkitehtiopiskelijoita.

Lehti oli määrä saada jaetuksi Helsinkiin toukokuun puoliväliin mennessä. Toukokuun loppupuolella järjestettiin monia lehden teemoihin liittyviä tapahtumia, joihin lehden lukijoiden toivottiin tulevan. Tapahtumatietojen saaminen lehteen ajoissa tuotti vaikeuksia. Kun lehti vihdoin maalis-huhtikuun vaihteessa saatiin painoon, ryhdyttiin organisoimaan itse jakoa. Organisoimista varten perustettiin ryhmä, joka kokoontui alussa kerran viikossa.

Jo ilmoittautuneille jakajille soitettiin ja sovittiin tarkemmin jakoalueista. Osan kanssa päästiin yksimielisyyteen siitä, että heidän kodeistaan tehtäisiin lehtivarastoja, joista kaupunginosan muut jakajat saisivat noutaa lehtensä. Muiden ydinvoimaa vastustavien järjestöjen kanssa yritettiin sopia joidenkin osa-alueiden jakamisesta. Jotta lehtemme olisi paremmin erottunut postiluukusta tippuvan informaatiosaasteen joukosta, päätettiin yrittää saada jaon aloitus päivälehtiin.

Kun lehtien ensimmäinen kuljetuserä - yli 100 000 kappaletta saapui rekka-autolla toimistoomme, tunnelmassa oli jotain juhlallista. Toisaalta tuntui hiukan pelottavalta, kun näimme valtavan lehtiröykkiön: olimmeko sittenkin ottaneet liian suuren tehtävän hoitaaksemme. Olimme helpottuneita, kun pick-up-kuorma-auto vei kohta puolet lehdistä ympäri kaupunkia sijaitseviin varastoihin.

Lehden jako aloitettiin 14.4. klo 14.00 Töölön torilta. Ensimmäisten jakajien joukossa oli neljä kansanedustajaa, kukin eri puolueesta. Valitettavasti tällainen perinteinen suomalainen suurtapahtuman aloitus ei tällä kertaa tehonnut tiedotusvälineisiin. Saimme uutisen vain kahteen sanomalehteen, joista kummallakaan ei ollut mahtavaa levikkiä.

Pian huomattiin, etteivät etukäteen ilmoittautuneet jakajat ja muista järjestöistä mobilisoitavissa olevat voimavarat riittäneet. Aikataulu venyi ja määräaikaan eli toukokuun puoliväliin mennessä oli ehditty jakaa vain noin puolet Helsingistä. Lisää jakajia alettiin puhelimitse värvätä EVY:n aktiiveista ja muista jäsenistä sekä Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenistä.

Ensimmäisenä värvättävältä kysyttiin halusiko hän jakaa Suomi ilman ydinvoimaa -lehteä lähiympäristönsä taloihin. Yllättävän moni ihminen, joka ei ollut aikaisemmin osallistunut mihinkään toimintaan ainakin lupautui tähän tehtävään. Kun joku oli suostunut katsottiin, oliko hänen lähistöllään lehtivarastoja. Jollei ollut, häntä pyydettiin noutamaan lehdet toimistosta, jossa hänen kanssaan sovittaisiin tarkemmin jakamisesta. Jos varasto oli lähistöllä, sovittiin puhelimessa heti jaettava alue.

Postin ryhmäristisideoppaassa (nykyisin ryhmälähetysopas) olevista eri postitoimipaikkoja koskevista tiedoista saatiin karkea kuva alueen talouksien määristä. Postinumerokartasta selvisi paitsi postitoimipaikka-alueiden rajat myös se, oliko alueella kerros- vai pientaloja. Ihmisten jakeluhalukkuus vaihteli kovasti: muutamasta sadasta lehdestä viiteen tuhanteen lehteen.

Toimiston seinällä olevaan karttaan merkittiin lyijykynällä sovittu alue. Jakajaa pyydettiin soittamaan, kun hän oli saanut lehdet jaetuksi, jolloin alueen merkinnät vahvistettiin kuulakärkikynällä tai tussilla. Jokaisesta jakajasta kirjoitettiin myös kortti. Parasta olisi ollut, jos kaupunginosavarastojen pitäjät olisivat ottaneet alueensa jaon koordinoitavakseen, mutta tätä ei onnistuttu järjestämään.

Toukokuun loppupuolella alkoi kokoontua liikuntapiiri. Tapaamisia oli viikoittain toimistolla. Sieltä lähdimme laina-autolla "jakamattomiin" lähiöihin. Harjoitukset suoritettiin pareittain ja noin tunnin välein kokoonnuimme kaikki yhteen vertaamaan tuloksiamme. Kunto nousi varmasti paremmin kuin tavallisilla kuntopoluilla ja juoksemisella tuntui olevan jokin mieli. Useimmat meistä olivat kehä III:n ulkopuolelta tulleita siirtolaisia, mutta asumistason suuret vaihtelut ja monet muut Helsingin piirteet kävivät meille tutummaksi kuin kaupungissa koko ikänsä asuneille.

Jakamisen keskeytyessä kesäkuun lopussa oli vielä noin neljäsosa helsinkiläistä ilman lehteä. Viimeisen neljänneksen jakaminen syksyllä oli hidasta: innostusta ei enää ollut paljoakaan. Uusien ihmisten värvääminen liikuntapiiriin ja ryhmässä toimimisen tuoma tyydytys saivat meidät kuitenkin viemään urakan loppuun. Viimeiset lehdet jaoimme Helsinkiin tammikuussa 84.

Tammikuun 20. päivänä juhlittiin Suomenlinnan pirunkirkossa jaon päättymistä. Sinne oli kutsuttu kaikki yli 200 ihmistä, jotka olivat projektiimme osallistuneet. Noin 200 000 lehteä oli jaettu ja rahaa oli lehden saaneilta tullut tilillemme noin 15 000 markkaa. Koska rahankeräys ennen lehden jakamista tuotti vain noin 5 000 markkaa, jäi seuraavan painoksen kohtalo avoimeksi. Turkulaiset kuitenkin innostuivat tekemään omaa lehteään, jonka he rahoittivat täysin itsenäisesti.

_____________________
 

On varmasti monia muitakin tapoja organisoida lehden jakelu kuin edellä kuvattu. Tanskalaiset suosittelevat kartan osittamista valmiiksi pieniin ruutuihin, joiden jakaminen ei kenellekään ole liian suuri urakka. Näistä ruuduista otetaan valokopioita. Jakajalle annetaan sitten yksi tai useampia tällaisia ruutuja ja vastaavat karttakopiot.

Posti on jakanut toimipaikka-alueet kantopiireihin, joista kukin on yhden postinkantajan vastuulla. Tiedoista, jotka koskevat kantopiirijakoa, kantoreittejä ja piirien sisältämien talouksien lukumääriä, olisi hyötyä joka kotiin -jakoa suunnitteleville. Näitä voi yrittää saada selville postitoimipaikoista. Vastaavia hyödyllisiä tietoja on kaupallisilla jakeluyrityksillä, kaupunkien teknisillä virastoilla ja ilmaisjakelua harrastaneilla muilla järjestöillä.

Useimmissa kunnissa on tärkeä erottaa taajamat ja haja-asutusalueet toisistaan. Tarkoista kartoista, kunnanvirastoista ja postista nämä selviävät. Useimmiten kannattanee antaa postin jaettavaksi haja-asutusalueet ja jakaa itse vain taajamat. Maaseudulla tulee muutoin yhtä taloutta kohden helposti kohtuuttomasti ajo- tai juoksukilometrejä.
 

OVIKELLOJEN SOITTAMINEN
 

Ovelta ovelle -toiminnan pitemmälle viety muoto on soittaa ovikelloja (tai koputtaa) ja pyrkiä tapaamaan ovien takana asuvia ihmisiä. Tällaisen toiminnan suomalaiset liittänevät yleensä muutamiin USA:sta peräisin oleviin uskonlahkoihin. Amerikassa ovien koputtelu (canvassing) on yleinen ja tärkeä toimintamuoto "maallistenkin" kansalaisjärjestöjen piirissä. Joidenkin suurten kampanjoiden aikoina sitä on harjoitettu paljon myös muissa pohjoismaissa. Suomessa tällaista toimintaa ovat jonkin verran harrastaneet paikalliset ympäristö- ja asukasliikkeet. Paikallistason toimintaan ovikellojen soittaminen parhaiten soveltuukin.

Tapaamiset ovelta ovelle ovat hyvä tapa saada yhteyksiä ihmisiin, jotka eivät ole yhteiskunnallisesti aktiivisia. Ihmisiä ei ole tarkoitus käännyttää - ja tuskin se tällaisella pikavierailulla onnistuisikaan, vaikka yritettäisiin. Ennemmin on tavoitteena näyttää, että aktivistitkin ovat ihmisiä.

Ovikelloja soittamalla saa yhteyksiä samaa mieltä oleviin ja voi onnistua kannustamaan muutamia heistä mukaan toimintaan. Kannastaan epävarmat voi virittää ajattelemaan kysymyksessä olevaa asiaa tarkemmin.

Ovelta ovelle kävijöillä on aina mukanaan myös kirjallista materiaalia. Useimmiten käynteihin liittyy myös mielipidetiedustelu, nimien keräys kansalaisadressiin tai rahankeräys.

Seuraavassa on ovikellon soittajille käytännön ohjeita, jotka on poimittu yhdysvaltalaisesta toimintaoppaasta⁽¹⁾:

• Mieti valmiiksi sopivat aloituslauseet. Kerro alussa nimesi, mistä organisaatiosta tulet ja miksi olet liikkeellä.
• Näytä innostuksesi kyseessä olevaa asiaa kohtaan (jollet ole innostunut, sinun on turha lähteä tähän hommaan).
• Suhtaudu ystävällisesti ihmisiin. Älä ala kinaamaan kieltäytymisperusteiden pätevyydestä.
• Esitä asiasi lyhyesti. Keskimäärin viisi minuuttia yhtä ihmistä kohden lienee sopiva.
• Pidä puhuttelemaasi ihmiseen hyvä silmäkontakti.
• Esiinny levollisesti. Silloin kohtaamasi ihmistenkin on helpompi päästä turhasta jännityksestä.
• Muista, että jokainen ihminen on yksilönä erilainen ja et voi tietää hänen elämäntilannettaan. Anna jokaiselle oikeus epäillä puheitasi.
• Älä esiinny puolustelevasti pyytäessäsi esimerkiksi rahaa. Luota asiasi tärkeyteen.
• Jos tunnet, että sinua vastassa on kielteisyyden muuri, pysähdy ja lepää hetken. Mieti onko aloituslauseissasi ehkä jotain vikaa. Jos et keksi, miten muuttaa esiintymistapaasi, yritä yksinkertaisimmalla mahdollisella tavalla.

Loppuviite:

 

Palautetta kirjoittajalle/toimittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info  Kirjoituksen udelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän/toimittajan kotisivulla.