Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Etelä Uusimaassa 29.3.2015. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Lasten terveys vai teknologiayhtiöiden menestys?
Raaseporin koulutoimen johto ja sivistyslautakunta ovat päättäneet jälleen kerran, että kaikissa kaupungin kouluissa siirrytään tablettitietokoneiden ja langattoman verkon käyttöön. Ratkaisu on käsittämätön: on olemassa satoja tieteellisiä tutkimuksia, jotka osoittavat langattomien laitteiden käyttämän mikroaaltosäteilyn olevan terveydelle vaarallinen. Erityisen vaarallista säteily on lapsille, sillä heidän aivoihinsa säteily tunkeutuu syvemmälle. Tutkimusten mukaan säteilyä imeytyy lasten aivokudoksiin 2-3 kertaa ja luuytimeen kymmenen kertaa enemmän kuin aikuisilla.
Lasten säteilyttämispäätöstä on siksikin vaikea ymmärtää, että useat kaupunkimme koulupäättäjät ovat kertoneen tietävänsä säteilyriskeistä. Mikä kummassa voi olla heidän mielestään tärkeämpää kuin lasten terveys?
Näyttää siltä, että päättäjät uskovat tablettien edistävän uuden teknologian käytön oppimista. Tietenkin alan yhtiöt väittävät kilvan, että lasten on opittava koulussa juuri nyt myynnistä olevaa teknologiaa. Kuitenkin yhtiöt tähtäävät kaikin voimin siihen, että kymmenen vuoden kuluttua, nykykoululaisten ollessa aikuisia, teknologia on jälleen kerran muuttunut.
Toinen mahdollinen perustelu tablettipäätökselle on usko siihen, että langaton teknologia parantaa yleisesti oppimistuloksia. Pohjan kouluissa tabletteja on käytetty pari vuotta. Ne ovat tietenkin muuttaneet koulutyöskentelyä, mutta oppivatko lapset paremmin verrattuna muihin kouluihin? Tätä ei ole tietääkseni selvitetty. Epäilen suuresti onko parannusta tapahtunut.
Jotkut muualla tehdyt tutkimukset viittaavat siihen, että tabletit kohta niiden käyttöönoton jälkeen parantavat oppimistuloksia. Pitkän tähtäyksen vaikutuksista ei sen sijaan ole mitään tutkimustietoa. Kuten kansainvälisessä keskustelussa on tuotu esiin, tabletilla saavutetut tulokset voivat kuitenkin johtua siitä, että ne uusina juttuina kiehtovat lapsia. Mitä sitten kun ne ovat jo aivan normaaleja? Tabletin myötä opetus muuttuu usein oppilaiden itsenäistä työskentelyä korostavaksi, jolla voi olla vaikutuksia oppimiseen. Jokin toinen muutos – esimerkiksi montessorikouluista lainattujen menetelmien käyttöönotto – voi johtaa samaan.
Tablettien terveydellisten riskien sivuuttamisen syynä voi myös olla epäilys, että tuhannet mikroaaltosäteilyn vaaroista varoittavat asiantutkijat ovat väärässä. Ehkä kyseessä on esimerkiksi jonkin vihamielisen ulkovallan organisoima propagandakampanja, jonka tarkoitus on heikentää Suomen asemaa mikroaalto-osaamisen kärjessä.
Järkiperäisen päätöksenteon lähtökohta on ilman muuta kaiken tiedon epävarmuus ja monenlaisten erehdysten mahdollisuus. Olennaista on kuitenkin tarkastella erityyppisten erehdysten seurauksia. Jos Raasepori kieltäytyy terveyssyistä koulujen langattomasta teknologiasta, ja osoittautuukin, että tabletit ovat täysin harmittomia, seurauksena on ehkä pieni viivästyminen jonkun oppilaan oppimisessa ja mahdollisesti havaittava aleneminen jonkin pörssiyhtiön osakekurssissa.
Sen sijaan jos kaupunki ottaa käyttöön langattoman kouluverkon uskoen teknologian turvallisuuteen, ja osoittautuukin, että vaaroista varoittavat olivatkin oikeassa, monen lapsen terveys on peruuttamattomasti menetetty ja moni tuleva aikuinen kuolee ennenaikaisesti syöpään. Luulisi, että jokaisen sivistyneen päättäjän on helppo tajuta, millaisen erehdyksen riskin voi ottaa ja millaista erehdystä on kaikin keinoin vältettävä.
29.03.15
Lisää kommentti
Palautetta kirjoittajalle (myös tämän sivuston teknsisistä yksityiskohdista) voi
lähettää osoitteeseen
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Takaisin tekijän (Olli Tammilehto) kotisivun alkuun (http://www.tammilehto.info)
Comments