| Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Verkkosanomissa 12.1.2026 (kirjoitettu 2025). Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tässä. |
Ukrainan sota propagandasta riisuttuna
Medea Benjamin ja Nicolas J. S. Davies: War in Ukraine, Making Sense of a Senseless Conflict, Revised and Expanded Second Edition. OR BOOKS, New York & Lontoo 2025, 241 s.
Rauhanliikehdintä on useimmissa Euroopan maissa ollut viime vuosina vähäistä, vaikka keskellä mannerta on käyty sotaa jo kohta neljä vuotta. Yksi syy siihen lienee se, että rauhanliikkeen on ollut vaikea muodostaa omaa johdonmukaista kantaansa Ukrainan sotaan. Liike on ollut kahden tulen välissä: Toisaalta tuomitessaan Venäjän toimet se on ollut vaarassa samaistua Euroopan johtajien ja median militaristiseen uhoon ja näin menettää oman perusluonteensa. Toisaalta kritisoidessaan Lännen toimia se on vallitsevassa kärjistyneessä ilmapiirissä ollut vaarassa näyttää Venäjän puolustajalta.
Apua johdonmukaisen kannan muodostamiseen saattaa löytyä yhdysvaltalaisen rauhanliikkeen näkyvimmän hahmon Medea Benjaminin ja tietokirjailija Nicolas Daviesin kirjasta, joka yrittää nimensä mukaisesti ”saada tolkkua järjettömään konfliktiin”. Tämä sujuvasti ja hyvin perustellen kirjoitettu teos on kulunut pohjoisamerikkalaisten rauhanaktivistien käsissä, mitä osoittanee se, että siitä on nyt ilmestynyt toinen laajennettu painos.
Kirjoittavat tuomitsevat voimakkaasti vuonna 2022 alkaneen hyökkäyksen ja kertovat laajasti sodan vastustuksesta Venäjällä. Hyökkäys oli kansainvälisen oikeuden mukaan monessa suhteessa laiton. Benjamin ja Davies väittävät kuitenkin, ettei hyökkäys ollut provosoimaton. Hyökkäyssotiin osallistuvan Naton laajeneminen Itä-Eurooppaan oli provokaatio, josta monet kokeneet läntiset diplomaatit ja tutkijat varoittivat jo 1990-luvulla. Lisäksi monet Ukrainan sisäiset tapahtumat provosoivat Venäjää hyökkäämään vaikkeivät oikeuttaneet tätä. Kirjoittajat antavat Lännen virallisesta narratiivista varsin paljon poikkeavat kuvan Ukrainan tapahtumista:
Vuoden 2013 lopulla ja vuoden 2014 alussa sadat tuhannet ukrainalaiset osoittivat rauhanomaisesti mieltään presidentti Janukovitšin Venäjän ja EU:n välillä tasapainoillutta politiikkaa vastaan ja johdonmukaisen EU-myönteisyyden puolesta. Protestien seurauksena EU:n edustajat neuvottelivat Ukrainan hallituksen kanssa kompromissisopimuksen rauhanomaisesta vallan vaihdosta, jonka mukaan uusi presidentti valittaisiin vuoden 2014 lopussa pidettävillä vaaleilla. USA ja mielenosoittajien pieni väkivaltaan turvautuva vähemmistö, joka koostui monista äärioikeistolaisista ryhmistä, eivät kuitenkaan halunnut mitään kompromissia. Benjaminin ja Daviesin siteeraamien tutkimusartikkelien mukaan nämä ryhmät järjestivät provokaation, jossa 49 rauhanomaisesti mieltään osoittanutta ihmistä kuoli. Koska aluksi yleisesti uskottiin, että Ukrainan viralliset turvallisuusjoukot olivat suorittaneet joukkomurhan, tapahtuma antoi oikeutusta aseistettujen äärioikeistolaisryhmien marssille parlamenttitalolle. Siellä asemiesten vartioimana pelkästään opposition edustajista koostunut istunto ”vahvisti” Janukovitšin erottamisen ja valitsi uuden presidentin.
Tämä vallankaappaus ei miellyttänyt läheskään kaikkia ukrainalaisia. Kirjoittajien siteeraamaan Gallup-kyselyn mukaan vain noin puolet kansalaisista piti uutta hallitusta laillisena. Vastustusta ja mielenosoituksia oli etenkin idän ja etelän venäjäkielisillä alueilla, joilla Janukovitšin kannatus vaaleissa oli ollut suurta. Kuitenkin Krimin ulkopuolella ainoastaan pieni osa liikehdinnästä johti poliittisiin muutoksiin: Donetskin ja Luhanskin kaupungit ja niitä ympäröivät pienehköt alueet julistautuivat itsenäisiksi kansantasavalloiksi. Tästä seurasi väkivaltainen konflikti.
Lännessä on yleisesti esitetty, että vuonna 2014 alkaneen aseellisen selkkauksen takana oli Venäjä. Kirjoittajat väittävät kuitenkin, että tämä on osa lännen informaatiosotaa ja todellisuudessa kyse oli sisällissodasta. He tuovat esiin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön tarkkailijoiden Lännen sotanarratiivin kanssa ristiriidassa olevia raportteja. Ilmeisesti suurin osa kapinallisten aseista ainakin konfliktin alussa tuli Ukrainan asevarastoista ja suoraan Ukrainan armeijan sotilailta. Suuri joukko armeijan sotilaista siirtyi kapinallisten puolelle ja toi aseet mukanaan.
Toinen Minskin sopimus sai verenvuodatuksen vähenemään ratkaisevasti. Konflikti jäi kuitenkin kytemään, koska Ukrainan parlamentti ei suostunut hyväksymään sopimuksen edellyttämää lakia Donetskin ja Luhanskin autonomisesta asemasta.
Ilmeisesti Venäjä koki suurena provokaationa myös sen, että Trumpin ensimmäisellä kaudella Ukrainaan tuli suuri määrä USA:n aseita ja kouluttajia. Lähellä Puolan rajaa sijaitsevasta Javorivista muodostui iso Naton tukikohta.
Vaikka Venäjää ja venäläisyyttä vihaavalla äärioikeistolla oli vähäinen vaalikannatus, se sai vallankaappauksen jälkeen vankan aseman Ukrainassa: sen aseellisia ryhmiä ei yritettykään lakkauttaa, ja se onnistui saamaan paljon valtaa valtion turvallisuuselimissä. Ennen vuotta 2022 läntinen media kauhisteli, kuinka Azov-pataljoona sai vapaasti kouluttaa ympäri maailmaa tulleita äärioikeistolaisia Donbasin sodassa. Tultuaan valituksi presidentiksi vuonna 2019 Volodymyr Zelenskyi yritti saada vaalilupauksensa mukaisesti sisällissodan loppumaan, mutta laitaoikeisto esti nämä pyrkimykset.
Joulukuussa 2021 Venäjä esitti Yhdysvalloille ja Natolle luonnokset sopimuksiksi, joiden tarkoitus oli saada muutoksia lännen politiikkaan niin, ettei se uhkaisi Venäjän turvallisuutta. Benjamin ja Davies pitävät estettyjä muutosehdotuksia oikeutettuina, koska kyse oli kahden ydinaseblokin välisistä suhteista. Yhdysvaltalaisten ydinaseasiantuntijoiden mukaan Venäjän kyky havaita lähestyviä ydinohjuksia on jo lähtökohtaisesti ratkaisevasti heikompi kuin USA:n. Siksi ydinaseita kantamaan kykenevien ohjusten sijoittaminen Itä-Eurooppaan ja Naton de facto työntyminen Ukrainaan lyhentää ohjuksen havaitsemisen jälkeen käytettävissä olevan harkinta-ajan joihinkin minuutteihin. Tämä vaarantaa koko maailman turvallisuuden.
Neljä päivää ennen Venäjän hyökkäystä Ukraina kiihdytti ratkaisevasti sotaansa Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltoja vastaan. ETYJ:n 700 tarkkailijaa raportoivat 5667 tulitaukorikkomusta. Valtaosa ammusten räjähdyksistä tapahtui kansantasavaltojen puolella.
Lähes välittömästi hyökkäyksen alettua alkoivat myös Ukrainan ja Venäjän väliset rauhanneuvottelut. Niissä saavutettiin nopeasti hyviä tuloksia. Venäjä oli valmis vetämään joukkonsa pois kaikilta sodan alussa valtaamiltaan alueilta, ja Ukraina oli suostumassa sitoutumaan puolueettomuuteen, olemaan tavoittelematta Naton jäsenyyttä ja tekemään venäjänkielestä toisen virallisen kielen.
Juuri kun rauha oli näköpiirissä, Britannian silloinen pääministeri Boris Johnson saapui yllättäen Kiovaan 9.4.2022. Hän ilmoitti Zelenskyj'lle, että tämän oli lopetettava keskustelut venäläisten kanssa ja keskityttävä sen sijaan sodan voittamiseen, minkä tukena Britannia olisi pitkään. Ukrainan median mukaan Johnson kertoi, että kollektiivinen länsi näki sodassa mahdollisuuden Putinin painostamiseen ja halusi käyttää tilaisuutta täysin määrin hyväksi.
Rauhanneuvottelut loppuivat pitkäksi aikaa, mutta Ukrainan on ollut vaikea täyttää Johnsonin ja kumppaneiden militaristisia toiveita. Yksi syy siihen on kirjoittajien siteeraaman Zelenskyj'n entisen läheisen neuvonantajan Oleksi Arestovytšin mukaan se, että vain 20 % ukrainalaisista uskoo venäläisvastaiseen nationalismiin, joka on hallinnut virallista Ukrainaa vuodesta 2014 lähtien.
Benjamin ja Davies omistavat yhden luvun ydinsodan uhkan kasvulle, jonka Ukrainan sota on aiheuttanut. Venäjä ja sotaan vahvasti sekaantunut USA eivät kumpikaan ole ydinasedoktriinissaan sulkeneet pois mahdollisuutta turvautua ydinaseisiin konflikteissa, joissa kukaan muu ei ole niitä käyttänyt. Ukrainaan on viety yhä järeämpiä aseita. USA:n Euroopan joukot ovat osallistunut sotaan muun muassa antamalla rutiininomaisesti Ukrainan ohjuksille ja pitkän kantaman drooneille suunnistukseen ja maaliin osumiseen tarvittavia tietoja. Lännen valtaapitävät tai ainakin osa heistä on hyväksynyt ja tukenut Ukrainaa yhä uskaliaimmissa iskuissa syvälle Venäjälle. Näistä syistä on mahdollista, että sota eskaloituu niin, että toinen osapuoli katsoo kierteen jossakin vaiheessa ydinaseiden käytön olevan oikeutettua.
Molemmat osapuolet luovat toisistaan hirviömäistä kuvaa. Benjaminin ja Daviesin mukaan ”todellinen hirviö on kuitenkin sota itse ja kaikkien osapuolten moraalisesti rappiolla olevat johtajat, jotka jatkuvasti käyttävät meidän voimavarojamme ja ruumiitamme sodan ruokkimiseen”.
12.01.26
Lisää kommentti
|
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
|
Suomessa vapaiden kirjoittajien on yhä vaikeampaa saada toimeentuloa työstään – varsinkin jos kyseenalaistaa vallitsevia käsityksiä ja kertomuksia. Toivon siksi, että te, lukijani, tukisitte suoraan rahallisesti työtäni. Ulkomailla on paljon nettipalveluja, joiden kautta minun kaltaiseni kirjoittajat keräävät tukea. Kuitenkin Suomessa yksityinen rahankeräys on laitonta. Siksi rahallisen tuen täytyy tapahtua ostamisen muodossa. Linkki tukikauppaani: https://tammilehto.info/tuki/index.php |
Takaisin tekijän (Olli Tammilehto) kotisivun alkuun (http://www.tammilehto.info)
Comments (3)
Ystäväni isä, joka oli ammattiupseeri viime sotamme aikana, totesi:
- Taistelut olivat usein yhtä kaaosta: hirveät pölypatsaat estivät näkemisen. Mieletön tykistön jyly, aseiden rätinä korvissa ja sinne tänne juoksevien sotilaat,, heidän huutonsa karjaisunsa ja haavoittuneiden valitukset tekivät kokonaiskuvan hahmottamisen usein mahdottomaksi.
Tuo tilannekuvaus kuvaa aika paljon myös sotauutisointia. Semminkin kun siihen liitetään kummankin osapuolen sotapropaganda ja lehdistön vapauksien rajoitus ainakin sota-alueilla. Ja itsesensuuri.
Ukrainan sodassa ja sen esihistoriassa on monia kiistanalaisia kohtia, joihin on parempi olla ottamatta kantaa, jos ei ole alan erikoisasiantuntijoita. Ja silloinkin voi erehtyä, koska sota tappaa lähes aina totuuden sangen totaalisesti. Totuus, joka on myös tulkinnallinen, selviää usein vasta vuosikymmenten perästä.
Artikkelissa on mielenkiintoisia kriittisiä pointteja länttä kohtaan, mutta Venäjän hyökkäyksestä todetaan vain, että se oli laiton. Krimin miehittämistä 2014 ei mainita. Venäjän sotarikokset jäävät raportoimatta.
Kirjoituksessa on yksi hyvin tärkeä kohta, johon olisi syytä kiinnittää vakavaa huomiota. Äärimmäisen tärkeä seikka joka häviää mielettömän sodan mielettömän sakean pölyverhon alle:
"Yhdysvaltalaisten ydinaseasiantuntijoiden mukaan Venäjän kyky havaita lähestyviä ydinohjuksia on jo lähtökohtaisesti ratkaisevasti heikompi kuin USA:n. Siksi ydinaseita kantamaan kykenevien ohjusten sijoittaminen Itä-Eurooppaan ja Naton de facto työntyminen Ukrainaan lyhentää ohjuksen havaitsemisen jälkeen käytettävissä olevan harkinta-ajan joihinkin minuutteihin. Tämä vaarantaa koko maailman turvallisuuden...
Molemmat osapuolet luovat toisistaan hirviömäistä kuvaa. Benjaminin ja Daviesin mukaan ”todellinen hirviö on kuitenkin sota itse..."
Erinomainen tiivistys.
Mielenkiintoinen kirjoitus; Tämäntapainen näkemys itsellänikin on mm. Jeffrey Sachsia kuunneltuani. Vaikka ei hyväksyisi Venäjän hyökkäystä niin provosoimaton se ei todellakaan käsitykseni mukaan ole. Mitä muuta voisi toivoa kuin tappamisen ja sodan loppumista.