Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 19.9.99. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Itätimorilaisten kuolema on
yhtiöiden liike-elämä
Indonesian armeijan erikoisjoukkojen perustamat, kouluttamat, aseistamat ja johtamat puolisotilaalliset joukot ovat tänä vuonna ja erityisesti parina viime viikkona tappaneet tuhansia itätimorilaisia siviilejä ja tuhonneet heidän kotejaan ja työpaikkojaan. Tapettujen ja pakolaisiksi ajettujen itätimorilaisten lukumäärä on suurempi kuin kosovolaisten ennen maaliskuussa alkanutta Jugoslavian pommitusta. Kun Milosevicia rangaistiin välillisesti pommittamalla häntä vastustavia ja kannattavia jugoslavialaisia, eivät mitkään esteet tuntuneet olevan liian korkeita: esimerkiksi monia kansainvälisiä ja sotijavaltioiden sisäisiä lakeja voitiin vallan hyvin rikkoa. Nyt sen sijaan sekä USA:n että Lipposen, Ahtisaaren ja Halosen johtaman EU:n reaktiot ovat olleet silmiinpistävän hitaita ja varovaisia.
Vuoden alussa Kosovon kuuluminen Jugoslaviaan ei merkinnyt mitään, mutta nyt sen sijaan Indonesialta on kysyttävä lupaa rauhanturvaajien lähettämiseen alueelle, jonka kuulumista sille ei ole koskaan virallisesti tunnustettu. Reaktioiden hitaus on vielä huomiota herättävämpää kanadalaisen Globe and Mail -lehden (http://www.theglobe andmail.com) 13.9. julkaisemien tietojen valossa, joiden mukaan läntiset tiedustelupalvelut olivat jo kuukausia sitten hyvin selvillä indonesialaisten tuhosuunnitelmista ja varoittivat jopa YK:ta niistä.
Kaiken lisäksi Indonesian valtion estäminen toteuttamasta murha-aikeitaan olisi ollut lännen johtajille erittäin halpaa ja yksinkertaista: tämä valtiohan on varsinkin talouskriisin jälkeen erittäin riippuvainen lännen taloudellisesta ja sotilaallisesta avusta. Sen sijaan että apu olisi keskeytetty tai uhattu keskeyttää ajoissa, sitä jatkettiin aivan kuin Indonesian suunnitelmat olisi siunattu. USA:n ja EU:n hallitsema Maailmanpankki antoi heinäkuussa Indonesialle 6 miljardin dollarin lainan. Elokuun lopulla viikkoa ennen nykyisen verilöylyn alkamista USA:lla ja Indonesialla oli yhteinen sotilasoperaatio, jossa harjoiteltiin humanitäärisen ja katastrofiavun toteuttamista. Toisaalta vain pari päivää sen joukkomurhan jälkeen, jonka puolisotilaalliset joukot suorittivat Itä-Timorissa sijaitsevan Liquican katolisessa kirkossa tämän vuoden huhtikuussa, USA:n Tyynen meren laivaston komentaja amiraali Dennis Blair lupasi Indonesian armeijalle lisää sotilasapua, mm. koulutusta "ihmisjoukkojen hallintaan". (The Nation -lehti osoitteessa http://www.thenation.com)
Miksi siis humanitäärisen katastrofin annettiin tapahtua? USA:n ulkoministeriön edustaja Jaime Rubin vastasi kysymykseen hiljattain pidetyssä tiedotustilaisuudessa: "Meillä on liike- elämään liittyviä etuja Indonesiassa." Niin todellakin Nike, Texaco, Chevron, Mobil, Freeport McMoRan, Total, BP Amoco, General Motors, Asea Brown Boveri, Siemens, Nestlé, Unilever, Bayer, UPM-Kymmene ja sen sellaiset tarvitsevat 200-miljoonaisen Indonesian halpatyövoimaa, öljyä, kultaa, kuparia, peltoja, metsiä ynnä muuta. Paikalliset ihmiset eivät ole mielissään katsoneet metsiensä hävittämistä tai jokiensa ja maidensa hautaamista kaivosjätteiden alle. Heidän kurissapitämiseen tarvitaan Indonesian vahvaa armeijaa, jonka pelättyjen Kopassus-erikoisjoukkojen upseerit ovat saaneet USA:ssa koulutuksen terroritoimin taan Etelä-Vietnamissa kehitetyllä Phoenix-taktiikalla. Itä-Timorin liian helppo itsenäistyminen saattaisi rohkaista separatistisia liikkeitä esimerkiksi Aceh-maakunnassa Sumatralla, jossa Mobililla on suuret investoinnit, tai Irian Jayalla, jossa USAlaisella Freeport McMoRanilla on maailman suurin kultakaivos ja maailman kolmanneksi suurin kuparikaivos.
Halosen, Ahtisaaren ja Lipposen ynnä muun suomalaisen eliitin ihailema Eurooppa on rakennettu Aasian, Afrikan ja Amerikan kansojen 500 vuotta virranneella verellä. Toivottavasti YK:n jälkisammutusjoukkojen kokoamisen ympärille rakennettu teatteri ei estä ketään näkemästä että myös nyky-Euroopassa jokainen pe lisäännöt hyväksyvä johtaja kastelee kätensä itätimorilaisten ja muiden köyhien ihmisten vereen.
- PS. Linkkejä kriittiseen Itä-Timor-aineistoon on edellä mainitun The Nation'in lisäksi mm. Z-magazinen sivuilla ZNet East Timor Crisis Page (http://www.zmag.org/CrisesCurEvts/Timor/timor_index.htm)
Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info
Kirjoituksen udelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun