Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 3.8.2021. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tässä. |
Miksi Turun Sanomat julkaisee harhaanjohtavia koronatilastoja?
Turun Sanomat julkaisee joka päivä tilastoja koronasta. Yksi luvuista on ”koronaan kuolleet”, joka 30.7. ilmestyneessä lehdessä oli 982. Kaikille ei ehkä selviä, että kyse on epidemian alusta eli maaliskuusta 2020 kuolleiden kokonaismäärästä Suomessa. Journalistikoulutuksessa tähdennetään sitä, että luvut on aina suhteutettava johonkin, jotta ne olisivat ymmärrettäviä. Kuitenkaan lehti ei suhteuta kuolleisuuslukua mihinkään.
Yksi luonnollinen tapa tehdä 982 ymmärrettäväksi, on verrata sitä kuolleiden kokonaismäärään tänä vajaana puolenatoista vuotena, jonka epidemia on kestänyt. Kuolleita on 17 kuukauden aikana kertynyt noin 79 000. Eli siis koronakuolleet ovat vain noin 1,2 % kaikista kuolleista. Sen sijaan kaikki muut taudit ovat syypäitä yli 90 % kaikista kuolemista. Monien tautien tilille jo yksinään menee kymmeniä prosentteja kuolemista. Tuoreimpien eli vuoden 2019 tilastojen mukaan sydän- ja verisuonitaudit tappoivat yli 18 000 suomalaista eli 34 % kaikista kuolleista. Syöpään ja muihin kasvaimiin kuoli yli 13 000 ihmistä eli 25 % kaikista.
Miksi Turun Sanomat ei päivittäin julkaise tietoja esimerkiksi sydäntauteihin tai syöpään kuolleista, vaikka näitä on kymmeniä kertoja enemmän kuin koronakuolleita? Ovatko nämä kuolemat vähemmän traagisia tai tärkeitä kuin koronakuolemat?
Toisaalta koronan kohdalla 1,2 % osuuskin on ilmeisesti liioiteltu. Lehden THL:ltä saama lukumäärä koskee ”koronaan liittyviä kuolleita”, jossa on koronan tappamien ihmisten lisäksi mukana koronan kanssa muusta syystä kuolleet. THL:n mukaan ”tartuntatautirekisterissä kuolema tilastoidaan koronavirusinfektioon ja COVID-19-tautiin liittyväksi kuolemaksi, kun se on tapahtunut 30 päivän sisällä positiivisesta koronavirustestituloksesta.”. Eli kyseessä on siis oikean tai väärän positiivisen testituloksen kanssa kuolleiden lukumäärästä. Koska näistä ihmisistä valtaosa on iäkkäitä ja monisairaita, todellinen kuolinsyy voi olla jokin aivan muu kuin korona. Tilastokeskus lupaa varsinaisen koronakuolleiden tilaston vuodelta 2020 vasta tämän vuoden joulukuussa.
03.08.21
Lisää kommentti
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Takaisin tekijän (Olli Tammilehto) kotisivun alkuun (http://www.tammilehto.info)
Comments (3)
Tämä on hyvä huomio. Sama sokea uutisointi koskee kaikkea valtamediaa numeroiden leikittelyssä. Tilastokeskus ilmoittaa vain 534 kuolleen vuonna 2020 ja luvut tarkentuu nyt joulukuussa.
THL:n "koronatilasto" on ajalta maaliskkuu 2020-28.7.2021. Miksi sitä ei nollattu 1.1.2021?
THL: "Tautiin LIITTYVIÄ kuolemia on ilmoitettu yhteensä 982.
Teho-osastoilla olevien potilaiden määrä on 7.
(Tehohoidon kapasiteetti = 500-1000 paikkaa)
Kuolleiden mediaani-ikä on 82 vuotta (siis vuoden yli keskimääräisen eliniän)
Valtaosalla (yli 95 %:lla) oli yksi tai useita pitkäaikaissairauksia."
Ilman pitkäaikaissairauksia koronaan eli kausi-influenssaan kuoli 1,5 vuodessa alle 50 (enimmäkseen hyvin vanhaa) ihmistä (5 %).
Ennen WHO:n 3/2020 antamaa määräystä pitkäaikaissairaudet merkittiin yleensä pääkuolinsyyksi.
Nyt kuolinsyyn ratkaisee kuukauden sisällä saatu epäluotettava PCR-testi.
Eikö median pitäisi myös kertoa haittavaikutuksista joita Fimea on kerännyt jo moninkertaisesti sen määrän joka lopetti sikapiikin antamisen. Eikä lähes 100 rokotteen jälkeisistä kuolemista ole ollut halaistua sanaa mediassa.
Meilläkö muka vapaa riippumatton media. Näennäisesti kyllä, mutta Kekkosen ajat tulee vahvasti kuka lie nykyään vetelee langoista.