Olli Tammilehto's writings

Jaa alla oleva somessa tai sähköpostilla:

Päivitetty Suomen aikaan 03.10.2024 klo 18:37

Nyt Suomessa on 09.10.2024 klo 03:39

Tämä sivusto sisältää tekstejäni vuosilta 1977-2024 – yhteensä yli 300. Tekstien joukossa on myös viisi kirjaa ja kaksi tutkimusraporttia.

Etsintä näiltä sivuilta:

Etsintävihjeitä Vaativa etsintä

Olli Tammilehdon uusin kirja:

Tuhokehitys poikki – Yhteiskunnan olomuodon muutos. Into 2017

Muita kirjoja:

Kylmä suihku – Ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos. Into 2014

Rahdin rikokset – Kansainvälisten tavarakuljetusten ekologiset ja yhteiskunnalliset seuraukset. Into 2009

Yhden taalan kysymys – Globalisaatio ja köyhyyskiista. Like 2003

Maailman tilan kootut selitykset. Like 1998

Venezuela öljyvallan kuristuksessa

Maailma on täynnä maita, joissa ihmisoikeuksien ja demokratian toteutumisessa on vakavia puutteita. Se ei kuitenkaan oikeuta ulkovaltojen puuttumista näiden maiden sisäisiin asioihin taloussaarrolla tai sotilaallisella interventiolla – ei Venezuelassa eikä muuallakaan. Ulkopuolinen interventio on tehokkain tapa lisätä ihmisoikeusloukkauksia ja heikentää demokratiaa.

Tammikuun 23. päivä Venezuelan parlamentin puhemies Juan Guaidó julisti itsensä maan presidentiksi. Vaaleilla valittu presidentti Nicolás Maduro ei ole kuitenkaan väistynyt, ja valtionhallinto ja armeija toimivat edelleen hänen käskyvallassaan. Guaidón asema perustuu siihen, että USA tukee häntä voimakkaasti ja neljäsosa maailman maista, Suomi mukaan luettuna, on tunnustanut hänet.

Pienen radikaalin oikeistopuolueen kansanedustaja oli tätä ennen ollut tuntematon valtaosalle venezuelalaisistakin¹. Se, että Guaidósta oli tullut tammikuussa parlamentin puhemies, ei johtunut hänen suosiostaan, vaan siitä, että oppositiopuolueet olivat sopineet viran kierrätyksestä. Parlamentti ei ollut tehnyt päätöstä vaaleilla valitun presidentin syrjäyttämisestä tällä tavoin. Guaidón ilmoitus tuli yllätyksenä muille oppositiopuolueille ja jopa useimmille hänen puoluetovereistaan.²

Yhdysvaltain hallituspiireissä Guaidó sen sijaan tunnettiin hyvin: USA on kouluttanut häntä opiskelija-ajoista lähtien hallituksen vaihdostoimintaan³. Julistautuminen presidentiksi tapahtui nimenomaan Yhdysvaltain kehotuksesta. Guaidón näkemystä, jonka mukaan USA:n puuttuminen Venezuelan asioihin on vain hyväksi, ei ole maassa juurikaan kannatettu. Tammikuussa julkaistun mielipidetiedustelun mukaan 78 % venezuelalaisista vastustaa kaikkea ulkovaltojen puuttumista maan asioihin⁴.

Vapaa laintulkinta

Guaidó itsevaltaista valintaa presidentiksi on puolustettu Venezuelan perustuslain pykälällä 233. Sen mukaan presidentin ollessa pysyvästi estynyt hoitamasta virkaansa hänen tehtävänsä siirtyvät uusien vaalien tuloksia odotellessa väliaikaisesti varapresidentille. Maduro ei kuitenkaan ole estynyt hoitamasta tehtäviään, eikä Guaidó ole varapresidentti. Kyseisessä pykälässä kyllä puhutaan myös parlamentin puhemiehestä. Tälle presidentin tehtävät siirtyvät kuitenkin vain silloin, kun vastavalittu presidentti tulee esteelliseksi, ennen kuin hän on varsinaisesti astunut virkaansa. Maduro oli kuitenkin virassa Guaidón julistautumisen hetkellä. Sitä paitsi perustuslain mukaan uudet presidentinvaalit on pidettävä 30 päivän kuluessa todetusta esteellisyydestä.⁵ Ainakaan näin nopeasti vaaleja ei ole järjestetty.

Ulkoministeri Soini ja monet muut ovat perustelleet itse itsensä valinneen Guaidón tukemista tai tunnustamista sillä, että vaalit, joissa Nicolás Maduro valittiin viime toukokuussa toisen kerran presidentiksi, eivät olleet ”vapaat ja demokraattiset”. On totta, että vaaleja varjostivat jotkut epädemokraattiset menettelytavat. Yksi oppositiopoliitikko, Henrique Capriles, ei voinut asettua ehdolle poliittisesti motivoitujen korruptiosyytteiden takia⁶. Suurin osa oppositiopuolueista ei osallistunut vaaleihin. Tämä ei kuitenkaan johtunut siitä, että niitä olisi estetty. Puolueet itse boikotoivat vaaleja USA:n kehotuksesta ilmeisesti siksi, etteivät pystyneet sopimaan yhteisestä ehdokkaasta. Paikalla olleet ulkomaiset vaalitarkkailijat, joiden joukossa oli muun muassa Espanjan entinen pääministeri José Luis Rodríguez Zapatero, pitivät vaaleja rehellisinä ja normaaleina⁷. Maduroa äänesti 6,2 miljoonaa ihmistä eli 31 % äänioikeutetuista, mikä on suurin piirtein sama prosenttiosuus, kuin millä USA:n presidentit on keskimäärin valittu⁸. Olennaista on myös muistaa, että Yhdysvallat ja sen kumppanit ovat tiiviissä yhteistyössä hallitusten kanssa, joiden vaaleihin perustuva oikeutus on vähäisempi kuin Venezuelassa tai jopa sellaisten, jotka eivät järjestä vaaleja lainkaan kuten Saudi-Arabia. Näin ollen tässä ei ole kysymys demokratiasta varsinkaan, kun Guaidón nimitysprosessin epädemokraattisuus on vailla vertaa.

Köyhyyden syyt

Toinen perustelu Maduron syrjäyttämiselle on väite, jonka mukaan hän ja hänen edeltäjänsä ja puoluetoverinsa Hugo Chávez ovat ”syösseet maan köyhyyteen”. Kuitenkin ennen Chávezin tuloa presidentiksi CIA:nkin mukaan puolet venezuelalaisista kärsi köyhyydestä. Vuosina 1999-2011 Chávezin ollessa presidenttinä köyhyys väheni saman yhdysvaltalaislähteen mukaan 27 %:iin.⁹

Maduron kaudella köyhyys on taas lisääntynyt. Köyhyyteen ja talouskriisiin ovat epäilemättä vaikuttaneet hallituksen virheet, joista suurin lienee epäonnistuminen talouden monipuolistamisessa. Kuitenkin jos tällaiset virheet olisivat pätevä syy puuttua toisten maiden sisäisiin asioihin, interventioita pitäisi tehdä vähän päästä. Venezuelan tapauksessa syrjäyttämisen köyhdyttämisen perusteella tekee vielä omituisemmaksi se, että Maduron vallasta suistamiseen pyrkivät maat ovat itse sanktioillaan olleet aiheuttamassa köyhtymistä. Maduroa vastustavan venezuelalaisen taloustieteilijä Francisco Rodriguezin esittämistä luvuista voidaan laskea, että pelkästään vuoden 2017 elokuun ja vuoden 2018 elokuun välisenä aikana Venezuela menetti sanktioiden takia 6 miljardia dollaria¹⁰. Yhdysvaltain hallitus arvioi, että uudet sanktiot estävät Maduron hallitusta käyttämästä ulkomailla olevia varojaan, joiden arvo on 7 miljardia dollaria, ja aiheuttavan vuoden kuluessa 11 miljardin dollarin vientitulojen menetyksen¹¹. Nämä ovat valtava summia, kun niitä verrataan esimerkiksi Venezuelan tavaran tuontiin vuonna 2018, jonka arvo oli 11 miljardia. Näitä USA:n aiheuttamia menetystä on syytä verrata myös maan Venezuelalle tyrkyttämään 20 miljoonaa dollarin arvoiseen ”apuun”¹².

Yhdysvaltalainen ihmisoikeusjuristi ja Geneven diplomaattiyliopiston professori Alfred de Zayas vieraili Venezuelassa vuoden 2017 lopulla YK:n ”demokraattista ja tasa-arvoista kansainvälistä järjestystä edistävän riippumattoman asiantuntijan” ominaisuudessa. Hän raportoi elokuussa YK:n yleiskokoukselle selvitysmatkansa tuloksista¹³. Hän vertaa USA:n, Kanadan ja EU:n toimeenpanemia taloussanktioita keskiajan sodissa harrastettuihin kaupunkien saartoihin ja kutsuu niitä talouden tukehduttamiseksi. Sanktiot ovat ”suoraan ja välillisesti pahentaneet lääkepulaa...Siinä määrin kuin sanktiot ovat johtaneet viiveisiin toimituksissa ja täten aiheuttaneet monia kuolemia, sanktiot ovat ristiriidassa niitä määränneiden maiden ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa.” Raportin mukaan Kansainvälisen rikostuomioistuimen ja YK:n kansainvälisen tuomioistuimen olisi tutkittava asiaa.

Myös YK:n ihmisoikeuksien erityisraportoija Idriss Jazairy totesi tammikuun lopussa, että Venezuelalle määrätyt sanktiot loukkaavat viattomien ihmisten ihmisoikeuksia ja niiden käyttäminen hallituksen kaatamiseen on ”kaikkien kansainvälisten normien vastaista”¹⁴. Ihmisoikeusneuvosto on virallisesti tuominnut sanktiot¹⁵.

De Zayasin selvitysmatkan jälkeen määrätyt uudet sanktiot ovat pahentaneet tilannetta. USA ulkoministeriössäkin myönnetään, että sanktioiden tarkoituksena on vahingoittaa taloutta¹⁶, mitä ei tietenkään voi tehdä vahingoittamatta ihmisiä. Jos meneillään olevan vallankaappausyrityksen syy todella olisi Maduron huono talouden hoito, olisi varmaan järkevää ensin poistaa sanktiot ja katsoa, miten Venezuela silloin pärjää.

Sosialismia vai kapitalismia

Maduron ja Chávezin synniksi luetaan yleisesti myös se, että he ovat muuttaneet maan sosialistiseksi tai jopa kommunistiseksi, mikä monien mielestä väistämättä johtaa katastrofiin. Kuten Euroopan maissa Venezuelassakin on tehty monia köyhien asemaa parantavia uudistuksia, mutta maa on edelleen kapitalistinen: yli 60 % taloudesta on yksityisissä käsissä, ja valtion osuus bruttokansantuotteesta on alempi kuin useimmissa Länsi-Euroopan maissa¹⁷.

Yksityiseen sektoriin kuuluvat mm. valtaosa mediasta ja ruoan jakelusta. Yhtiöiden omistajat ja ylimmät toimihenkilöt ovat usein hallituksen intohimoisia vastustajia. He ovat käyttäneet valtaansa talouden sabotoimiseen, mistä de Zayas raportissaan huomauttaa. Esimerkiksi Guaidón Voluntad Popular -puolueen perustaja ja yksi puolueen johtajista on Yhdysvaltain hallitsevia piirejä lähellä oleva Leopoldo Lopez, joka on maan suurimman elintarvikealan yhtiön Empresas Polarin hallituksen puheenjohtaja. Tämä monialayritys hallitsee Venezuelassa leipäjauhon tuotantoa ja jakelua. Jauhosta onkin maassa usein eniten pulaa.¹⁸

Ruokapula yhdistetään usein öljyn hinnan laskuun. Pulaa elintarvikkeista on kuitenkin ollut myös öljyn ollessa kallista. Ennemmin kuin öljynhintaan ruoan saatavuuden huonontuminen on liittynyt poliittisesti jännittyneisiin ajanjaksoihin kuten vaaleihin.¹⁹ Kauppojen hyllyt ovat olleet tyhjiä myös siksi, että suuria määriä valtion hintatuesta nauttivia elintarvikkeita on salakuljetettu hyvällä voitolla Kolumbiaan, missä hallitus on laillistanut salakuljetustavaran myynnin. Voittojen lisäämiseksi ja poliittisista syistä naapurimaassa on pitkään harrastettu Venezuelan rahan arvoa syövää valuuttakeinottelua.²⁰

Maduro ja hänen hallintonsa eivät ole tahrattomia. Kuten valitettavasti niin monessa maassa korruptio on suuri ongelma²¹. Monet Chávezia kannattaneet intellektuellitkin syyttävät Maduroa vallan väärinkäytöstä ja epädemokraattista menettelytavoista. Syytökset koskevat etenkin vuotta 2017, jolloin Maduro hävittyään parlamenttivaalit ja opposition ryhdyttyä käyttämään parlamenttia istuvan presidentin kaatamiseen järjesti perustuslakia säätävän kokouksen vaalit. Vaikka maan perustuslaki sallii tällaisen menettelytavan, kokouksen koolle kutsumista on pidetty parlamentin sivuuttamisena²².

Toisaalta parlamenttia hallitseva oppositio on toistuvasti syyllistynyt täysin epädemokraattiseen toimintaan. Useat näkyvät oppositiopoliitikot – muun muassa Guaidón läheinen yhteistyökumppani Leopold Lopez ja mainittu Henrique Capriles – ovat osallistuneet väkivaltaisiin vallankaappausyrityksiin.²³ Joka tapauksessa se, että oppositio saa harjoittaa laajaa ja näkyvää ulkovaltoihin turvautuvaa ja hallituksen kaatamiseen pyrkivää toimintaa ja että järjestetään normaaleja vaaleja, joihin oppositio voi osallistua, osoittaa, että Maduro ei ole diktaattori, miksi länsimedia usein häntä kutsuu.

Venezuelassa on sekä hallinnon sisällä että yhteiskunnallisten liikkeiden tasolla käynnissä prosesseja, jotka saattavat vähentää korruptiota ja hajauttaa valtaa²⁴. Tällaisia kehityskulkuja auttaa suhteellisen laaja sananvapaus: vaikka suurin osa valtamediaa vaatii hallituksen syrjäyttämistä, se saa toimia ilman sensuuria²⁵. Ulkopuolinen puuttuminen maan asioihin sen sijaan on omiaan tukahduttamaan näitä prosesseja ja johtaa hallituksen pyrkimyksiin tiukentaa otettaan yhteiskunnasta.

Suomen ratkaisuun tukea Guaidóta vaikutti aivan ilmeisesti se, että Saksa, Ranska ja joukko muita EU-maita tunnustivat hänet. Kuitenkin kolme neljäsosaa maailman maista pitää Maduroa edelleen presidenttinä. Tähän suureen enemmistöön kuuluvat lähes kaikki Aasian ja Afrikan maat mutta myös monia Euroopan ja Latinalaisen Amerikan maita, esimerkiksi Norja, Sveitsi, Kreikka, Italia, Vatikaani, Meksiko, Uruguay ja Bolivia²⁶. Olisiko Suomen ollut vaikea olla tässä seurassa? Vatikaani, Meksiko, Uruguay ja muutamat muut näistä maista ovat pyrkineet järjestämään neuvotteluja ja sovittelua Venezuelan kiistelevien osapuolten kesken.

Öljyvalta

Mitkä ovat sitten todelliset syyt USA:n ja joidenkin muiden suurten maiden haluun organisoida vallankaappausta tai tukea sitä? Olennaista on muistaa, että Venezuelalla on maailman suurimmat öljyvarat, ja sillä on myös huomattavat öljyhiekka-, maakaasu-, hiili-, kupari-, rauta-, nikkeli-, sinkki-, titaani-, kulta-, bauksiitti-, coltan-, uraani- ja timanttivarannot²⁷. Öljy on ollut 1900-luvun alkupuolelta lähtien tärkein strateginen resurssi, jonka hallinnasta on sodittu. Öljyyn kietoutuu myös läheisesti USA:n asema supervaltana.

Kun USA:n oli pakko luopua kultakannasta vuonna 1971, dollarin asema yleisimpänä varantovaluuttana oli uhattuna. Saudi-Arabian kanssa tuolloin tehtyjen sopimusten avulla Yhdysvallat sai öljykaupan tapahtumaan dollaripohjaisena. Näin dollari pysyi keskeisenä maailmanvaluuttana. Koska muut maat tarvitsevat dollareita öljyn ostamiseen ja muuhun keskinäiseen kaupankäyntiin, USA on pystynyt saamaan tavaroita ja palveluja maailmalta pelkästään laskemalla liikkeelle dollareita eli oikeastaan velaksi, jota ei ole koskaan tarkoitus maksaa pois.²⁸

Venezuela on uhmannut Yhdysvaltojen öljyvaltaa kahdessa suhteessa: Toisaalta se ei ole antanut länsimaisten öljy-yhtiöiden vapaasti toimia maassa ja kasvattaa voittojaan, vaan on halunnut öljyrahoista huomattavan osan jäävän maahan ja käyttänyt niitä jopa köyhien aseman parantamiseen. Toisaalta Venezuela on alkanut ottaa euroja, juaneja ja kultaa maksuksi öljystään. Se on myös laskenut liikkeelle kansainväliseen kauppaan tarkoitetun kryptovaluutan nimeltään petro, jonka takeena ovat maan luonnonvarat.²⁹

Vaikka Venezuela ei ole sosialistinen, sen kapitalismi ei selvästikään edusta vallitsevaa uusliberalismia, jossa valtio keskittyy yksityisten yhtiöiden eduista huolehtimiseen. Myös tämä pieni poikkeama oikeasta opista kiusaa dogmia vartioivien maiden vallanpitäjiä varsinkin, kun Chávezin aikana kerettiläisyys levisi moniin muihin Latinalaisen Amerikan maihin.

Yhdysvallat on avoimesti ilmaissut halunsa saada Venezuelan öljykentät jälleen yhtiöidensä hallintaan. Presidentti Trumpin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton totesi tammikuun lopulla Fox-TV:n haastattelussa: ”Yhdysvaltain taloutta parantaisi huomattavasti, jos USA:n öljy-yhtiöt voisivat toden teolla investoida ja tuottaa öljyä Venezuelassa.”³⁰

Sodan uhka

Guaidó ja Yhdysvaltain hallitus ovat yrittäneet saada Venezuelan armeijan kääntymään Maduroa vastaan. Tämä ei kuitenkaan näytä onnistuvan. Niinpä presidentin vaihdokseen ennen uusia vaaleja tarvittaisiin ulkomaisia sotavoimia. Guaidó ja Trump eivät ole sulkeneet pois USA:n aseellista puuttumista Venezuelan asioihin³¹. On merkkejä siitä, että CIA olisi tammikuun alusta lähtien lennättänyt aseita Venezuelaan ja Kolumbiaan³². Interventio ei olisi Yhdysvalloille mitään poikkeuksellista, sillä toisen maailmansodan jälkeen maan asevoimat tai CIA on puuttunut enemmän tai vähemmän väkivaltaisesti toisten valtioiden asioihin 67 kertaa³³.

Yritykset syrjäyttää nykyinen hallitus väkivalloin voivat johtaa veriseen sotaan. Vaikka oppositiota kannattavat miljoonat venezuelalaiset, myös Madurolla on miljoonapäinen kannattajapohja. Sekä Guaidón että Maduron kannattajien mielenosoitukset ovat olleet suuria. Toisaalta suuri osa nykyisen hallinnon arvostelijoista ei kannata sotilaallista interventiota. Näin ollen Maduron kannatus todennäköisesti kasvaisi, jos USA ja sen liittolaiset pommittaisivat Venezuelaa tai hyökkäisivät muulla tavalla maahan.

Hallitusohjelman mukaan ”Suomi edistää keskinäisriippuvuuksien maailmassa kansainvälistä vakautta, rauhaa, demokratiaa, ihmisoikeuksia, oikeusvaltioperiaatetta ja tasa-arvoa”. Miten Guaidón tukeminen on sopusoinnussa näiden periaatteiden kanssa? Vallankaappausyritykseen osallistumista tuskin voidaan pitää demokratian ja oikeusvaltioperiaatteiden edistämisenä. Ainakaan se ei edistä rauhaa, sillä se polarisoi Venezuelan yhteiskuntaa entisestään ja voi johtaa sotaan. Sitä paitsi Guaidón tunnustaminen on ilmeisesti kansainvälisten normien kieltämää puuttumista toisen maiden asioihin. Saksan liittopäivien tieteellisen palvelun mukaan tunnustaminen on todennäköisesti kansainvälistä oikeuden vastainen³⁴.

Käytännössä Guaidó tunnustamisella ja tukemisella edistetään suurten öljy-yhtiöiden ja muiden nykyiseen öljyntuotantojärjestelmään valtansa perustavien tahojen etuja. Juuri tämä öljyvalta on ollut tärkein este ilmastokatastrofin torjunnalle³⁵. Miten osallistuminen näiden etujen ajamiseen on sopusoinnussa Suomen ilmastopolitiikan kanssa?

Lähteitä

04.04.19