Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Voiman nettilehdessä 17.1.2019 (kirjoitettu 2018). Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
WTC-tornien viralliset ja vaihtoehtoiset mysteerit
WTC-tornien sortuminen on tuottanut 17 vuodessa joukon teorioita. Virallinen versio ei vakuuta kaikkia. Syksyllä 2018 insinööri David Llewelyn esitteli Helsingissä tornien sortumisesta teoriaa, joka poikkeaa merkittävästi yleisestä linjasta. Lwelyn on Institution of Mechanical Engineers (IMechE) -insinöörijärjestön Pohjoismaiden osaston puheenjohtaja.
Syyskuun 11. päivänä vuonna 2001 New Yorkissa sattui yllättävä ja kauaskantoinen tapahtumasarja: Kello 8:46 lentokone törmäsi 110-kerroksiseen WTC-1-pilvenpiirtäjään. Vähän myöhemmin, kello 9:03, toinen lentokone osui puolestaan torni numero kahteen, se romahti kello 9:59. Tästä noin puolen tunnin kuluttua myös WTC-1 sortui. Myöhään iltapäivällä kello 17:21 kolmas pilvenpiirtäjä 47-kerroksinen WTC‑7 romahti. Tähän torniin ei törmännyt yksikään lentokone.
Kohta tämän kohtalokkaan päivän jälkeen, USA:n viranomaiset esittivät oman selityksensä tapahtumista. Tästä muodostui vallitseva käsitys, jota oppikirjat, wikipediat ja valtamediat toistavat. Sen mukaan WTC-1 ja -2 sortuivat terroristien kaappaamien lentokoneiden ja törmäysten synnyttämien tulipalojen seurauksena. WTC‑7:n vakuutetaan romahtaneen paikallisen toimistopalon tuloksena.
Nämä tapahtumakuvaukset ja selitykset eivät kuitenkaan tyydyttäneet kaikkia. Syntyi totuusliike, jonka jäsenten mukaan vallitseva teoria ei voinut luonnontieteellisten tosiasioiden ja näytön perusteella pitää paikkaansa. Liikkeen järjestöjä ovat muun muassa ”Luonnontieteilijät syyskuun 11. päivää koskevan totuuden puolesta”. Vastaavat ryhmät on olemassa tutkijoille, poliiseille, lentäjille, upseereille, palomiehille, juristeille, poliittisille johtajille ja uskonnollisille johtajille.
Viime aikoina aktiivisin ammatin pohjalla syntyneistä totuusjärjestöistä on ollut ”Arkkitehdit ja insinöörit 11.9. koskevan totuuden puolesta” (Architects and Engineers for 9/11 Truth). Järjestö epäilee virallista tarinaa ja vaatii uutta riippumatonta tutkimusta syyskuun 11. päivän tapahtumista. Organisaation vetoomuksen on allekirjoittanut yli 3000 arkkitehtia ja insinööriä.
Järjestön edustaja
David Llewelyn vieraili syyskuussa Suomessa kertomassa
näkemyksistään. Llewelyn on Lontoossa päämajaansa pitävän
arvovaltaisen Institution of Mechanical Engineers (IMechE)
-insinöörijärjestön Pohjoismaiden osaston puheenjohtaja.
Mutta mikä saa 45-vuotisen menestyksellisen insinööriuran tehneen Llewelynin ja lukuisat muut rakennustekniikan ja muiden alojen asiantuntijat kyseenalaistamaan useimpien meistä itsestään selvänä pitämän käsityksen terrorihyökkäyksestä? Tämä on yksi sortuneiden WTC-tornien suurimmista mysteereistä. Asian selvittämiseksi kannattanee kuitenkin kuulla, miten toisinajattelevat arkkitehdit ja insinöörit perustelevat kantaansa:
Rakennukset luhistuivat 7-11 sekunnissa lähes vapaan pudotuksen kiihtyvyydellä. Näin ollen alemmat kerrokset eivät lainkaan jarruttaneet ylempien kerrosten alastuloa1. Tämän myöntää jopa asiaa tutkinut liitovaltion viranomainen NIST (National Institute of Standards and Technology)2. Sortuminen eteni samalla tavoin kuin purettaessa korkeita rakennuksia hallitulla räjäyttämisellä, jolloin kerrosten tukirakenteet katkaistaan sarjalla ajastettuja panoksia.
Insinöörejä ja arkkitehtejä ihmetyttää myös se, kuinka rakennusten betoni hajosi pölyksi, ja teräspalkit pilkkoutuivat korkeintaan kolme kerroksen korkeutta vastaaviksi palasiksi. Tällaiseen tuhoon tarvittiin paljon enemmän energiaa kuin mitä tulipalot ja rakennusten kerrosten putoaminen saattoivat synnyttää3.
Sitten on paikalla olleiden virallisten teorian kanssa ristiriidassa olevat todistajalausunnot. Ainakin 150 paikalla ollutta ihmistä on kertonut nähneensä ja kuulleensa räjähdyksiä. Heidän joukossaan oli toimittajia ja poliiseja, mutta enemmistö oli palomiehiä. Monet silminnäkijöistä kertoivat sarjassa etenevistä räjähdyksistä ja ajattelivat heti, että nimenomaan räjähdykset ovat romahduttamassa rakennuksia.4
Noin seitsemän minuuttia ennen WTC-2:n sortumista alkoi rakennuksen 60. kerroksesta vuotaa alas myös sulaa metallia. Asiasta kertovat useat paikalla olijat, ja se näkyy paikalla kuvatuissa videoissa. Monet silminnäkijät kertovat myös, että sulaa terästä oli kaikkien kolmen pilvenpiirtäjän raunioissa. Tämän vahvistavat myös valokuvat. Useita päivä sortumisen jälkeen lentokoneesta ja satelliitista otettiin infrapunakuvia, jotka kertovat raunioiden hyvin korkeista lämpötiloista. Rakenneteräs alkaa sulaa noin 1480 asteessa. Koska NIST:inkin mukaan tulipalo saavutti korkeintaan 1100 asteen lämpötilan, palo ei voi selittää sulan teräksen esiintymistä. Sen sijaan teräspalkkien katkaisemiseen yleisesti käytetyt termiittipanokset voivat, sillä termiittireaktiossa saavutetaan noin 2500 asteen lämpötila.5
Yhdysvaltain liittovaltion geologisen tutkimuskeskuksen raportin (USGS) ja muiden tutkimusten mukaan WTC-rakennusten sortumisen tuottamassa pölyssä oli pienen pieniä rautapalloja6. Ne ovat voineet syntyä vain siten, että sulaa rautaa on suihkunnut ilmaan, jossa rautapisarat ovat jähmettyneet palloiksi7.
Tutkijat ovat löytäneet WTC-pölystä myös suuria lämpötiloja palaessaan tai räjähtäessään tuottavaa ainetta, termiittiä, ja vieläpä supertermiittiä eli nanotermiittiä8. Tämä aine on tuotettu nanoteknologialla, ja siinä kemiallinen reaktio etenee paljon suuremmalla nopeudella kuin tavallisessa termiitissä. Nanotermiittiä on vaikea valmistaa, mutta armeijat ovat kehittäneet siihen perustuvia pommeja ja muita aseita.
Koska USA:n hallituksen virallinen kanta oli, että WTC-tornit sortuivat lentokoneiden törmäysten ja tulipalojen vaikutuksesta, liittovaltion tutkimusorganisaation NIST:in oli yritettävä kehittää teoria ja rakentaa malleja, jotka vastaisivat tätä kantaa. Kuitenkaan NIST ei ole pystynyt vuosikausien ponnisteluista huolimatta kehittämää malleja, jotka selittäisivät tornien totaalisen tuhoutumisen havaitulla tavalla ilman räjähdysaineita. Esimerkiksi NISTin mallissa WTC-7 sortuu aivan eri tavalla kuin mitä paikalla kuvatuissa videoissa voidaan nähdä.9 NISTin teoriat jättävät huomiotta suurimman osan pilvenpiirtäjien sortumiseen liittyvistä havainnoista ja ilmiöistä. Ne ovat siksi jo lähtökohtaisesti epätieteellisiä10.
Kun näitä perusteluja lukee, nousee esiin uusia WTC-torneihin liittyviä mysteerejä. Miten silminnäkijät ovat luulleet kuulevansa räjähdyksiä ja näkevänsä sulaa metallia, joita ei ole ollut? Miten viranomaistenkin myöntämä vapaan putoamisen nopeus on selitettävissä, kun sortumiset aiheuttivat muutamissa kerroksissa olleet tulipalot? Mistä geologisen tutkimuskeskuksen löytämät rautapallot ovat ilmaantuneet? Miten Valtion teknillistä tutkimuskeskusta vastaava USA:n elin ei ole onnistunut paljosta rahasta ja ajasta huolimatta esittämään parempaa mallia tulipalojen aiheuttamalle sortumiselle?
Niille, jotka vakuuttuvat arkkitehtien ja insinöörien perusteluista, ja hylkäävät virallisen teorian, on edessään joukko uusia mysteerejä: Miksi median faktojen tarkastus ontuu WTC-tornien kohdalla? Jos torneihin oli asennettu räjähdyspanokset, niin kuka tämän teki?
Tekniikan asiantuntijoiden mukaan hallittu räjäytyspurkaminen vaatii vain harvojen yhtiöiden hallitsemaa erityistietämystä, yksityiskohtaista suunnittelua ja pitkäaikaista työskentelyä purkukohteessa. Tekijöillä on siis täytynyt olla mahdollisuus päästä huomiota herättämättä rakennuksiin ja sijoittaa räjähteet niihin kenenkään häiritsemättä. Näistä syistä eivät muslimiterroristit kaiken todennäköisyyden mukaan ole syyllisiä.
Räjähdyspanosten asettamisen mysteerin selvittämistä saattaa auttaa tieto siitä, että WTC-tornit evakuoitiin useita kertoja sortumisia edeltäneinä viikkoina. Edellisenä viikonloppuna 8.-9. syyskuuta WTC-2:ssa oli 36:n tunnin sähkökatko 50. kerroksesta ylöspäin. Tällöin kulunvalvonta ei toiminut, ja paljon monenlaisia korjaustyöntekijöitä kaapelikeloineen kulki sisään ja ulos.11
Securacom-yhtiö vastasi vuodesta 1996 alkaen WTC-tornien sähköisistä turvajärjestelmistä. Yhtiön johtokunnassa istui vuoteen 2000 saakka Marvin Bush, presidentti Bushin veli. Securacomin toimitusjohtaja taas oli Wirt Walker III, presidentti Bushin serkku.12
1David Ray Griffin ja Elizabeth Woodworth: 9/11 Unmasked: An international review panel investigation (Northampton, Massachusetts: Olive Branch Press, 2018), 33.
2National Construction Safety Team for the Federal Building and Fire Safety: Final Report on the Collapse of the World Trade Center Towers, Investigation of the World Trade Center Disaster (Gaithersburg, Maryland: NIST, 2005), 146, https://nvlpubs.nist.gov/nistpubs/Legacy/NCSTAR/ncstar1.pdf.
3Ted Walter: Beyond Misinformation – What Science Says About the Destruction of World Trade Center Buildings 1, 2, and 7 (Berkeley: Architects & Engineers for 9/11 Truth, 2015), https://salsa3.salsalabs.com/o/50694/donate_page/beyond-misinformation.
4”Oral Histories From Sept. 11 Compiled by the New York Fire Department”, The New York Times, 12.8.2005, https://archive.nytimes.com/www.nytimes.com/packages/html/nyregion/20050812_WTC_GRAPHIC/met_WTC_histories_full_01.html; Graeme MacQueen: ”Eyewitness Evidence of Explosions in the Twin Towers”, teoksessa The 9/11 Toronto Report: International Hearings on the Events of September 11, toim. James Gourley (Dallas: International Center for 9/11 Studies, 2012), 173–96, https://themindrenewed.com/in-the-media/713-news156#n4.
5”High-Temperature Thermitic Reactions”, Architects and Engineers for 9/11 Truth, viitattu 11.10.2018, https://www.ae911truth.org/evidence/high-temperature-thermitic-reactions; ”High Temperatures, Persistent Heat & ’Molten Steel’ at WTC Site Contradict Official Story”, Architects and Engineers for 9/11 Truth, viitattu 11.10.2018, http://www1.ae911truth.org/faqs/347-high-temperatures-persistent-heat-a-molten-steel-at-wtc-site-challenge-official-story.html; USGS Spectroscopy Lab: ”Images of the World Trade Center Site Show Thermal Hot Spots on September 16 and 23, 2001”, teoksessa Environmental Studies of the World Trade Center area after the September 11, 2001 attack, 2001, https://pubs.usgs.gov/of/2001/ofr-01-0429/thermal.r09.html.
6Heather A. Lowers ja Gregory P. Meeker: ”Particle Atlas of World Trade Center Dust”, On-line Report (U.S. Geological Survey, 2005), https://pubs.usgs.gov/of/2005/1165/508OF05-1165.html.
7Steven Jones ym.: ”Extremely High Temperatures During the World Trade Center Destruction”, Journal of 9/11 Studies, 1.2008, http://www.journalof911studies.com/extremely-high-temperatures-during-the-world-trade-center-destruction/.
8Niels H. Harrit ym.: ”Active Thermitic Material Discovered in Dust from the 9/11 World Trade Center Catastrophe”, The Open Chemical Physics Journal 2, nro 1 (3.4.2009), https://benthamopen.com/ABSTRACT/TOCPJ-2-7.
9National Construction Safety Team for the Federal Building and Fire Safety, Final Report on the Collapse of the World Trade Center Towers; Walter, Beyond Misinformation – What Science Says About the Destruction of World Trade Center Buildings 1, 2, and 7; Steven Jones ym.: ”15 Years Later: On the Physics of High-Rise Building Collapses”, Europhysics News 47, nro 4 (1.7.2016): 21–26, doi:10.1051/epn/2016402.
10David Ray Griffin: The Mysterious Collapse of World Trade Center 7: Why the Final Official Report About 9/11 Is Unscientific AND False (Moreton-in-Marsh: Arris Books, 2010).
11David Ray Griffin: The New Pearl Harbor - Disturbing Questions about the Bush Administration and 9/11 (Olive Branch Press, Northampton, Massachusetts, 2004), 181; Hannu Yli-Karjanmaa: Valtiot ja terrorismi – Katsaus propagandan luomien kulissien taakse (Helsinki: Multikustannus, 2008), 355, http://11syyskuu.net/valtiot%20ja%20terrorismi%202013.pdf.
12Griffin, The Mysterious Collapse of World Trade Center 7, 9; Margie Burns: ”Family Business at the Watergate”, Washington Spectator, 15.2.2005, https://washingtonspectator.org/family-business-at-the-watergate/ .
Kirjallisuusluettelo
Burns, Margie: ”Family Business at the Watergate”. Washington Spectator, 15.2.2005. https://washingtonspectator.org/family-business-at-the-watergate/.
Griffin, David Ray: The Mysterious Collapse of World Trade Center 7: Why the Final Official Report About 9/11 Is Unscientific AND False. Moreton-in-Marsh: Arris Books, 2010.
———: The New Pearl Harbor - Disturbing Questions about the Bush Administration and 9/11. Olive Branch Press, Northampton, Massachusetts, 2004.
Griffin, David Ray, ja Elizabeth Woodworth: 9/11 Unmasked: An international review panel investigation. Northampton, Massachusetts: Olive Branch Press, 2018.
Harrit, Niels H., Jeffrey Farrer, Steven E. Jones, Kevin R. Ryan, Frank M. Legge, Daniel Farnsworth, Gregg Roberts, James R. Gourley, ja Bradley R. Larsen3: ”Active Thermitic Material Discovered in Dust from the 9/11 World Trade Center Catastrophe”. The Open Chemical Physics Journal 2, nro 1 (3.4.2009). https://benthamopen.com/ABSTRACT/TOCPJ-2-7.
”High Temperatures, Persistent Heat & ’Molten Steel’ at WTC Site Contradict Official Story”. Architects and Engineers for 9/11 Truth. Viitattu 11.10.2018. http://www1.ae911truth.org/faqs/347-high-temperatures-persistent-heat-a-molten-steel-at-wtc-site-challenge-official-story.html.
”High-Temperature Thermitic Reactions”. Architects and Engineers for 9/11 Truth. Viitattu 11.10.2018. https://www.ae911truth.org/evidence/high-temperature-thermitic-reactions.
Jones, Steven, Jeffrey Farrer, Gregory S. Jenkins, Frank Legge, James Gourley, Kevin Ryan, Daniel Farnsworth, ja Crockett Grabbe: ”Extremely High Temperatures During the World Trade Center Destruction”. Journal of 9/11 Studies, 1.2008. http://www.journalof911studies.com/extremely-high-temperatures-during-the-world-trade-center-destruction/.
Jones, Steven, Robert Korol, Anthony Szamboti, ja Ted Walter: ”15 Years Later: On the Physics of High-Rise Building Collapses”. Europhysics News 47, nro 4 (1.7.2016): 21–26. doi:10.1051/epn/2016402.
Lowers, Heather A., ja Gregory P. Meeker: ”Particle Atlas of World Trade Center Dust”. On-line Report. U.S. Geological Survey, 2005. https://pubs.usgs.gov/of/2005/1165/508OF05-1165.html.
MacQueen, Graeme: ”Eyewitness Evidence of Explosions in the Twin Towers”. Teoksessa The 9/11 Toronto Report: International Hearings on the Events of September 11, toimittanut James Gourley, 173–96. Dallas: International Center for 9/11 Studies, 2012. https://themindrenewed.com/in-the-media/713-news156#n4 .
National Construction Safety Team for the Federal Building and Fire Safety: Final Report on the Collapse of the World Trade Center Towers. Investigation of the World Trade Center Disaster. Gaithersburg, Maryland: NIST, 2005. https://nvlpubs.nist.gov/nistpubs/Legacy/NCSTAR/ncstar1.pdf.
”Oral Histories From Sept. 11 Compiled by the New York Fire Department”. The New York Times, 12.8.2005. https://archive.nytimes.com/www.nytimes.com/packages/html/nyregion/20050812_WTC_GRAPHIC/met_WTC_histories_full_01.html.
USGS Spectroscopy Lab: ”Images of the World Trade Center Site Show Thermal Hot Spots on September 16 and 23, 2001”. Teoksessa Environmental Studies of the World Trade Center area after the September 11, 2001 attack, 2001. https://pubs.usgs.gov/of/2001/ofr-01-0429/thermal.r09.html.
Walter, Ted: Beyond Misinformation – What Science Says About the Destruction of World Trade Center Buildings 1, 2, and 7. Berkeley: Architects & Engineers for 9/11 Truth, 2015. https://salsa3.salsalabs.com/o/50694/donate_page/beyond-misinformation.
Yli-Karjanmaa, Hannu: Valtiot ja terrorismi – Katsaus propagandan luomien kulissien taakse. Helsinki: Multikustannus, 2008. http://11syyskuu.net/valtiot%20ja%20terrorismi%202013.pdf.
18.01.19
Lisää kommentti
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Takaisin tekijän (Olli Tammilehto) kotisivun alkuun (http://www.tammilehto.info)
Comments