| Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Koijärven tulevaisuus -lehdessä heinäkuussa 1979 (kirjoitettu 1979). Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Ympäristöliike kasvaa (historiaa 1970-luvulta)
Ympäristönsuojeluliikkeestä on lähes kaikissa teollistuneissa markkinatalousmaissa tullut merkittävä yhteiskunnallinen voima. Sen vaikutus näkyy niin hallituskabinettien vihreällä veralla kuin tavallisten kansalaisten ruokapöydillä.
Vielä kymmenen vuotta sitten liike oli varsin heikko ja sen tietoisuus ympäristöongelmien. todellisesta luonteesta alhaisella tasolla. Ydinvoimaloita saatettiin pitää tervetulleena ilmansaastumisongelmien ratkaisuna.
Ympäristöliikkeiden määrällisen ja laadullisen kasvun käynnistimenä on yleensä toiminut pienten ryhmien osoittama kansalaisrohkeus: ihmiset ovat uskaltaneet panna itsensä alttiiksi ja ryhtyä käyttämään väkivallattomia suoran toiminnan menetelmiä. Norjassa käännekohta oli taistelu Mardøla laakson hukuttamista vastaan vuonna 1970, Ruotsissa Tukholman jalavien puolesta samana vuonna. Saksan ydinvoiman vastaiselle liikkeelle merkitsi ratkaisevaa sysäystä se, että Wyhlin ympäristön naiset uskalsivat asettua ydinvoimalatyömaan koneiden eteen vuonna 1975.
Useimmissa maissa uuden ympäristöliikkeen keskeinen toimintakohde on ydinvoima. Länsi Saksassa kuuluu ydinvoimaa vastustaviin kansalaisjärjestöihin ja ryhmiin yli kaksi miljoonaa ihmistä, enemmän kuin kaikkiin poliittisiin puolueisiin yhteensä. Espanjassa on järjestetty ydinvoimanvastaisia mielenosoituksia, joihin on osallistunut 200 000 ihmistä. Helluntaina vuonna 1979 järjestettiin kansainvälinen mielenosoitusten sarja 14 maassa 100 paikkakunnalla. Siihen osallistui satoja tuhansia ihmisiä. Mielenosoituksen yltä ei aurinko laskenut useisiin vuorokausiin.
Muita ongelmia ei kuitenkaan ole unohdettu ydinvoiman takia. Päinvastoin aktiivisuus yhdellä sektorilla on yleensä lisännyt toimintaa myös muilla alueilla. Esimerkiksi liikenneongelmat ovat viime aikoina saaneet osakseen voimakkaita protesteja eri puolilla maailmaa. Norjassa, jossa on ehkä Euroopan voimakkain ympäristöliike, tärkein toiminta alue on uusien vesivoimalaitosten rakentamisen estäminen. Väkivallattoman vastarinnan menetelmillä kamppaillaan Orkla ja Alta-joen puolesta.
Ympäristöliikkeellä on tilillään jo useita merkittäviä voittoja. Voimalaitosten rakennusohjelmia on jouduttu supistamaan, ydinvoimaloihin on ollut pakko lisätä useita erittäin kalliita turvajärjestelmiä, voimaloiden rakentaminen on keskeytetty tai niiden käynnistämistä on lykätty. Arvokkaiden luonnonsuojelukohteiden raiskaaminen on estetty, useita moottoritie ja lentokenttähankkeita on torjuttu, myrkkyjä päästäviä teollisuuslaitoksia on suljettu.
Päämäärästään, luonnon kanssa tasapainosta olevasta yhteiskunnasta liike on kuitenkin vielä kaukana. Sen saavuttaminen edellyttää uusien väestöpiirien mukaan tuloa, uusien toimintamuotojen ja alueiden omaksumista. Osittain tästä syystä raja ympäristöliikkeen ja muiden perus eli ruohonjuuritason liikkeiden välillä on häviämässä. Ympäristöliikkeeseen luetaan nykyisin kuuluvaksi toimintaa, jolla ei ole varsinaisten ympäristöongelmien kanssa muuta tekemistä kuin se, että toiminnan muotoihin ja keinoihin sisältyvät, usein julkilausumattomat ja joskus tiedostamattomatkin pitkäntähtäyksen yhteiskunnalliset päämäärät ovat samat kuin ekologisella liikkeellä.
Paremman, viihtyisämmän, sosiaalisesti mielekkäämmän ja kohtuuhintaisen asumisen puolesta kamppailu on tällaista toimintaa. Siihen on usein liittynyt sellaisen luonnonvarojen tuhlauksen vastustaminen, joka liittyy käyttökelpoisten asuntojen purkamiseen tai tyhjillään pitämiseen. Varsinkin Englannissa on monia tyhjillään olevia taloja onnistuttu valtaamaan ja ottamaan järkevään käyttöön. Saman kohtalon ovat kokeneet myös Saarivaltakunnan lukuisat autiotilat.
Uudenlaista, liikkien jäsenten omakohtaiseen työpanokseen perustuvaa osuustoimintaa voidaan pitää myös tärkeänä osana ympäristöliikettä varsinkin silloin, kun se liittyy ekologisesti mielekkääseen ravinnontuotantoon ja jakeluun. Bostonin ja San Fransiscon alueilla Yhdysvalloissa hoitaa 'Vietnaminsodan jälkeinen" osuustoimintaliike terveellisen ravinnon huomattavalle määrälle ihmisiä pelloilta ostoskasseihin saakka.
Pitkällä tähtäyksellä merkittävin viime vuosien tapahtumista ympäristöliikkeen kannalta on ehkä teollisuustyöntekijöiden keskuudessa syntynyt vaatimus vaihtoehtoisesta tuotannosta. Englantilaisen pääasiassa sotilaslentokoneiden osia valmistavan Lucas yhtymän työntekijät eivät halunneet irtisanomisuhan edessä vaatia mielettömien tuotteiden valmistuksen jatkamista, vaan esittivät, että tuotanto on muutettava yhteiskunnallisesti ja ekologisesti mielekkäämmäksi. He laativat yksityiskohtaisen vaihtoehtoisen tuotantosuunnitelman, joka sisältää mm. lämpöpumppuja, tuulivoimaloita, vähän saastuttavia ajoneuvoja, keinomunuaisia ja muita vammaisten apuvälineitä. Tähän mennessä ainoastaan muutamien suunnitelmaan sisältyvien tavaroiden tuotanto on suostuttu aloittamaan. Monivuotisen kamppailun jälkeen saatiin tänä vuonna tehtaiden johto vihdoin neuvottelemaan koko suunnitelman toteuttamisesta.
Lucas työläisten idea on levinnyt moniin muihin Englannissa, Yhdysvalloissa ja Ruotsissa sijaitseviin teollisuuslaitoksiin. Naapurimaassamme vaihtoehtoisen tuotannon vaatimuksia ovat esittäneet Göteborgin telakoiden, Surten lasitehtaan ja Algotsin vaatetehtaan työntekijät.
Vaihtoehtoisen tuotannon liike osoittaa, että työläisten ja ympäristönsuojelijoiden väliset ristiriidat ovat keksittyjä tai näennäisiä. Työllisyys voidaan turvata parhaiten muuttamalla tuotanto ekologisesti mielekkäämmäksi. Muutenkin ammattiyhdistysliike on viime aikoina lähentynyt ympäristöliikettä. Useat ammattiliitot tai niiden piirissä toimivat ryhmät ovat mukana ydinvoiman vastustuksessa. Australiassa ja Englannissa vaikuttaa rakennustyöläisten keskuudessa Green Ban liike ("Vihreä sulku"), joka on estänyt useita ympäristöä pilaavia, rakennus ja purkuhankkeita.
Suomessa kehitys ympäristöliikkeessä oli 70 luvun alkuun saakka pääpiirteissään samanlaista kuin muissa maissa. Maamme luonnonsuojelupiireihin levisi tällöin kuitenkin voimakas byrokraattiviruskanta. Sen sijaan, että olisi kiivetty ydinvoimalatyömaiden aitojen yli, alettiin kiivetä valtion ja puolueiden portaikkoja. Ympäristönsuojelun asiantuntijaeliitin, kehittäminen nähtiin tärkeimmäksi. Tavalliselle kansalle riitti jäsenmaksun maksaminen ja oikean numeron piirtäminen äänestyslippuun.
Vuoden 1976 paikkeilla yhä useammalle ympäristönsuojelijalle alkoi selvitä, että byrokratian tie oli käyty loppuun. Tuloksia ei siltä suunnalta ollut odotettavissa. Perustettiin uusia järjestöjä, ja kokeiltiin jo melkein unohtuneita toimintamuotoja. Koijärvi liike syntyi tälle kehitykselle luonnollisena jatkona.
|
Palautetta kirjoittajalle (myös tämän sivuston teknsisistä yksityiskohdista) voi
lähettää osoitteeseen
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun (http://www.tammilehto.info)
06.04.09