Tänä aamuna sain lukea Helsingin Sanomista surullisen uutisen: Juri Vella on kuollut. Hän oli Hanti-Mansiassa Siperiassa asunut metsänenetsi, joka taisteli öljy-yhtiöitä vastaan ja pyrki vahvistamaan öljykenttien puristuksessa olevien alkuperäiskansojen kulttuuria. Kirsikka Moring on kirjoittanut hänestä kauniin nekrologin
Tapasin Juri Vellan (eli Aivasedan) Siperiassa 15 vuotta sitten. Vierailimme hän kesäkodissaan metsätundralla. Oikeastaan kyse oli yhden perheen leirikylä – стойбище (stojbishtshe, pysähdyspaikka). Matkustimme sinne kumppanini Ulla Valoveden kanssa maastoautossa öljy-yhtiöiden tundralle raivaamia ajoväyliä ja hiekkavalleja pitkin. Sivuutimme vuotavia öljyputkia, yhtiöiden raiskaamia metsiä ja ruosteisia pumpputorneja, joiden ympärillä oli isoja öljylammikoita. Välillä matka keskeytyi, kun auto joutui huonoon jamaan eli kuoppaan (ven. яма (jama) = kuoppa). Juri ja hänen toverinsa eivät kuitenkaan kauan ihmetelleet tilannetta. He tarttuivat kirveisiin ja valmistivat puista hetkessä sopivat vääntökanget, joilla auto nostettiin ylös ja matka pääsi jatkumaan. Välillä törmäsimme merkilliseen näkyyn: metsässä kulki vähän väliä pysähdelleen tankin näköinen ajoneuvo. Kohta selvisi, että kyse oli öljynetsijöiden вездеход (vezdehod) eli kaikkailla kulkeva ajoneuvo – siis suomeksi kai amfibioauto. Öljymiehet olivat sienessä.
Perillä meitä odotti matala hirsitupa ja pienen pieni sauna. Nuotion savussa käyskenteli muutamia poroja hyttysiä paossa. Tutustuimme Jurin vaimoon ja tyttäreen, joiden kanssa kävimme marjassa. Jurin kanssa kävimme kokemassa hänen kalapyydyksiään läheisellä lammella. Rannalta Juri löysi yhdestä puusta veistetyn kanootin, jolla lähti melomaan. Ulla nappasi valokuvan:
Tuolloin Hanti-Masiassa oli lämmintä, mutta hyttysten takia Juri kuten mekin pidimme huppua päässämme.
Vähän myöhemmin lähdin Jurin kanssa etsimään öljytyöläisten pelottamia poroja, jotka olivat juosseet kauas leiristä. Saimmekin yhden kiinni, jonka sulloimme maastoautoon ja kuljetimme takaisin kotikulmille.
Juri oli venäläisen akateemisen koulutuksen saanut kirjailija ja runoilija, joka oli palannut takaisin kansansa pariin. Hänellä oli täysin toinen käsitys suomalais-ugrilaisista nenetseistä ja hanteista kuin tapaamallamme öljytyöläisellä, jonka mielestä Siperian soiden myrkylliset höyryt olivat rappeuttaneet alkuperäiskansat. Jurin mielestä öljy-yhtiöt ja teollinen sivilisaatio olivat tuhoamassa Siperian kansoja, jotka edustivat toista, monessa suhteessa parempaa sivilisaatiota.
Kutsumanamme hän vieraili vuonna 1999 Suomessa ja kävi myös Lapissa. Hän kauhistui moderneista poronhoitomenetelmistä, joissa poron ja ihmisen läheinen suhde oli hävinnyt. Vella ei myöskään ihastunut Suomen johdolla maailmaa valloittavista kännyköistä ja uskoi että he pärjäävät erinomaisesti ilman niitä. Juri piti hienon esitelmän Alkuperäiskansat ja öljy -seminaarissa Helsingin yliopistolla. Seminaarin raportti on ladattavissa osoitteesta
http://www.maanystavat.fi/oil/
Painettun version voi ostaa tukikaupastani
Kaiken tuhon keskellä Juri osasi iloita Siperian luonnosta ja yksinkertaisesta elämästä sen keskellä. Tässä yksi hänen runoistaan, jonka on venäjästä suomentanut Minna Pappila:
Maassa ensilumi
valkea, valkea, valkea.
Ulos astuu ihminen
harmaa, harmaa, harmaa.
Näkee, lumen peitossa kaikki:
talo, veräjä, reki
yht‘äkkiä valmiina
syöksymään matkaan.
Hän näkee pilvet,
siniharmaat hahtuvat.
Ilmassa leijailevat
kevyet hiutaleet
sulavat kasvoille,
laskeutuvat hartioille
aivan kuin
tapaamisesta iloiten.
Niin on jo
valkea, valkea, valkea
sama ihminen
äsken harmaa, harmaa
Huolimatta rautaisesta terveydestään, öljyn myrkyt koituivat myös Jurin kohtaloksi. Hänen kotiseutunsa vedet ja laitumet ovat saastuneet. Porot ja kalat rikastivat myrkkyjä elimistöönsä. Lopulta ne päätyivät ihmisiin. Juri kuoli sairastettuaan pitkään syöpää.
