Huomioita ja kommentteja

(Tätä syksyllä kirjoittamaani tekstiä Helsingin Sanomat ei suostunut julkaisemaan.)

Helsingissä ei ole enää yleisöpuhelimia. Elisa ja Sonera ovat hiljattain poistaneet ne. Turisteja kaikin keinoin houkutteleva kaupunki on lakannut tarjoamasta yhtä olennaisimmista palveluista. Läheskään kaikilla matkailijoilla ei ole kännykkää mukanaan – Nokialandia ulkopuolella ei välttämättä kotonaankaan. Vaikka turisti tai liikematkailija kantaisikin tätä säteilyrasiaa laukussaan, hän ei välttämättä halua tai voi soittaa paikallispuheluja ulkomaalaisella sim-kortilla eikä ainakaan heti osta suomalaista korttia.

Kännyköiden täydellisestä puhelinmonopolista kärsivät ulkomaisten matkailijoiden lisäksi myös lukuisat suomalaiset, joilla ei ole kännykkää. Heihin kuuluvat monet vanhukset ja teknologiaan konservatiivisesti suhtautuvat yksilöt. Kännykättömyyden ovat valinneet monet luonnonsuojelijat, jotka eivät halua olla mukana kulutuskulttuurin aina uusissa buumeissa. Matkapuhelimia välttävät myös ne terveydestään piittaavat ja käytännöllistä järkeä omaavat ihmiset, jotka eivät pidä todennäköisenä, että kännyköiden myynnistä riippuvaiset yhtiöt ja valtiot kertovat koko totuuden niiden turvallisuudesta. Mikäli heille on älykkyyden lisäksi suotu myös tarmoa, he löytävät kirjoja, lehtiä ja nettisivuja, jotka vahvistavat epäilyt kertomalla riippumattomien tutkijoiden tuloksista.

Kännykätön yksilö selviytyy Helsingissä, jos kykenee ja uskaltaa etsiä ystävällisen ohikulkijan, joka lainaa puhelintaan. Ujoille ja kielitaidottomille ihmisille tämäkään ulospääsytie ei ole avoinna. Kaikkein tylyin yleisöpuhelimeton kaupunki on kuitenkin sähköyliherkille, jotka saavat ankaria pahoinvointioireita jokaisen kännykän välittömässä läheisyydessä.

Sonera ja Elisa perustelevat yleisöpuhelinten poistamista kannattamattomuudella. Yhtiöt ovat kuitenkin itse aiheuttaneet yleisöpuhelinten käytön vähenemisen houkuttelemalla harhaanjohtavalla mainonnalla ja alihinnoittelulla valtaosan ihmisistä ostamaan kännykän. Ne ovat ansainneet miljoonia ryöstämällä meiltä vanhan kaupunkiympäristömme ja muuttamalla sen säteileväksi ”Kännybyliksi”. Vähintä, mitä yhtiöiltä voi vaatia, on se, että ne kustantavat yleisöpuhelinten palauttamiseen kaupunkiin.

Olin tänään ulkoiluttamassa ja nukuttamassa kaksikuukautista vauvaamme. Juuri kun hän oli vihdoin nukahtanut, mopo ajoi ohi ja vauva heräsi. Kolmivuotias poikamme on monta kertaa sanonut, ettei hän uskalla nukkua ulkona, koska pelkää mopoja. Usein illalla, kun nautin kylämme rauhasta, mopot rääkäisevät paikalle ja rauha on mennyt.

Jostain syystä valmistajat eivät pysty vaimentamaan poikien käyttämän pienen mopon moottorin ääntä, vaikka tytöille ostettavissa skoottereissa se onnistuu. Sitä paitsi sinänsä tehoton äänenvaimennin on usein poistettu lisätehon saamiseksi. Mopoja käyttävät yleisesti alaikäiset eikä tankojuoppous ole mitenkään epätavallista. Poliisi ei tähän ainakaan maaseudulla puutu. Heillähän parempaakin tekemistä – esimerkiksi “huumenuorten” ja aktivistien jahtaaminen

Miksi vanhemmat sitten ostavat pojilleen mopoja ja rahoittavat korjaukset ja polttoaineen? Vaikkei vähääkään välittäisi toisten ihmisten rauhan riistämisestä tai terveyden ja hengen vaarantamisesta, luulisi kuitenkin hiukan huolestuttavan se, mitä pojalle tapahtuu, kun esimerkiksi joku lapsi jää mopon alle. Sitä paitsi ei pojan omakaan henki ole turvassa robocop-kypärästä huolimatta.

Vaikkei onnettomuuksia sattuisi, mopoilu kasvattaa nuorta öljyriippuvuuteen ja välinpitämättömyyteen toisista ihmisistä. Tätäkö vanhemmat haluavat ilmastonmuutoksen ja öljysotien maailmassa?

Kyse on ilmeisesti siitä, että mopo on hyvä tapa ulkoistaa perheen sisäinen nuoriso-ongelma. Aikuistuva ihminen, jota yhteiskuntamme instituutiot ovat päättäneet “kasvattaa” vielä seuraavat kymmenen vuotta, luonnollisesti kapinoi ja käyttäytyy huonosti. Kun vanhemmat lahjovat nuorta mopolla ja sen varusteilla, saadaan rauha - kodin sisälle.