Huomioita ja kommentteja

Poliitikot puhuvat korkeintaan 2 asteen lämpenemisestä, mutta todellisuudessa heidän toimensa valmistelevat sitä, että maapallo lämpenee tällä vuosisadalla 4 astetta. Pahimmassa tapauksessa jo noin 50 vuoden kuluttua, vuonna 2060, olisi 4 oC esiteollista aikaa lämpimämpää. Tämä olisi varsinainen helvetti, jossa suurin osa ihmisistä kuolisi - jollei muuhun niin nälkään. Asiaa koskevia uusia tutkimuksia vetää yhteen Climate Action Centren uusi raportti ”4 degrees hotter”:

http://www.climateactioncentre.org

Olisiko aika ottaa oppia egyptiläisistä ja suorittaa vallankumous täälläkin: kumota ne valta- ja ajatusrakennelmat, joiden puitteissa on luonnollisempaa tuhota nykyisenkaltainen maapallo kuin fossiilikapitalismi?
Alla lainauksia raportista.

Just two months before the fifteenth meeting of the Coalition of the Parties (COP15) in Copenhagen, “4 degrees and beyond” was the focus of a 28-30 September 2009 International Climate Conference at Oxford. It brought together many of the leading scientists and some disturbing research, and received extensive media coverage. A number of the papers presented have just been published by the Royal Society. The conference heard that:

• A 4C rise could turn swaths of southern Europe to desert.

• Sea levels will rise twice as fast as official estimates predict, up to 2 metres by 2100.

• Modest warming could unleash a carbon “time bomb” from Arctic soils as positive feedbacks kick in.

• A failure to cut emissions could render half of the world uninhabitable.

• Rising temperatures could kill off 85% of the Amazon rainforest by 2100.

…
A 4C global average rise means on average about 5.5–6C warmer over land, especially away from the coast. Where people could actually live with land suitable for growing food (with the much greater evaporation rates implicit at +6C), and above existing deltas and flood plains as sea-levels rise, would be limited. On 30 November 2007, Reuters reported: Children born today in countries such as Spain and Italy will witness a 7 degrees Celsius rise in summer temperatures by the end of their lives, the European Union’s environment watchdog warned on Tuesday. Much of the tropics would be too hot, much of the temperate regions desertified. The “4 degrees and beyond” conference heard that 4C could render half of the world uninhabitable. Populations would be driven towards the poles, and practically-speaking that means the north pole. How many would survive? On 29 September 2009, at the conclusion of the “4 degrees and beyond” conference, “The Scotsman” reported:

Professor Kevin Anderson, director of the Tyndall Centre for Climate Change, believes only around 10 per cent of the planet’s population – around half a billion people – will survive if global temperatures rise by 4C…

Current Met Office projections reveal that the lack of action in the intervening 17 years – in which emissions of climate changing gases such as carbon dioxide have soared – has set the world on a path towards potential 4C rises as early as 2060, and 6C rises by the end of the century.

Anderson, who advises the government on climate change, said the consequences were “terrifying”. “For humanity it’s a matter of life or death,” he said. “We will not make all human beings extinct as a few people with the right sort of resources may put themselves in the right parts of the world and survive. But I think it’s extremely unlikely that we wouldn’t have mass death at 4C. If you have got a population of nine billion by 2050 and you hit 4C, 5C or 6C, you might have half a billion people surviving.”

Earlier, in March 2009, at the Copenhagen science conference, Professor Hans Joachim Schellnhuber, director of the Potsdam Institute, and one of Europe’s most eminent climate scientists, told his audience that at 4C, population “… carrying capacity estimates (are) below 1 billion people.”

(Tätä tekstiä Helsingin Sanomat ei suostunut julkaisemaan mielipidesivullaan. Yksi versio siitä on julkaistu Voima 2/2008:ssa.)

Helsingin Sanomat on raportoinut laajasti Kosovon itsenäistymisestä. Muutenkin viime vuosina on uhrattu runsaasti palstatilaa tälle entisen Jugoslavian osalle. Silti yhdestä Kosovoon liittyvästä tärkeästä tosiasiasta lehti vaikenee lähes järjestelmällisesti: Kosovossa on Yhdysvaltain tukikohta, Camp Bondsteel. Sitä alettiin rakentaa heti Jugoslavian pommitusten päätyttyä vuonna 1999. Valmistuessaan se oli suurin USA:n Vietnamin sodan jälkeen rakentamista tukikohdista. Tällä 84 km pitkän piikkilanka-aidan rajoittamalla alueella on majoitustilat 7000 sotilaalle. Sähköä tukikohta tarvitsee yhtä paljon kuin 25 000 asukkaan kaupunki.

Toisaalta Helsingin Sanomat ei ole juuri kirjoittanut myöskään muista USA:n yli 700 sotilastukikohdasta, joita on 100 maassa. Riippumatta siitä, pidetäänkö näitä asekeskittymiä hyvinä vai huonoina, niistä raportoinnin luulisi kuuluvan itsestäänselväsi normaaliin journalismiin. Olennaisista asioista vaikenemalla lukijoita manipuloiva propaganda on tietenkin asia erikseen.

Sotilastukikohtien sivuuttaminen on silmiinpistävää erityisesti Suomessa, jossa vieraan vallan sillanpääasemia on ollut. Miltä esimerkiksi vaikuttaisi sellainen Suomen sodan jälkeisestä historiasta kertova teksti, jossa ei mainittaisi Porkkalan miehitystä? Tai sellainen, jossa tämä kerrottaisiin, mutta vaiettaisiin siitä, että Suomessa ei vuoden 1956 jälkeen ole ollut Neuvostoliiton eikä minkään muunkaan maan sotilastukikohtia?

Matkustin jokin aika sitten Ouluun luennoimaan, ja käytin kulkuneuvonani lentokonetta. Syyllistyin tähän ympäristörikokseen, koska minun piti päästä ajoissa kotiin hoitamaan pieniä lapsiani. Syyllisyydentunteeni ilmeisesti näkyi ulospäin, koska minut pysäytettiin turvatarkastuksessa. Repustani oli löytynyt karmea ase: termospullollinen teetä. Vaikka kuinka selitin, ettei pommiasiantuntijoiden mukaan todellisuudessa teestä eikä mistään muustakaan nesteestä voi lentokoneen vessassa tehdä pommia (ks. esim. http://www.saunalahti.fi/wtc2001/kirje.htm), mikään ei auttanut. Sain mennä takaisin sisääntuloaulaan ja tyhjentää teeni vessaan.

Valitettavasti toinen tarkastuskerta paljasti repustani lisää aseita: sieltä löytyi linkkuveitsi. Mikä pahempaa takkini povitaskusta löytyi toinen veitsi. Nytkään selitykseni, että paperiveitsillä ei ollut mitään tekemistä syyskuun 11. päivänä 2001 tapahtuneen terroriteon kanssa (ks. esim. http://www.saunalahti.fi/wtc2001/119.htm), eivät auttaneet. Olin tämän toisen kiinnijäämisen jälkeen vielä selvemmin potentiaalinen terroristi: minulle tehtiin ruumiintarkastus ja tavarani tutkittiin perusteellisesti. Sain taas mennä rullaportaita alas ja viedä aseeni lentoaseman säilytykseen. Kolmannella yrittämällä päästin lopulta lentoaseman odotustilaan.

Paluulennolle turvatarkastukset olivat Oulussa vielä tiukempia kuin Vantaalla. Lentoaseman lahjomattomat turvamiehet tiesivät terroristien kuljettava aseitaan kengissään. Kaikki matkustajat saivat riisua kenkänsä. Naisten vöiden isot soljet olivat myös ilmeinen turvallisuusuhka. Niinpä saimme seurata, kun hienot naiset sipsuttelivat konetta kohden sukkasillaan ja hamettaan pidellen. Onneksi minun aseeni oli riisuttu jo Seutulassa.

Nämä naurettavat turvatarkastukset eivät lisänneet kenenkään meistä turvallisuutta – eivät edes turvallisuuden tunnetta. Sen sijaan saimme muistutuksen siitä, että Suomen valtio ja EU osallistuvat ”sotaan” terrorismia vastaan. Ja olennaistahan tässä pelottelukampanjassa on –oikeiden öljy- ym. sotien oikeuttamisen lisäksi – viedä kansalaisilta luulot itsestään. Kansan, tuon valtion osan, joka ei tiedä mitä se tahtoo, on paras vaieta ja alistua, kun viisaat talousmiehet ja poliitikot tekevät vaikeita ratkaisujaan.

Sukulaistapaamisessa puhe kääntyy nuorten tyttöjen sairaaseen laihduttamiseen. Aihe on kaikille tuttu, sillä ystäväperheemme tytär on sairastanut vaikean anoreksian ja kärsii vieläkin sen seurauksista. Syytän mainontaa tytön kärsimyksistä ja monien hänen kohtalotovereidensa ennenaikaisesta kuolemasta. Kukaan ei kommentoi. Mainonta on normaalikansalaisten keskuudessa niin itsestään selvää, että sen arvostelu kuulostaa toisen asuinplaneetan haikailulta.

Pari päivää myöhemmin, kun olen mökillä internetin ulottumattomissa, kuuntelen pitkästä aikaa suomalaista radio-ohjelmaa. YLEn kulttuuriohjelmassa kirjailija valittaa nykyihmisten kulutusvimmaa ja vertaa aikaamme 1920-lukuun, jolloin ei tällä tavalla kulutettu, vaikka ihmiset olivat varsin samanlaisia kuin nykyisin. Selitystä hän ei antanut. Eihän toki kulttuuri-ihmisten sovi arvostella heidän keskeistä työnantajaansa – suomeksikin ilmestynyt mainoskriittinen ranskalaisen Frédéric Beigbederin romaani 24,99 € jääköön yksittäistapaukseksi.

Minä löydän selityksen aikakausien eroon postilaatikosta. Pääasiassa tyhjän kesäasunnon postilaatikkokin on muutamassa viikossa täyttynyt mainoksista. En halua tutustua niihin, mutten voi välttyä huomaamasta, että Anttilan luettelon kannessa on kaunis nainen. Ehkäpä sopivassa tilanteessa lähitulevaisuudessa kävelen syytä tiedostamatta Anttilaan enkä johonkin toiseen kauppaan.

Tiedostamattomaan vaikuttaminen on nimittäin modernin mainonnan ydin. Tämän manipulaatiotaiteen isänä voidaan pitää Sigmund Freudin sisarenpoikaa Edward Bernays‘tä. Bernays arvosti suuresti enoaan ja alkoi ensimmäisen maailmansodan jälkeen soveltaa tämän oppeja järjestelmällisesti kaupalliseen ja poliittiseen propagandaan, jolle hän myöhemmin keksi kauniimman nimityksen public relations (PR, suhdetoiminta). Hänen ensimmäisiä asiakkaitaan oli American Tobacco Company. Sen laskuun Bernays organisoi ovelan kampanjan, joka sai naiset polttamaan tupakkaa. Hän houkutteli suffragetit, silloiset feministit, polttamaan tupakkaa mielenosoituksissaan. Niistä otetut lehtikuvat onnistuivat piilotajunnan tasolla liittämään tupakan ja naisten vapautumisen yhteen.

Politiikan alalla Bernays’n, tuon 1920-luvun New Yorkin rikkaiden seurapiirien keskeisen hahmon, tavoitteena oli ”demokratin tekeminen vaarattomaksi” (”Taking the Risk Out of Democracy”, ks. Alex Careyn tämän nimistä kirjaa, johon mm. Noam Chomsky usein viittaa). Hänen mukaansa mainontaa voitiin käyttää niin, etteivät vasta äänioikeuden saaneet ”massat” vaarantaisi sopimattomalla äänestyskäyttäytymisellään eliitin asemaa ja vallitsevia valtasuhteita.

Tätä mainonnan historiaa ei tietenkään sovi kertoa historian oppikirjoissa. Muutenhan joku voisi erehtyä sekoittamaan ”kuluttajan suvereniteettiin” perustuvan vapaan markkinatalouden ja ”kansalle kuuluvaan valtiovaltaan” pohjautuvan länsimaisen demokratian aivopesua harjoittaviin totalitaarisiin järjestelmiin.

Valtamedian kulttuuritoimittaja ja sosiologian professori huokaavat nyt: turhaan haikailen menneitä aikoja takaisin – mainontahan on toki rikastuttanut kulttuuriamme suuresti. Näiden kirjanoppineiden eettinen ajattelu tuntuu heräävän vain, kun muut joukkomurhaavat ihmisiä jossain kaukaa. He eivät tule ajatelleeksi, kuinka verinen mainonnan arkipäivä on. Vaikka sivuuttaisimme autot ja muut tappavat koneet, jo jokapäiväinen kosmetiikka mainos viettelee meitä käyttämään aineita, joiden kohtalokkaat vaikutukset selviävät ani harvoille. Esimerkiksi niille, jotka lukevat niin laajalevikkistä ympäristölehteä kuin The Ecologist, jolla on varaa palkata asiantuntijat selvittämään deodorantin, hammastahnan tai aurinkovoiteen mystisiltä tuntuvien ainesosien tunnetut vaikutukset. Lehden mainio ”Behind the label” -sarja on karua luettavaa: allergiaa, syöpää, keskushermoston vaurioita ja eliniän lyhenemistä.

Laajan tai systemaattisen murhaamisen ohella Kansainvälinen rikostuomioistuin pitää laajaa tai systemaattista orjuuttamista rikoksena ihmisyyttä vastaan. Eikö ilmiselvää orjuuttamista pahempaa ole orjuuttaminen, josta orjuutetut eivät ole tietoisia?

Ehdotin eilen kolmivuotiaalle pojalleni mustikkaretkeä. Hän innostui kovasti, mutta liitti siihen oman fantasiansa: menemme etsimään merirosvojen aarretta. Pyöräilimme ja kävelimme kolme varttia ja saavuimme vanhalle tutulle mustikkapaikallemme. Kyläläiset sanoivat, ettei missään ole mustikoita, mutta sielläpä oli. Paljon vähemmän kuin aiempina vuosina, mutta kuitenkin kerättäväksi asti. Onni jaksoi hyvin kulkea perässäni poukkoilevaa maastoa ämpärin kanssa ja keräsipä siihen muutaman mustikankin. Kuulimme viereiseltä järveltä tutun huudon. Se oli kuikka, tuo salaperäinen kirkkailla järvillä asuva muinaislintu. Söimme eväitä järvenrannalla ja menimme uimaan. Onni löysi järven pohjasta vettyneen laudankappaleen – aarrearkun kannen.

Minäkin löysin taas tuon aarteen, josta muinaiset merirosvot nauttivat varmasti enemmän kuin ryöstämästään ja piilottamastaan kullasta: luonnon suoman yhteisvaurauden. Muistin taas, kuinka suunnattoman rikas tilastoköyhä perheemme oli, kun saatoimme ja pystyimme nauttimaan tästä vauraudesta. Tajusin myös kuinka köyhiä Venäjän ja Pohjoismaiden ulkopuolella asuvat raharikkaat eurooppalaiset olivat: useimmissa maissa yksityisomaisuuden tiukka tulkinta rajoittaa voimakkaasti luonnossa kulkemista ja keräilyä. Mieltäni kivisti ajatella meillekin levinnyttä taloudellisen kasvun, kilpailukyvyn ja “menestyksen” palvontaa. Tuon uskon harjoittaminenhan on varmin tie yhteisvaurauden hävittämiseen ja reaaliseen köyhtymiseen.

Valtavirran uutisten silmäilijä lienee saanut hyvin sekavan kuvan tämän kesän sodista Israelin ympärillä. Todennäköisesti monet ovat käsittäneet Hizbollahin ja muiden “huivipäisten” olevan suurimpia syyllisiä hyökkäyksellään Israelia vastaan, vaikka Israelia toki tulee syyttää ylimitoitetusta reaktiosta. Noudattaen tätä tapahtumien tulkintaa parhaillaan koottavien YK-joukkojen sanotaan pyrkivät parantamaan Israelin turvallisuutta estämällä asekuljetukset Hizbollahille ja asettumalla sen joukkojen ja Israelin väliin.

Minulle tällaista kuvaa ei ole syntynyt, vaikka kahden pienen lapsen hoidon takia ajankohtaisten tapahtumien seuraaminen on jäänyt vähäisemmäksi kuin aikaisemmin. Syynä lienee se, että olen voinut seurata myös kaupalliselle eduntavoittelulle alistamattomia uutiskanavia. Ajan puutteet takia erityisen tärkeä on viime aikoina ollut nettiradio, jota kuuntelen ruokaa laittaessa ja tiskatessa. Varsinkin A-infos Radio Project http://www.radio4all.net/ , jossa voi kuunnella tai imuroida lukuisten englanninkielisen maailman vaihtoehtoradioitten ohjelmia.

Näkemykseni on se, että ydinaseita hallussa pitävä, USA:n avokätisesti aseistama, maailman neljänneksi suurin sotilasmahti Israel vaarantaa naapurimaittensa turvallisuuden eikä päinvastoin. Monet israelilaiset ja yhdysvaltalaiset viranomaislähteet, joita jopa Helsingin Sanomat on siteerannut, viittaavat siihen, että Israelin hyökkäystä Libanoniin oli suunniteltu ja valmisteltu jo kuukausia ennen sodan syyksi väitettyä 12.7. sattunutta rajakahakkaa. Tuo kahakka, jossa Hizbollahin sissit tappoivat kahdeksan israelilaissotilasta ja vangitsivat kaksi, on irrotettu asiayhteyksistään. Ensinnäkin tällaiset kahakat ovat olleet tavallisia Libanonin ja Israelin rajalla, ja Israel on vanginnut ja tappanut niissä lukuisia libanonilaisia. Kukaan ei ole ehdottanut, että nämä kahakat antaisivat libanonilaisille oikeuden pommittaa Tel Avivia.

Toiseksi heinäkuun 12. päivän välikohtausta edelsi Gazan tapahtumasarja, joka oli yhtenä syynä Hizbollahin rajakahakointiin. Sen kronologia aloitetaan yleensä kesäkuun 25. päivästä, jolloin palestiinalaiset kaappasivat yhden israelilaisen sotilaan, Gilad Shalitin. Tämän uskoteltiin oikeuttavat Israelin käynnistämän Gazan vyöhykkeelle suuntautuneen hyökkäyksen, jossa toistaiseksi pari sataa ihmistä on kuollut ja yli 700 haavoittunut. Kuitenkin pidetään lähes normaalina sitä, että Israel kaappaa vähän päästä tavallisia palestiinalaisia, vaikka siviilien kaappaus on ratkaisevasti pahempi kansainvälisen oikeuden rikkomus kuin sotilaiden kaappaus. Israelin vankiloissa viruu satoja palestiinalaissiviilejä, joita ei ole tuomittu mistään rikoksesta. Sattumalta päivää ennen Shalitin kaappausta, Israel kaappasi kaksi gazalaista siviiliä, Osama ja Mustafa Muamarin.

Rajakahakan ohella Hizbollah saadaan näyttämään syylliseltä Libanonin sotaan, kun muistetaan ja muistutetaan järjestön moniin Israelilaisiin kaupunkeihin ampumat raketit. Lienee kuitenkin jonkin verran merkitystä sillä, että tämä rakettihyökkäys käynnistettiin vasta sen jälkeen, kun Israel oli aloittanut ilmahyökkäyksensä libanonilaisia siviilikohteita vastaan.

Mistähän saataisiin sellaiset rauhanturvajoukot, jotka estäisivät asekuljetukset USA:sta Israeliin?