Huutamisen vapaus yksillä – kuiskaamisen vapaus toisilla

Helsingin Sanomat antoi pääkirjoituksessaan 16.11. aivan liian ruusuisen kuvan suomalaisesta sananvapaudesta. Toki suurissa medioissa työskentelevät toimittajat saavat joka päivä esittää vapaasti omat näkemyksensä kaikille suomalaisille. Samaten mielipiteiltään heitä lähellä oleville ihmisille tarjotaan medioissa runsaasti palstatilaa. Mutta annas olla, jos ihmisellä on toisenlainen tulkinta maailman tapahtumista ja yhteiskuntamme tilasta: silloin hän pääsee valtamediaan vain satunnaisesti ja hänen sananvapautensa supistuu oikeudeksi kirjoittaa pienlehdissä ja blogeissa juttuja, joita vain ani harvat koskaan löytävät. Useimmat työn raskauttamat ihmiset eivät ehdi etsiä toisenlaisia näkemyksiä pientiedottamisen merestä, vaikka aavistaisivat valtatiedotuksen yksipuolisuuden.

Tietenkään kaikkien ihmisten kirjoitukset eivät mahdu yhteen lehteen, mutta edustavalle otokselle kaikista näkemyksistä ja tulkinnoista on kyllä tilaa. Tällä hetkellä muutama media on vallannut tiedotuksen kentästä valtavan tilan, ja huudollaan ne tekevät kuulumattomaksi muiden kuiskaukset. Siksi niiden velvollisuus on tarjota kanava yhteiskunnan koko näkemyskirjolle. Edellyttäen tietenkin, että medioiden päättäjät oikeasti välittävät sananvapaudesta ja monipuolisesta tiedottamisesta eivätkä halua käyttää valta-asemaansa propagandan levittämiseen.

Olli Tammilehto

PS. Helsingin Sanomat ei suostunut julkaisemaan tätä vastaväitettä. Yksi syy HS:n toimittajien kyvyttömyyteen nähdä mediansa propagandista luonnetta, on se, että puoluepoliitikkojen mielipidekirjon kuvitellaan olevan edustava. Mutta koska useimmat poliitikot ovat äänten kalastajia ja koska he ovat riippuvaisia valtamediajulkisuudesta, median yksipuolisuus johtaa poliitikkojen puheiden yhdensuuntaistamiseen monissa keskeisissä kysymyksissä. Esimerkiksi siinä, että talouden hyvinvointi samaistetaan ihmisten hyvinvoiniin.