Merirosvojen aarre löytyi

Ehdotin eilen kolmivuotiaalle pojalleni mustikkaretkeä. Hän innostui kovasti, mutta liitti siihen oman fantasiansa: menemme etsimään merirosvojen aarretta. Pyöräilimme ja kävelimme kolme varttia ja saavuimme vanhalle tutulle mustikkapaikallemme. Kyläläiset sanoivat, ettei missään ole mustikoita, mutta sielläpä oli. Paljon vähemmän kuin aiempina vuosina, mutta kuitenkin kerättäväksi asti. Onni jaksoi hyvin kulkea perässäni poukkoilevaa maastoa ämpärin kanssa ja keräsipä siihen muutaman mustikankin. Kuulimme viereiseltä järveltä tutun huudon. Se oli kuikka, tuo salaperäinen kirkkailla järvillä asuva muinaislintu. Söimme eväitä järvenrannalla ja menimme uimaan. Onni löysi järven pohjasta vettyneen laudankappaleen – aarrearkun kannen.

Minäkin löysin taas tuon aarteen, josta muinaiset merirosvot nauttivat varmasti enemmän kuin ryöstämästään ja piilottamastaan kullasta: luonnon suoman yhteisvaurauden. Muistin taas, kuinka suunnattoman rikas tilastoköyhä perheemme oli, kun saatoimme ja pystyimme nauttimaan tästä vauraudesta. Tajusin myös kuinka köyhiä Venäjän ja Pohjoismaiden ulkopuolella asuvat raharikkaat eurooppalaiset olivat: useimmissa maissa yksityisomaisuuden tiukka tulkinta rajoittaa voimakkaasti luonnossa kulkemista ja keräilyä. Mieltäni kivisti ajatella meillekin levinnyttä taloudellisen kasvun, kilpailukyvyn ja “menestyksen” palvontaa. Tuon uskon harjoittaminenhan on varmin tie yhteisvaurauden hävittämiseen ja reaaliseen köyhtymiseen.

Kategoria(t): Lapset ja koti, Maailmanjärjestelmä, Talouskritiikki. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 Responses to Merirosvojen aarre löytyi

  1. Eufemia sanoo:

    Terve. Italiassa asuessani sain kuulla, että vaikka vuoristossa oli sellaisia metsiä, joista sai poimia sieniä, sai sieltä yksi ihminen kantaa niitä pois vain määrätyn pienen määrän. Sain vaihto-oppilasperheeni äidin silmät kiilumaan näyttämällä mukaan ottamiani valokuvia onnistuneiden sieniretkien saaliista.

  2. Sami Jansson sanoo:

    Myös minä olen löytänyt tuon aarteen. Sen saa kokea esim. sunnuntaiaamuisella kävelyretkellä ihan vain pikkukaupungin (esim. Vaasa, jossa asun) puistossa. On hiljaista ja nurmikko on kasteessa. Autoilijat ja yön yökerhoissa viettäneet nukkuvat. Silloin kannattaa hidastaa vauhtia ja uppoutua hetkeksi ympäristöön.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *